Kaste on

Keskustelu kasteesta on turha koska mikään kaste ei pelasta vaan usko. Valtaosa Kristuksen omista ei halua ottaa lahkokastetta. Jumalalle lahkokaste on toisarvoinen ja uskon Hänenkin kyllästyneen koko aiheeseen.
2139
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ottaa uskovien upotuskaste, jotka sitä haluavat, koskapa annat niittenkin olla ottamatta uskovien upotuskastetta, jotka eivät sitä halua.

Jos kerran kaste on tarpeeton ja uskot Isä Jumalankin kyllästyneen koko aiheeseen, niin miksi sinut on lapsena kastettu, jos kerran kaste on tarpeeton ja Isä Jumalalle epämieluinen, sanojesi mukaan?

Äänestä
  • on hyvin ihmisoppikeskeinen. Uskoa arvioidaan usein ulkoisten kriteerien mukaan, kuten esimerkiksi onko ottanut ainoan "oikean" kasteen, upotuskasteen ja puhuuko kielillä. Ellei, niin sitten ei voi olla oikeasti uskova.

    Jotkut taas korostavat, että uskoa kyllä voi mutta ei uudestisyntyä esimerkiksi ilman kielillä jokoltelua. Tälläkin halutaan vain erottaa huonommat ja paremmat uskovat, "uudestisyntyneet" toisistaan.

    Kielillä puhuminen esimerkiksi on niin korostetussa asemassa (tai ainakin on ollut) joissakin seurakunnissa, että sitä jopa feikattiin, koska kielilläpuhujat olivat sosiaaliselta statukseltaan niitä parempia uskovia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarpeeton! kirjoitti:

Keskustelu kasteesta on turha koska mikään kaste ei pelasta vaan usko. Valtaosa Kristuksen omista ei halua ottaa lahkokastetta. Jumalalle lahkokaste on toisarvoinen ja uskon Hänenkin kyllästyneen koko aiheeseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu