Oman holocaustimme museo

Suomen omalle holocaustille eli kevään 1918 tapahtumille tulee perustaa maahamme oma museo, meidän oma Jad Washemimme Jerusalemin esikuvan malliin. Nykyinen salailukulttuuri tulee armotta lopettaa ja kertoa maamme nuorille kuvin ja sanoin minkä kiirastulen köyhä kansanosamme joutui kestämään ja läpäisemään keväällä - kesällä 1918. Sen kansanmurhan muisto ei saa koskaan unohtua.

Museon voisi perustaa jollekin tunnetulle tappopaikalle, vaikka Tammisaaren massamurhan paikalle ja entisöidä eli rakentaa uudelleen vanhojen tietojen perusteella kyseinen leiri. Samoin kaikki muutkin murhapaikat koko maassa tulisi kunnostaa valtion varoin retkeilykohteiksi. Mallia voisi käydä ottamassa vaikka Jerusalemin Yad Washemista taikka Puolasta, Auschwitzin museosta.

Kaikkien koululaisten ja opiskelijoiden tulisi kaikista oppilaitoksista tehdä pakolliset retket omaan Jad Washemiimme sekä kunkin pitäjän suurille murhapaikoille.

Minä en voi ymmärtää tätä vaikenemisen, omertan, kulttuuria. Ainoa syy voi olla vieläkin valkoisten halu peitellä sitä mitä on tullut tehtyä. Eihän meillä salata sitäkään miten Nuijasodassa, Santavuoren taistelun jälkeen, kaikki antautuneet talonpojat tapettiin. Miksi salata, että samaa lääkettä yritettiin käyttää meilläkin köyhälistön kansannousun jälkeen 1918. Tulisi kertoa rehellisesti myös ne syyt, mitkä estivät tämän päämäärän toteutumisen. Kuten myös ne syyt, mitkä johtivat sisällissotaan ja mikä oli köyhien asema maassamme sitä ennen.

Kansamme on ansainnut nämä vaikuttavat muistopaikat sillä surmattujen muisto ei anna rauhaa niin kauan kuin salailukulttuuri jatkuu. Reilu asioitten esille tuonti ainoastaan voi puhdistaa ilmapiirin. Siksipä kannattaisikin asettaa totuuskomissio ulkomaisista tutkijoista sekä kotimaisista emerituksista sillä meillä eivät valkoiset tutkjat osaa olla puolueettomia eivätkä monet tutkijat edes uskalla olla. Nuorempi tutkija, joka ei toitottaisi punaisten syyllisyyttä ja vähättelisi valheellisesti valkoisten hirmutekoja joutuisi armotta valkoisten vallanpitäjien vihan ja vainon kohteeksi eikä hänellä olisi sen jälkeen enää Suomessa tulevaisuutta. Valkoisten politiikka on sitä. Se on erityisen stalinistista. Voi jopa sanoa, että Suomi on viimeinen stalinistinen valtio maailmassa.
16152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Väittämäsi salailukulttuurin lopettamsen voit aloitta itsestäsi. Selvitä ensin, kuka murhaamisen ja terrorin aloitti ja keihin se kohdistui.

Vuodesta 1918 on yllin kyllin asiallisia ja puolueettomia tutkimuksia. Voisit perehtyä edes yhteen ja pysyä sitten totuudessa. Tosin se taitaa olla mahdotonta.

Äänestä
  • leiri haisi jo kilometrien päähän ja takuuvarmasti ne eivät olleet punaisten uhreja, jotka siellä haisivat. Siellä kuoli mm. eräs itäsuomalainen kansanedustaja, Turunen nimeltään, joka ei ollut punakaartilaisia vaan oli vakaa sosialidemokraatti.

    Äänestä

  • mitä te valkoiset vieläkin, yli 90 vuoden jälkeen, noin pelkäätte. Miksi kevät -18 on teille edelleenkin niin mahdottoman arka paikka ja koko aihe on tabu, johon ei kukaan saisi koskea millään tavoin. Niin, no, ainoastaan se on sallittua, että toitotetaan punaisten hirvittävää petomaisuutta ja puhutaan valkoisten panneen toimeen vain 113 kuolemantuomiota. Kaikki muut kuolleet työläiset olivatkin sitten taistelutappioita eikä ketään teloitettu tai muulla tavoin surmattu ilman laillista tutkimusta ja tuomiota.

    Saisiko kerrankin rehelllisen vastauksen.

    Äänestä

  • Kysytääs tätäkin kirjoitti:

    mitä te valkoiset vieläkin, yli 90 vuoden jälkeen, noin pelkäätte. Miksi kevät -18 on teille edelleenkin niin mahdottoman arka paikka ja koko aihe on tabu, johon ei kukaan saisi koskea millään tavoin. Niin, no, ainoastaan se on sallittua, että toitotetaan punaisten hirvittävää petomaisuutta ja puhutaan valkoisten panneen toimeen vain 113 kuolemantuomiota. Kaikki muut kuolleet työläiset olivatkin sitten taistelutappioita eikä ketään teloitettu tai muulla tavoin surmattu ilman laillista tutkimusta ja tuomiota.

    varmaa.

    Kevättä -18 on käsitelty lukemattomissa tutkimuksissa, kirjoituksissa, tv-ohjelmissa, elokuvissa jne. Näilläkin palstoilla on tarjottu tasapuolista faktaa, mutta ei vain kelpaa.

    "Niin, no, ainoastaan se on sallittua, että toitotetaan punaisten hirvittävää petomaisuutta ja puhutaan valkoisten panneen toimeen vain 113 kuolemantuomiota. Kaikki muut kuolleet työläiset olivatkin sitten taistelutappioita eikä ketään teloitettu tai muulla tavoin surmattu ilman laillista tutkimusta ja tuomiota."

    Tuossakin valehtelet. Punainen terrori on esitetty tutkimustulosten mukaan.Valkoisen terrorin surmateot on selvitetty kerran toisensa perään. Tosin punikit liioittelevat niitä hirvittävästi.

    Valtionrikosoikeuksissa oli syytettyinä 75 575 henkilöä, joista 67 788 tuomittiin eriasteisiin rangaistuksiin.
    Näistä vapautettiin pääosa jo 15.9. 18 mennessä, niin että jäljellä oli 23 000. Heistä armahdettiin Svinhufvudin päätösten perusteella vielä 16 700. Vuoden vaihteessa oli jäljellä noin 7 000 vankia.

    Valtionrikosoikeudet määräsivät 554 kuolemanrangaistusta. Näistä toimeenpantiin 113. Muut muutettiin elinkautisiksi. Useimmat armahdettiin parin vuoden aikana.

    Kukaan ei ole kiistänyt punaisten kokonaistappioita eli noin 27 000. Se koostui pääasiassa taistelutappioista, puhdistuksissa teloitetuista ja vankileireillä kuolleista. Leireillä touko-kesäkuussa ilman oikeudenkäyntiä teloitetut sisältyvät ammuttujen lukuun 7 370.

    Nautitko valehtelusta,vai mistä se johtuu? Tietoa nimittäin on tarjolla vaikka kuinka. Miksei se kelpaa?
    Voisit tutustua Jaakko Paavolaisen, Marko Tikan, Tuomas Hopun ym tutkimuksiin, niin ei tarvitsisi valehdella ja väärennellä asioita tolkuttomasti.

    Äänestä

  • Tätä se oli. kirjoitti:

    leiri haisi jo kilometrien päähän ja takuuvarmasti ne eivät olleet punaisten uhreja, jotka siellä haisivat. Siellä kuoli mm. eräs itäsuomalainen kansanedustaja, Turunen nimeltään, joka ei ollut punakaartilaisia vaan oli vakaa sosialidemokraatti.

    terrorin ja murhaamisen jo syksyllä 1917. Mikset kysele niiden perään? Valkoiset ryhtyivät kostoimiin vasta helmikuussa, kun punaisen terrorin uhrien määrä nousi satoihin.

    Äänestä

  • aina vain! kirjoitti:

    Kevättä -18 on käsitelty lukemattomissa tutkimuksissa, kirjoituksissa, tv-ohjelmissa, elokuvissa jne. Näilläkin palstoilla on tarjottu tasapuolista faktaa, mutta ei vain kelpaa.

    "Niin, no, ainoastaan se on sallittua, että toitotetaan punaisten hirvittävää petomaisuutta ja puhutaan valkoisten panneen toimeen vain 113 kuolemantuomiota. Kaikki muut kuolleet työläiset olivatkin sitten taistelutappioita eikä ketään teloitettu tai muulla tavoin surmattu ilman laillista tutkimusta ja tuomiota."

    Tuossakin valehtelet. Punainen terrori on esitetty tutkimustulosten mukaan.Valkoisen terrorin surmateot on selvitetty kerran toisensa perään. Tosin punikit liioittelevat niitä hirvittävästi.

    Valtionrikosoikeuksissa oli syytettyinä 75 575 henkilöä, joista 67 788 tuomittiin eriasteisiin rangaistuksiin.
    Näistä vapautettiin pääosa jo 15.9. 18 mennessä, niin että jäljellä oli 23 000. Heistä armahdettiin Svinhufvudin päätösten perusteella vielä 16 700. Vuoden vaihteessa oli jäljellä noin 7 000 vankia.

    Valtionrikosoikeudet määräsivät 554 kuolemanrangaistusta. Näistä toimeenpantiin 113. Muut muutettiin elinkautisiksi. Useimmat armahdettiin parin vuoden aikana.

    Kukaan ei ole kiistänyt punaisten kokonaistappioita eli noin 27 000. Se koostui pääasiassa taistelutappioista, puhdistuksissa teloitetuista ja vankileireillä kuolleista. Leireillä touko-kesäkuussa ilman oikeudenkäyntiä teloitetut sisältyvät ammuttujen lukuun 7 370.

    Nautitko valehtelusta,vai mistä se johtuu? Tietoa nimittäin on tarjolla vaikka kuinka. Miksei se kelpaa?
    Voisit tutustua Jaakko Paavolaisen, Marko Tikan, Tuomas Hopun ym tutkimuksiin, niin ei tarvitsisi valehdella ja väärennellä asioita tolkuttomasti.

    surmatut, teloitetut ja nälkääntapetut punaiset. Taistelutappiot heillä tulee sen päälle.

    Mutta ehdotus omasta keskitysleirimuseosta on aivan hieno ja kannatettava. Sekä muistomerkit jokaiseen teloituspaikkaan, oli teloittajina kumman väriset tahansa. Kouluihin erillinen kurssimoniste niistä tapahtumista ja kerrankin rehellinen.

    Äänestä

  • Tätä se oli kirjoitti:

    Tuohon lukuun 27 000 sisältyy myös taistelutappiot yli 5 000 kaatunutta. Punaisia ei tarkoituksella näännytetty nällään, vaan ne johtuivat heikosta elintarviketilanteesta sekä osittain taitamattomuudesta leirien hoidossa. Varsinaisesti terrorin uhreiksi on katsottava vain 7 370 taistelujen jälkeen tai puhdistuksissa ammuttua. Niissäkin oli kyse aseellisista kapinoitsijoista, terroristeista ja murhaajista.

    Miten voitaisiin perustaa keksitysleirimuseo, kun keskitysleirejä ei ole ollut. Oli vankileireja ja sitten 15.9. 18 alkaen Vankeinhoitolaitoksen vastuulla olevia pakkotyölaitoksia.

    Leireiltä ja pakkotyölaitoksista vapautettiin 1918 aikana noin 50 000 vankia. Jäljelle jäi 7 000.

    Kurssimonistetta odotellessa voisit sinäkin hieman perehtyä vuoden 1918 tapahtumiin. Jäisi valehtelu vähemmälle.

    Äänestä

häpeällisten tekojen museota. Ei pelkkää sisällissotaa, vaan muitakin.

Äänestä
  • kommunistien maanpetoksellisesta toiminnasta 1918-2010. Aineistosta ei ainakan ole pulaa.

    Äänestä

Jad Vashemissä Jerusalemissa olen käynytkin. Siellä jäi kalvamaan, että katsoessani sen korkealta rinteeltä alas laaksoon kohti palestiinalaista laidunmaisemaa, tunsin koko museon olevan väärässä maailmankolkassa. Jotenkin pelkkä punainen tiiliseinä Puolassa tai 40-luvun karjavaunu voisivat siellä kertoa enemmän holokaustista kuin tämä suureellinen museo Israelissa.

Tammisaaren Dragsvikin punavankien hautausmaalle vuodelta 1918 onkin rakennettu huomattava hautamuistomerkki, jonka luona olen käynytkin saatuani tietää isoisäni veljen tulleen sinne haudatuksi. Hautamuistomerkkiin on laitettu kaikkien leirillä tiettävästi kuolleiden nimet. Niinpä ei voi sanoa "holokaustiamme" unohdetun.

http://www.tkm.fi/pm_etusivu.htm

Nuijasodan suuret teloituspaikat Santavuorella ja Mikkelin Kenkäverossa ovat myös peittelemätöntä historiaa.

"kaikki muutkin murhapaikat koko maassa tulisi kunnostaa valtion varoin retkeilykohteiksi"

Tuota Israelin/Palestiinan esimerkkiä en suosittele matkittavaksi, sillä siellä massamurhamuistomerkit ovat olleet vain omiaan ylläpitämään väestöryhmien välistä jännitettä ja hidastaneet kauheuksien unohtamista. Yksin Jerusalemin kaupungissa on useita muistolaattoja hepreaksi tyyliin "Tällä paikalla arabi puukotti kuoliaaksi N.N:n" ja vastaavasti arabipuolella on muistolaattoja "marttyyri sillejasille" joka kaatui tällä paikalla. Diktaattorin valtuuksilla menisin ensimmäisenä rikkomaan tuo vihaa ylläpitävät muistomerkit siellä molemmin puolin - vasta sitten voisi rauhanprosessi alkaa. Nyt muistolaatoilla vain osoitetaan, ettei sellaiseen ole edes pyrkimystä.

Äänestä
  • Mieltä yllä olevan kanssa! mitä tuohon sisällissotaan tulee, niin sitä on kyllä tutkittu ihan tarpeeksi, että sen puutteesta ei luulisi olevan valittamista...
    En tarkoita etteikö tuota sotaa tulisi unohtaa! mutta se nimenomaan ruokkii turhaa eripuraa ja vihaa.
    Minun iso-isäni joka oli KOMMUNISTI sanoi kerran hyvin että "On suuri häpeä että saman maan kansalaiset kääntyy toisiaan vastaan"

    Äänestä

  • '''''''''''''''''''' kirjoitti:

    Mieltä yllä olevan kanssa! mitä tuohon sisällissotaan tulee, niin sitä on kyllä tutkittu ihan tarpeeksi, että sen puutteesta ei luulisi olevan valittamista...
    En tarkoita etteikö tuota sotaa tulisi unohtaa! mutta se nimenomaan ruokkii turhaa eripuraa ja vihaa.
    Minun iso-isäni joka oli KOMMUNISTI sanoi kerran hyvin että "On suuri häpeä että saman maan kansalaiset kääntyy toisiaan vastaan"

    tutkittu mutta jotenkin tuntuu että ei puolueettomasti. On vain löydetty vikaa toisessa osapuolessa ja lisäksi koulukirjat puhuu siitä täyttä paskaa tehden punaisista yksinomaisia syyllisiä ja rikollisia.

    Ulkomaalaiset tutkijat voisivat tehdä oikeita johtopäätöksiä myös sodan alkamisen syistä, siitä vuosisataisesta köyhien kyykyttämisestä mistä versosi se syvä katkeruus. Kuitenkaan valkoiset eivät vieläkään kykene näkemään, että rikkaitten toiminta oli sodan varsinainen aloittaja.

    Äänestä

  • Nyt nappaa kirjoitti:

    tutkimuksiin? Tuoreimpien selvä tendenssi on nimenomaan voittajan syyllistäminen ja punaistebn uhrien viattomuuden korostaminen. Kovasti pakkaa unohtumaan punaisten aseellinen kapina laillista hallitusta vastaan ja sen yhetydessä tehdyt rikokset.
    Koulukirjoistakin kirjoitat täyttä paskaa.

    "on kyllä tutkittu mutta jotenkin tuntuu että ei puolueettomasti. On vain löydetty vikaa toisessa osapuolessa ja lisäksi koulukirjat puhuu siitä täyttä paskaa tehden punaisista yksinomaisia syyllisiä ja rikollisia. "

    Äänestä

  • Nyt nappaa kirjoitti:

    tutkittu mutta jotenkin tuntuu että ei puolueettomasti. On vain löydetty vikaa toisessa osapuolessa ja lisäksi koulukirjat puhuu siitä täyttä paskaa tehden punaisista yksinomaisia syyllisiä ja rikollisia.

    Ulkomaalaiset tutkijat voisivat tehdä oikeita johtopäätöksiä myös sodan alkamisen syistä, siitä vuosisataisesta köyhien kyykyttämisestä mistä versosi se syvä katkeruus. Kuitenkaan valkoiset eivät vieläkään kykene näkemään, että rikkaitten toiminta oli sodan varsinainen aloittaja.

    "Onhan sitä tutkittu mutta jotenkin tuntuu että ei puolueettomasti. On vain löydetty vikaa toisessa osapuolessa ja lisäksi koulukirjat puhuu siitä täyttä paskaa tehden punaisista yksinomaisia syyllisiä ja rikollisia."

    Valtiopetos, eli kapina kansan valitsemaa edustuslaitosta vastaan. on kaikkien rikosten äiti. Kapinan tekijöille ja heidän mukanahengaajilleen on langetettu suurin mahdollinen häpeä tästä raukkamaisesta teosta 1918, kun Suomen valtio oli vasta oraalla. Ei stä tarvitse tutkia, koska kansa on jo tuominnut moneen kertaan tämän Mannerin ja Kuusisen agression rehellisiä suomalaisia kohtaan!

    Äänestä

Don Quijote on vasemmiston uskovaisen kokokuva. Katsoin elokuvaa tästä hauskasta aiheesta ja näin siinä aatteensa syövyttämän kommunistin taistelussa tuulimyllyjä vastaan. Hän hyödynti tietämätöntä aseenkantajaa ja suhtautui lahjakkaisiin suurella vihalla ja lähti heitä vastaan taistelemaan tietämätön työkalunaan. Kaikessa esiintuli mieletön uskonvarmuus. Sancho Panza haaveili pääsevänsä kansanmieskommarin tapaan hallitsemaan ja viiniä silloin riittää ja pehmeitä pieluksia hekumallisine naaraineen jne. Siinä onkin kansanmieskommarin keskeinen aatteen sisältö, jota taitavasti pidetään yllä Don Quijoten tasoisten johtajien toimesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Korppi ! kirjoitti:

Suomen omalle holocaustille eli kevään 1918 tapahtumille tulee perustaa maahamme oma museo, meidän oma Jad Washemimme Jerusalemin esikuvan malliin. Nykyinen salailukulttuuri tulee armotta lopettaa ja kertoa maamme nuorille kuvin ja sanoin minkä kiirastulen köyhä kansanosamme joutui kestämään ja läpäisemään keväällä - kesällä 1918. Sen kansanmurhan muisto ei saa koskaan unohtua.

Museon voisi perustaa jollekin tunnetulle tappopaikalle, vaikka Tammisaaren massamurhan paikalle ja entisöidä eli rakentaa uudelleen vanhojen tietojen perusteella kyseinen leiri. Samoin kaikki muutkin murhapaikat koko maassa tulisi kunnostaa valtion varoin retkeilykohteiksi. Mallia voisi käydä ottamassa vaikka Jerusalemin Yad Washemista taikka Puolasta, Auschwitzin museosta.

Kaikkien koululaisten ja opiskelijoiden tulisi kaikista oppilaitoksista tehdä pakolliset retket omaan Jad Washemiimme sekä kunkin pitäjän suurille murhapaikoille.

Minä en voi ymmärtää tätä vaikenemisen, omertan, kulttuuria. Ainoa syy voi olla vieläkin valkoisten halu peitellä sitä mitä on tullut tehtyä. Eihän meillä salata sitäkään miten Nuijasodassa, Santavuoren taistelun jälkeen, kaikki antautuneet talonpojat tapettiin. Miksi salata, että samaa lääkettä yritettiin käyttää meilläkin köyhälistön kansannousun jälkeen 1918. Tulisi kertoa rehellisesti myös ne syyt, mitkä estivät tämän päämäärän toteutumisen. Kuten myös ne syyt, mitkä johtivat sisällissotaan ja mikä oli köyhien asema maassamme sitä ennen.

Kansamme on ansainnut nämä vaikuttavat muistopaikat sillä surmattujen muisto ei anna rauhaa niin kauan kuin salailukulttuuri jatkuu. Reilu asioitten esille tuonti ainoastaan voi puhdistaa ilmapiirin. Siksipä kannattaisikin asettaa totuuskomissio ulkomaisista tutkijoista sekä kotimaisista emerituksista sillä meillä eivät valkoiset tutkjat osaa olla puolueettomia eivätkä monet tutkijat edes uskalla olla. Nuorempi tutkija, joka ei toitottaisi punaisten syyllisyyttä ja vähättelisi valheellisesti valkoisten hirmutekoja joutuisi armotta valkoisten vallanpitäjien vihan ja vainon kohteeksi eikä hänellä olisi sen jälkeen enää Suomessa tulevaisuutta. Valkoisten politiikka on sitä. Se on erityisen stalinistista. Voi jopa sanoa, että Suomi on viimeinen stalinistinen valtio maailmassa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu