näin kansanedustajat äänestivät voimalaluvista

464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eurooppa tarvitsee tuonti energiaa ja Suomen tehtävä on toimittaa energiaa Euroopalle. Seuraamukset olisivat katastrofaaliset Suomen kannalta, kun suuremmat maat alkavat hankkimaan maa-alueita raaka-aineiden ja energian turvaamiseksi.

Saksa aloitti hankkimaan luonnonvaroja ulkomailta talouden ylläpitämiseen ja seuraamuksena oli toinen maailmansodassa. Saka oli paljon kehittyneempi kuin muut Euroopan maat ja tarvitsi paljon raaka-aineita ja energiaa ja ruokaa yms. Ensimmäiseksi saksa valloitti Norjan rautamalmin vuoksi, mutta liittoutuneet sulkivat tien norjaan. Saksassa alkoi olla pulaa kaikesta niin paljon, että vähemmistöt joutuivat hyökkäyksen kohteeksi ja sen me tiedämme mitä siitä seurasi. Saksa aloitti lähialuiden valloittamisen jne.. Neuvostiliitto ei voinut hyväksyä Suur-Saksan muodostumista Eurooppaan, koska se olisi liian suuri uhka Neuvostoliitolle.

Äänestä

  • sitten hyödynnetään kirjoitti:

    Suomessa on pakettipeltoja yllinkyllin vastaavanlaiseen aurinkokennoviljelyyn ja tuulimyllyjä on nykyisen jokaiseen pihaan sopivia. EUroopassa talojen katoilla on aurinkopaneleita. Biokaasua riittää jokaisessa navetassa. Suomessa ei ole kuitenkaan vastaavia hankkeita. Päiväntasaajalla on tietenkin enemmän aurinkoa ja tasaisesti koko vuoden.

    50 vuotta sitten meillä ei tarvittu yhtään ydinvoimalaa vaikka Suomessa oli raskasta teollisuutta.

    Äänestä

  • ajat muuttuvat kirjoitti:

    Suomessa on pakettipeltoja yllinkyllin vastaavanlaiseen aurinkokennoviljelyyn ja tuulimyllyjä on nykyisen jokaiseen pihaan sopivia. EUroopassa talojen katoilla on aurinkopaneleita. Biokaasua riittää jokaisessa navetassa. Suomessa ei ole kuitenkaan vastaavia hankkeita. Päiväntasaajalla on tietenkin enemmän aurinkoa ja tasaisesti koko vuoden.

    50 vuotta sitten meillä ei tarvittu yhtään ydinvoimalaa vaikka Suomessa oli raskasta teollisuutta.

    Ongelma on siinä, että Kiinassa tuotetaan kaikki harvinaiset metallit ja toiseksi raaka-aineet eivät riitä kattamaan kysyntää ei läheskään. Sähköautoja voidaan rakentaa vain murto osa nykyisestä autokannasta. Energia hävikki sähkömoottoreissa on huomattavasti suurempi kuin polttomoottoreissa. Sähköenergiaa ei ole valmiiksi olemassa kuten on polttoaineissa energiaa varastoitunut. Sähköenergiaa pitää tuottaa kun taas polttoaineissa energiaa on valmiiksi.

    Energia ei katoa eikä enrgia synny tyhjästä. Energia vain muuttaa muotoaan. Se miten helposti ja halvasti energiaa saadaan käyttöön ei öljyn voittanutta ole.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pannaan merkille kirjoitti:

Näin kansanedustajat äänestivät ydinvoimalaluvista http://web.eduskunta.fi/Resource.phx/eduskunta/ajankohtaista/tiedotearkisto.htx?templateId=1.htx&id=3448

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu