Islamissa vikaa ?

On selvä että ruohonjuuritasolla Islam on yhtä
pätevä (tai järjetön)uskonto kuin mikä tahansa
muukin.

Olisiko kuitenkin päässyt Muhamedille
opiijärjestelmään bugi, kun näyttää, että Jihadin
voi julistaa näköjään kuka vaan ! Millä
perusteella ja kenen oikeudella Osama julistaa
Jihadia ? Eikö asiaa käsitellä ensin missään.

Jihad on äärimmäinen väkivaltainen
puolustuskeino. OK koraani saattaa sanoa, ettei
Jihadia saa julistaa kuin
puolustustarkoituksessa, mutta entäs jos julistaa
sen sittenkin. Mitä seuraa rangaistuksena.

Kaikkien maiden lainsäädännössä on yleensä
pykälä, että jos syytät toista rikoskesta
ilmanperustetta olet itse syyllistynyt rikokseen
ja saat tuomion. Islamissa ei näytä näin olevan
vaan Jihadin saa näköjään julistaa ilman
rangaistusta vaikka silä perusteella että
vituttaa.

Kun ottaa huomioon, että Islamia käytetän monessa
maassa lakina, on siinä selvä terrorismin
kokoinen porsaanreikä. Osama - tai vaikka minäkin
- saa julistaa jihadin, eikä siitä tulee mitään
rangaistusta islamin mukaan. Sen sijaan
sivistyneessä maailmassa rikokseen yllyttäminen
on myös rikos.

Islamissa on järjestelmävirhe.
3117
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Virhe taitaa olla pahemmanlainen, koska itse
virheessäkin on virheitä! Niin ovat olevinaan
pyhiä ja täynnä vihaa muita kohtaan, mutta niimpä
vaan levittävät kuvankielto-uskonnossa Osamanin
kuvia. En kertakaikkiaan ymmärrä miten tämä voi
olla oikeutettua.

Äänestä
  • Enpä muista että yhtään islamistien sotaa olisi
    mainittu epäpyhäksi.Palestinassakin on Hamasta ja
    Jihad-järjestöjä PLO alfatah. Kaikkien näiden
    sodat ovat pyhiä. Tuskin edes sapatina pidetään
    vapaapäivää.

    Äänestä

  • tätä minäkin olen ihmetellyt, jo Saddam Husseinin
    kuvia kanniskeltaessa, se sääntöhän oli erittäin
    tiukka, vaikuttanut erityisen voimakkaasti koko
    kulttuurin muodostumiseen! Mitenkähän muuten tv
    ja elokuvat??

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jihad Osamalle kirjoitti:

On selvä että ruohonjuuritasolla Islam on yhtä
pätevä (tai järjetön)uskonto kuin mikä tahansa
muukin.

Olisiko kuitenkin päässyt Muhamedille
opiijärjestelmään bugi, kun näyttää, että Jihadin
voi julistaa näköjään kuka vaan ! Millä
perusteella ja kenen oikeudella Osama julistaa
Jihadia ? Eikö asiaa käsitellä ensin missään.

Jihad on äärimmäinen väkivaltainen
puolustuskeino. OK koraani saattaa sanoa, ettei
Jihadia saa julistaa kuin
puolustustarkoituksessa, mutta entäs jos julistaa
sen sittenkin. Mitä seuraa rangaistuksena.

Kaikkien maiden lainsäädännössä on yleensä
pykälä, että jos syytät toista rikoskesta
ilmanperustetta olet itse syyllistynyt rikokseen
ja saat tuomion. Islamissa ei näytä näin olevan
vaan Jihadin saa näköjään julistaa ilman
rangaistusta vaikka silä perusteella että
vituttaa.

Kun ottaa huomioon, että Islamia käytetän monessa
maassa lakina, on siinä selvä terrorismin
kokoinen porsaanreikä. Osama - tai vaikka minäkin
- saa julistaa jihadin, eikä siitä tulee mitään
rangaistusta islamin mukaan. Sen sijaan
sivistyneessä maailmassa rikokseen yllyttäminen
on myös rikos.

Islamissa on järjestelmävirhe.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu