Kuntien määrä laskee taas (ja kepu valtuutetut v. 2012)

Oulun seudulle viiden kunnan liitos

Oulun seudulle syntyy uusi suurkunta,
kun Oulun ja neljän lähikunnan
valtuustot päättivät illalla
kuntaliitoksesta.

Kunnat joutuivat äänestämään
liitoksesta uudelleen, koska Muhos
päätti keväällä jäädä pois.

Tiukin äänestys käytiin Oulunsalossa,
jossa valtuusto äänesti liitoksen
puolesta 19 - 16. Haukiputaalla päätös
syntyi äänin 26 - 17 ja Kiimingissä
äänin 24 - 11. Oulussa ja Yli-Iissä
päätös tehtiin yksimielisesti.

Uusi kunta aloittaa vuonna 2013.
Uudessa kunnassa on 182 500 asukasta.
17334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Saittiänkyrä suoltaa arkistaan linkkejä ja omia vääriä tulkintoja.

Äänestä

  • Ilman nimittelyä kirjoitti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9147576

    Pisa-tutkimuksen mukaan suomalaisnuoret ovat hyviä matematiikassa

    Nuoret osaavat myös lukea, ja he ymmärtävät lukemansa

    joka vuonna 2012 valitaan kepun paikat vähenevät nykyisestä.
    KUTEN OTSIKOSSA TAAS KERROTTIIN.

    Miksi aina tämä vastaan jäkätys

    Äänestä

  • Kuntalainen toimija kirjoitti:

    joka vuonna 2012 valitaan kepun paikat vähenevät nykyisestä.
    KUTEN OTSIKOSSA TAAS KERROTTIIN.

    Miksi aina tämä vastaan jäkätys

    Lukekaapa tuo avausviestin otsikko

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9147576

    Siinä kerrottiin sanatarkasti: "Kuntien määrä laskee taas (ja kepu valtuutetut v. 2012"

    Näinhän siinä kirjoitettiin.

    Mutta todellisuudessa valtuutettujen määrä, sen enempää keskustan, kuin minkään muunkaan ryhmittymän edustajien määrä laskee vasta 2013 kun uusi valtuusto aloittaa.

    Vielä nolompi moka "kuntatoimijalle" sattui:

    Tässä tapauksessa kunnat ovat sopineet muodostavansa yhteisvaltuuston jäljellä oleviksi valtuustokausiksi 2011-2012. Yhteisvaltuuston valtuutettujen määrä on 52 jäsentä (Artjärven valtuusto 17 jäsentä, Orimattilan valtuusto 35 jäsentä)

    Loppupeleissä valtuutettujen määrä tulee laskemaan kaikkien ryhmien osalta.

    joista tulokset kerrotaan loakuussa 2012.

    Ettäs kehtaatte änkyrä.

    Äänestä

  • Kuntalain tuntija kirjoitti:

    joista tulokset kerrotaan loakuussa 2012.

    Ettäs kehtaatte änkyrä.

    Manne oli käräjillä.

    Oli ajanut vahingossa kiskobussin eteen mutta säilyi ihmeen kaupalla pienin vahingoin - mersu tosin vaurioitui pahasti.

    Käräjillä häntä syytettiin varomattomuudesta liikenteessä.

    Manne puolustautui tomerasti: "Mie ajoin ihan oikein mutta juna koukkas"

    Kuntalaissa ei "viitata" mihinkään - siellä on selkeät pykälät milloin uusi valtuusto aloittaa.

    Eikä siellä tunneta lapsellista nimittelyäkään.

    Että semmoinen "tuntija"!

    Mutta kerran vielä:

    http://keskustelu.suomi25.fi/node/9147576

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9168002

    ...Orimattilassa

    9 §
    Kunnallisvaalit

    Valtuuston jäsenet ja varajäsenet (valtuutetut ja varavaltuutetut) valitaan kunnallisvaaleissa vaalivuotta seuraaviksi neljäksi kalenterivuodeksi.

    Kunnallisvaalit toimitetaan välittöminä, salaisina ja suhteellisina. Kaikilla äänioikeutetuilla on yhtäläinen äänioikeus.

    Kunnallisvaalien ja muiden kuin varsinaisten kunnallisvaalien toimittamisesta säädetään kunnallisvaalilaissa (361/72).

    KunnallisvaaliL 361/1972 on kumottu VaaliL:lla 714/1998. Ks. 33–34 §, KuntajakoL 1196/1997 7 luku ja ValmiusL 1080/1991 29 §.
    10 § (21.12.2007/1375)
    Valtuutettujen lukumäärä

    Valtuutettuja valitaan kunnan asukasluvun mukaan seuraavasti:
    Asukasluku Valtuutettujen luku
    enintään 2 000 17
    2 001 – 4 000 21
    4 001 – 8 000 27
    8 001–15 000 35
    15 001–30 000 43
    30 001–60 000 51
    60 001–120 000 59
    120 001–250 000 67
    250 001–400 000 75
    yli 400 000 85

    Kunnassa, jonka asukasluku on enintään 2 000, valtuusto voi vaalivuoden kesäkuun loppuun mennessä päättää valittavaksi valtuutettuja pienemmänkin parittoman lukumäärän kuin 17, ei kuitenkaan vähempää kuin 13. Lukumäärän muutoksista on viipymättä ilmoitettava oikeusministeriölle.

    Tässä pykälässä säädetty asukasluku määräytyy väestötietolaissa (507/1993) tarkoitetussa väestötietojärjestelmässä vaalivuoden toukokuun 31 päivän päättyessä olevien tietojen mukaan.

    Ks. VaaliL 714/1998 145 §. VäestötietoL 507/1993 on kumottu L:lla 661/2009, joka on voimassa 1.3.2010 alkaen. Ks. L väestötietojärjestelmästä ja Väestörekisterikeskuksen varmennepalveluista 661/2009 3 §.

    Äänestä

  • Taas kävi näin kirjoitti:

    tuo änkyrä vääntää toisten viestit osaamattomuuttaan virhetulkinnoiksi.

    Äänestä

  • § § § § § kirjoitti:

    tuo änkyrä vääntää toisten viestit osaamattomuuttaan virhetulkinnoiksi.

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9147576

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9168002

    Vastoin kuin noiden linkkien viesteissä väitetään:

    Orimattilassa valtuutettujen määrä ei kuluvalla vaalikaudella "vähene" miksikään, ei kepun, eikä minkään muunkaan ryhmittymän kohdalla

    Uudessa Oulussa muutos tapahtuu vuoden 2013 alussa, eikä "v.2012", tuon vuoden loppuun saakka on entinen määrä valtuutettuja.

    Tässä ei ole tulkinnan varaa

    Ps. Kunnallislaista ei löydy lapsellisia kirjoitusvirheitä, eikä typerää solvaavaa nimittelyä.

    Seurataan sitten vaalituloksia.

    Äänestä

  • totuustieto kirjoitti:

    Väitätkö vastaan tätäkin.
    Vaaleissa valitut valtuustot aloittavat 2013, sitä ei kukaan muu kuin te änkyrä ole väittänytkään.

    Turha teidän linkittää tänne.

    Äänestä

  • Känkkäränkkä-änkyrä kirjoitti:

    Väitätkö vastaan tätäkin.
    Vaaleissa valitut valtuustot aloittavat 2013, sitä ei kukaan muu kuin te änkyrä ole väittänytkään.

    Turha teidän linkittää tänne.

    Lukekekaapa nyt rauhallisesti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9168002

    Tuon viestin otsikossa kirjoititte:
    "Kuntien määrä laskee taas (ja kepu valtuutetut . 2012"

    Ota Teistä selvä ?

    Tuo toistuva typerä, ja solvaava nimittely, on muuten palstan sääntöjen vastaista.

    Äänestä

  • Taas kävi näin kirjoitti:

    Lukekekaapa nyt rauhallisesti:

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9168002

    Tuon viestin otsikossa kirjoititte:
    "Kuntien määrä laskee taas (ja kepu valtuutetut . 2012"

    Ota Teistä selvä ?

    Tuo toistuva typerä, ja solvaava nimittely, on muuten palstan sääntöjen vastaista.

    ettei kuntavaaleja ole vuonna 2012. Tapanne lähteä tulkitsemaan toisten
    kirjoituksia vastoin kirjoittajan alkuperäistä tarkoitusta , on häiriköintiä.

    Änkyrä on nimitys, jolle on näköjään netissä selitys.
    http://www.google.fi/search?client=firefox-a&rls=org.mozilla:fi:official&channel=s&hl=fi&source=hp&q=Änkyrä&meta=&btnG=Google-haku

    Äänestä

  • Hyvät tavat kirjoitti:

    ...ja nyt hyvin, hyvin rauhallisesti

    Lukekaa koko viestiketju

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9147576
    Kirjoititte :
    "Taas väheni kepun valtuutettujen määrä" Näin siis kirjoititte tapahtuneena tosiasiana. Pitääkö paikkaansa, kertokaa pitääkö ?

    Vastasin Teille, ettei ole vähentynyt.

    Kirjoititte myös:

    htpp://keskustelu.suomi24.fi/node/9168002

    "Kuntien määrä laskee taas ja kepun valtuutettujen määrä v. 2012

    Kertokaa laskeeko v.2012, kertokaa laskeeko ?

    Vastasin Teille, että valtuutettujen määrä laskee vasta v. 2013 alussa kun uusi valtuusto aloittaa. Kyllä sitä ennen vaalitkin pidetään v.2012

    Kysykää joltakin viisaammalta olenko väärässä

    Kuvitelkaapa miltä eduskunnan, tai muu julkinen keskustelu kuulostaisi, jos siellä käytettäisin sivistymätöntä lapsellista nimittelyä ?

    Leppoisaa kesänjatkoa !

    Äänestä

  • Hyvät tavat kunniaan kirjoitti:

    päästöllä ja ottakaa rauhallisesti.

    Tämä kinastelunne voi kädyä terveydenpäälle.

    Väitätte siis, ettei kuntavaaleja käydä lokakuusa 2012, jolloin
    tulosten perusteella uutisoidaan,kenen valtuutettujen määrä nousi ja kenen laski.

    Jopa tälläisiä otsikoita oli vuoden 2008 kuntavaalien jälkeen
    http://www.savonsanomat.fi/kuntavaalit/vanhanen-ei-näe-tarvetta-keskustan-johdon-vaihtoon/270965

    Äänestä

  • Kunnanhallituksen js kirjoitti:

    Mikä se tämmöinen pihnperä on ?

    Kyllä vastaväittäjä on ollut kaiken aikaan oikeassa.

    Orimattilassa valtuutettujen määrä ei vähentynyt.

    Eikä Oulussakaan muutosta tapahdu, ennen kuin 2013 jolloinka uusi valtuusto aloittaa. Näinhän tämä leimaamisen kohteeksi joutunut vastaväittäjä on kertonut.
    Tottahan silloin on vaalitkin täytynyt järjestää lokakuussa 2012. Kukaan ei ole väittänyt, ettei niitä järjestettäisi.

    Joskus olisi ihan fiksua myöntää erehdyksensä. Se vasta on terveellistä

    Äänestä

  • Kunta-ammattilainen kirjoitti:

    Kysyy ja vastaa itselleen.

    P.s. Kuntaremontin kieltäminen ja ala-arvoinen väittely 1990-luvulla kuuluu suuriin
    kunta-alan asiantunemuksenne saavutuksiin ! !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Änkyroinnille ei kirjoitti:

Oulun seudulle viiden kunnan liitos

Oulun seudulle syntyy uusi suurkunta,
kun Oulun ja neljän lähikunnan
valtuustot päättivät illalla
kuntaliitoksesta.

Kunnat joutuivat äänestämään
liitoksesta uudelleen, koska Muhos
päätti keväällä jäädä pois.

Tiukin äänestys käytiin Oulunsalossa,
jossa valtuusto äänesti liitoksen
puolesta 19 - 16. Haukiputaalla päätös
syntyi äänin 26 - 17 ja Kiimingissä
äänin 24 - 11. Oulussa ja Yli-Iissä
päätös tehtiin yksimielisesti.

Uusi kunta aloittaa vuonna 2013.
Uudessa kunnassa on 182 500 asukasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu