Päivi Räsänen vihanlietsojana

Päivi Räsäsen sodanjulistus ja vihanlietsonta kantoi satoa Helsingissä. Ei oikeastaan ole mikään ihme, että kristilliset olivat vaaliliitossa juuri persujen kanssa. Kumpikin kerää irtopisteitä Suomen ennakkoluuloisimmasta ja ahdasmielisimmästä osasta äänestäjiä.

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Poliisi Pride-kulkueen kaasuisku oli tarkkaan suunniteltu/1135258343681
31851
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Avioliitto tarkoitta liitoa, jonka tarkoituksena on tuottaa uutta elämää ja huolehtia sen alkuvuosista.

Homo- ja lesboliitoilla tätä tarkoitusta ei ole . Ne ovat lähinnä perintö- ja seksiliittoja.

Ei näin erilaisilla tarkoituksilla solmittavia liittoja voida kutsua samlla nimellä. Sehän aiheuttaa sekaannusta ja tietää kielen köyhtymistä.

Äänestä
  • kaikki heteroliitot ovat vain lisääntymistarkoituksessa solmittuja? Suurin osa heteroiden avioliitoista on Suomessa nimenomaan ihan muista syistä solmittuja.Tällä logiikalla naimisiin meno pitäisi kieltää myös
    heteropareilta, joiden maailmankuva ei ole konservatiivikristillinen, jos avioliitto mielletään vain pääasiassa
    lisääntymistä varten olevaksi liitoksi.

    Äänestä

Näin on: yhdessä persujen kanssa Räsäsen joukko ajaa alas jo kokoontumisvapauttakin. Eipä ole kummankaan noista puolueista johtoväki ottanut Pride-kulkueen saamaan väkivaltaan kantaa. Taitaa olla teidän väki asialla...

Äänestä
  • Tässä on asialla kaksi terroristeja hyysäävää jengiä, persut ja kristillisdemokraatit. Yhdessä he yrittävät luoda Suomeen jonkinlaisen suomalaisen Al Qaidan, joka sitten yrittää ampua homoa päähän ja kaasuttaa maahanmuuttajat! Mutta sanonpa teille vanhan viisauden: terroristit listitään aina!

    Äänestä

Päivi Räsänen on terroristien hyysääjä. Päivi Räsänen on valinnut terrorismin tien. Päivi Räsänen on rikollinen, joka kuuluu vankilaan.

Äänestä

  • Konnat kyykkyyn! kirjoitti:

    Pidän koko tyyppiä saastaisena terroristien hyysääjänä. Samoin kaikkia persuja ja kristillisdemokraatteja!

    Tytär näyttäisi kyllä kivalta pikku SS-univormussa... Tai ilmankin: http://www.aamulehti.fi/uutiset/viihde/9652478-big.jpg

    Äänestä

  • Kuumat arjalaispimut kirjoitti:

    Tytär näyttäisi kyllä kivalta pikku SS-univormussa... Tai ilmankin: http://www.aamulehti.fi/uutiset/viihde/9652478-big.jpg

    Eihän tuollainen tyttären kuolaaminen ole yhtään homoa! Pikemminkin umpiheteroa! Eikun hetkonen nyt, kirjoittaako tänne joku nainen? Ilmeisesti olet nainen, joka kirjoittelee nettiin? Oletko lesbo? Osaako nainen muka käyttää nettiä? Pitäisikö naisen antaa käyttää nettiä? Mielestäni naisilta pitäisi kieltää netin käyttö. Lesbous on ongelmana isänmaassamme, koska se on juurikin Jumalan sanan vastaista. Ja jos naisten annetaan käyttää nettiä on tuloksena juuri lesbous, koska tietokonetta tai mitä tahansa teknologiaa käyttävästä naisesta tulee miesmäinen ja hän muuttuu lesboksi. Tästä paras esimerkki on Tarja Halonen.

    Äänestä

  • Kristillis-NSDAP kirjoitti:

    On totisesti Jumalan sanan vastaista, että naisen annettaisiin käyttää nettiä! Netissä nainen voi oppia ajattelemaan, ja silloin hänestä tulee miesmäinen lesbo, joka vaatii feminismiä ja yrittää tuhota länsimaisen sivilisaation. Raamatussa sanotaan ihan selvästi, että nettiä käyttävät naiset pitäisi kivittää kuoliaaksi, ja Jeesus itse lupaa heittää ensimmäisen kiven!

    Äänestä

Miten kristillisdemokraatit ovat tänään hyysänneet terroristeja? Miten olette tänään yrittäneet muuttaa Suomen Afganistanin kaltaiseksi terroristien teokratiaksi?

Äänestä
  • Tietojemme mukaan kristillisdemokraatit ovat tänään rukoilleet Jumalalta siunausta kaikille maailman terroristeille ja mahdollisimman suurta uhrilukua. Lisäksi Päivi Räsänen on tietojemme mukaan laatimassa uutta kirjoitusta, jossa vaaditaan paluuta takaisin keskiajalle ja inkvisition keinojen ottamista käyttöön homovastaisessa taistelussa.

    Äänestä

tuommoiseen pridekulkueeseen oli raahattu mukaan 1v ikäinen lapsi. ko.lapsi ei taatusti ollut homo eikä lesbo. eli lapsikin kelpaa pelinappulaksi, kun ajetaan homojen asiaa, kuin uskontoa konsanaan.
nykyhallituksen lempiasioita tuntuu olevan: homojen edut, sotahulluus, isänmaan myyminen ja tuhoaminen.
niinhän sitä aikoinaan vaalien alla mainostettiin,"miten kokoomus osaa laittaa asiat ""kuntoon""......

Äänestä
  • Lapsen vanhemmat tuskin ovat olleet lesboja tai homoja. Eihän heillä KD:n virallisen kannan mukaan voi olla lapsia. Ellei sitten poikkeava lesbo ja poikkeava homo olleet asialla. Mitähän oikeistokristitty fasisti Päivi Räsänen sanoo tähän? Onko kyseessä taas jotain, minkä voisi tuomita ja lyödä Raamatulla päähän lähimpää erimieltä olevaa?

    Äänestä

On kaksi Päiviä; toinen on Israelin ystävä ja toinen rotuhygieniasta huolestunut natsi.

Äänestä

niin sanottujen Kristillisten Päivi Räsänen on saanut todella osuvan analyysin ajattelustaan Johanna Korhoselta, jokaisen kannattaa se lukea varsinkin jos ei vielä ymmärrä Räsäsen ajattelun ja kirjoittelun vastuuttomuutta
http://www.hs.fi/juttusarja/johannakorhonen/artikkeli/Arvoista ja unelmista/1135258579434/?cmp=tm_etu_kolumni

Äänestä
  • Vaalitaktikointiahan tämä on sen ohella, että osa kristillisistä ilmeisesti aivan tosissaan uskoo raamatusta poimimiinsa (omaan maailmankuvaan sopiviin) jakeisiin.

    Ei ole enää juurikaan eroa Amerikan järjettömimpien kristittyjen, Lähi-idän ääri-islamistien ja Suomen kristillisdemokraattien välillä. Kaikki hyväksyvät väkivallan omien etujensa ajamiseksi. Raamatusta ja luultavasti myös koraanista valikoiden lukemalla jokainen löytää mitä haluaa ja tätä voi sitten julistaa muille Pyhänä Totuutena.

    Hyi helvetti. Ja nyt on jo 2010-luku menossa, jotenkin ei uskoisi.

    Äänestä

  • Moraaliton ateisti kirjoitti:

    Vaalitaktikointiahan tämä on sen ohella, että osa kristillisistä ilmeisesti aivan tosissaan uskoo raamatusta poimimiinsa (omaan maailmankuvaan sopiviin) jakeisiin.

    Homot, lesbot ja muuten vaan vähemmistöläiset, perustakaa oma puolue. Kirjoittakaa Raamattu uusiksi jotta saamme parempaa tietoa seksuaalivähemmistöistä. Voitte myöskin käännyttää kaikki heterot lesboiksi ja homoiksi. Samaten voisitte kirjoittaa seksioppaan, jotta heterokin tietää, mitä, miten ja mihin pannaan.

    Vaatikaa työnantajaa julkistamaan heti, haluaako lesbon, homon vai heteron töihin. Jos haluaa heteron, voitte heti vaatia muutaman satatuhatta korvauksia. Näin pääsette julkisuuteen, ryvette rahassa ja saatte heti muita töitä! Pian olette enemmistö. Heteron elämä on niin tylsää. Heteromarssille ei tule kukaan.

    Äänestä

  • hutero hetero kirjoitti:

    Onhan vähemmistöläisillä jo oma puolue: kristrillissosialidemokraatit, johdossa Päivi Räsänen. Totuus kun on, että vain katoava vähemmistö kannattaa Räsäsen puolueen kivikautisia oppeja, joilla lietsotaan vihaa. Jokaiselle lapselle tulee kuulemma taata sekä isä että äiti, ja taistelu on aloitettu sateenkaariperheistä. Hei, haloo: JOS on tarkoitus taata kaikille isä ja äiti, pitää aloittaa yksinhuoltajaperheistä, joita on PALJON ja joissa hyvin usein ei sitä toisen sukupuolen mallia ole - vaan jopa opetetaan lapsi vihaamaan toista tekijäänsä.

    Ai niin - Räsänen ei halua tarttua olennaiseen vaan lietsoo homovihaa aggressiivisesti, koska luulee, että saa Persujen ääniä olemalla viekä vanhakantaisempi. Sillä aggressiivinen ihminen se Räsänen on, ja helevetin epärehellinen.

    Äänestä

  • Moraaliton ateisti kirjoitti:

    Vaalitaktikointiahan tämä on sen ohella, että osa kristillisistä ilmeisesti aivan tosissaan uskoo raamatusta poimimiinsa (omaan maailmankuvaan sopiviin) jakeisiin.

    Ei ole enää juurikaan eroa Amerikan järjettömimpien kristittyjen, Lähi-idän ääri-islamistien ja Suomen kristillisdemokraattien välillä. Kaikki hyväksyvät väkivallan omien etujensa ajamiseksi. Raamatusta ja luultavasti myös koraanista valikoiden lukemalla jokainen löytää mitä haluaa ja tätä voi sitten julistaa muille Pyhänä Totuutena.

    Hyi helvetti. Ja nyt on jo 2010-luku menossa, jotenkin ei uskoisi.

    aivan aitona populistina Räsänen joutuu nyt selittelemään kirjoittamisiaan, oman politiikan tukemiseksi tarpeellinen väkivallan ihannointi kepaa niin sanotuille kristillisille vaikka se ei missään nimessä voi kristillistä ollakaan. Kun asiasta nousee ansaitusti suuri kohu ja ihmetys, Räsäsen pitää taas antaa lausuntoja ja katsotaan nyt millaisen sotkun hän seuraavaksi kehittelee. Räsänen on omasta mielestään kristillinen ihminen, koulutukseltaan hän on muistaakseni lääkäri. Ihmettelen todella paljon hänen ammattitaitoaan, millaista hoitoa hän on osannut antaa onnettomalle potilaalleen, jonka homous on mahdollisesti tullut esille hoidon aikana.
    http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Räsänen Kommenttejani Pride-iskusta vääristelty/1135258630358

    Äänestä

  • selittelemään, kirjoitti:

    Minulta ei koskaan ole lääkärissä käydessäni kysytty seksuaalisuuntauksestani. Mutta kai sekin kohta täytyy lääkärille selvittää. Ja kaikkiin lomakkeisiin täytynee vetää rasti ruutuun onko lesbo, homo vai hetero. Pankkilainoissa varmaankin on tärkeää selvittää, minkälaisen ihmisen kanssa tarvii makuuhuonetta!

    Äänestä

  • yökynkyökyn kirjoitti:

    senkin perusteellako me voimme päätellä, että Päivi Räsänen olisi täysin asiallinen ja luotettava henkilö myös ammatissaan lääkärinä. Hän voi siis julistaa tuomioita homoille politiikassa ja hoitaa sitten lääkärivalansa mukaan suurella kunnioituksella potilaana muiden potilaiden joukossa. Kaikki asiat on OK, näinkö se menee?

    Äänestä

Ecce homo?

Kuulostiko tutulta? Vain 1888 vuodella tehty teos. Vanha kuin ikä. Siinä kristinusko lyödään nurin 1000 - nolla. Se on niin ikävää tekstiä etten viitsi edes toistaa. Toistakaa te, idiootit. Selittäkää miksi ihmsen pitäisi vain uskoa. Ja jessus olisi oikeassa ja uskokaa vain uskovaiset.

Se on niin suurt apaskaa ettei sitä usko kukaan.

Äänestä

Aika samaa laijia on Räsänen kuin edesmennyt Asser Stenbäck - KD-kansanedustaja, natsien ystävä ja homojen vihaaja ja kdlaisen homovihan ja kaunan isä. Milloinhan puolue tekee selkoa kytkennösitään natsismiin avoimesti? Milloin homovastaisen ihmisvihan Stenbäck-juuret myönnetään puolueessa?

Milloin mediat kiinnostuvat siitä, MIKSI Räsänen on niin ihmisoikeusvastainen?

Äänestä
  • Median tulisi ennemminkin kiinnostus siitä, miksi kirkko on myynyt oppinsa mielistellessään ympäröivää yhteiskuntaa niin, ettei Raaamatun satuja enää kukaan voi kaiken takinkääntämisen jälkeen uskoa.

    Äänestä

  • Media ja varsinkaan äänestäjät eivät ole hoksanneet, että Räsänen kaikkea muuta kuin humanisti. Hän on hyvin raaka ja julma vihaamiensa ihmisryhmien suhteen. Eniten huolestuttaa hänen innostuksensa juosta aseiden kanssa ympäri metsiä.

    Äänestä

  • Mikkolaineeenharja kirjoitti:

    Media ja varsinkaan äänestäjät eivät ole hoksanneet, että Räsänen kaikkea muuta kuin humanisti. Hän on hyvin raaka ja julma vihaamiensa ihmisryhmien suhteen. Eniten huolestuttaa hänen innostuksensa juosta aseiden kanssa ympäri metsiä.

    Olen huomannut sanan.

    Äänestä

En kuulu kristillisiin, mutta kun näitä kommentteja lukee huomaa miten suvaitsemattomia homot ovat!

Äänestä
  • Olet todellisuudessa kristillinen. Et tosin ole kristitty. Aito kristitty ei nimittäin valehtele.

    Äänestä

Kristillisten johto ei siedä enää minkäänlaista kriittistä keskustelua. Esimerkiksi Päivi Räsänen karsii nykyään blogistaan kaikki vähänkin itselleen epämieluisat kommentit, jonka seurauksena hänen blogiaan ei enää kommentoi juuri ketään. On valitettavaa ja vahingollista, että kristillisten johdosta on tullut näin suvaitsematon ja se vie ääniä mm. Perussuomalaisille, jotka vaikuttavat kristityn silmissä jopa kristitymmiltä kuin nykyiset kristilliset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Umpihetero valkonaam kirjoitti:

Päivi Räsäsen sodanjulistus ja vihanlietsonta kantoi satoa Helsingissä. Ei oikeastaan ole mikään ihme, että kristilliset olivat vaaliliitossa juuri persujen kanssa. Kumpikin kerää irtopisteitä Suomen ennakkoluuloisimmasta ja ahdasmielisimmästä osasta äänestäjiä.

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Poliisi Pride-kulkueen kaasuisku oli tarkkaan suunniteltu/1135258343681

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu