Täällä taas, ja aiheena tällä kertaa viisaus ja
tyhmyys. Viisautta on monenlaista: on viisautta
olla sotkeutumatta asioihin ja on viisautta
puuttua niihin. On viisautta lausua mielipiteensä
ja on viisautta olla lausumatta niitä. On
viisautta hyväksyä väistämätön, mutta on
viisautta taistella sitä vastaan. On viisautta
lopettaa ja viisautta aloittaa. On viisautta,
joka ei näy ja on viisautta, joka näkyy.
Ristiriitaistako? Ei, ei todellakaan. Joissakin
asioissa on paras lausua mielipiteensä, mutta
joissakin on parempi pysyä hiljaa. Joskus täytyy
vain hyväksyä väistämättömyys, mutta joskus on
todellakin hyvä taistella sitä vastaan. Joitakin
asioita ei kannata sallia. On viisasta puhua ja
aloitta puhe, mutta kannattaa osata lopettaa
oikeaan aikaan. Toisten viisaus näkyy,
esimerkiksi kokeissa, mutta se ei ole ainut
viisaus, jota on olemassa. On toisenlaistakin
viisautta, joka ei näy päällepäin. Jotkut voivat
osata puhua oikein, sovittaa ja lepyttää, mutta
myös lietsoa vihaa. Se on eräänlainen taito,
viisaus. Varsin hyödyllinen, mutta hyödytön.
Toiset ovat viisaita nähdessään sisimpään ja
toiset tyhmiä luottaessaan pelkkään ulkokuoreen.
Tyhmyys ei ole pahasta, vähissä määrin. Ei sen
puoleen, että liika viisauskaan olisi hyvästä -
se voi koitua tuhoksi. Mutta niin kauan kuin on
viisautta, on myös tyhmyyttä ja molemmat ovat
ollakseen - ne yksinkertaisesti ovat aina olleet
ja tulevat aina olemaan, mitä hyvänsä sitten
tehdäänkin. Kummankin täytyy olla olemassa, ja
kuulut sitten viisaisiin tai tyhmiin, olet
yhtäkaikki olemassa ja sinulla on samat oikeudut
kuin muillakin. Rakkaan ihailijani, maanvaivan,
toivomuksesta lisään tähän hänen niin kovasti
toivomansa D-kirjaimen. Sisälle tosin, mutta mitä
sitten? Toivottavasti et pahastu, maanvaiva...

Vastaukset 4
Vanhimmat
Varo ettet saa jihadia niskaas.
Ku eivät saa niitä kaikkia Talebaneja ja muita
rättipään alakuja hengiltä! Kaikki pois!
Nukea kehään ja maa siihen kuntoon, että siellä
ei kukaan voi asua 5000 vuoteen!
Vittu ei tarvi ihmetellä, että mitä tehtäis.
Loppuu terrorismi, nyt kun taleban tai osama
myönsivät olevansa iskujen takana!
Tulee ratkaisu, eikä tarvi painia ja tuhlata
rahaa vuosia!
Loppuu Jihad
Johan oli ISO litania, ollako vai eikö olla =)
Jotenkin vaan jutut menevät hiukan pitkiksi,
minkäs voit... Ei siihen kuole, toivottavasti.