Jos tässä maassa ei ole enää mitään mielenkiintoista, eikä todelakaan mitään tekemistä, niin minne muuttaisitte.
Minulla on sellainen tilanne että yhteiskunta on hajoittanut minun perheen. Minulta on torpedoitu kaikki harrastukset. Enää ei löydy ihmisiä kenen kanssa lähtisi mitään harrastamaan, tai kehen luottaisi.
Olen ollut joskus liikenneonnettomuudessa, jonka johdosta minulla on toimeentulo, muttei kuitenkaan elämää.
Minulla on sellainen tilanne että yhteiskunta on hajoittanut minun perheen. Minulta on torpedoitu kaikki harrastukset. Enää ei löydy ihmisiä kenen kanssa lähtisi mitään harrastamaan, tai kehen luottaisi.
Olen ollut joskus liikenneonnettomuudessa, jonka johdosta minulla on toimeentulo, muttei kuitenkaan elämää.
Vastaukset 50
Vanhimmat
:D
Hyi hyi, yhteiskunta.
Esitin ehkä asiaa väärin:)
Ajattelin sellaista keskustelua missä/millaisessa ympäristössä olisi hyvä asua ja missä voisi olla jotakin sellaisia harrastuksia mitä jaksaa harrastaa.
Vakaasti olen kuitenkin elämänlaatuani parantamassa ja se vaatii muuton pois. Ei ole mitään harrastustoimintaa mikä kiinnostaisi. Tietysti voisin mielessäni suunnitella jotakin kivaa ihmisille, jotka ovat elämäni tuhonneet, mutta mieluummin muutan pois ja aloitan kaiken alusta. Olen tehnyt niin monta kertaa ennekin ja harjoitus tekee mestarin:)
Ja minä vaan totesin, että sinun "kärsimyksesi" huvittaa minua suuresti.
Ehkä en vääntänyt asiaa tarpeeksi paksusta rautalangasta.
Minua ei ehkä huvittaisi jos sinua olisi joskus sattunut pahasti.
Niin? Mitä sitten?
Mitä mitä sitten. Että niin vaan:)
ehdottomasti.
Mutta työn takia joudun (vittu ehkä) muuttamaan Usan Texasiin lykkääntyneenä syksyllä.
Shit Happens,minuakin on kohdeltu kaltoin,tajuttomana monta kertaa harrastuksen vuoksi,lähes 200 tikkiä,kaksi puukotuksen jälkeä selässä,kulmahammas poikki,luita murtunut mm sormet ,rintalasta,nilkka,jalkapöytä,leikattu kolme kertaa,ja uusia tulossa;)
Mutta pientä verrattuna sinun vaivaasi jos todella on noin kun sanot,yritä jaksaa;)
Minulta meni kerran kulmahammas, kun yhdelle tyypille oli palautettu kilpailulisenssi. (jotain potkunyrkkeily tms..)
Innoisasaan kantapäällä katkaisi minulta kulmahampaan. On minulta kyllä vasen jalka kiertynyt ja revennyt nivustaipeesta ja luunpäät tuli reidestä läpi, sekä murtunut säärestä, mutta saivat ommeltua jalan kasaan. Oikea jalka on taas palanut ja moottoripyörän jarrukahva on mennyt keuhkoon, sekä munuaisten verenvuoto ja aivoverenvuoto, joka jätti minulle pysyvän aivovamman. On minua kyllä muidenkin haavereiden tähden ommeltu, mutten kaikkea jaksa luetella.
mukavia;)
Kaaduin asfaltilla 110 kmh vaudissa jalka jäi alle,polvesta suli kaikki luuhun asti,ja samoin sormien kynnet jäivät siihen.
Onneksi tiede on kehittyny ja lääkärit paikkaavat;)
On paljon turvallisempi.
Jopolla yli satasta;)
Minä jouduin humalaisen yliajamaksi. En edes ajanut moottoripyörällä, vaan olin polkupyörällä tulossa urheilukentältä. Humalainen ajoi kaarteessa ulos ja minä jäin moottoripyörän ja betonipilarin väliin pehmusteeksi.
....
minä lähtisin, jos olisi rahaa.
mutta liikka porukkaa nykyään,se on kyllä aika paratiisin oloinen paikka.
Turismi on sitä pilannut liikaa,tsekkaa sellainen paikka kun Tubuai,siinä voi olla kotini eläkepäivillä,se tai Uuusi seelanti.
On aika kaunista seutua. lähellä on saari, missä on kuvattu "Bounty". Siis tämä vanhempi versio jossa pääosaa näytteli Marlon Brando. Ilmeisesti siellä saarella asui se tuntemattomaksi jäänyt Brandon perillinenkin jolle hän jätti testamentissaan kaiken omaisuutensa.
Oikeasti ei kyllä kiinnostaisi mikään sellainen paikka, vaikka olisi rahaakin. (Siis ei tietenkään ole niinpaljoa, mutta jossakin kyllä tulisin toimeen, kun en tarvitse paljoa mitään) :)
kuvasten myötä Polyneesiaan niin paljon että osti oman atollin sieltä.
Voi olla. Mutta jos olisi oikein paljon rahaa, niin voisi ostaa jonkun pikku saaren ja jäädä sinne riippukeinuun kirjoja lukemaan. Paskat, köyhänä synnyin, köyhänä kuolen, mutta voihan sitä haaveilla.
Tubuai voisi olla kiva paikka, mutta ensin pitäisi mennä tubuain kielikurssille. Ranskaa yritin jonkun aikaa opiskella, mutta siitä tuli kurkku kipeäksi.
hablaa,viini auttaa kurkkukipuun;)
Oma saari ois kyllä hyvä,tai valtio,tässä ois sulle saari,hinta vaan on hirmuinen
Joku joskus sanoi että nopein tie miljonääriksi on perustaa uskonto,siitä vaan tiedoillasi tiedät varmasti miten kusettaa ihmisiä.
http://www.sothebysrealty.com/en/PropertyDetails.aspx?R=4100013540&N=12 149&curr=USD&Nrs=collection()/record[P_USDPrice >= 20000000]&No=104&PSeq=104
Enkä minä halua kusettaa ihmisiä, olen kiltti ihminen.
Brandolla ei varmaan ollut paljoa muita mahdollisuuksia oman rauhan hankkimiseksi kuin hankkia saari jostakin kaukaa "sivistyksestä".
Jotenkin tuntuu ettei näiden superjulkkiksiksi kutsuttujen ihmisten elämä ole kovin helppoa, vaikka sitä tavallinen pulliainen saattaa kadehtia.
http://www.sothebysrealty.com/en/PropertySearchResults.aspx?N=12 149 4294942881&curr=USD&Nrs=collection()/record[P_USDPrice >= 15000000]
http://tinyurl.com/create.php
http://tinyurl.com/33akf8y
Miten ne talot näytti vähän keskeneräisiltä? Maisemat oli kyllä nättejä. Kai sinne parin palmun väliin saisi riippumaton viritettyä.
Ja oma lentsikkakenttä,jippieaiei.
vaikka olisi krooneja. Jos jonnekin palmupuistoon muuttaisin, niin se olisi sitten pelkkä menolippu. Inhoan olla lentsikassa.
http://www.youtube.com/watch?v=0EsJvIfMx0w
Eräällä "asiakkaallani" on tälläinen,god dam!
jos tuo vehje pysyisi maan kamaralla. Tekeekö se muuten vedestä paremman makuista, jos se tulee kullatuista putkista?
vaikuta,mutta kuten joku viisas sanoi,ennemmin itken Rolls Roycessa kuin,,,
Mutta tuota pröystäilyä olen aina ihmetellyt. Sitä paitsi tuo kullattu jetti oli ahtaan näköinen. Ennemmin riippumatossa tuulen keinuteltavana (miltei maan pinnalla), kun hirviöhärvelissä yläilmoissa.
aikoinaan ns "hippikausi" jolloin olin pröstäilyä vastaan,mutta kerran me vaan eletään so what a fuck.
Antaa mennä jos paalua riittää,ja muuten kuolet liikenneonnettomuudessa tuhat kertaa todennäköisemmin kuin lentoonnettomuudessa,luota numeroihin!
Ehkä esitin asiani väärin. Vaikka minulla olisi paljon rahaa, niin en ymmärrä miksi alkaisin pröystäilemään. Ei ole minun juttuni. Voihan se olla, että kuolen huomenna, mistä sitä tietää. Todennäköisyyslaskelmia on lentokammoiselle ihan turha selittää.
lentokammo on omassa mielessäsi,aivan kuten jumala hihhulien.
Sinä siis uskot pelkääväsi,mielenhallintaa ystävä hyvä;)
En minä luule pelkääväni lentokoneessa, vaan ihan oikeasti pelkään. Turhaan siinä selittelet. Tietysti se lentokammo on omassa mielessäni. Jos ei olisi niin en pelkäisi, että se häkkyrä putoaa alas. Voit sinä naureskella, mutta en kestä korkeita paikkoja enkä myöskään lentokoneita.
luovu peloistasi,kuten jotkut luopuvat uskostaan;)
Kokeile,uhmaa,käännä pelkosi juuri toistepäin,toivo kuolemaa,on typerää pelätä.
Nauti siitä!
mistäpä muustakaan. Sinulla ei taida olla hajuakaan korkeanpaikankammosta, koskapa ihan sarasvuomaisesti hehkuttelet "uutta mahdollisuutta". En minä toivo kuolemaa. Tämä on ainut elämäni ja mielelläni katson tarinan lopun jostain muualta kuin putoavan lentokoneen ikkunasta.
Mikä sitten olisi hyvä aika kuolla. Jos suht terveenä saa olla, niin mielellään iäkkäännä ja nukkuessa. Poks vaan ja se olisi siinä ilman että itse tajuaisi. Meidän naapurista kuoli pari viikkoa sitten mies, joka oli yli 90-vuotias. Sinnikkäästi hään käveli rollaattorilla kauppaan ja kioskille joka päivä, mutta sanoi kerran, että kyllä täältä jo joutaisi pois. Kuolinsyytä en tiedä. Ehkä se oli kyllästyminen elämään.
kaikenlaista kiipeilyä harrastaneena tiedän että korkeanpaikankammo on tavallaan typeryyttä,irrationaalinen palko kuten kassajonossa.
Kaikkeen tottuu paitsi jääpuikkoon perseessä,se ehtii sulaa ennenkuin siihen tottuu;)
Ja tänään on hyvä päivä kuolla.
Koska painovoima on olemassa, niin ei siinä mitään irrationaalista ole, että pelkää korkeita paikkoja. Sieltä voi näet pudota.
Tänään ei olisi ollenkaan hyvä päivä kuolla. Haluan jättää sen tuonnemmaksi.
Siellä vai harrastaa vaikka bukkakea ja hentaita.
Kaikki on paskaa, paitsi kusi, eivaan, kyllä se siitä ajan kanssa, nyt masentaa kun elämä potkii rauta saappailla munille, mutta kyllä siltä elämältä saa aina välillä jotain muutakin, kun jaksaa odottaa.
Se maa on muuttunut hyvin radikaalisti. Joskus kun tunsin kavereita Japanista, niin penthouselehden salakujettamisesta japaniin seurasi hirveät sanktiot. Yksi ystäväni Tomo sanoi minulle että Tokyo on sata kertaa isompi kuin Helsinki, muttei yhtä vaarallinen. Mutta kaikki muuttuu, eikä parempaan suuntaan. Nyt voi Tokyonkin metrossa joutua vaikka hengittelemään sarini-kaasua, tai voi tapahtua ihan mitä hyvänsä.
muuttais minne vaan muuttuisin itteni Jumalan Voimalla ja sitten mulla olis ihan ihana olla jos olisin sinä...
jutussasi ei järjen hiventäkään.
Jos muuttaisit pois Suomesta niin maamme äo nousisi;)
Pystyn tekemään kaikenlaista, mutta yksin tekemisessä menee motivaatio. Täytyisi voida ajatella ääneen ja saada mielipiteitä niistä asioista mitä tekee. Minulta loppuu "paristot". Vaikea selittää sitä sillätavoin että henkilkö joka ei tunne minua ja koko minun historiaani ymmärtäisi.
tuo ole tuon jumalasi voima saanut juttuihisikaan minkäännäköistä tolkkua. Mikset muuten kysy avaajalta, miksei hän paranna itseään jumalan avulla? Onhan teillä muuten sama jumala?
Siellä voit harrastaa homojen vihaamista sydämesi kyllyydestä ja varmasti löydät harrasteseuraa seuraavasta tyypistä:
http://www.youtube.com/watch?v=euXQbZDwV0w
Menkää vaikka jäätelölle :)
viemää;)
Vitun hulluja nuo ne.,.,,.ugandalaiset.
"Minulla on sellainen tilanne että yhteiskunta on hajoittanut minun perheen."
- Sinulla on enemmän kaappitilaa mistä tulla ulos
"Minulta on torpedoitu kaikki harrastukset. "
- Ne harvat ystäväsi eivät pidäkkään sinusta
"Enää ei löydy ihmisiä kenen kanssa lähtisi mitään harrastamaan, tai kehen luottaisi."
- En ihmettele
"Olen ollut joskus liikenneonnettomuudessa, jonka johdosta minulla on toimeentulo, muttei kuitenkaan elämää. "
- Olet siis uskovainen?
tuo oli: " - Olet siis uskovainen?"
Uskovainenkin on ihminen, ja hänellä voi olla vastoinkäymisiä
ja kärsimyksiä ja tarve ihmissuhteisiin..?!
En usko että on sattumaa että ylipäätänsä elät. Jumalalla olis sinulle valtava tehtävä ja mielenkiintoinen tulevaisuus, vaikka et voi olla palkkatyössä. Tehtävän myätä tullee myös sosiaalisia suhteita, virikkeitä ja ei tarvitse olla onneton ja elää "joutavaa". Rkoile ja etsi Jumalaa! Yllätyt!