Turvapaikanhakija teki Salon turvattomaksi.
Rikosepäily: Uhri tajuton, musta mies raiskasi.
Poliisi on saanut lähes valmiiksi epäillyn raiskauksen esitutkinnan, ja asia siirtyy syyttäjälle syyteharkintaan lähiaikoina. Epäilty rikos tapahtui Salossa 6. toukokuuta.
Sekä raiskauksesta epäilty että uhri ovat molemmat noin 20 -vuotiaita. Rikoksesta epäilty mies on asunut Salossa lyhyehkön aikaa, ja hän on lähtöisin Saharan eteläpuolisesta Afrikasta.
Asianomistajana oleva nainen on suomalainen. Epäilty rikos tapahtui uhrin asunnossa, johon uhri päästi tekijän vapaaehtoisesti. Uhri ja epäilty eivät aiemmin tunteneet toisiaan.
Tapahtuman aikana uhrille syntyi lievää suurempia fyysisiä vammoja, joiden syntytavasta osallisilla oli esitutkinnassa erilaiset näkemykset. Uhrin mukaan hän menetti tajuntansa fyysisten vammojen takia, ja epäilty seksuaalirikos olisi tapahtunut tajuttomuuden aikana.
Rikoksesta epäilty myönsi kuulusteluissa olleensa asianomistajan kanssa seksuaalisessa kanssakäymisessä yhteisymmärryksessä asianomistajan kanssa.
Rikoksesta epäilty otettiin kiinni samana päivänä melko pian epäillyn rikoksen jälkeen, ja hän on ollut vangittuna siitä lähtien.

Vastaukset 9
Vanhimmat
vai sekä että?
Ei turvapaikkaa.
että sekä että, lisäksi motivaationa voisi olla eläimelliset vietit.
tuskin hän enää voi teeskennellä ettei koskaan ole kuullut mitä rasismi on: sen on juuri tätä kun vantaalaista villeä syytetään siitä mitä salolainen simo on tehnyt
http://www.salonsanomat.fi/uutiset/141370.html
Herää kysymys näin ulkomaalaisperäistä rikastusta koskien. Jos nainen käyttää koukkukondomia ( http://www.aamulehti.fi/uutiset/ulkomaat/182343.shtml ) ja saa rikastusta heinäpellolla tai asunnossaan niin saako hän siitä myös rasismisyytöksiä?
Kyseessä on rasistinen viharikos, tarkemmin sanottuna kunniakansalaisen harhauttaminen yhtymään epäkuranttiin tavaraan, sekä törkeä pahoinpitely.
Moneskos väkivaltarikos tämä on pelkästään tämän vuoden aikana kun somali jää kiinni teosta? Milloin tämä typeryys loppuu ja lopetetaan se hyssyttely asian suhteen? Miksi tekijöinä on lähes aina sama etninen ryhmä ja kulttuuri?
Ja kuinka moni rikollinen somali ei jää kiinni?
Eikö esim. moniavioisuus ole laitonta suomessa, mutta suomen
päättäjät suvaitsevat sen.