aina uutisoidaan miten muualla maailmassa nähdäännälkää, nikuin nyt että Nigeriassa nähdään nälkää!!! Mutta niin nähdään Suomessakin!! Miksei siitä uutisoida yhtä näkyvästi!
Meillä on Suomessa paljon nälkää näkeviä ihmisiä joita pitää auttaa, mutta ennemmin autetaan ulkomaan köyhiä kuin omanmaan köyhiä.
Me olemme yksi perhe joka näkee jatkuvasti näkää. Emme voi ostaa niin paljon ruokaa, jotta nälän tunne katoaisi, ja on tigittävä ruuasta. Ei meillä syödä vihanneksia, ei hedelmiä, eikä muitakaan herkkuja.
Perunoita, tonnikalaa, makaroonia ja vettä. Kun lenkkimakkara on halpaa, ostan sitä, se onkin ylellistä meillä, silloin voi sanoa että meillä on lihaa...!
Kun jaat 100 e kuukaudeksi neljälle, niin ei sillä ruokaa ostella.
Jos asuisimme omakotitalossa, voisin viljellä, vihannekset, ja perunat, tulisi omenia, luumuja, kirsikoita ja marjosja omasta puutarhasta, aivan kuin silloin kun olin lapsi.
Mutta että omakotitalo, ei voi kuvitellakaan että omistaisi sellaisien.
Meillä on Suomessa paljon nälkää näkeviä ihmisiä joita pitää auttaa, mutta ennemmin autetaan ulkomaan köyhiä kuin omanmaan köyhiä.
Me olemme yksi perhe joka näkee jatkuvasti näkää. Emme voi ostaa niin paljon ruokaa, jotta nälän tunne katoaisi, ja on tigittävä ruuasta. Ei meillä syödä vihanneksia, ei hedelmiä, eikä muitakaan herkkuja.
Perunoita, tonnikalaa, makaroonia ja vettä. Kun lenkkimakkara on halpaa, ostan sitä, se onkin ylellistä meillä, silloin voi sanoa että meillä on lihaa...!
Kun jaat 100 e kuukaudeksi neljälle, niin ei sillä ruokaa ostella.
Jos asuisimme omakotitalossa, voisin viljellä, vihannekset, ja perunat, tulisi omenia, luumuja, kirsikoita ja marjosja omasta puutarhasta, aivan kuin silloin kun olin lapsi.
Mutta että omakotitalo, ei voi kuvitellakaan että omistaisi sellaisien.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Usko jo, että hedelmiä saa halvalla ostaa aina ns. kausituotteita (talvella oli kilon pusseja alle kahden euron) ja nyt ostin salaattia ( 0, 70), tomaattia (1,49/kilo, kolme maksoi n. 40 senttiä) ja kurkku (1,49 kilo) eli itse sain kurkun alle 50 sentillä, kaikki kotimaisia. Kaali ei maksa oikeastaan yhtään mitään, vesimeloonia saa edullisesti kun ottaa kokonaisen jne. Metsään pääsee muutaman viikon päästä poimimaan mustikoita ja puolukoita vähän myöhemmin, pyörällä kävin itse viime vuonna vaikka autokin on käytössä.
Ja jätä se kallis tonnikala sinne kauppaan ! Tee itse leivät ja sämpylät jne. Minä kun en usko ettette osaa soskusta hakea toimeentulotukea, vai mihin peleihin teillä rahat menee kun ei jää ruokaan ?
Teillä on nähtävästi oikeus toimeentulotukeen. Asumistuki Kelasta haettu ?
Marja-, kaura-, manna- ja riisipuuro ovat hyviä. Makkara-, jauheliha-, pinaattikeitot, munakkaat edullisia. Muussia ja tarjouslohta/pakastekalaa.
Vaasan ruispalat 1,70/pkt, omenat 1,70/kg, kotimaan porkkanat 1,00/kg. Letut, kotipulla.
Pirkka-mustaviinimarjat n.5e/kg, mehuun, puuroon, marjakeittoon.
Tuossa ehdotuksia, voi olla, että sinulla on jo kaikki keinot käytössä.
PS. mustikat ovat kypsymässä, kesän 1. marjamaito nautittu tänä aamuna !
ovat kalliita!! Yhdessä pussissa on 12 palaa, meidän poika syö yhden pussin aamupalaksi.... ei kuule siitä tulisi meille kallista leipää jos kaikille ostamme. En osta mustaa leipää ollenkaan, ainoastaan halpaa paahtoleipää.
teen itse. Sunnuntai rouheinen sämpyläjauho oli viimeksi kalleinta jauhoa, mutta kahden kilon pussista saa n. 50 sämpylää, lisäksi margariinia puoli kiloa maksaa alle euron, sämpyläsatsiin laitan 150 grammaa, lisäksi hiivaa pala n. 20 senttiä, suolaa ja vettä. Ruisleipäaineksista saa ihan hyvää ruisleipää. Tietty maksaa sähkökin vähän. Ei ole vaikea tehdä, jokainen sen ekan kerran on tehnyt itse.
Siellä hevi-osastolla kannattaa pysähtyä vähän pitemmäksi aikaa, eikä katsoa aina paprikan ja siitakesienten hintaa. Aina siellä jotain on melko halvalla, kuten tuota kaalia ja porkkanoita. Kurkkua on nyt kesäaikaan ollut jopa alle eurolla kilo.
pojallesi aamulla puuroa, ettei hänen tarvitse ahtaa mahaansa tuollaisia määriä ruisleipää. Ja leivo hyvä ihminen leivät itse. Käy heti huomispäivänä ostamassa tarjousjauhoja.
rivitalo?
ihmeessä te syötte tonnikalaa? Miksi ette syö puuroja, kananmunaa, kaalia, hernekeittoa?
Aamulla heti kauppaan tarjouksia etsimään! Laske tuotteiden kilohinta ja vertaile niitä, niin hämmästyt. Esimerkiksi juuri lenkkimakkaroiden kilohinnoissa on suuria eroja.
Nyt alkaa olla se aika vuodesta, että köyhäkin pääsee herkuttelemaan tuoreilla marjoilla ja vihanneksilla. Metsästä saa marjoja ilmaiseksi, ja tarjouksista vihanneksia puoli-ilmaiseksi.
No *ittuun te sitten hassaatte ne rahanne jos ei ruokaan riitä? Köhille kun asumistuen muodossa asuminenkin maksetaan.
Fakta on että yksikään ihminen ei Suomessa nälkää näe. Jos näkee niin omasta tahdostaan kun työntää rahansa röökiin, viinaan ja baareihin.
Lopeta se.
Älä valehtele Faktaa on.
Perusosan suuruus vaihtelee perheen koon ja huollettavien lasten iän mukaan.
Toimeentulotuen perusosa 1.1.2009 alkaen:
Yksin asuva ja yksinhuoltaja 417 € / kk tai 13,92 €/ pv
Avio- ja avopuolisot, kumpikin. Muu 18 vuotta täyttänyt 354,83 €/kk tai 11,83 €/kk
18 täyttänyt vanhempansa luona asuva henkilö, 304,7 €/kk tai 10,16€/pv
10-17 v. lapsi 292,20 € / kk tai 9,74 €/ pv.
Alle 10-vuotias 1. lapsi 262,99 €/kk tai 8,77 €/pv
Perusosa kattaa seuraavat menot:
ruoka
henkilökohtaiseen ja kodin puhtauteen liittyvät menot
paikallisliikennemaksut
puhelimen käyttömenot, TV-lupa, sanomalehden tilaus, internetin käyttökulut ym. informaatiomenot
vaate- ja jalkinemenot
harrastus- ja virkistysmenot
ilman lääkärin määräystä hankitut lääkkeet, hoitotarvikemenot sekä muuhun kuin sairauden hoitoon määrätyt lääkkeet
muut jokapäiväiseen toimeentuloon liittyvät menot
Perusosan lisäksi otetaan tarpeellisen suuruisina huomioon seuraavat menot:
kohtuulliset asumismenot
kohtuulliset sähkö- ja kotivakuutuslaskut
julkisen terveydenhuollon poliklinikka-, terveyskeskus- ja sairaalamaksut
lääkärin sairauden hoitoon määräämät lääkkeet
julkisen hammashuollon maksut
lasten päivähoito- ja iltapäiväkerhomaksut
työmatkakulut halvimman matkustustavan mukaan
Lapsilisän määrä:
1. lapsi 100,00 €/kk
2. lapsi 110,50 €/kk
3. lapsi 141,00 €/kk
4. lapsi 161,50 €/kk
Jokaisesta seuraavasta lapsilisään oikeuttavasta lapsesta 182,00€/kk
Yksinhuoltajakorotus
Yksinhuoltajalle maksetaan jokaisesta lapsesta lapsilisään yksinhuoltajakorotusta 46,60 euroa. Voit saada yksinhuoltajakorotuksen lapsilisään, jos et ole lapsilisän alkaessa avio- tai avoliitossa tai olet muuttanut puolisostasi erilleen yhteiselämän lopettamiseksi. Kun ilmoitat Kelaan avoliiton solmimisesta tai eroamisesta, lapsilisä tarkistetaan seuraavasta kuusta alkaen.
2270,45 €/kk
Eli sosiaalinen tulonsiirto on 1475, 35 €/ kk ja asuminen sähköineen vesimaksuineen tulee 100 % tähän lisäksi.
Suomen historiassa ei ole ennen tuettu näin hyvin lapsiperheitä.
Lisäksi päiväkoti ikäiset saavat päivähoidon ruokineen ilmaiseksi noilla tuloilla. Kouluruoka ja hammashoito on ilmaista.
On edesvastuutonta käyttää rahat muuhun.
Voi että, mihinkähän ne matkalla hävii, kun tilillä ei koskaan ole tuollaista summaa? Joku vetää nyt välistä mun tulot....;(((((((((((((((((((((((((((((
mikä Fakta oloo = keskari pystyssä
on kaikkien maata. mene piiloon viljelyksinesi-ei kukaan niitä vie. niin laita muuten lapset orpokotiin niillä ei ole mitään tekemistä sinun köyhyytesi kanssa. ne eivät sitä pyytäneet. valtio maksaa niiden elatuksesta, jos se ei ole riittävä vie pois.