Tämähän tästä kepuloinnista nyt vielä puuttuikin! Matti Vanhanen jättää Eduskunnankin, ja KESKEN KAUDEN! Mutta siis Kepu pettää aina, oli sitten kaupunki tai maaseutu!
Voiko koko vaalikaudelle valittu kansanedustaja lähteä noin vaan, ja päättää äänestäjien antaman mandaatin kesken kauden!? Tämähän on petos, ja kansalaisten hämäämistä!
Ja uusi työnantaja mikä nyt sitten onkaan mukana juonessa, ja häpeäpilkku myös toimintatavoissaan!!
Ja mieshän on ilmoittanut olevansa SAIRAS ja menossa jalkaleikkaukseen syksyllä pariinkin otteeseen menossa!
Nytkö onkin 'ihmeparantuminen' tapahtunut uuden työn ja vastuunpakoilun kautta muualle! Tämäkö olikin koko salailun ja poliittisen päätöksen takana, suunniteltu ja ennalta päätyetty!
Ylipäätään on vaikeaa ymmärtää, miten kansanedustajaksi valittu voi henkilö jättää luottamustoimensa kesken kauden, siirtymällä johonkin 'valtion virkaan' tai toimeen sen perusteella että on muka sopivin pelkästään puolueen ja sen antaman aseman turvin!
Tulee mieleen kirvesmies Puhakka, S. Mönkäre, Tuula Haatainen, ja nyt L. Hyssälä muiden edellisten tavoin¨vuosien varrella!
Tämäkö nostaa luottamusta politiikkaan?
Tällle konstailulle on tehtävä jotain, ja pian samoin vallallaan olevalle 'kahden paikkakunnan' asumiselle, jos todellisuudessa ei asu muualla kuin Pks. jne. ja kirjat vaan ns. vaalipiirissä!
Vanhaselta palkkaedut takautuvasti maksuusn valtiolle, jos kesken kauden jättää hommat!
Vieläkö äänestätte Kepua?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.