Onkohan tää sitten koko kesä tätä heviä toulta vanhasta paukusta. Alkoi klo 18 ja jatkuu klo 24. Toivottavasti loppuu tähän yhteen kertaan, ettei koko kesä mee näiden musiikkien kanssa. Viime vuonna tuli kesäteatteria ihan tarpeeksi. Kait toi kesäteatteri tulee tänäkin vuonna, mutta voisivat vetää kyllä esityksensä vähän pienimmäilä oluumeilla. Tai menköön sitten sinne sivukylillä teatteriaan esittämään.
Heviä
'mara
7263
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
ulkona, kun metelöivät Paukussa häiritsevästi. Samaa mieltä - saisivat mennä sivukylille.
Mutta miten on sen urheilukentältä kuuluvan kailotuksen laita?
osoittaa säätäjien taitojen ja tahdon puutteellisuuden. Eikä tilannetta paranna pesäpallo-otteluiden idioottimainen kuuluttaja ja sen tyyli. Oman uskomattoman äänisaastelisänsä tuo kimeät tytönäänet, jotka koko ajan vahvisttetuna kuorona huutavat vää-rä, vää-rä, vää-rä. Näillä nurkillä yhtenä iltana fasaani oppi nopeasti saman rytmin ja painotuksen ja oppimastaan hurmaantuneena huusi uutta värssyään joka väliin.
Turha tähän sitten on muitten kuitata, että pienet on murheet sullakin. Ne harvat lämpimät kesäillat, joita Suomenkin luonto tarjoaa, olisi mukava viettää ulkona ilman kovaäänisistä pauhaavaa äänisaastetta. Kylällä asuu paljon ihmisiä ja lisää houkutellaan. Ja kuuluuhan melu tyynenä kesäiltana vaikka miten kauas, esimerkiksi joki kuljettaa ääntä. Aika moni on äärimmäisen kyllästynyt tarkoitukselliseen häirintään.
Säätäkää toosanne pienemmälle, pyydän.
on usein jonkinlaisia elämän ääniä. Muuta kauhavalle, siellä häiritsevät vain lentokoneet.
Tuollaisen aivopierun aikaansaanti kirkastaa päivän?
Urheilukilpailut ovat elämän korviketta, jonka selostuskailotus aiheuttaa ärtymisen ohella pelkkää sääliä ihmisten ajankäyttövalinnoista.
Ei pesäpallopeliä, ei raastavaa musiikkia, ei viritetyillä peleillään kaahaajia. Herralle kiitos.