Lopullinen veronkorotus estää veropetosjutun

Lopullinen päätös veronkorotuksesta estää samaa asiaa koskevan veropetossyytteen käsittelyn.

Korkein oikeus (KKO) linjasi kahdessa ennakkoratkaisussaan, miten sovelletaan Euroopan ihmisoikeussopimusta. Sopimus kieltää kahteen kertaan syyttämisen ja tuomitsemisen.

KKO:n mielestä kieltoa pitää noudattaa tilanteissa, joissa veronkorotus on määrätty lopullisesti ennen kuin syyte on saatettu vireille. Sen sijaan vasta vireillä oleva veronkorotusasia ei estä veropetossyytteen käsittelemistä.

KKO:n ratkaisemista tapauksista toinen koski Lapissa yritystoimintaa harjoittanutta norjalaismiestä, jolle oli määrätty vuonna 2001 tehdyllä jälkiverotuspäätöksellä verovuosilta 1995–1998 jälkiveroja ja yli 100 000 euron veronkorotukset.

Mies oli tehnyt jälkiverotuspäätöksistä oikaisuvaatimuksen mutta peruuttanut sen vuoden 2001 joulukuussa ja maksanut vuoden 2002 aikana verot ja veronkorotukset. Syyte törkeästä veropetoksesta tuli vireille helmikuussa 2004.

KKO katsoi, että veronkorotukset oli kaikilta osin määrätty lopullisilla päätöksillä ennen kuin syyte oli tullut vireille. Tästä syystä määrätyt veronkorotukset muodostivat esteen veropetossyytteen käsittelemiselle ja syyte veropetoksesta jätettiin tutkimatta.

Samaan lopputulokseen oli päätynyt Rovaniemen hovioikeus, jonka antamaa tuomiota syyttäjän ja Verohallinnon valitukset koskivat.

Toisessa KKO:n ratkaisussa helsinkiläismiehelle oli määrätty maaliskuussa, toukokuussa ja marraskuussa 2007 tehdyillä jälkiverotuspäätöksillä verovuosilta 2004 ja 2005 jälkiveroja ja noin 28 000 euron veronkorotukset.

Syyte törkeästä veropetoksesta tuli vireille huhtikuussa 2008. Veronkorotuksiin oli mahdollista edelleen hakea muutosta oikaisuvaatimuksella.

KKO totesi, ettei veronkorotuksia ollut määrätty lopullisilla päätöksillä veropetossyytteen tullessa vireille. Miehen Helsingin hovioikeudesta saama tuomio törkeästä veropetoksesta pysyi voimassa.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/KKO Lopullinen veronkorotus estää veropetosjutun/1135258214128
0217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

hyvä näin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu