Synti?

Mitä synti helluntailaisten keskuudessaon? ja mitä se todellisuudessa on?

Usein kristinuskossa määritellään erilaisia tekoja synniksi, tai sitten pahuutta yleensä kutsutaan synniksi. No, ei se ihan väärin olekaan. Mutta jos mennään Raamatun mukaan on synti elämän tuhoamista. Siksi synnin tekijä tuhoutuu Raamatun kertomuksen mukaan. Kaikki synti voidaan tunnistaa siten, Raamattu opettaa myöskin että Jumala on ilman syntiä ja siksi hän ei kuole, Jumala ei siis tuhoa omaa olemustaan tekemällä syntiä.

Raamattu toteaa myös että kaikki maailman ihmiset ovat syntisiä ja siksi he myöskin ovat tuhoamassa omaa ja muiden elämää, viimeisten 200 vuoden aikana on maailman tuhoaminen kiihtynyt uskomattomalla vauhdilla. Kukaan ei olisi voinut 200-300 vuotta aavistaa että se olisi mahdollista.

Mutta niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin ..Raamattu tiesi sen jo tuhansia vuosia sitten.

Joku ehkä kysyy että miksi se olisi uskomatonta? koska ihmisellä ei ollut edes ymmärrystä minkälainen maailma on mutta silti kirjoittivat maailmaa tuhoavista ja heidän lopustaan.

Esimerkiksi:

Ilm. 11:18
Kansat ovat vihan vallassa, mutta nyt on sinun vihasi hetki.
On tullut kuolleiden tuomion aika, aika palkita profeetat, sinun palvelijasi, ja kaikki pyhät ja kaikki jotka kunnioittavat sinun nimeäsi, pienet ja suuret.

On aika tuhota ne, jotka tuhoavat maata..

Se aika on lähellä sillä maan kestokyky sen tuhoajia vastaan alkaa olla äärirajoillaan.

Ihminen hankki tiedon, mutta unohti vanhurskauden ja Raamatun sana "Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma." ... on käymässä lopullisesti toteen.
6110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Helvettiinhän helluntailaisuudessa syntiset heitetään . Nää on ihan siinä uskossa että ollaan ikuisia vaikka sitten helvetissä.

Äänestä
  • Jeesusta Kristusta julistetaan siksi, että syntiset pelastuisivat iankaikkiseen elämään Jumalan luona taivaassa.
    Tee siis parannus ja usko evankeliumi. Kysymys ei ole mistään helluntailaisista, vaan Jumalan iankaikkisesti pysyvästä sanasta.

    Äänestä

Kaikkien ihmisten kaikkialla pitää pelastuakseen tehdä parannus. Parannuksessa on kaksi osaa henkilökohtainen synnintunnustus ja Jumalan ansaitsemattoman armon vastaanottaminen USKOLLA.

Synnin olemuksen kanssa voidaan spekuloida sinne ja tänne, oleellista on että ihminen herää henkilökohtaiseen synnintuntoon Jumalan lain (tahto) tuntemisen kautta.
Pelko, ja hätä kadotukseen joutumisesta pakottaa etsimään apua. Laki on kurittaja Kristuksen tykö, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.

Koska synnin palkka on kuolema, olemme kaikki kuoleman omia koska kaikki olemme syntisiä kuten aivan oikein jo totesitkin. Tärkeintä on siis henkilökohtainen herääminen synnintuntoon, josta seuraa katumus ja parannus. Parannus ei tarkoita elintapojen fixaamista, kuten usein valitettavasti asia on ymmärretty. Toki elämäntavatkin muuttuvat parannuksen myötä, mutta parannus on yhtä kuin Kristuksen vanhurskaudella puetuksi tuleminen, JUMALAN ARMOSTA, USKON KAUTTA, ILMAN OMIA TÖITÄ.

Äänestä
  • Niinhän se. Uskon kautta - mutta uskon ..mihin .. Sitäpaitsi synnin olemuksesta ja helluntailaisuudesta voi keskustella niistäkin, ainakin jos hetkeksi unohtuu se minä minä minä.

    Synti ON elämän tuhoamista, ja syntisen kohtalo on sen vuoksi tuho, aivan niinkuin Raamattu sanoo.
    Tai voihan sen sanoa niinkin että elämän tuhoaminen on synti ja parannukseen kuuluu siksi että lopettaa synnin tekemisen - toisin sanoen lopettaa elämän tuhoamisen.

    Mutta mihin helluntailainen uskoo ja miksi? Minä pelastun, minä, minä ... ei puhuta arkipäivästä vaan haaveillaan vaan.. Siis uskon kautta, mutta mihin helluntailainen uskoo? ja miksi? se onkin jo toinen juttu.

    Äänestä

en ota kantaa, kun itse en ole helluntailainen. Mutta ennen uutta liittoa laki varjeli kansaa tekemästä syntiä. Laista siis nähtiin se mikä on syntiä.
Me uuden liiton aikalaiset olemme Hengen alla. Pyhä Henki näyttää meille synnin. Ei tarvi katsoa "lakikirjasta", että mikä on syntiä, vaan Pyhä Henki kertoo sen. Ei tarvi arvailla.

Äänestä
  • että jokainen nyt sitten tietää että mikä on syntiä ja mikä ei?

    Kun tulee erimielisyyksiä, kun yksi sanoo että se on syntiä ja toinen että ei ole. Kumman linjaa silloin pidetään oikeana? Sanotaan vaikka kun muutamat ihmiset pukeutuvat esimerkiksi seksikkäästi on se monelle syntiä tai kun kuunnellaan tiettyä musiikkia. Vain noin esimerkiksi.

    Eikös Raamattu kerro mikä on väärin ja oikein?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


It's amazing kirjoitti:

Mitä synti helluntailaisten keskuudessaon? ja mitä se todellisuudessa on?

Usein kristinuskossa määritellään erilaisia tekoja synniksi, tai sitten pahuutta yleensä kutsutaan synniksi. No, ei se ihan väärin olekaan. Mutta jos mennään Raamatun mukaan on synti elämän tuhoamista. Siksi synnin tekijä tuhoutuu Raamatun kertomuksen mukaan. Kaikki synti voidaan tunnistaa siten, Raamattu opettaa myöskin että Jumala on ilman syntiä ja siksi hän ei kuole, Jumala ei siis tuhoa omaa olemustaan tekemällä syntiä.

Raamattu toteaa myös että kaikki maailman ihmiset ovat syntisiä ja siksi he myöskin ovat tuhoamassa omaa ja muiden elämää, viimeisten 200 vuoden aikana on maailman tuhoaminen kiihtynyt uskomattomalla vauhdilla. Kukaan ei olisi voinut 200-300 vuotta aavistaa että se olisi mahdollista.

Mutta niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin ..Raamattu tiesi sen jo tuhansia vuosia sitten.

Joku ehkä kysyy että miksi se olisi uskomatonta? koska ihmisellä ei ollut edes ymmärrystä minkälainen maailma on mutta silti kirjoittivat maailmaa tuhoavista ja heidän lopustaan.

Esimerkiksi:

Ilm. 11:18
Kansat ovat vihan vallassa, mutta nyt on sinun vihasi hetki.
On tullut kuolleiden tuomion aika, aika palkita profeetat, sinun palvelijasi, ja kaikki pyhät ja kaikki jotka kunnioittavat sinun nimeäsi, pienet ja suuret.

On aika tuhota ne, jotka tuhoavat maata..

Se aika on lähellä sillä maan kestokyky sen tuhoajia vastaan alkaa olla äärirajoillaan.

Ihminen hankki tiedon, mutta unohti vanhurskauden ja Raamatun sana "Vain siitä puusta, joka antaa tiedon hyvästä ja pahasta, älä syö, sillä sinä päivänä, jona siitä syöt, olet kuoleman oma." ... on käymässä lopullisesti toteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu