Suurimmalta osaltaan, miehet ovat kovempia kilpailemaan kuin naiset. He tekevät työtunteja enemmän. He ovat valmiimpia siirtymään uusiin paikkoihin. He ovat valmiimpia laittamaan henkilökohtaiset asiat sivuun työasioiden alta. He haluavat huippupaikkoja enemmän kuin naiset. Naiset työskentelevät yhtä kovaa kuin miehet, mutta eivät yhtä paljoa. Huippujohtajan tehtävälle pitää omistautua koko elämällään.
Naiset alkavat jossakin vaiheessa elämäänsä punnita arvojaan, jolloinka omistautuminen loputtomalle kilpailulle ja tikkailla kiipeämiselle jää usein kakkoseksi perheen mennessä edelle. Se on myös ylimääräinen mahdollisuus naisille hypätä pois vihamielisestä ja epäystävällisestä työelämästä. Sitä mahdollisuutta miehillä ei ole. Se myös osasyy sille, miksi huippupaikolla on miesten selvä enemmistö.
Charles A. O'Reilly on tutkinut naisten menestymättömyyttä huipputason paikoista kamppailtaessa ja todennut, että kyse ei ole naisten syrjinnästä, vaan siitä, kuka on kovin kilpailemaan. Ja miehet ovat yleensä kovimpia kilpailijoita. Ajatelkaa työuria turnauksina. Kun loppupeleihin mennään, kilpailijat ovat taidoiltaan hyvin lähellä toisiaan ja erottavana tekijäksi nousee silloin se, kuinka paljon henkilö on valmis panostamaan tavoitteensa saavuttamiseksi. Naiset ovat myöskin tyytyväisempiä pienempään menestykseen kuin miehet.
Toisinaan esitetty idea, että muokkaamalla työtehtäviä erilaisiksi, ne sopisivat naisille paremmin, on höpönlöpöä. Tieto siitä, että vika onkin naisissa itsessään eikä systeemissä, ajaa osan naisista sekopäisiksi.
Naiset alkavat jossakin vaiheessa elämäänsä punnita arvojaan, jolloinka omistautuminen loputtomalle kilpailulle ja tikkailla kiipeämiselle jää usein kakkoseksi perheen mennessä edelle. Se on myös ylimääräinen mahdollisuus naisille hypätä pois vihamielisestä ja epäystävällisestä työelämästä. Sitä mahdollisuutta miehillä ei ole. Se myös osasyy sille, miksi huippupaikolla on miesten selvä enemmistö.
Charles A. O'Reilly on tutkinut naisten menestymättömyyttä huipputason paikoista kamppailtaessa ja todennut, että kyse ei ole naisten syrjinnästä, vaan siitä, kuka on kovin kilpailemaan. Ja miehet ovat yleensä kovimpia kilpailijoita. Ajatelkaa työuria turnauksina. Kun loppupeleihin mennään, kilpailijat ovat taidoiltaan hyvin lähellä toisiaan ja erottavana tekijäksi nousee silloin se, kuinka paljon henkilö on valmis panostamaan tavoitteensa saavuttamiseksi. Naiset ovat myöskin tyytyväisempiä pienempään menestykseen kuin miehet.
Toisinaan esitetty idea, että muokkaamalla työtehtäviä erilaisiksi, ne sopisivat naisille paremmin, on höpönlöpöä. Tieto siitä, että vika onkin naisissa itsessään eikä systeemissä, ajaa osan naisista sekopäisiksi.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mitä kirjoitit on totta. Maailma on kova ja epäreilu paikka. Vain vahvat pärjää elon tiellä. Yllättävän moni nainenkin tuntuu pärjäävän.
Köyhät kyykkyyn...
"Tieto siitä, että vika onkin naisissa itsessään eikä systeemissä, ajaa osan naisista sekopäisiksi."
Arvostat siis tappavaa kilpailua. Mjaa. Johtamisjärjestelmiä on tutkittu paljon. Nykyään ei raaka kilpailu ole muodissa, ei ole ollut pitkään aikaan. Kilpailuilmastossa elää ja voi hyvin salailu, innovaatiot eivät leviä, informaatio ei toimi, vallitsee kyräily ja kateus, yhteistyö estyy, ihmiset suojelevat reviirejään, voittajat nujertavat kukkivan aluskasvillisuuden. Kohtuullinen, mutta vain kohtuullinen kilpailu on todettu kannustavaksi, tiimityö voimaksi.
Jos vain kovalla kilpailulla pärjää, on systeemissä vikaa, ei ihmisissä. Milloin olet valmistunut opettajaksi? Tuottaako koululaitos työelämään vielä tuollaisia arvoja?
Kilpailutilanne, missä toinen painaa niska limassa kapasiteettinsa äärirajoilla, onkin toiselle lähes tyhjäkäyntiä. Ei kukaan kilpaile kilpailun vuoksi, vaan pääsääntöisesti ihmiset kilpailevat keskenään. Kilpailu tilanne on voittajatyypille helppo ja luonnollinen olotila. Kukaan ei ole voittaja kaikilla aloilla vaan fiksu hakeutuu alalle, missä hän pärjää ja kuuluu voittajiin.
Maana edesmennyt Neuvostoliitto on hyvä esimerkki yhteiskuntajärjestelmästä, joka perustuu jollekin muulle ajatukselle kuin kilpailulle. Mitä hyötyä on yrittää tai panostaa mihinkään, koska sillä ei saavuteta mitään. Ihmiskunnan rappio alkaa siitä, kun kaikkinainen kilpailu tulee tarpeettomaksi ja sen mukana kehitys hidastuu kunnes se pysähtyy kokonaan.
Suomessa on mielestäni asiat vielä hyvin. Täällä taataan välttävä toimeentulo sille kaikista heikoimmallekin lenkille ja kilpailua on saatu rajoitettua tasapuolisella yhteikunta ja palkkapolitiikalla. Tulevaisuus kuitenkin näyttäisi vievän meitäkin aina vain kilpailuhenkisempään suuntaan.
Kilpailulla on kaksi puolta, niinkuin melkein kaikilla "hyvä renki/huono isäntä"-tyyppisillä jutuilla. Kilpaileminen kuuluu myös ihmisen leikkivään luonteeseen.
Hyötyjen ja haittojen optimointi on taiteenlaji sinänsä. Eli kilpailua tarvitaan, seisovassa vedessä taasen ei leviä kuin taudit ja turtumus. Raivokas fanaattinen kilpailu voi toisaalta viedä hengen tai sairastuttaa, hajoittaa yhteisöllisyyden.
Ihmiset ovat hyvin sosiaalisia eläimiä, pelkällä kilpailulla ei ihmissuku olisi pärjännyt, vaan yhteistoiminnalla, se oli avainmetodi lajin säilymiselle ja vahvistumiselle, kuten varmasti tiedät. Ja ilman sosiaalisuutta, yhteistyötä ja seurallisuutta me sairastutaan yhä vielä, ei olla muututtu. Yhteistyö valjastaa erilaiset kyvyt monipuolisemmin käyttöön: lopputulos muodostuu usein paremmaksi, ja hyödyttömiksi arveluiltujenkin kapasiteetti hyödynnetään.
Usein työssään menestyvän miehen takana on nainen joka huolehtii kodista, toisin sanoen miehen ei tarvitse raskaan työpäivän jälkeen ruveta pyykkäämään, puunamaan tai tiskaamaan. Toisin on naisten kohdalla, koska miehet laiskuuttaan eivät osallistu kotitöihin. Uupumus ajaa tekemään valintoja työn ja perheen välillä. Se on usein pakkovalinta. Naiset menestyisivät paremmin jos kotityöt tehtäisiin puoliksi. Näin nainen ei joutuisi tekemään kahta työvuoroa; kotona ja työpaikalla.
Naiset eivät ole laiskoja; on tutkimuksia joiden mukaan naiset tekevät 2/3 kaikista maailman töistä.
Yhteiskunta pyörii naisten varassa.
ärsyttää. "miehet laiskuuttaan eivät osallistu kotitöihin." lukekaa nyt pari kertaa oikein ajatuksella tuokin lause. tunteeko kirjoittaja kaikki maailman miehet? jos ei, hänellä ei ole mitään oikeutta leimata koko miessukupuolta tuolla tavalla. koska "tasa-arvo" perustaa koko kommenttinsa tuohon mullistavaan "faktaan", kumoan sen kokonaan ilmoittamalla, että meidän huushollissa minä(mies) teen enemmän kotitöitä kuin tyttöystäväni(nainen).
naiset on luusereita.
Eikö palstan sovinistitkaan enää arvosta sitä että nainen laittaa perheen työn edelle (siis jos laittaa)? Ei perheestään huolehtivaa naista kutsuta luuseriksi.
Onko nainen sitten menestymätön?
Ei tässä nyt uskota mitä hyvänsä.
..kai siitä, miksi naiset eivät menesty silloin, kun eivät menesty. Kyllä myös naiset menestyvät, mutta eivät vielä oikeassa suhteessa kykyihinsä ja osaamiseen nähden. Asenteissa on suurin vika (miesten ja naisten, siis yhteiskunnan). Asenteet tulevat muuttumaan, vie vain aikaa. Pelkällä kilpailuvietillä eivät erot selity.
Joo kyllähän sen huomaa että miehet vähät välittävät henkilökohtaisesta elämästään.. menkööt kotona miten menee, kunhan vain töissä on kaikki hyvin.
Jos vika on naisissa, vika on yhteiskunnassa. Ja jos vika on yhteiskunnassa, on vika päättäjissä. Ja jos vika on päättäjissä, vika on MIEHISSÄ.
Nerokas ketju... Mutta eihän eduskunta (päättäjät) koostu pelkästään miehistä, vaan siellä on kauniimmalla sukupuolella erittäin vahva edustus. Olikohan se sittenkään NIIN nerokas ketju...
Silleen ihan toisaalta osittain järkeenkäypää asiaa, toi mitä kerroit, mutta jälleen kerran miehen näkökulmasta.
Yritän tehdä tässä esimerkin. Suo anteeksi, olen vähän humalassa kun olen kohta juonut 2 pulloa kaljaa. Mut ajankohtainen esimerkki.. kun huomenna alkaa mm-kisat.
Olet vaikka jääkiekkojoukkueessa ja sinulla on musta iho ja olet lyhyt. Aikaisemmat ko. joukkkueessa kymmenien vuosien varrella pelanneet mustaihoiset ja/tai lyhyet miehet ovat pelanneet huonosti. Kun menet innoissasi uuteen kiinnitykseen, Jee, nyt päästään pelaamaan, Nyt näytän kynteni, pääsetkin avaamaan aition luukkua. No, ethän moisesta lannistu. On siellä monet muutkin olleet.
Sen kerran, kun joku loukkaantuu ja pääset vihdoin pelaamaan, sinua katsotaan -totta kai- silmä kovana. No katsotaans nyt onks TOSTA mihinkään. Joku omasta joukkueesta on ehkä joutunut paareilla pois ja toinen pelaaja pelikieltoon ja minuutteja pari jäljellä, olette häviöllä ja paineet kovat. Annas olla jos sulle tulee kiekko. Näytä nyt kyntes. Jos mokaat, olet mennyttä.
Miehet ovat niitä tavallisia, pitkiä, lihaksikkaita, länsimaisia jääkiekon pelaajia. Niiden mokat kuittaantuu pitkän peliajan kuluessa sitten taas tähtihetkilläkin, ainakin joksus. Naiset ovat niitä poikkeuksia, joita valmentajat katsovat, joku ehkä joskus "tuossa on ainesta, katsotaas miten pärjää" - ja hyvinkin voi mennä.
Mutta omasta mielestäni naiset on kovia kilpailemaan, ei kaikki. Mutta eivät kaikki miehetkään. Joten se ei ole mikään hyvä selitys. Vai olisiko sinusta kiva saada pienempää palkkaa siksi että osa miehistä tyytyy vähäisempään liksaan, koska tekevät esim. mielekästä työtä, vaikka et itse tekisi?
Niin ja tiedän kyllä että on niitä mustaihoisia lätkänpelaajia olemassa, kuin myös ei-ihan-niin-pitkiä. Mut en jaksanut keksiä muutakaan.