KEPUloinnista huolimatta kaksi ydinvoimalaa

Eduskunta antoi luvan kahdelle uudelle ydinvoimalalle. Kolmellekin olisi tilausta ja typerän KEPUloinnin takia homma ei mennyt eteenpäin. Iso miinus kansantalouden ja Suomen kilpailukyvyn kannalta on tämä KEPUn typerä risupaketti. Se on vain jälleen kerran pekkarointia pahimmillaan. Veronmaksajat joutuvat taas uuden maataloustukiaisen maksajiksi.
399
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kepu repesi pahasti myös tässä ydinvoimaäänestyksessä. Kyvyttomän Kiviniemen valinta on vain pahentanut Kepun jakoa.

Äänestä

Jos Kepu olisi ollut oppositiossa, he olisivat äänestäneet ydinvoimaa vastaan, kuten Vanhanen ja Ketku-Kääriäinen. Vanhasen ponsi esti uuden ydinvoiman rakentamisen Suomeen lähes kahdeksikymmeneksi vuodeksi, tämä ydinvoiman ja EU-jäsenyyden ankara vastustaja on viisastunut ja tullut meidän joukkoomme.

Matti taneli on nopea oppimaan, lukiossa kaksi vuotta luokkaa kohti ja pitkälti yli kymmenen vuotta yliopistossa ja maisterin paperit taskussa. Ei sellainen opiskelijanero opi perusasioita muutamassa vuodessa ja kun se kullikin vie miestä milloin mihinkin...

Äänestä

Puhaltele ryssänpenikka vittuun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vehhapulla kirjoitti:

Eduskunta antoi luvan kahdelle uudelle ydinvoimalalle. Kolmellekin olisi tilausta ja typerän KEPUloinnin takia homma ei mennyt eteenpäin. Iso miinus kansantalouden ja Suomen kilpailukyvyn kannalta on tämä KEPUn typerä risupaketti. Se on vain jälleen kerran pekkarointia pahimmillaan. Veronmaksajat joutuvat taas uuden maataloustukiaisen maksajiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu