Uskon perusta:

Pursiainen on luterilainen pappi niin en pidä häntä hengellisenä opettajanani. Toisaalta en rohkene olla niin jyrkkä, että ajattelisin, että Pursiainen tai muut luterilaiset eivät mistään mitään tiedä. Siksi toivonkin, että ihan ensiksi kerrot mitä tuo "aivousko" tarkoittaa.

Pääsääntö minulle on, että Kirkko, Raamattu, Traditio kanoneineen sun muineen, opettaa minua enkä minä Kirkkoa, Raamattua tai Traditiota. Siksi pyrin ensin tutustumaan ortodoksisiin lähteisiin ja vasta sitten muihin.

Herra, Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä.

on tuo Pursiaisen lainauksesi. Toiseksi, miksi et kertonut mistä tuo lainaus on peräisin? Siis joku Pursiaisen kirjan nimi, jos lainaus oli kirjasta. Tai sitten viittaus nettisivuille, jos lainaus oli sieltä.

Jossakin isommassa asiayhteydessähän tod.näk. Pursiainen on lausunut siten kuin hän tuossa lainauksessasi sanoo. Jos asiaa ruvetaan pohtimaan olisi kiva tietää tuo asiayhteys.

runollista tekstiä eikä sitä voi tulkita sanatarkasti sieltä täältä omien henkilökohtaisten tarpeiden mukaan. Asiat pitää ymmärtää kokonaisuuksina, kristillisinä elämänohjeina eikä lukea runollista proosaa lakikirjana kuten protestanttisissa liikkeissä on tapana tehdä. En tiedä tarkoitatko samaa asiaa, mutta on kai meidänkin kirkossa ihmisiä, jotka lukevat aivan samalla tavalla kaanonikokoelmia - jotka eivät oikeastaan ole edes maallikoiden luettavaksi tarkoitettujakaan. Yhtään mitään Kirkon opetuksesta ymmärtämättä kaanoneista otetaan sopivia kohtia lyömäaseiksi omia lähimmäisiä kohtaan.
Kristus opetti rakastamaan lähimmäisiä, mutta saako kaanomien antamalla luvalla tehdä pahaakin? Tällaisia protestanttisia ideoita elää monen fanaatikon päässä ja he itse kutsuvat niitä perinteiden kunnioittamiseksi.

Kerrotaan, että Teologinen Tiedekunta on tehnyt monista nuorista uskovaisista apaattisesti hymyileviä leipäpappeja. Terhokin on kirjoituksissaan jatkuvasti harhaillut uskon ja ateismin välimaastossa.

Vanha Testamentti on hengellinen historiateos juutalaisten vähittäisestä kehittymisestä pienten heimojen paimentolaiskansasta yksijumalaiseksi teokratiaksi. Sen vuoksi myös muutokset ovat vaiheittaisia, eikä heimoja ole vaadittu muuttumaan yhdessä yössä. Tästä kertoo esimerkiksi pitkä erämaavaellus. VT:n opetukset vaativat tulkintaa, mutta juutalaisuus oli periaatteessa valmis, kun Herramme saapui tarkastusmatkalleen.

UT:n kohdalla vallitsee osittain sama juttu, mutta kirjoitukset ovat muodostuneet yhden sukupolven aikana. Jeesus Nasarealainen ilmoitti taivaallisen tulkinnan siihen astisesta uskonnon kehityksestä ja UT:n opetuskirjeet merkitsivät vain tuon opetuksen selkeyttämistä uuden uskonnon levittäytyessä silloiseen tunnettuun maailmaan.

Ortodoksinen traditio on myös vain tuon opetuksen selkeyttämistä. Vaikka ympäristö muuttuu, ei ihminen ole muuttunut satoihin tuhansiin vuosiin. Opetukset voivat vaatia tarkempaa selittämistä, mutta apostolien ajan opetuksia ei ole tarvetta muuttaa. Apostolien ajan seurakuntajärjestys on hyvin mietitty, eikä sitä ole syytä vaihdella yhteiskunnan pienten myrskyjen mukaan.

Seurakuntien taloudellinen hallinnointi on riippuvainen yhteiskunnan kulloisistakin pelisäännöistä, mutta hengellinen johtaminen on jo apostolien aikaan valmiiksi mietitty. Pysytään siinä.

Liturgiassakin Evankeliumikirja on se tärkein teos, kaikki muu on vain opetukseksi ja viisauden kasvattamiseksi. Tästä seuraa, että esimerkiksi orjuuskysymyksiin ei kannata hakea raamatullista vastausta. Kirkon tehtävänä on huolehtia ihmisen sielun tulevaisuudesta iäisyydessä riippumatta siitä, onko ihminen ajassa orja tai vapaa, herra tai työläinen.

Lainaus löytyy Terho Pursiaisen kirjasta: Summa, Kootut teologiset teokset. Sivu 323.
Oikea usko on toimivaa, aivousko tarkoittaa toimetonta sanahelinää. Tyypilliä aivouskovaisia ovat esim. jehovalaiset kiertäessään joutilaina pitkin kyliä raamattu kourassa ihmisiä kiusaamassa. He löytävät hetkessä kirjastaan todisteet kaikille väitteilleen. He ovat aina ehdottomasti oikeassa ja kaikki muut ovat väärässä ja joutuvat kadotukseen.

Pursiainen ei ymmärrä erottaa Raamatun yksityiskohtia, ja sen keskiössä olevia asioita. Keskiössä on pelastushistoria suurena kokonaisuutena ja Kristuksen läsnäolo ontologisessa mielessä (sanassa, kasteessa, ehtoollisessa, uskossa, pyhityksessä, seurakunnassa). Tämä Kristuksen läsnäolon keskiö on nähtävissä mm. Paavalin "Kristuksessa olemisen" ajatuksessa, ja hän liittää "Kristuksessa olemisen" kaikkiin suluissa aiemmin mainitsemiini asioihin, ja on liitoksissa sovitukseen ja vanhurskauttamiseen. Samoin "Johannekselaisessa" kirjallisuudessa keskiössä on samankaltainen "Kristuksessa pysymisen" teema. Sama Kristuksen läsnäolon teema löytyy Synoptikoilta, mutta ei samalla tavalla, koska ne eivät kuvaa vielä aikaa, jolloin Henki on vuodatettu sillä tavoin kuin Apostolien teoissa kuvataan. Apostolien teoissa tämä Kristuksen läsnäolon teema esiintyy erityisesti liitoksissa Pyhään Henkeen. Löytämällä keskiön, kristityn eksegeetin ei tarvitse joutua tulkinnalliseen epätoivoon, vaan voi luottavaisin mielin alkaa hahmottamaan Uuden Testamentin teologian kokonaisuutta, ja nähdä sen vieläpä olevan tähän päivään sovellettavissa, varsinkin keskiön näkökulmasta. Kristuskeskeinen VT:n luentatapa auttaa meitä näkemään senkin, kuinka Jumalalla oli jo läpi historian suunnitelmana pelastaa meidät Kristuksen myötä. Tähän luentatapaan meitä opettaa jo UT:n tekstit. Keskiö on hahmotettavissa, vaikka kaikkia yksityiskohtia ei osaisikaan hahmottaa. Tiedän, että vastasin 5 vuotta vanhaan keskusteluun, mutta vastasinpahan kuitenkin.