onko laillista maksattaa toisten epäonni?

Voiko olla laillista, että kopioista omista pääsykoevastauksista pitää maksaa, kuten 10 euroa ja postimaksut päälle,

joka ei ole edes tasa-arvoista sen mukaan, asutko siten, että voit käydä katsomassa vastauksia vai että ne pitää postittaa Sinulle tai että käyt hakemassa toisella paikkakunnalla kopiot?

Miten kukaan voi suostua tällaiseen? Sehän ei liikuta niitä, jotka ovat päässeet ja niitä, jotka eivät ole päässeet, se harmittaa tietysti liikaa niin ettei jaksa edes valittaa mihinkään.

(Maksuttoman) kantelun aihe oikeusasiamiehelle? jos laki sallii tämän, lakia tulisi muuttaa.

kun kopiopaperi ei kyllä maksa 10 euroa ja kyseisen työtehtävän tulee kuulua kyllä työtehtäviin kesän hiljaisimpana aikana muutenkin. - Kopioita voisi palkata vaikka sivarin ottamaan.
5518
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kuka sinulle on sanonut, että eläminen on tasa-arvoista?

Äänestä

Tuo korvaushan on hyvinkin kohtuullinen ja vastauspapereihin pääsee tutustumaan yllättävänkin joustavasti suhteessa siihen, miten voisi asian olettaa olevan monissa vastaavantapaisissa asioissa muilla elämänaloilla. Tajuat sen viimeistään siinä vaiheessa, jos laitat teet oikaisupyynnön lakiasiaintoimiston kautta. Senkihän olisi voinut delegida vaikka yläasteen työharjoittelijalle.

Äänestä

Koepaperista ei oikeastaan näe muuta kuin annetut pisteet laatikossa. Ei näe - mistä pisteitä on saanut ja mistä on pisteitä menettänyt.


Oikein laskettu 3 pisteen tehtävä, on väärällä tarkuudella vastattuna 2 pisteen arvoinen suoritus. Mistähän löytäisi tietoa miten vastaus pyöristetään...

Äänestä

itkua kymmenen euron tähden. sen ymmärrän jos itkettää että satojen tuntien työpanos on mennyt haaski ja kaikkensa on antanut mutta sisään ei päässyt mutta kuka helvetti tulee tänne itkemään jostain kymmenen euron laskusta. taitaa tuo sinun kymmenen euroasi olla pienin murhe mitä tästä pääsykoeruljanssista on joillekin käteen jäänyt.

Äänestä
  • se on kurjuuden maksimointia, eräänlaista surkean paikan leiriä jollekulle.

    Ensin et ole päässyt sisään haluamaasi oppilaitokseen ja sitten haluat nähdä kosahtaneen hakusi pisteetkin vielä uudelleen. Ja MITÄ, siitä tarvii vielä maksaa!! Kuin jonkinlaista tarkoitushakuista itseruoskintaa ja hakemalla haettua valitusta.

    Kyseisen ryhmän ihmiset varmaan ovat niitäkin jotka vähintään joka toisella kauppareissulla vielä tavaratalojen infopisteessä laskettavat vielä kerran ostoksensa suhteessa kauppakuittiin, vaikka itsekään ei olisi löytänyt mitään virhettä kassan lyömästä summasta. Jos vaikka info itse löytäisi jonkin liikkeen tekemän minimaalisen virheen, niin tällöinhän asiakas voi aina nostaa äläkän silmään sahaavasta kassasta joka varmaan vetää omaan taskuun! (Sen muutaman senttiä joka on virheellisesti jossain jo kaupassa olleessa hintalapussa johon kassa ei voi vaikuttaa minkään vertaa, kunhan vetää ostoksen, josta johtuen pyöristys on tapahtunut asiakkaan kannalta epäedulliseen 5 senttiseen).

    No, meni nyt jo aiheesta ohi tuo viimeinen toteamus, kunhan heitin. Ehkä ihan kaikesta ei nyt kuitenkaan kannata nostaa turhaa meteliä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


en maksa, en! kirjoitti:

Voiko olla laillista, että kopioista omista pääsykoevastauksista pitää maksaa, kuten 10 euroa ja postimaksut päälle,

joka ei ole edes tasa-arvoista sen mukaan, asutko siten, että voit käydä katsomassa vastauksia vai että ne pitää postittaa Sinulle tai että käyt hakemassa toisella paikkakunnalla kopiot?

Miten kukaan voi suostua tällaiseen? Sehän ei liikuta niitä, jotka ovat päässeet ja niitä, jotka eivät ole päässeet, se harmittaa tietysti liikaa niin ettei jaksa edes valittaa mihinkään.

(Maksuttoman) kantelun aihe oikeusasiamiehelle? jos laki sallii tämän, lakia tulisi muuttaa.

kun kopiopaperi ei kyllä maksa 10 euroa ja kyseisen työtehtävän tulee kuulua kyllä työtehtäviin kesän hiljaisimpana aikana muutenkin. - Kopioita voisi palkata vaikka sivarin ottamaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu