Voisiko Nokia Oyj ottaa tästä seuraavasta kestävän kehityksen kannalta nerokkaasta "bisneksestä" oppia?
Vanhoillislestadiolaisuuden nopea leviäminen varmistettiin liikkeen perustamisen aikoihin tehdyillä säännöillä:
1. Ehkäisy on kielletty
2. Esiaviollinen seksi on kielletty
Näillä säännöillä varmistettiin se, että naimisiin mennään nuorena ja lapsia ehtii syntyä mahdollisimman monta. Luonnollisesti lapsista tulee lestadiolaisia jotka lisääntyvät jne. Myöhemmin päätettiin, että:
3. Miehet päättävät liikkeen asioista
4. Liikkeen johtoon valitaan vain kuuliaisina pysyneitä, vanhoja uskonveljiä.
Näillä säännöillä varmistetaan, että ehkäisykielto säilyy myös tulevaisuudessa ja siten varmistetaan liikkeen leviäminen. Naistahan ei pidetä mitenkään tyhmänä tai muuten kykemättömänä päättämään asioista. Heitä arvostetaan synnyttäjinä ja lastenhoitajina.
5. Vähävaraisten nuorten perheiden taloudellinen auttaminen.
6. Jäsenmaksu täysi-ikäisiltä
Jäsenmaksujen avulla saatua rahaa lainataan nuorille uskovaisille perheille. Niinpä kynnys mennä naimisiin pienenee ja samalla saadaan nuori perhe sidottua liikkeeseen "heikon vaiheen" yli. Juuri tämän ikäluokan edustajat nimittäin eroavat helpoiten liikkeestä.
7. Kritisoijat vaiennetaan "kiinnittämällä syntiin" tai erottamalla
Jos joku liikkeen jäsen arvostelee tai kyseenalaistaa liikkeen oppeja, kiinnitetään hänet syntiin. Hän saa toimia liikkeen jäsenenä, mutta hän ei ole "taivaskelpoinen". Yleensä henkinen painostus ajaa anteeksipyyntöön. Jos näin ei käy, erotetaan jäsen liikkeestä ja suhteet häneen katkaistaan. Yleensä uskovainen suku tekee "mustan lampaan" perinnöttömäksi ja sulkee hänet suvusta.
Kohdat 5 ja 7 ovat ns. "harmaata aluetta", josta ei tule puhua "ääneen". Liikkeestä eronneet eivät yleensä hyväksy juuri näitä keinoja.
Siis vanhoillislestadiolaisuus on tehokas tuote, jonka menestys "markkinoilla" on maksimoitu. Itse olen ollut vl-piirin jäsen, mutta siirryin uuslestadiolaisten pariin välttääkseni vl-naisen kohtalon.
Onko oikein, että herätysliikkeen sääntöjä muokataan siten, että menestys "markkinoilla" olisi mahdollisimman hyvä?
Oliko Lars Levi Laestadius aikansa "J. Ollila"?
Voisiko Nokia ottaa tästä oppia?
UL-ihminen
0
473
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1452831- 2312137
- 482010
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes2061927Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva261700Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1441537Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä811443- 1221168
Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve271088Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo3131039