Muiden esimerkistä oppiminen

yväntekemiseen on usein siinä että kaikki haluavat näyttää sellaista naamaa että pärjäävät hyvin. Apua voi tarvita jopa Piispankin perhe, muttajotenkin sen julkinen ilmoittaminen ei oikeen sovi nykymaailman pätevään meininkiin. Ne jotka pyytävät apua tai tarvitsevat sitä katsotaan jotenkin ei päteväksi. Kukaan ei uskalla vihjaistakkaan siihen että voisivat tarvita apua. Toisalta ei oikein kehtaa itse mennä sanomaan että hei kuule sulla on ollu noi kivet oven vieressä jo kuukausi klaupalla miten ois jos tulisin auttamaan niiden pihaan asettamisesssa vaikka ensi launataina.... täytyy olla todella hyvä ystävä jotta voisi jotakin tuollaista sanoa. Ja joku voi ottaa sen merkkinä siitä että hänen saamattomuutensa tai kykenemättömyytensä on paljastunut.
On vaikeata kuulla toisten avuntarpeesta, kun he eivät siitä kerro. Kaikilla on vahvana perustarve ; pärjätä itse! Joskus vain ei aika riitä työn ja perheen lisäksi. Toisaalata, jos joku kysyy apua, olen kuuullut usein, että kyllä se osaa ittekin sen tehdä! Jotkut taas katsotaan ei auttaviksi kun heillä on jokin fyysinen ongelma joka ei näy päälle esim kova särky tai lihastylehdus ja sen takia eivät voi auttaa...
Pitäisi tehdä semmosia apuasemia jonne voivi vanhukset soittaa että tarttis jonkun vaihtamaan lampun tai luomaan lumet ... tai joku tarttisi kaupassakäynti, siivous tai maalaus apua ja sillee...

Helsingissä (ja kaikkialla Suomessa ja maapallolla) on paljon yksinäisiä vanhuksia. En nyt muista mikä taho mainosti muistaakseni vuosi sitten suht näyttävästi ainakin metroasemilla ja bussipysäkeillä tarvetta vapaaehtoisille jotka voisivat ruveta kavereiksi - juttuseuraksi ja kaupankäyntiavuksi jne. - vanhuksille.
SPR? Joku kunnan vanhustyö??? Tässä hyvä vinkki. Jos osuu sydämeen niin kysymällä varmaan selviää taho miten tätä voi tehdä (tai vaikka ottaa yhteyttä johonkin vanhainkotiin - siellä varmaan osataan neuvoa miten edetä, tai SPR:ään).