Kolbe ja kansallisuushenki

up

"Kyllä me suomalaiset voisimme olla paljolti myös kiitollisia ruotsinkielisille --- tuntuu turhanaikaiselta tuo iänkaikkinen jäkätys pakkoruotsista --- eräänlaisena kulttuuripoliittisena ja historiallisena rikkautena ja sisältönä maamme kannalta"

Sinulle ruotsi on ollut hyvä valinta - tätä ei kukaan kritisoi. Mutta ihan harmiton se ei ole pakollisena kielenä:

1) Suomalaislapset lukevat huomattavasti enemmän kieliä kuin lapset Ahvenanmaalla, Ruotsissa ja muualla Euroopassa - mutta saavat lahjaksi vain kaksi (tosin eksoottista ja kaunista kieltä) sekä sen tärkeän globish-englannin, jota heidän arkensakin tukee. Suomalaiset tarvitsisivat monipuolisemman kielivalikoiman, mutta emme voi lukea pelkästään kieliä. Näin yksikielisessä maassa, jossa useimpien äidinkieli on vielä eri kieliryhmää kuin uudet tai vanhat maailmankielet, ei voida lähteä tekemään kieltenopetuksen maailmanennätystä ja tinkiä muusta asiaosaamisesta.

2) Suomeen on muodostumassa laaja kaksikielisten perheiden joukko. Maahanmuuttajia on paljon ja monet suomalaistaustaiset hakevat puolison muualta maailmasta. Näiden uudenlaisten kaksikielisten perheiden oikeuksia kaventaa huomattavasti se, että heiltä vaaditaan kotikielien lisäksi ruotsintaito. Heidän kulttuuriset juurensa ovat muissa kulttuureissa ja näille on jätettävä myös tilaa ja näiden merkitys tunnustettava. Esimerkiksi perheiden paluumuutto saattaa kaatua pakolliseen ruotsiin - Hesarissa lääkäriäiti kirjoitti tällä viikolla, miten hänen saksalaissuomalainen lääkärimiehensä ei kelvannut julkisen sairaanhoidon piiriin, koska ei pystynyt palvelemaan ruotsiksi.

3) Suomalaisuus on kansallisuutena kehittyvä ja monisärmäinen käsite. Ei ole syytä sementoida sitä tarkoittamaan suomenruotsalaisten omakseen kokemaa kaksikielisyyttä ja skandinaavista pohjoismaisuutta - nuokin muuttuvat ja näiden rinnalle nousee sekä eurooppalaisuus että maailmankansalaisuus. Naapurikielten osaaminen ei ole enää sivistyksen perusta, tarpeet laajempaan kulttuurien väliseen kommunikointiin ovat kasvaneet.

Lasten kielitaitoa ei voida määritellä kiitollisuudenvelkana Agricolalle tai Snellmanille - kumpikaan heistä ei varmastikaan moista ajatusta hyväksyisi. Ruotsinkielisyys elää jatkossakin Suomessa, sen varmistaa jo Skandinavian läheisyys. Suomalaisilla ja uussuomalaisilla saa olla toiset lähtökohdat kielitaitonsa valitsemiselle kuin kiitollisuus entisen emämaan vaikutukselle ja suurille suomenruotsalaisille hahmoille historiassa.

Runsas vuosi sitten Laura Kolbe oli sitä mieltä, että Suomi tulisi liittää taas osaksi Ruotsia.

Miksi suomenkielinen tarvitsee aina ruotsin taidon ollakseen suomalainen?

Ruotsia opiskelisi moni vapaaehtoisesti monesta hyvästä syystä, mutta pakolle ei ole mitään syytä. Kaikkein vähiten pakon syynä voi käyttää veruketta, että suomalaisuuteen kuuluu ruotsin kieli.

Suomalaiset eivät ole mikään Nordenin vähemmistökansa vaan itsenäinen kansakunta Viron tavoin. Ei suomalaiseen identiteettiin kuulu osata ruotsia sen paremmin kuin virolaiseen kuuluu osata venäjää.

Eikö kukaan poliitikko, kulttuuritieteilijä, filosofi uskalla sanoa, että suomen kieli antaa itsessään sen identiteetin, mitä suomalainen kaipaa ja muut kielet ovat sitten kommunikaatiota varten, ellei ole syntyjään kahden kulttuurin lapsi.