Arhinmäki: Tennariteinipuheenjohtaja!

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2212131

Erityisesti kysymykseni koski tavallisten duunareiden toimeentuloa, mutta sitä ei näy Arhinmäki ymmärtävän. En ihmettele sitä yhtään, koska taitaa olla Arhinmäellä duunarin ja muukin työkokemus kokemus melko vähäistä.

Hän ei malttanut olla sivaltamatta puolueiden kannatusluvuilla.

- On ihmeellistä, että edellisen puheenjohtajan Martti Korhosen aikaan perussuomalaiset oli mielipidemittauksissa vasemmistoliittoa jäljessä, mutta nyt kun Paavo Arhinmäki on johtanut vasemmistoa jonkun aikaa, on perussuomalaiset humahtanut reilusti ohi kannatusmittauksissa.


OIKEIN, SDP JA KOMMARIT EI TIIÄ DUUNAREIDEN ELÄMÄSTÄ MITÄÄN.
25205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kokoomus ja Kepu eivät tajua duunareiden elämästä mitään.

Äänestä
  • kokkelit ja kepulaiset on kaikki duunareita, mietippäs idiootti sitä =)

    sdp loisten puolue.

    Äänestä

  • Suurin osa työttömistä äänestää oikeistoa, persut kasvaa suomen suurimmaksi puolueeksi 5 vuodessa.

    Äänestä

  • sdöldlödsldlödlö kirjoitti:

    Suurin osa työttömistä äänestää oikeistoa, persut kasvaa suomen suurimmaksi puolueeksi 5 vuodessa.

    sdpN ärrävikainen demari Gustaffson, jonka puheesta ei saa mitään selvää. On kyllä outoa että tuollainen ns puheen ammattilainen nousee puhujakorokkeelle . ...talvitaan kolotuksia, palas hanke seisoo kuin jälki. Voiko tuota ottaa vakavasti?

    Äänestä

  • föklmlfdlfllfödlö kirjoitti:

    kokkelit ja kepulaiset on kaikki duunareita, mietippäs idiootti sitä =)

    sdp loisten puolue.

    missähän sinunkin ajatusmaailma oikeen on kun kuvittelet että oikea porvari tartuisi työntekoon. älä vaan mene äänesttämään ennen kun erotat mikä on oikea mikä vasuri.

    Äänestä

  • sdöldlödsldlödlö kirjoitti:

    Suurin osa työttömistä äänestää oikeistoa, persut kasvaa suomen suurimmaksi puolueeksi 5 vuodessa.

    no näinhän se oli saksassakin v1932

    Äänestä

  • oikea proletaari kirjoitti:

    missähän sinunkin ajatusmaailma oikeen on kun kuvittelet että oikea porvari tartuisi työntekoon. älä vaan mene äänesttämään ennen kun erotat mikä on oikea mikä vasuri.

    Mikäs sä luulet olevasi, ei suomessa ole miljoonaa kolmeesataa tuhatta miljonääriä, kepua ja kokoomusta äänestää ihan normaalit suomalaiset.

    vasemmiston taru on lopussa ja hyvä niin.

    peruss on kanssa oikeistoa, rkp ja kd.

    Äänestä

  • 12222222222222222 kirjoitti:

    no näinhän se oli saksassakin v1932

    natsit oli sossuja kuten demarit.

    peruss on vähän sama kuin kokoomus.

    Äänestä

  • hv vasemmisto kirjoitti:

    Mikäs sä luulet olevasi, ei suomessa ole miljoonaa kolmeesataa tuhatta miljonääriä, kepua ja kokoomusta äänestää ihan normaalit suomalaiset.

    vasemmiston taru on lopussa ja hyvä niin.

    peruss on kanssa oikeistoa, rkp ja kd.

    Vasemmiston taru on vasta alkamassa. Joten hyvä niin että vasemmisto nousee, niin kaikista pienintuloisimmat tullee saamaan korotuksen tukiinsa niin että voi elää inhimillisesti.

    Äänestä

  • Oikeisto alas kirjoitti:

    Vasemmiston taru on vasta alkamassa. Joten hyvä niin että vasemmisto nousee, niin kaikista pienintuloisimmat tullee saamaan korotuksen tukiinsa niin että voi elää inhimillisesti.

    vasurit kuolee sukupuuttoon, sitä ei edes lama pelasta.

    äänestä peruss

    Äänestä

Se on jännä, että suomalsien perusdemarin mielestä globaali taantuma on kahden suomalaisen puolueen vika. Se olisi kyllä kieltämättä hienoa, jos kokoomus ja keskusta pystyisivät vaikuttamaan koko maailman asioihin. Katsokaa Kreikkaa, Portugalia, Espanjaa, Italiaa ja vaikka Islantia ja miettikää uudelleen, että missä ne asiat on Oikeasti hoidettu huonosti ja missä taas mahdollisuuksien mukaan.

Äänestä
  • Olen useasti jankuttanut täällä, että lama ei ole minkään puolueen aikaansaannosta, vaan globaalista talouskriisitä johtuvaa. Kaikkien maiden hallitukset ovat samassa liriissä, jotkut pahemmassakin, kuten mainitsemasi Kreikka, Portugal, Espanja ja Italia, yms.

    Äänestä

  • niinpä on kirjoitti:

    Olen useasti jankuttanut täällä, että lama ei ole minkään puolueen aikaansaannosta, vaan globaalista talouskriisitä johtuvaa. Kaikkien maiden hallitukset ovat samassa liriissä, jotkut pahemmassakin, kuten mainitsemasi Kreikka, Portugal, Espanja ja Italia, yms.

    sdp kin yrittää olla niin oikestoa vaikka se on oikeasti vasemmistoa.

    Äänestä

  • lölöälödd kirjoitti:

    sdp kin yrittää olla niin oikestoa vaikka se on oikeasti vasemmistoa.

    Niin ni mitä sitten jos on vasemmistoo ku eiks se oo vaan hienoa että jokasesta huolehditaan.

    Äänestä

  • Niisevaaon kirjoitti:

    Niin ni mitä sitten jos on vasemmistoo ku eiks se oo vaan hienoa että jokasesta huolehditaan.

    vasemmistolaisuus on sairaus, historia on sen meille osoittanut. täyttä valhettä koko vasuri ideologia.

    halonen siitä hyvä esimerkki.

    Äänestä

arhinmäki on huolestunu mustien ja romanien hyvinvoinnista työmies on melko tuntematon meillä ei eduskunnassa ole kunnon kommunistia olen pettynyt vasenmistoliittoon syvästi tämän puheenjohtajan aikana ei äänimäärät ainakaan nouse.

Äänestä
  • Vanhanen on idiootti.

    Äänestä

  • dfdgfr kirjoitti:

    Vanhanen on idiootti.

    ite oot.

    Äänestä

Mutta Arhinmäellä alkaa olemaan ystävät vähissä kun persujen kanssa alkaa riiteleen.

Äänestä
  • Sillä tulen antamaan hänen puolueelleen ääneni seuraavissa vaaleissa ja odottanen että moni muukin tekee niin eli sitten nähdää yllättävä tulos ja minä tulen riemuitsemaan.

    Äänestä

  • Oikeisto alas kirjoitti:

    Sillä tulen antamaan hänen puolueelleen ääneni seuraavissa vaaleissa ja odottanen että moni muukin tekee niin eli sitten nähdää yllättävä tulos ja minä tulen riemuitsemaan.

    en ikinä äänestä vasemmistoa, sdp kuuluu vasemmistoon kanssa.

    Äänestä

  • Oikeisto alas kirjoitti:

    Sillä tulen antamaan hänen puolueelleen ääneni seuraavissa vaaleissa ja odottanen että moni muukin tekee niin eli sitten nähdää yllättävä tulos ja minä tulen riemuitsemaan.

    Miten joku voi ylipäätään pitää Vasemmistoliittoa parempana vaihtoehtoa kuin Perussuomalaisia.
    Jokainen mamutuspuolue on koko Maapallon ympäristön ja Suomen kulttuurin vihollinen.

    Keskusta, Vihreät, RKP, Kokoomus, SDP, Vasemmistoliitto.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oikein oinonen !!! kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=2212131

Erityisesti kysymykseni koski tavallisten duunareiden toimeentuloa, mutta sitä ei näy Arhinmäki ymmärtävän. En ihmettele sitä yhtään, koska taitaa olla Arhinmäellä duunarin ja muukin työkokemus kokemus melko vähäistä.

Hän ei malttanut olla sivaltamatta puolueiden kannatusluvuilla.

- On ihmeellistä, että edellisen puheenjohtajan Martti Korhosen aikaan perussuomalaiset oli mielipidemittauksissa vasemmistoliittoa jäljessä, mutta nyt kun Paavo Arhinmäki on johtanut vasemmistoa jonkun aikaa, on perussuomalaiset humahtanut reilusti ohi kannatusmittauksissa.


OIKEIN, SDP JA KOMMARIT EI TIIÄ DUUNAREIDEN ELÄMÄSTÄ MITÄÄN.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu