Klenberg halveksii kansaa yksinkertaisena metsäläisugrirahvaana

Aivan samanlainen hurriasennevamma kuin ahneuden perikuvalla Mikael Liliuksella, joka suuttuneena haukkui poliitikot, kun häntä itseään kritisoitiin ahneeksi. Hän valehteli olevansa syytön 10-kertaisiin ylibonuksiinsa, mutta pennistäkään hän ei suostunut vapaaehtoisesti luopumaan, vaan erosi vieden koko ryöstösaaliinsa mukanaan veronmaksajilta.

Hurreilla on geeneettinen asennevamma, kuten todistaa Björn Wahlroos & knit. Siihen ei auta kuin samanlainen järjestelmällinen uudelleenkasvatus historiallisista rikoksistaan ja riistostaan, kuin saksalaisille natsien jälkeen, japanilaisille ja Etelä-Afrikan aparthaidhallinnolle.
Tällainen Kansalaisuuskasvatus kouluissa pakolliseksi hurreille, ja suomalaisille historiassa vääryyksien paljastus.

75 prosenttia suomalaisista eversteistä ja kenraaleista veisi Suomen Natoon. Kansa on eri mieltä. Everstejä ja kenraaleja pidetään yleensä maanpuolustuksen asiantuntijoina, mutta heidän näkemyksiään ei julkisuudessa ruodita juuri koskaan.
- Palveluksessa olevien upseerien eli virkamiesten ei kuulu spekuloida henkilökohtaisilla mielipiteillään. Me reservissä olevat voimme jutella asioista vapaammin, Natoon liittymistä jo vuosia puoltanut Puolustusvoimien entinen komentaja, amiraali Jan Klenberg toteaa.
- Nato on niin monimutkainen asia, ettei yksittäinen kansalainen pysty hahmottamaan sitä ilman ammattilaisten kannanottoja, Sipilä puolestaan sanoo. Naton kannatus on nuorempien upseerien ja kadettien keskuudessa huomattavasti matalampaa.
- Ei kadettien ja luutnanttien tehtävä edes ole pohtia Naton kaltaista kysymystä. Maanpuolustuksen kokonaiskuva syntyy vasta uran edetessä, Klenberg sanoo.
20454
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

on yksinkertaista ja tietämätöntä. Natosta ei tiedetä yhtään mitään. Natoon kuulumisesta ei tiedetä yhtään mitään. Natosta ulosjäämisen vaikutuksista ei tiedetä yhtään mitään, mutta siltikin on tiukka mielipide, joka mukailee 70-luvun Neuvostoliiton länsivihamielistä liturgiaa.

Miksi kysyä asiasta mitään tietämättömältä ja ryssien manipuloimalta kansalta mielipidettä tässä asiassa?

Äänestä
  • "Miksi kysyä asiasta mitään tietämättömältä ja ryssien manipuloimalta kansalta mielipidettä tässä asiassa?"

    yrittänyt manipuloida Kansaa, Juntti!!

    huom. "Paimentaminen" = Painostaminen.

    Yhdysvaltain Helsingin-lähetystö on Ylen Wikileaksilta saamien diplomaattiviestien mukaan paimentanut suomalaisia poliitikkoja Nato-jäsenyyden kannalle. Lähetystö on myös seurannut tarkasti suomalaisten mielialoja Nato-kysymyksessä.
    Ylen saamat diplomaattiviestit osoittavat sinänsä odotetusti Yhdysvaltain paimentaneen suomalaisia Nato-jäsenyyden kannalle. Tässä hengessä lähetystö on seurannut tarkasti kansalaisten keskuudessa vallitsevaa Nato-ilmapiiriä, patistellut jatkuvasti Suomea tekemään enemmän Afganistanissa ja arvioinut johtavia poliitikkoja näiden transatlanttisten suhteiden valossa.
    Niinpä esimerkiksi Yhdysvaltain Helsingin-lähetystön päällikkö, suurlähettiläs Earle I. Mack arvioi jäähyväisraportissaan presidentti Tarja Halosta ja silloista pääministeriä Matti Vanhasta Suomen vuoden 2006 presidentinvaalien alla seuraavasti:
    "Halonen johtaa Suomen suurimman vasemmistopuolueen vasenta siipeä ja on aikaisemmin välillä puhunut Yhdysvaltain politiikkaa vastaan. Pääministeri Vanhanen jakaa joitakin Halosen huolenaiheita, mutta on ollut vähemmän äänekäs ja Vanhanen on sitoutunut transatlantisti."
    Nato-ilmaston muuttaminen vaivalloista
    Naton osalta suurlähettiläs Mack arvioi lokakuussa 2005 suomalaista Nato-ilmastoa seuraavasti:
    ”Julkisen mielipiteen muuttaminen Nato-jäsenyyden osalta on pitkä ja vaivalloinen tehtävä, mutta meidän pitäisi tavoittaa niitä suomalaisia, joiden mielestä osallistuminen Euroopan turvallisuusaloitteisiin on astinlauta Nato-jäsenyyteen.”
    Mackin seuraaja, suurlähettiläs Marilyn Ware kirjasi omat ajatuksensa niin ikään jäähyväisarvion huhtikuussa 2008:
    "Suomesta ei tullut Naton jäsen minun kaudellani eikä todennäköisesti tulekaan ainakaan ennen vuotta 2012, kun presidentti Halonen on jättänyt toimensa. Yhdysvalloilla ei kuitenkaan ole parempaa ystävää Nato-liittoutuman ulkopuolella kuin Suomi, ja yhdysvaltalais-suomalaiset sotilassuhteet on kiistatta tärkein yksittäinen side jo entisestään vahvassa suhteessamme."
    Porvarihallitus ilon aihe lähetystössä
    Porvarihallituksen synty ja etenkin kokoomuksen nousu ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeiseksi tekijäksi keväällä 2007 on sähkeiden valossa ilahduttanut lähetystöä. Suurlähettiläs Marilyn Ware tapasi uuden ulkoministerin Ilkka Kanervan heti toukokuussa. Raportin mukaan Suomen ulkoministeri Kanerva teki selkeän pesäeron edellisiin hallituksiin ilmoittamalla selvästi, "ettemme aio piilotella Nato-agendaamme".
    Kanervan seuraaja Alexander Stubb (kok.) on raporteissa vankkumaton transatlantisti. Syyskuussa 2009 kirjatussa raportissa todetaan seuraavasti: "Stubbin puolue, jolla on ulko- ja puolustusministerin salkut, saattaa hyvinkin venyttää turvallisuus- ja ulkopolitiikan konsensusta, mikä saattaa puolestaan johtaa meidän oman politiikkamme linjoille, eli syvempään osallistumiseen Afganistanissa."
    Kokoomus lupaillut Suomea Natoon
    Vuoden 2009 julkaistun turvallisuusselonteon uusi Nato-muotoilu noteerattiin tietysti lähetystössä. Maaliskuulta 2009 olevassa raportissa arvioidaan mielenkiintoisesti presidentti Halosen osittain pehmentäneen Nato-kantaansa ja pehmentymisen arvellaan johtuvan Barack Obaman valinnasta Yhdysvaltain presidentiksi.
    Saman raportin lopussa lainataan myös ulkoministeri Alexander Stubbin erityisavustajan Jori Arvosen arvioita ensi vaalikauden, siis huhtikuun eduskuntavaalien jälkeisistä mahdollisuuksista. Raportin mukaan "Arvonen painotti poliittisen osaston päälliköllemme, että yleisö tietää hyvin kokoomuksen kannattavan Nato-jäsenyyttä ja silti puolueen kannatus nousee. Arvonen kertoi, että kokoomuksen johto pitää mahdollisena kokoomuksen nousua hallituksen johtoon ja Suomen vientiä Naton jäseneksi".

    http://yle.fi/uutiset/teemat/wikileaks/2011/02/wikileaks_yhdysvaltojen_lahetysto_paimentanut_suomalaispoliitikkoja_natoon_2356885.html

    Äänestä

niin vaikea asia ole....

....Silloin, kun puhutaan kurvit suoriksi.
esim.

a) Mitä jenkit täältä edelleen haluaa? (mm. Euroopasta)
b) Miksei Natoa lakkautettu 1991?
c) Miten eurooppalaiset pääsevät mukaan Pohjois Amerikan Yhdysvaltojen päätöksentekoon? periaatteella mies /per ääni.

- Nato on niin monimutkainen asia, ettei yksittäinen kansalainen pysty hahmottamaan sitä ilman ammattilaisten kannanottoja, Sipilä puolestaan sanoo. Naton kannatus on nuorempien upseerien ja kadettien keskuudessa huomattavasti matalampaa.
- Ei kadettien ja luutnanttien tehtävä edes ole pohtia Naton kaltaista kysymystä. Maanpuolustuksen kokonaiskuva syntyy vasta uran edetessä, Klenberg sanoo.

Äänestä

Diplomaattia on loppunut ja sitä aletaan realisoimaan sotilaallisella voimalla. Ei tarvitse yhtään ottaa kantaa, että mistä "realisointi" on tulossa ja kuka on taustalla houkutellut "realisoimaan sotimalla."

Äänestä

ettei sanotuksi saa, ei yhtään mitään, ne koettaa eri keinoin ja eri ilmaisuin syöttää kansalle tätä Nato paskaa. Tuskin se niin monimutkainen asia voi olla, ettei sitä kannattaisi edes asiallisesti puhua. Jotkut suomalaiset ovat menneet lupailemaan liikoja jenkeille ja nyt ovat kuin närhenperässä.

Äänestä
  • 75 prosenttia kenraaleista ja eversteistä veisi Suomen Natoon, koska kenraali- ja everstiylennykset ovat poliittisia valintoja, ja tuollaiseen arvoon on nykyisessä Suomessa vaikea yletä, jos ei ole Nato-myönteinen.

    "Nuoremmilla" upseereilla, jotka eivät ole hovikelpoisia, ei sitten muka ole arvostelukykyä... Klenberg kärjistää asian puhumalla parikymppisistä kadeteista ja luutnanteista, vaikka "nuorempiin" upseereihin kuuluu tässä myös viisikymppisiä yleisesikuntaeverstiluutnantteja, joista ei tule ikinä everstejä väärien mielipiteidensä vuoksi.

    Voin kuvitella, mikä noitavaino puolustusvoimien yläportaassa käynnistyi tämän tutkimuksen johdosta. Ne 25 % eversteistä (tuskin kenraaleja), Nato-vastainen oppositio, pitää löytää ja savustaa ulos laitoksesta.

    Nato-kysymys ei ole pelkästään strateginen, vaan mitä suurimmassa määrin myös poliittinen valinta. Amiraali Klenbergin pitää jättää sellaiset kysymykset politiikan ammattilaisille sekä ennen kaikkea tavalliselle kansalle, jonka valtaa politiikan ammattilaiset mandaatillaan käyttävät, eikä lähteä seikkailemaan omaa lammikkoaan isommille vesille.

    Äänestä

  • Äänestäjä käskee kirjoitti:

    75 prosenttia kenraaleista ja eversteistä veisi Suomen Natoon, koska kenraali- ja everstiylennykset ovat poliittisia valintoja, ja tuollaiseen arvoon on nykyisessä Suomessa vaikea yletä, jos ei ole Nato-myönteinen.

    sellaista asiaa tavallisen kansan haltuun, josta tavallinen kansa ei tiedä hevon persusta ja on neukkupropagandan myrkyttämä mielipiteissään vailla kontaktia todellisuuteen. Poliittinen porukka taas mielistelee kansaa, jotta pääsisivät uudestaan hyväpalkkaiseen hommaan. Hommahan on tällöin asiasta tuikitietämättömien ja naapurien pelottelemien, sekä heitä hännystelevien käsissä. EI hyvä ollenkaan. Tarvitaan asiantuntemusta tähän ja paljon, ei vastustajien mutu-tietoa!

    Nato kannatus on 50% vs 50% - ei se ole opintoasia, vaan se on niin kuin sanoit PUHTAASTI ULKOPOLIITTINEN VALINTA, jonka linjaa vetävät vaaleissa valitut poliitikot. VAALEIHIN MUKAAN MYÖS ULKOPOLITIIKKA SELKEÄMMIN JA VOIMAKKAAMMIN, ei pelkästään taloudelliset asiat vaikka toki ne hirmuisen tärkeitä ovatkin. Hyvin helposti ulkopoliittiset asiat linkittyvät väärin / taikka oikein taloudellisten asioiden kautta.

    Äänestä

  • -mutantti kirjoitti:

    ...politiikan tasoa on nostettava, nyt se on liiaksi äänestäjien johdattamista harhaan. Ei se niin pidä olla!! Vaan jokainen ryhmä rehellisesti tuo oman linjansa esiin eri asioista.

    Äänestä

  • ............... kirjoitti:

    sellaista asiaa tavallisen kansan haltuun, josta tavallinen kansa ei tiedä hevon persusta ja on neukkupropagandan myrkyttämä mielipiteissään vailla kontaktia todellisuuteen. Poliittinen porukka taas mielistelee kansaa, jotta pääsisivät uudestaan hyväpalkkaiseen hommaan. Hommahan on tällöin asiasta tuikitietämättömien ja naapurien pelottelemien, sekä heitä hännystelevien käsissä. EI hyvä ollenkaan. Tarvitaan asiantuntemusta tähän ja paljon, ei vastustajien mutu-tietoa!

    Mistä sitä neukkupropagandaa tulee? Koko maata ei ole ollut vuodesta 1991, emmekä juuri katsele venäläisiä kanavia. MTV3:a, 4:sta ja YLE:ä. Mikä näistä lähettää mielestäsi neukkupropagandaa? Kun otat esiin neukkupropagandan täytyy sillä olla jokin lähde.

    http://open.spotify.com/track/75nrufA9kIb47bcL5akKw0

    -Martin Borman. Greethings from Brazil :))

    Äänestä

ei kannata järjestää aiheista, joista kansalla on hyvin vähän oikeaa tietoa. Mutta jostakin syystä kansanedustajat sysäisivät mielellään vaikeat kysymykset kansanäänestykseen, koska eivät laiskuuttaan tai kyvyttömyyttään pysty perehtymään asioihin.
Helpot asiat, kuten maahanmuutto asia voitaisi oikein hyvin ratkaista kansanäänestyksellä.

Äänestä
  • puhutte jostain selittämättömästä Suomen Natoon liittymisen selittämisen vaikeudesta, se on ymmärrettävää...

    ...päitä menee vielä pölkylle kun olemme teidän takianne joutuneet sinne, mutta myös tulemme myöhemmin lähtemään sieltä pois.

    Äänestä

  • selittäjät!! kirjoitti:

    puhutte jostain selittämättömästä Suomen Natoon liittymisen selittämisen vaikeudesta, se on ymmärrettävää...

    ...päitä menee vielä pölkylle kun olemme teidän takianne joutuneet sinne, mutta myös tulemme myöhemmin lähtemään sieltä pois.

    Nato-kysymykseen poliittisena valintana ei liity mitään erityistä mystiikkaa, jonka vain siihen maanpuolustuskorkeakoulussa vihityt noitatohtorit ymmärtäisivät.

    Ensinnäkin, Suomi on periaatteessa valmis liittymään Natoon. Puolustusvoimat on jo melko pitkälle yhteensovitettu Naton standardeihin ja suomalaiset everstit ja kenraalit ovat käyneet ahkerasti harjoittelemassa Naton sotaleikeissä niin Brysselissä kuin Miamissakin. Lisäksi kokemusta on kertynyt runsaasti Balkanilta ja Afganistanista sekä lukuisista yhteisistä sotaharjoituksista. Kuviot ovat tuttuja ja kalusto sopivaa.

    Natoon liittyminen lisäisi kustannuksia ja kansainvälisiä sitoumuksia niin sotaharjoitusten kuin sotienkin osalta. Esimerkiksi panostusta Afganistaniin joutuisimme lisäämään ja ottamaan vastaan nykyistä kovempia tehtäviä.

    Nato toisi meille lisää turvaa, mutta toisaalta vaikeuttaisi suuresti suhteitamme Venäjään ja lisäisi jännitettä koko Itämeren alueella. Suomi on edelleen astinlauta Venäjän toiseksi suurimpaan pääkaupunkiin, joka joutuisi Naton pihteihin Suomen liittyessä Viron rinnalle sen "uhkaamiseen".

    Natoon liittyminen toisi turvaa, mutta siitä joutuisimme maksamaan enemmän hintaa kuin nyt, niin euroilla kuin suomalaisella verelläkin. Olennainen kysymys kuuluu, onko Venäjästä muodostumassa seuraavien kahden vuosikymmenen aikana sellainen uhka Suomelle, että Suomen täytyy varmistaa selustansa nykyistä kovemmalla hinnalla?

    Mielestäni ei. Venäjällä on kylliksi puuhaa muilla rajoillaan, joten sillä ei ole mitään intressejä aiheuttaa harmeja tällä suunnalla. Suomi on sen paras, luotettavin ja rauhallisin naapuri, sen portti länteen. Venäjän ongelmat tulevat olemaan vuosikymmeniä Kaukasuksella ja Aasiassa, islamilaisten naapuriensa kanssa.

    Uskon, että Ruotsissa on parempi kyky arvioida uhkakuvia kuin Suomessa, onhan maa onnistunut pysyttelemään jo yli 200 vuotta rauhantilassa. Jos Venäjästä olisi uhkaa näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa, Ruotsi ei olisi näivettänyt omaa puolustustaan lähes olemattomiin ja olisi jo liittynyt Natoon.

    Jos Ruotsi liittyy, on meidänkin syytä harkita asiaa uudelleen. Ruotsin liittyminen tarjoaa meille myös Venäjän silmissä nykyistä paremman motiivin ja toisaalta heikentää Venäjän mahdollisuuksia kiukutella asiaa vastaan.

    Jos tulevaisuudessa syttyy suursota, Nato ja Venäjä ovat siinä samalla puolella ja rintama on Aasiassa. Vastapelurina on Kiina tai Kiinan tukemat valtiot. Tai sitten Nato hajoaa ennen tuota suursotaa.

    Äänestä

  • Ruotsin malliin kirjoitti:

    asiasta ex poliitikko, jolla on paljon tietoa jota ei voi julkisesti kertoa, mutta tämä tieto vaikuttaa luonnollisesti hänen mielipiteisiinsä.
    http://www.lasselehtinen.net/content/view/185/100/lang,fi/

    Äänestä

  • Iivan kirjoitti:

    ''Nato toisi meille lisää turvaa, mutta toisaalta vaikeuttaisi suuresti suhteitamme Venäjään ja lisäisi jännitettä koko Itämeren alueella. Suomi on edelleen astinlauta Venäjän toiseksi suurimpaan pääkaupunkiin, joka joutuisi Naton pihteihin Suomen liittyessä Viron rinnalle sen "uhkaamiseen".''

    - tähän väliin muistuttaisin että baltian maat ovat jo natossa, joiden mukana Viro joka sijannin ja kulkuyhteyksien puolesta on paljon lähempänä Pietaria kuin Suomi.

    ''Uskon, että Ruotsissa on parempi kyky arvioida uhkakuvia kuin Suomessa, onhan maa onnistunut pysyttelemään jo yli 200 vuotta rauhantilassa. Jos Venäjästä olisi uhkaa näköpiirissä olevassa tulevaisuudessa, Ruotsi ei olisi näivettänyt omaa puolustustaan lähes olemattomiin ja olisi jo liittynyt Natoon.''

    - tuo Ruotsin maavoimien näivetys, eli reserviläisarmeijan katoaminen on olennainen osa siirtymistä palkka-armeijaan ja Naton jäseneksi. Ruotsi ei ole näivettänyt meri- ja ilmavoimiaan, jotka valtaosin koostuvat jo palkka-armeijasta.

    Äänestä

  • miun mielestä.. kirjoitti:

    Vanha uutinen, mutta koska politiikka on tunnetusti hidasta niin edelleen ajankohtainen.
    http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/9605-ruotsin-hallituspuolue-vaatii-nato-jasenyysselvitysta

    Äänestä

  • menneisyyden haamu kirjoitti:

    Vanha uutinen, mutta koska politiikka on tunnetusti hidasta niin edelleen ajankohtainen.
    http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/9605-ruotsin-hallituspuolue-vaatii-nato-jasenyysselvitysta

    Ja Viron suhteet Venäjään ovat erittäin tulehtuneet. Viro on pihtien alaleuka. Narva on toki vain 130 km päässä Pietarista, kun Imatralta sinne on matkaa 220 km, mutta kulkuyhteydet ovat samanmoiset.

    Ruotsi on näivettänyt myös meri- ja ilmavoimansa, eritoten ilmavoimansa. Jäljellä on enää kaksi hävittäjälennostoa. Kymmenen vuotta sitten niitä oli vielä puolen tusinaa. Gripeneitä on 166. Edellistä konetyyppiä, Viggeniä oli käytössä 329.

    Laivastosta esim. sukellusveneitä on nykyisin käytössä 5. Vuonna 1988 niitä oli 13 ja vuonna 1995 vielä 9. Pinta-alusten määrässä kehitys on ollut samanlaista.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsin_ilmavoimat

    http://www.worldnavalships.com/swedish_submarines.htm

    Ruotsi on todennut, että sitä ei uhkaa mikään. Keskustelu Nato-jäsenyydestä velloo, kuten Suomessakin, mutta mitään päätöksiä ei ole tehty. Natoon liittyminen on ollut Ruotsilla "varauksellisena" vaihtoehtona jo 1950-luvulta lähtien, mutta sellaista tilannetta ei vielä ole tullut, että siellä olisi katsottu tarpeeksi luopua hyväksi havaitusta puolueettomuudesta.

    Lasse Lehtinen sepusteli, että Natoon voidaan liittyä, koska Venäjää ei tarvitse pelätä. Seuraavaksi hän totesi, että Natoon täytyy liittyä, koska Venäjä on uhka. Propagandisti, mikä propagandisti, eikä hänellä ole sen kummempaa salattua tietoa. Oli tekstissä asiaakin mm. kenraali Aholan surullinen toteamus, että Suomi ei kestäisi täyttä sotaa viikkoa kauempaa. Näin se on. Eivätkä sodatkaan kestä usein sitä pidempään.

    Mutta mitä kautta ne Lehtisen mainostamat Naton ohjukset tuotaisiin Suomeen varastoista? Kaliningradin laivastotukikohdan ohi laivallako vai Kaamasen tietä Norjasta? Eikö niitä tarvita muuallakin, jos Venäjä aloittaa sodan Nato-maa Suomea vastaan?

    Yhtä kaikki, turhaa spekulaatiota. Venäjä ei ole uhka Suomelle seuraaviin 20 vuoteen.

    suhteet ovat tulehtuneet, mutta niinhän ovat kaikkien NL:n miehityksestä vapautuneiden valtioiden suhteet tulehtuneet Venäjän kanssa.
    Nato on puolustusliitto eikä se tule koskaan aloittamaan sotaa Venäjää vastaan, tämä tietävät myös venäläiset.
    Ruotsin puolustuspolitiikka eroaa meidän vastaavasta sen vuoksi, ettei heillä ole metriäkään yhteistä rajaa Venäjän kanssa.
    Lasse Lehtinen ei kirjoittanut, " Venäjää ei tarvitse pelätä. Seuraavaksi hän totesi, että Natoon täytyy liittyä, koska Venäjä on uhka."
    Kun olemme Naton jäseniä, niin totta kai meillä on Naton aseita varastoituna Suomessa, ja lisää on aina saatavilla.
    Naton jäsenenä voimme olla varmoja, ettei Venäjä ole uhka itsenäisyydelle.

    ''Yhtä kaikki, turhaa spekulaatiota. Venäjä ei ole uhka Suomelle seuraaviin 20 vuoteen.''

    Nyt pitää ihan kysyä että entäs sitten 20 vuoden jälkeen? Kuvitteletko tosiaan että Natojäsenyyttä kannattaa edes yrittää siinä vaiheessa hakea, kun Venäjä taas on ihan potentiaalinen uhka Suomen turvallisuudelle? Minä vähän veikkaan että Suomelle kävisi, kuten kävi Georgialle, joka haki jäsenyyttä kun oli jo liian myöhäistä.

    Äänestä

  • jassoo.. kirjoitti:

    Georgia oli Neuvostoliiton täysjäsen. Maa ei ole ilmeisesti koskaan halunnut olla oikein itsenäinen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Natokiimahurripettur kirjoitti:

Aivan samanlainen hurriasennevamma kuin ahneuden perikuvalla Mikael Liliuksella, joka suuttuneena haukkui poliitikot, kun häntä itseään kritisoitiin ahneeksi. Hän valehteli olevansa syytön 10-kertaisiin ylibonuksiinsa, mutta pennistäkään hän ei suostunut vapaaehtoisesti luopumaan, vaan erosi vieden koko ryöstösaaliinsa mukanaan veronmaksajilta.

Hurreilla on geeneettinen asennevamma, kuten todistaa Björn Wahlroos & knit. Siihen ei auta kuin samanlainen järjestelmällinen uudelleenkasvatus historiallisista rikoksistaan ja riistostaan, kuin saksalaisille natsien jälkeen, japanilaisille ja Etelä-Afrikan aparthaidhallinnolle.
Tällainen Kansalaisuuskasvatus kouluissa pakolliseksi hurreille, ja suomalaisille historiassa vääryyksien paljastus.

75 prosenttia suomalaisista eversteistä ja kenraaleista veisi Suomen Natoon. Kansa on eri mieltä. Everstejä ja kenraaleja pidetään yleensä maanpuolustuksen asiantuntijoina, mutta heidän näkemyksiään ei julkisuudessa ruodita juuri koskaan.
- Palveluksessa olevien upseerien eli virkamiesten ei kuulu spekuloida henkilökohtaisilla mielipiteillään. Me reservissä olevat voimme jutella asioista vapaammin, Natoon liittymistä jo vuosia puoltanut Puolustusvoimien entinen komentaja, amiraali Jan Klenberg toteaa.
- Nato on niin monimutkainen asia, ettei yksittäinen kansalainen pysty hahmottamaan sitä ilman ammattilaisten kannanottoja, Sipilä puolestaan sanoo. Naton kannatus on nuorempien upseerien ja kadettien keskuudessa huomattavasti matalampaa.
- Ei kadettien ja luutnanttien tehtävä edes ole pohtia Naton kaltaista kysymystä. Maanpuolustuksen kokonaiskuva syntyy vasta uran edetessä, Klenberg sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu