"VIERASKYNÄ
Kieliohjelman on vastattava maamme tarpeita
Kansallisen kielitaitovarannon eli sen, missä määrin osaamme viestiä eri kielillä, tulisi olla keskeinen menestystekijä Suomen kaltaisessa maassa.
23.6.2010 3:00 A A
MARJATTA HUHTA KIRJOITTAJA VÄITTELI TAMMIKUUSSA KIELIKOULUTUSPOLITIIKASTA AALTO-YLIOPISTON TEKNILLISESSÄ KORKEAKOULUSSA.
"Suomalaisten kielitaidosta on vallalla käsitys, että kyllä suomalainen pärjää maailmalla. Kielitaidon tarvetta koskevien tutkimusten valossa suomalainen pärjääkin englannin kielellä, mutta kilpailun kiristyessä tarvitaan muitakin kieliä.
Tutkimukset osoittavat, että etenkin ranskan, saksan, venäjän, espanjan, kiinan ja japanin taitoa tarvitaan entistä enemmän.
Kielivalikoimaa on siis syytä erilaistaa. Miksi koulutusjärjestelmä ei ole reagoinut tarpeeseen vaan tuottaa yhä pääosin englantia ja ruotsia?
Tähän on monia syitä. Nykyinen kielikoulutuspolitiikka luotiin vuonna 1979, jolloin kieliohjelmakomitea julkaisi prosentuaaliset tavoitteensa eri kielten opiskelulle. Tavoitteet saavutettiin ainoastaan englannin opiskelussa. Kaikkien muiden kielten opiskelussa on tultu alaspäin, ruotsissa dramaattisesti, ja lasku jatkuu. Korkeakoulusta saa nykyisin valmistua osaamatta kolmatta kieltä.
Tutkijat ovat toistuvasti ehdottaneet, että kieltenopiskelun kokonaistilanteesta tehtäisiin selvitys. Sitä ei ole kuitenkaan tehty.
Kielikoulutuspolitiikan päätöksenteko ja toteutus on hajotettu liian monille tahoille. Hajanaisuuden vuoksi erillisten päätösten ei-toivottuja seurauksia ei pohdita riittävästi. Pientenkin kielikoulutusta heikentävien päätösten vaikutukset kumuloituvat ajan kuluessa merkittäviksi.
Esimerkiksi peruskoulun tuntijakouudistusta valmistellaan parhaillaan tekemättä uutta arviota siitä, minkä kielten taitoa maassamme tulevaisuudessa tarvitaan. Valtiovalta on vetäytynyt vastuusta perustamalla valtakunnallisen kielikoulutuspoliittisen verkoston (Kiepo). Valitettavasti siltä kuitenkin puuttuu arvovaltaa, koska sen toiminta on määräaikaista eikä sillä ole toimeksiantoa eikä valmisteluelintä.
Suomen innovaatiostrategian mukaan koulutuksen toimintatapojen olisi tuettava kansainvälisesti kilpailukykyisten osaamiskeskusten aikaansaamista. Kansallisen kielitaitovarannon eli sen, missä määrin osaamme viestiä eri kielillä, tulisi olla keskeinen menestystekijä Suomen kaltaisessa maassa. Jos työntekijöillä on riittävät taidot kielissä ja kulttuurien tuntemuksessa, he voivat toimia vajavaisen kielitaidon hidastamatta heidän toimintaansa.
Myös kielikoulutuspolitiikkaa on mahdollista tarkastella avoimin mielin. Esitän kokeeksi kaksi ideaa.
Ensimmäisen ehdotukseni taustalla on tutkimustieto, jonka mukaan opiskelija, joka ei ole koulussa aloittanut tietyn kielen opiskelua, harvoin alkaa opiskella sitä myöhemminkään. Olisiko siis koulussa mahdollista tarjota esimerkiksi romaanisten kielten ja kulttuurien opintojaksoa, jossa tutustuttaisiin italian, espanjan ja ranskan kieliin käytännön tasolla? Tällaisten turistiopintojaksojen kipinä voisi sytyttää innostuksen jatkaa opintoja myöhemmin.
Toinen idea liittyy sellaisiin poikiin, joiden halu oppia kieliä on kouluiässä vielä kateissa. Urallaan he kuitenkin saattavat joutua vaativiinkin kielenkäyttötilanteisiin. Voitaisiinko nykyisten monenkirjavien opintojaksojen rinnalla toteuttaa käytäntöön pohjautuvaa kieltenopetusta? Mittarina toimisi tehtävissä onnistuminen. EU:n kielipolitiikan mukaan vieraiden kielten osittainenkin osaaminen on kielitaitoa.
Valtioneuvoston tulisi pitää kansallista kieli- ja kulttuuritaitovarantoa yhtenä
Suomen strategisista menestystekijöistä. Suomeen tarvitaan korkean tason toimielin, joka uudistaa maamme kielikoulutuspolitiikan vastaamaan globalisoituvan yhteiskunnan tarpeita. Työn lähtökohtana on oltava tarvitsijoiden – elinkeinoelämän, teollisuuden, yhteiskunnan, palvelusektorin, ammattikielen asiantuntijoiden – välinen yhteistyö. Myös määrälliset tarpeet on tutkittava.
Urautuneet toimintakaavat ja 30 vuotta vanha strategia eivät enää toimi kielikoulutuspolitiikassa. Tarvitaan paras tieto ja uudet tahot visioimaan kansallista menestystarinaa."
Kieliohjelman on vastattava maamme tarpeita
Kansallisen kielitaitovarannon eli sen, missä määrin osaamme viestiä eri kielillä, tulisi olla keskeinen menestystekijä Suomen kaltaisessa maassa.
23.6.2010 3:00 A A
MARJATTA HUHTA KIRJOITTAJA VÄITTELI TAMMIKUUSSA KIELIKOULUTUSPOLITIIKASTA AALTO-YLIOPISTON TEKNILLISESSÄ KORKEAKOULUSSA.
"Suomalaisten kielitaidosta on vallalla käsitys, että kyllä suomalainen pärjää maailmalla. Kielitaidon tarvetta koskevien tutkimusten valossa suomalainen pärjääkin englannin kielellä, mutta kilpailun kiristyessä tarvitaan muitakin kieliä.
Tutkimukset osoittavat, että etenkin ranskan, saksan, venäjän, espanjan, kiinan ja japanin taitoa tarvitaan entistä enemmän.
Kielivalikoimaa on siis syytä erilaistaa. Miksi koulutusjärjestelmä ei ole reagoinut tarpeeseen vaan tuottaa yhä pääosin englantia ja ruotsia?
Tähän on monia syitä. Nykyinen kielikoulutuspolitiikka luotiin vuonna 1979, jolloin kieliohjelmakomitea julkaisi prosentuaaliset tavoitteensa eri kielten opiskelulle. Tavoitteet saavutettiin ainoastaan englannin opiskelussa. Kaikkien muiden kielten opiskelussa on tultu alaspäin, ruotsissa dramaattisesti, ja lasku jatkuu. Korkeakoulusta saa nykyisin valmistua osaamatta kolmatta kieltä.
Tutkijat ovat toistuvasti ehdottaneet, että kieltenopiskelun kokonaistilanteesta tehtäisiin selvitys. Sitä ei ole kuitenkaan tehty.
Kielikoulutuspolitiikan päätöksenteko ja toteutus on hajotettu liian monille tahoille. Hajanaisuuden vuoksi erillisten päätösten ei-toivottuja seurauksia ei pohdita riittävästi. Pientenkin kielikoulutusta heikentävien päätösten vaikutukset kumuloituvat ajan kuluessa merkittäviksi.
Esimerkiksi peruskoulun tuntijakouudistusta valmistellaan parhaillaan tekemättä uutta arviota siitä, minkä kielten taitoa maassamme tulevaisuudessa tarvitaan. Valtiovalta on vetäytynyt vastuusta perustamalla valtakunnallisen kielikoulutuspoliittisen verkoston (Kiepo). Valitettavasti siltä kuitenkin puuttuu arvovaltaa, koska sen toiminta on määräaikaista eikä sillä ole toimeksiantoa eikä valmisteluelintä.
Suomen innovaatiostrategian mukaan koulutuksen toimintatapojen olisi tuettava kansainvälisesti kilpailukykyisten osaamiskeskusten aikaansaamista. Kansallisen kielitaitovarannon eli sen, missä määrin osaamme viestiä eri kielillä, tulisi olla keskeinen menestystekijä Suomen kaltaisessa maassa. Jos työntekijöillä on riittävät taidot kielissä ja kulttuurien tuntemuksessa, he voivat toimia vajavaisen kielitaidon hidastamatta heidän toimintaansa.
Myös kielikoulutuspolitiikkaa on mahdollista tarkastella avoimin mielin. Esitän kokeeksi kaksi ideaa.
Ensimmäisen ehdotukseni taustalla on tutkimustieto, jonka mukaan opiskelija, joka ei ole koulussa aloittanut tietyn kielen opiskelua, harvoin alkaa opiskella sitä myöhemminkään. Olisiko siis koulussa mahdollista tarjota esimerkiksi romaanisten kielten ja kulttuurien opintojaksoa, jossa tutustuttaisiin italian, espanjan ja ranskan kieliin käytännön tasolla? Tällaisten turistiopintojaksojen kipinä voisi sytyttää innostuksen jatkaa opintoja myöhemmin.
Toinen idea liittyy sellaisiin poikiin, joiden halu oppia kieliä on kouluiässä vielä kateissa. Urallaan he kuitenkin saattavat joutua vaativiinkin kielenkäyttötilanteisiin. Voitaisiinko nykyisten monenkirjavien opintojaksojen rinnalla toteuttaa käytäntöön pohjautuvaa kieltenopetusta? Mittarina toimisi tehtävissä onnistuminen. EU:n kielipolitiikan mukaan vieraiden kielten osittainenkin osaaminen on kielitaitoa.
Valtioneuvoston tulisi pitää kansallista kieli- ja kulttuuritaitovarantoa yhtenä
Suomen strategisista menestystekijöistä. Suomeen tarvitaan korkean tason toimielin, joka uudistaa maamme kielikoulutuspolitiikan vastaamaan globalisoituvan yhteiskunnan tarpeita. Työn lähtökohtana on oltava tarvitsijoiden – elinkeinoelämän, teollisuuden, yhteiskunnan, palvelusektorin, ammattikielen asiantuntijoiden – välinen yhteistyö. Myös määrälliset tarpeet on tutkittava.
Urautuneet toimintakaavat ja 30 vuotta vanha strategia eivät enää toimi kielikoulutuspolitiikassa. Tarvitaan paras tieto ja uudet tahot visioimaan kansallista menestystarinaa."
Vastaukset 8
Vanhimmat
Ei vaan voinut kirjoittaja millään ääneen sanoa sitä, mikä on se syypää ongelmiin. Ilmeisesti HS hyväksyy vain tällaiset kierrellen kirjoitetut pakkoruotsia vastustavat tekstit?
HS ei salli suoraa pakkoruotisn vastustusta paperilehdessään,koska se aiheuttaa tietnekin kommentoijien tuen..
Toinen vieraskynän kirjoitus, jossa kirjoittaja esitti, että "valinnaisuutta lisätään kieliopintoihin, koska jo alaluokilla saisi valita 3 kielen joukosta, -joista yksi on pakkoruotsi-, sekä draamaa kuvataiteen tai musiikin sijaan" poistettiin nopeasti, eikä siihen sallittu kommentteja.
Lukijat tietenkin nauroivat sen kirjoituksen ulos. Se,mitä ei sanota, on, että mitään valinnaisuutta ei ole, niin kauan kuin on pakkoruotsi.
Mitään parempaa kielitaitoa ei Suomessa tule, ennenkuin pakkoruotsi poistetaan.Romaanisia kieliäei lueta,koska pakkoruotsi vie niidne paikan.
2 kieltä, josita toinenon englanti(mutta ei pakollinen) ja toinen myös vapaasti valittava, on ainoa tie. HS tietää kyllä tämän, mutta rkp-raha estää sen sanomisen.
Keisarin uudet vaatteet, todellakin...
Olisi hauska tietää, näkeekö esim. Katainen ja Virkkunen ihan oikeasti ne vaatteet keisarin päällä?
Loistava kirjoitus!
Tätä on Virkkusen vaikea ohittaa vähintää kommentoimatta, tosin kommentti lienee Sasin käsikirjoituksen mukainen "olemme asettaneet OPH tuntijakotyöryhmän.."
No, vaalipaneeleissa 2011 televisiossa asiasta puhutaan!
joka sensuroidaan pois!
Lukevatko johtavat poliitikot näitä ASIANTUNTIJOIDEN mielipiteitä? Luulisi lukevan.
Ne eivät vaan jostain syystä vaikuta heidän päätöksiinsä. Outoa touhua?
että Helsingin Sanomiin pitää kirjoittaa kierrellen ja kaarrellen pakkoruotsista.
Kukaan kirjoittaja ei voi sanoa suoraan että suomalaisten suurten kielten kielitaidon puute johtuu ruotsin kielen pakollisesta opetuksesta, muuten paperilehti ei julkaise viestiä.
Ei haluta tavallisen kansalaisen näkevän suoraa tekstiä.
KIEROUTTA !