Tutkimustiedon valossa elämän synty maapallolla on aika-avaruuden kehityskaaren saatossa tapahtuneen evoluution yhteensattuma. Universumin tunnetunkin koon ja monimuotoisuuden huomioon ottaen on erittäin todennäköistä, että kyseinen sattuma ei ole kotiplaneettamme yksinoikeus. Ihminen ei siten ole maassa saati sen ulkopuolella millään tapaa erityisasemassa muun elollisen tahi elottoman luonnon suhteen. Tajunnan kapasiteetin mahdollistamasta itsetietoisuudesta huolimatta homo sapiens on tasan yhtä merkityksetön kuin mikä tahansa elämänmuoto tällä pienellä planeetalla osana aurinkokuntaa ja Linnunradaksi nimeämäämme galaksia. Elämällä ei itsessään ole mitään tarkoitusta, se on vain olemassa oleva ja aikanaan katoava mitätön osa maailmankaikkeuden luontoa kuten kaikki muukin.
Kun eliö (esimerkiksi ihminen) kuolee, niin aivojen hermosolujen sähkökemialliset reaktiot loppuvat. Tällöin lakkaa kaikki ajattelu, tietoisuus ja persoonan olemassaolo. Jostakin tunneperäisestä syystä asian hyväksyminen on kovin vaikeaa suurelle osalle meistä ihmisistä. Ilmeisesti tästä johtuen kollektiivinen kuolemanpelko loi meille itse keksityt ”jumalat” jo esihistoriallisten heimonuotioiden hämyssä.
”Jumalien” pohjalta kehitetyt, uskonnoiksi kutsutut, kansantarut tulkintoineen antavat monille lajiimme kuuluville lohtua lupaamalla esimerkiksi ”sielun” kuolemattomuutta tai neitsyitä ”paratiisissa”, kunhan kyseisen saagan ”pyhissä” teksteissä määriteltyä eettistä normistoa noudatetaan yksilön ”maallisen” elämän aikana. Lähtökohtana näyttää yleensä olevan se, että tietoisuus, ajattelu, aistit, persoona ja tunteet toimivat eliön biologisesta koneistosta riippumatta. Esimerkiksi kristinuskon opin mukaan fyysisesti kuolleen yksilön tietoisuutta voidaan postuumisti rankaista ruumiillisen kivun tuntemuksilla. Muutenkin kuolemanjälkeisen kidutuksen pelotetta hyväksikäyttäen saadaan ihmisyksilöitä yleisesti houkuteltua halvalla sitoutumaan johonkin ajallisesti ja paikallisesti hyväksyttyyn uskontoon, joita eri tulkintoineen totisesti riittää.
Valinnanvaraa ei kuitenkaan yksilölle itselleen anneta. Kaikki muu kuin uskonnon omassa ”pyhätössä” opetettu oppi on nimittäin aina väärää ja johtaa vaikkapa ”kadotukseen” edellä mainituin seurauksin. Moraalinen ohjeistus on usein laadittu ”pyhän” kirjan muotoon. Asiaan tuntuu kuuluvan, että näitä normistoja tulkitaan lukemattomin eri tavoin ja jokainen tulkitsija on mielestään ainoana oikeassa. Esimerkiksi kristinuskoon tuo lisäväriä se, että ”raamatun” nimellä on historian aikana julkaistu monia eri laitoksia. Kokoonpanoa ja uskonopin tulkintoja on muokattu kirkolliskokouksissa alkaen Nikeasta vuonna 325, aina kulloinkin valtaa pitäneiden pappisvirkamiesten mieltymysten ja tarkoitusperien mukaan.
Surullisinta tässä kaikessa on se, että uskontojen luoman henkisen painostuksen alla yksittäisen henkilön on ilmeisen vaikeaa olla sekoittamatta tunnepohjaisia ja maagisia arvoja identiteettiinsä. Yleisen arvottomuuden hyväksyminen on kuitenkin objektiivisen ja rationaalisen ajattelun perusta. Asioita tulisi aina tarkastella loogisin arvoin, vailla turhaa sentimentaalisuutta.
Kun eliö (esimerkiksi ihminen) kuolee, niin aivojen hermosolujen sähkökemialliset reaktiot loppuvat. Tällöin lakkaa kaikki ajattelu, tietoisuus ja persoonan olemassaolo. Jostakin tunneperäisestä syystä asian hyväksyminen on kovin vaikeaa suurelle osalle meistä ihmisistä. Ilmeisesti tästä johtuen kollektiivinen kuolemanpelko loi meille itse keksityt ”jumalat” jo esihistoriallisten heimonuotioiden hämyssä.
”Jumalien” pohjalta kehitetyt, uskonnoiksi kutsutut, kansantarut tulkintoineen antavat monille lajiimme kuuluville lohtua lupaamalla esimerkiksi ”sielun” kuolemattomuutta tai neitsyitä ”paratiisissa”, kunhan kyseisen saagan ”pyhissä” teksteissä määriteltyä eettistä normistoa noudatetaan yksilön ”maallisen” elämän aikana. Lähtökohtana näyttää yleensä olevan se, että tietoisuus, ajattelu, aistit, persoona ja tunteet toimivat eliön biologisesta koneistosta riippumatta. Esimerkiksi kristinuskon opin mukaan fyysisesti kuolleen yksilön tietoisuutta voidaan postuumisti rankaista ruumiillisen kivun tuntemuksilla. Muutenkin kuolemanjälkeisen kidutuksen pelotetta hyväksikäyttäen saadaan ihmisyksilöitä yleisesti houkuteltua halvalla sitoutumaan johonkin ajallisesti ja paikallisesti hyväksyttyyn uskontoon, joita eri tulkintoineen totisesti riittää.
Valinnanvaraa ei kuitenkaan yksilölle itselleen anneta. Kaikki muu kuin uskonnon omassa ”pyhätössä” opetettu oppi on nimittäin aina väärää ja johtaa vaikkapa ”kadotukseen” edellä mainituin seurauksin. Moraalinen ohjeistus on usein laadittu ”pyhän” kirjan muotoon. Asiaan tuntuu kuuluvan, että näitä normistoja tulkitaan lukemattomin eri tavoin ja jokainen tulkitsija on mielestään ainoana oikeassa. Esimerkiksi kristinuskoon tuo lisäväriä se, että ”raamatun” nimellä on historian aikana julkaistu monia eri laitoksia. Kokoonpanoa ja uskonopin tulkintoja on muokattu kirkolliskokouksissa alkaen Nikeasta vuonna 325, aina kulloinkin valtaa pitäneiden pappisvirkamiesten mieltymysten ja tarkoitusperien mukaan.
Surullisinta tässä kaikessa on se, että uskontojen luoman henkisen painostuksen alla yksittäisen henkilön on ilmeisen vaikeaa olla sekoittamatta tunnepohjaisia ja maagisia arvoja identiteettiinsä. Yleisen arvottomuuden hyväksyminen on kuitenkin objektiivisen ja rationaalisen ajattelun perusta. Asioita tulisi aina tarkastella loogisin arvoin, vailla turhaa sentimentaalisuutta.
Vastaukset 14
Vanhimmat
"Tutkimustiedon valossa elämän synty maapallolla on aika-avaruuden kehityskaaren saatossa tapahtuneen evoluution yhteensattuma."
Todista alkuun tämä ensimmäinen väitteesi. Esitä siis tutkimustiedot miten elämä syntyi maapallolla.
"Todista alkuun tämä ensimmäinen väitteesi. Esitä siis tutkimustiedot miten elämä syntyi maapallolla. "
näin se minun mielestäni on kun sitä "älykästä suunnittelijaakaan" ei näy, toki voi olla niinkin että se on vain piilossa mutta mitään todisteita siitä ei ole.
varsinkin kristityt ajattelevat usein että maailmankaikkeuden ja elämän synty vaatii jumalaa mutta eivät koskaan kerro mistä se jumala sitten tuli.
Olen itsekin joskus miettinyt kristinuskon taivas - helvettikäsityksiä ruumiillisuuden kannalta, toisin sanoen näyttää siltä, että kristittyjen mukaan taivaaseen menee ilmeisesti vain henkiruumis, joka ei tunne kipua. Sen sijaan helvettiin ihminen joutuu ilmeisesti ruumiineen päivineen, jotta kidutuksessa olisi jotain "mieltä". Jumalan siis täytyy ensin koota jo maatuneet, helvettiin menevät ihmiset myös lihallisesti, jotta nämä pystyvät tuntemaan kipua.
Eli helvetissä kuritetaan lihaa. Mistähän kristittyjen mielen vinoumista se kertoo?
RE:%%%%
...ne, jotka ovat käyneet taivaaseen ja helvettiin kurkkaamassa, että kaikki aistit tilassa, jossa ollan poissa liharumiista, ovat moninverroin paremmat. Tuolta pohjalta siis tuskakin tuntuu kauheammalta, ilo ja hyvä olo vastaavasti ihmeellisemmältä, kuin täällä maan päällä.
Henkilökohtaisesti olen tuntenut erään rajan takana käyneen, kertoi itse, millaista oli olla "kuollut" ja millaista Taivassa on.
Liha ei pääse kumpaankaan paikkaan. Se mätänee tänne maahan.
sitten on? monet ovat antaneet erilaisia kuvauksia taivaasta ja helvetistä mutta kuten arvata saattaa ne eivät useinkaan pidä yhtä raamatun kanssa.
mielestäni parhaan kuvauksen taivaasta saa kun katsoo ikkunasta ulos ja jos haluaa nähdä helvetin niin käyköön entisessä savonrannan kunnassa, nykyisin osa savonlinnaa.
Olikohan tuona "rajan" takana käyneen ihmisen kertomus kutakuinkin yhtäpitävä hänelle aiemmin tutuksi tulleen mielikuvaan "rajan" takaisesta maailmasta. Kun näin oli niin mitäköhän voisimme päätellä? Eikö ole todellakaan käynyt mielessä, että kokemus on henkilön omien aivojen tuottama aiempaan tietoon perustuva mielikuva. Eräänlainen uni. Miksiköhän nämä "rajatila"-kokemukset heijastavat aina ko. henkilön omaa uskontoa?
Aloittajan teksti oli hyvä. Todellisuus on tietenkin tylsempi kuin uskontojen tarinat. Kunnioitetaan siis jokaista elämää, koska tämä elämä on ainoa joka meillä on.
Kuolemanrajakokemuksia on kaikissa kulttuureissa ja joka kulttuurissa on se oma jumala vastassa.. Ihmisen aivot ovat ihmeellinen kapistus tuottamaan erilaisia tiloja.
http://www.poliklinikka.fi/sydanterveyskanava/uutiset/0688097
>>>Olikohan tuona "rajan" takana käyneen ihmisen kertomus kutakuinkin yhtäpitävä hänelle aiemmin tutuksi tulleen mielikuvaan "rajan" takaisesta maailmasta. Kun näin oli niin mitäköhän voisimme päätellä? Eikö ole todellakaan käynyt mielessä, että kokemus on henkilön omien aivojen tuottama aiempaan tietoon perustuva mielikuva. Eräänlainen uni. Miksiköhän nämä "rajatila"-kokemukset heijastavat aina ko. henkilön omaa uskontoa?
...hiilidioksiiniko se tuo Jeesuksen ihmisten nähtäville, monille yhtä aikaa samassa tilanteessa, vaikka eivät ole uskovaisia?
"Se näissä asioissa on surkeaa, kun ateistit luulee tietävänsä näistä asioista, kuitenkaan eivät tiedä mitään."
Sinä tässä uskot, et tiedä. Minä mieluummin tiedän tutkitun tiedon valossa edes jotain, enkä yritä suggeroida itseäni sokeasti uskomaan henkiolentoihin ja keksimään yliluonnollisia selityksiä asioille.
tai se, että ei hyväksy sitä että lakkaa olemasta, lienee suurin syy uskonnoille. Sen verran mitä olen intiaanien uskomuksista lukenut, niin ei heidän mielestään ole mitään paratiisia, vaan kuolleiden henget liikkuvat vain toisessa ulottuvuudessa. Tavallaan samasta asiasta kai siinäkin on kyse, mutta ei ole sellaista palkitsemis- ja rangaistussysteemiä kuin kristinuskossa. On joku kuolleiden maa, vai miksi he sitä sanovat.
oli (ja on ehkä edelleen) paljon terveemmällä pohjalla kuin kristittyillä sama pätee kuolemaan, intiaani vanhukset saivat itse päättää milloin oli hyvä aika kuolla ja lähtivät luonnon helmaan, toista se on näiden raamattu uskovaisten kanssa jotka pelkää helvettiä (tai sitä ettei taivasta olekkaan).
kristittyjen helvetti-taivas käsitys on suoraa perintöä kreikkalaisilta, raamatusta on vain jätetty pois se välimallin päätepysäkki.
Ennen vanhaan intiaanien vapaa elämä oli nimenomaan luonnon kunnioittamista. Toki siinä oli kaikenlaista henkijuttua ja muuta, mutta en ainakaan muista koskaan lukeneeni mistään helvetistä mitään.
Bump