Se, millaiseksi Raamattu ymmärretään, määräytyy aina sen kulttuuriympäristön ja tulkintayhteisön mukaan, jossa Raamattua luetaan. Esimerkiksi vastaus kysymykseen, missä mielessä Raamattu on jumalallinen teksti, vaihtelee. Onko Raamattu Jumalan arvovaltaista ja virheetöntä ilmoitusta vai ihmisten todistusta omasta uskonnollisesta ajattelustaan, jota voi käyttää elämässä virikkeen antajana kuten muitakin uskonnollisia kirjoja? Vai jotain muuta?
Kaikki kristilliset kirkot perustavat oppinsa ja uskonsa Raamattuun, mutta eri kirkkokuntien raamatuntulkintatavat vaihtelevat. Kukin tulkitsee Raamattua oman perinteensä edellyttämällä tavalla. Perinteisesti protestanttisissa kirkkokunnissa Raamatulla on keskeisempi asema kuin esimerkiksi katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa.
Pyhänä ja arvovaltaisena pidetyn tekstin tulkitseminen herättää kysymyksen tulkitsijan vastuusta. Raamattua käytetään usein oman arvovallan lisääjänä, siis vallankäytön välineenä. Tulkinnat eivät voi olla puolueettomia, sillä niillä on vaikutusta käytännön elämään.
Usein vaaditaan, että tulkinnan pitää olla "raamatullista". Käsite on kuitenkin ongelmallinen, sillä Raamattu itsessään sisältää tulkintojen moninaisuuden. "Raamatullisuus" on siis väistämättä sitä, että pidetään kiinni tietyistä Raamatun kohdista - ja tietyllä tavalla tulkittuna.
Vastaa seuraaviin väitteisiin jaa/ei/en osaa sanoa. Miten vastauksesi mielestäsi kertoo siitä, millä tavoin Raamatun opetuksen tulisi näkyä käytännössä?
Onko raamatullista
vastustaa avioeroa Jeesuksen sanaan vedoten? (Mark. 10:2-12)
kieltäytyä aseista Jeesuksen opetuksen perusteella? (Matt. 5:38-39)
jakaa omaisuutensa köyhille Jeesuksen opetuksen perusteella? (Luuk. 18:18-23)
vaatia homoseksuaalisten tekojen kriminalisointia ja niiden rangaistukseksi kuolemanrangaistusta Mooseksen lain perusteella? (3. Moos. 18:22, 29)
vastustaa kuolemanrangaistusta raamatulliseen etiikkaan vedoten? (esim. 2. Moos. 20:13)
vaatia maailman köyhimmille maille velka-armahdusta vetoamalla vanhatestamentilliseen riemuvuosikäytäntöön? (3. Moos. 25)
laskea Raamatun kirjainten lukuarvoja ja nähdä niissä kätkettyjä ennustuksia tulevaisuudesta? (vrt. Ilm. 13:17-18)
lukea Vanhan testamentin kertomuksia vertauskuvina ihmissielun ja Jumalan välisestä suhteesta? (esim. Laul l. 2:16-17)

Vastaukset 10
Vanhimmat
piiloutua itsekkäine väärine tekoineen Raamatun taakse. Rohkenen tulkita mm. Jumalan maantäyttämiskäskyn tulleen monin verroin täytetyksi. Minusta synnin määritelmä täyttyy ihmisen kieltäytyessä käyttämästä Jumalan hänelle antamia lahjoja.
Raamatussa on lukuisia yksittäisiä kohtia joita ei tässäpäivässä sellaisenaan voida soveltaa. Tämän johdosta ihmiselle on annettu järki ja kyky johdatukseen jonka avulla hänen tulee tehdä havaintoja ympäristöstään.
Raamattua ei ole tarkoitettu piilopaikaksi johon ihminen voi paeta vääriä itsekkäitä tekojaan. Ellei joku huomaa maan täyttyneen, kehoitan rukoilemaan asiassa viisautta. Hartaana rukoilen tätä viisautta paavinkirkolle ja monelle onnettomalle lestadiolaisäidille jotka nääntyvät kuormansa alla vastoin Herramme tahtoa.
Liikakansoitus on elinpiirimme pahin uhka, juuri siksi ettei ihminen suostu käyttämään Jumalan hänelle antamia ominaisuuksia. Oikea sanoma on kyllä löydettävissä Raamatusta jos sitä vailla harhautusta vilpittömänä tutkii.
Olen kiitollinen ev.lut. kirkkomme nykysetä hyvästä Raamatun tulkinnasta joka on myös kulttuurillemme mahdollisimman sopiva.
Voitaisiinko lähimmäisen rakkautta ja laupeuden työtä entisestään lisätä?
Jos teon motiivi on rakkaus Jumalaan - totuuteen, (ensimmäinen ja tärkein käsky) itse teko, on sivu seikka, siksi raamattua ei voi lukea kuin lakikirjaa, jaa, ei.
Ensimmäisen käskyn rikkoja, tuskin osaa tulkita raamattua oikein.
Jotta he tulisivat uskossaan terveiksi eivätkä enää kuuntelisi juutalaisia taruja ja sellaisten ihmisten käskyjä, jotka ovat kääntäneet selkänsä totuudelle. Puhtaille kaikki on puhdasta, mutta epäpuhtaille ja epäuskoisille ei mikään ole puhdasta, vaan heidän mielensä ja omatuntonsakin on likaantunut. Kirje Titukselle 1
ei ole siinä..
olisko Raamattu vain yksiselitteinen
ja jokaiselle ihmiselle sama
vaan, se siinä onkin valtavaa ja moninaista että Raamattu puhuu jokaiselle ihmiselle erikseen ja just niissä elämänvaiheissa kun Jumala parhaaksi näkee..koska Raamattu ON Jumalan SANA ja yksi jae voi jopa muuttaa koko elämän!
Kirjain ei voi tehdä Jumalan Sanaa eläväksi
sen tekee ainoastaan Henki
"Ihminen ei luonnostaan ota vastaan Jumalan Hengen puhetta, sillä se on hänen mielestään hulluutta.
Hän ei pysty tajuamaan sitä, koska sitä on
tutkittava Hengen avulla."
1.Kor.2:14
Raamatun totuutta kullekin ajalle, meille kullekkin.
Luulenpa sinun rynotyttö oivaltaneen oivan oivalluksen.
Aika suurta taakkaa, ihminen kyllä pystyy kantamaan periaatteessa koskatahansa ja tehdä sitä
myös aika kauan yhteenmenoon, mutta jos ollaan
rehellisellä tiellä ja otetaan vastaan se kevyt
taakka, minkä Kristus sälytti tavallisen ihmisen kannettavaksi, niin silloin tuo tulkinta raamtusta
ja sen sanomasta, ja tuon suuren kirjan kokonaisvaltaisesta sisäistämisestä, onkin vähän sivuseikka, ja epäolennaista ihmisen elämän ja tulevaisuuden kannalta katsottuna.
Parasta mitä ihminen voi opetella ulkoa, on lähimmäisen rakkauden sanoma ja Isä meidän rukous
ja sitten käskyt ja pitää ne kaikki. Arvostus järjestys on ihmisen oman valinnan tulos ja tarina
laupiaasta samarialisesta opettaa enemmän kuin
neljäsataa värivalokuvaa. Rakkaus kaiken muuttaa
jos ihminen sen vastaan ottaa ilman ehtoja.
ajatellut joskus opetella?
>>Parasta mitä ihminen voi opetella ulkoa, on lähimmäisen rakkauden sanoma ja Isä meidän rukous
ja sitten käskyt ja pitää ne kaikki. Arvostus järjestys on ihmisen oman valinnan tulos ja tarina
laupiaasta samarialisesta opettaa enemmän kuin
neljäsataa värivalokuvaa. Rakkaus kaiken muuttaa
jos ihminen sen vastaan ottaa ilman ehtoja.
Joukossamme on monia jotka tarvitsevat alituista muistuttamista.
Mitä, olenko ? Missä te myytte niitä aneita ?
Onko sinulla aneita varten myyntilupa taskussa ?
"Parasta mitä ihminen voi opetella ulkoa, on lähimmäisen rakkauden sanoma ja Isä meidän rukous
ja sitten käskyt ja pitää ne kaikki. Arvostus järjestys on ihmisen oman valinnan tulos ja tarina
laupiaasta samarialisesta opettaa enemmän kuin
neljäsataa värivalokuvaa. Rakkaus kaiken muuttaa
jos ihminen sen vastaan ottaa ilman ehtoja"
>>Mitä, olenko ? Missä te myytte niitä aneita ?