Pride kulkue

On tietysti ikävää, että Pride kulkuetta kohtaan tehtiin kaasuisku. Mutta se mikä on jälleen huomionarvoista, on se, että tarja halonen otti kiivaasti kantaa tähän kysymykseen. Onko Suomen kansa seonnut päästään kun valitsee tällaisen yhden aatteen tyllerön presidentiksi. Maailma kiehuu ja kuohuu niin luulisi, että pressalla olisi työsarkaa vaikka kuinka mutta aina vain seksuaalivähemmistöt saavat tämän tytsyn veren kuohumaan. Mihin me tarvitsemme tällaista yhden ajatuksen edustajaa? Muistaako joku tarja haloselta edes yhden saavutuksen jolla olisi suurta sisäpoliittista tai kansainvälistä merkitystä? Minulle ei nyt ihan heti tule mieleen. Käsittääkseni presidentin työsarkaan kuuluvat suuret ulkopoliittiset ja kansainväliset asiat, muttakun ei niin ei. Mukavampi laskea sukkahousuista silmäpakoja.
501501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

ulkomailla tätä meidän presidenttiä,heh

Äänestä

muumi-mamma on pelkkä nolla.

Äänestä
  • Presidentti on todella hyvä ja arvostettu (AIKUISTEN KESKUUDESSA), ja siksi myös valittu toista kertaa tuohon tehtävään demokraattisilla vaaleilla.
    Jos sinä haluat ruveta toisia henkilöitä väheksymään ja nollittelemaan, niin mitkähän ovat omat saavutuksesi? Presidentti on semmoinen vakanssi johon ei jokainen räkänokka pääsekkään, joten jos tässä maassa joku on nolla, niin se lienet sinä itse! Et ole saavuttanut mitään tuohon ikään mennessä, kukaan ei edes tietäisi tai kaipaisi jos sinä kuolisit.

    Äänestä

  • Onhan homoja ja lesboja joka helvetin paikassa. Media huutaa minä olen lesbo. En vanhana ymmärrä pitäisivät turpansa kiinni. Homo on iljettävän naisellinen lesbo muuttuu miehen oloiseksi. Eivät osaa olla hiljaa ja sitten valitetaan kun tulee turpiin. Ei kaikkea suvaita. Kurdit saavat oleskeluluvan homouden perusteella mutta sen jälkeen alkavat naisia nussimaan. Joka paikassa kurbitkin huijaa voi viiiittttuuuuu

    Äänestä

  • Hyvä Tarja kirjoitti:

    Presidentti on todella hyvä ja arvostettu (AIKUISTEN KESKUUDESSA), ja siksi myös valittu toista kertaa tuohon tehtävään demokraattisilla vaaleilla.
    Jos sinä haluat ruveta toisia henkilöitä väheksymään ja nollittelemaan, niin mitkähän ovat omat saavutuksesi? Presidentti on semmoinen vakanssi johon ei jokainen räkänokka pääsekkään, joten jos tässä maassa joku on nolla, niin se lienet sinä itse! Et ole saavuttanut mitään tuohon ikään mennessä, kukaan ei edes tietäisi tai kaipaisi jos sinä kuolisit.

    Entäs jos haavisto pääsee pressaksi niin antonio on maanäiti. Koko maailma nauraa. Sen jälkeen antoniolle lähetetään runsaasti mekkokankaita. Maanäiti tarttee juhla pukuja. Hihhhhhh

    Äänestä

ole "yksi aate"?

Kyllä vapaus syrjinnästä, niin esim. ihonvärin kuin seksuaalisen suuntautumisen suhteen on jokaisen kansalaisen perusoikeus.

Enkä voi käsittää, mihinkä tärkeämpään asiaan "virallinen mielipidejohtaja" paremmin voisi kantaa ottaa?

Ainoastaan pelottaa, että tällaisen kannan valtion korkeimmalta taholta tultua esitetyksi, joku tosissaan alkaa meittiä, että olisiko siinä syrjinnässä hyviäkin puolia...

Ei ole.

Äänestä
  • pitänyt sinua minään älyn jättiläisenä, mutta aina sinä vain pääset yllättämään tuolla tyhmyydelläsi. Ettet vai olisi haloska itse!

    Äänestä

  • perusoikeudet voivat muuttua ,,

    Äänestä

  • Pettynyt-,. kirjoitti:

    pitänyt sinua minään älyn jättiläisenä, mutta aina sinä vain pääset yllättämään tuolla tyhmyydelläsi. Ettet vai olisi haloska itse!

    itsestäni - tämä vain ei ole sille oikea paikka. Mutta esim. salaliittoteoriapalstalla on varmaan hyvin tilaa tällaisellekin kommentille.

    Jos sen sijaan haluat jatkaa täällä, niin vastaapa vaikka ensi töiksesi kysymyksiini?

    Äänestä

  • jälkeen, kirjoitti:

    perusoikeudet voivat muuttua ,,

    perustuslain säätämisjärjestyksessä, jossa 5/6 eduskunnasta äänestäisi muutoksen puolesta.

    Ja kun nykyinen eduskunta kannattaa perusoikeuksia 100%sti, niin voi olla aika "optimistinen" toive...

    Mutta antaa kansan äänestää!

    Äänestä

  • jälkeen, kirjoitti:

    perusoikeudet voivat muuttua ,,

    mihin suuntaan? "Perussuomalaisten kannattajista iskun tekijöitä ymmärsi 20 prosenttia kyselyyn vastanneista. Vihreiden äänestäjistä taas kaikki tuomitsivat iskun."

    Äänestä

  • iskuun niin kyllähän tosiasia on että homoseksuaalisuus on luonnotonta ja lapsella kuuluu olla isä ja äiti .että en kannata missään tapauksessa mitään adoptiooikeutta.
    Ja jos homoseksuaalisuutta olisi enemmän niin monet suvut olisi jo päättynyt.
    Koti uskonto isänmaa , näin se menee normaalisti

    Äänestä

  • luonnotonta on kirjoitti:

    iskuun niin kyllähän tosiasia on että homoseksuaalisuus on luonnotonta ja lapsella kuuluu olla isä ja äiti .että en kannata missään tapauksessa mitään adoptiooikeutta.
    Ja jos homoseksuaalisuutta olisi enemmän niin monet suvut olisi jo päättynyt.
    Koti uskonto isänmaa , näin se menee normaalisti

    - ja oikeeseen asiaan jätät ottamatta:

    Jokaikisellä ihmisellä on oikeus järjestää rakkauselämänsä miten haluaa, kunhan se ei loukkaa muita - oli se sinun filosofointisi perusteella mitä vaan.

    Ja typerintä, millä näissä keskusteluissa voi argumentoida, on ihmisen sukupuuttoon kuolemisen pelko.

    Se on kyllä uhkana, mutta ei - valitettavasti - tule takuulla ainakaan tapahtumaan tuosta syystä - vaan juuri päinvastaisesta.

    Se, mistä sinun olisi tullut olla huolissaan, on vapaassa maassa järjestetyn väkivallattoman kulkueen väkivaltainen häirintä.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Mikä sinä olet arvioimaan jonkun kirjoittelun sanomaa ,että jokin argumentti on typerä ja miten voit sanoa mutta ei-valitettavasti -tule takuulla ainakaan tapahtumaan tuosta syystä?
    Mikä on sinun kompetenssi esittämään asiat faktoina , esimerkiksi tulevaisuutta koskien?
    Ja millä oikeudella sinä kuvittelet voivasi puuttua muitten normaalien ihmisten mielipiteisiin , niitten oikeutukseen?
    Normaalia on se että mies ja nainen elää suhteessa , saa mahdollisesti lapsia , kasvattaa lapset jne.näin se menee,jos sinä olet joku homoseksuaalisuutta ihannoiva niin ei muitten tarvitse olla samanlaisia,eikä ihmisten tarvitse suvaita,hyväksyä homoseksuaalisuutta.
    Sun kannattaisi pelle miettiä että myös vastustajilla on oikeus esittää omia mielipiteitään , se ei ole mikään sinun yksinoikeus,paina se päähäsi.
    Homoseksuaalisuus on luonnotonta!!!!

    Äänestä

  • näin se vaan on kirjoitti:

    mutta sellaisetkaan eivät taida kovin usein personoituna täällä, joten sen vuoksi sekoitit meidät kaksi.

    Olen todella ihan täsmälleen samanlainen keskustelija kuin kuka muu täällä hyvänsä. Jos minä sanon jotain, ei sen tarvitse ollenkaan olla perimmäinen totuus.

    "Faktoina" en asioita sano, vaan teeseinä - vaikka sinä ne faktoina kuuletkin. Sellaista on, minun mielestäni, oikea keskustelu.

    Itse asiasta.

    Oikeastaan tuo kieltämättä tässä jyrkänpuoleinen linjani lähtee oikeastaan siitä, että vertaan edellisen kirjoittajan mielipiteitä omaan suomalaiseen arvomaailmaamme: Se sallii - ja on sallinut jo pitkältä viime vuosituhannen puolelta - ihmisten vapauden valita rakkautensa kohde oman ja sen toiden väliltä. Myöskin kaikki väkivaltaiset provokaatiot on ankarasti kielletty.

    Toki kirjoittaja saa olla homoseksuaalisuudesta haluamaansa mieltä - mutta hänen tekstiänsä, tästä ihmisoikeudellisesta näkökulmasta, myös siis hänenkin ihmisoikeuksiensa nimissä, kutsun typeräksi - mutta huom. - en hänen henkilöään.

    Äänestä

  • Onko Suomella varaa menettää Halosen kaltaista arvojohtajaa ja kansainvälisesti arvostettua henkilöä, joka pystyy edustamaan kaikkia meitä paremmin kuin hänen mahdollinen seuraajansa? Poikkeuslaki on vaihtoehto jota kannattaa yhä vakavasti harkita. Onko Halosen arvojohtajuudelle nykyoloissa todellisia vaihtoehtoja?

    Äänestä

nollautui tästä lausunnosta,,kuvottavaa ,,

Äänestä
  • Suomalaisten on kyettävä itsekritiikkiin hetkellä jolloin Suomen maine suvaitsevaisena moniarvoisena maana on kansainvälisesti vaakalaudalla. Presidentti Halonen pyytää meitä kaikkia katsomaan peiliin: ovatko asenteemme oikeasti suvaitsevaisia, vai vieläkö pinnan alla kytee vanhoja ennakkoluuloja ja vihaa erilaisuutta kohtaan.

    Äänestä

Ainakaan Halonen ei hyysää terroristeja, toisin kuin persuspurgut...

Äänestä

kuvittelin, että Suomessa on muitakin sivistyneitä kuin presidenttimme. No, onhan toki, nämä ääliöt pippurisumuttimineen olivat varmaan yksittäistapaus, ei koko kansaa pidä leimata parin tollon takia.

Iskun tekijöiden toimintaa en ymmärrä lainkaan. Eikö homouden vastustajien kannattaisi perustella käsityksiään sen sijaan, että tehdään jokin anonyymiksi jäävä väkivaltainen hyökkäys? Tuolloin mahdollinen näkemys tulisi edes esille.

Äänestä

esimerkiksi poliisiylijohtaja Mikko Paatero vaati lainsäädännön tiukentamista viharikosten suhteen.

Oikeustieteen opiskelija Kenneth Liukkonen miettii myös, tarvitaanko lakiin viharikos omana kategorianaan vai riittävätkö vanhat rikosnimikkeet. Hän sanoo kannattavansa selkeämpää ja ankarampaa suhtautumista tämänkaltaisiin rikoksiin.

- On tärkeää, että valtioeliitti (esim. tasavallan presidentti, poliisiylijohtaja) ottaa näin voimakkaasti kantaa ja keskustelee tästä aiheesta, Liukkonen sanoo.

Suvaitsemattomuus homoja kohtaan ei ole yhtään sen fiksumpaa kuin ihonväriin perustuva rasismi. Syrjintä sattuu, oli ihonväri, sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen mikä tahansa.

Äänestä
  • samantekevää, mitä joku oikeustieteen opiskelija syytää suustaan ja mietiskelee kaikenlaisia asioita, mitä päähän pälkähtää.

    Nykyään tuntuu jo siltä, että kaikenlaisia vähemmistöjä paapotaan ja "ymmärretään" suuren enemmistön kustannuksella.

    Äänestä

  • on täysin kirjoitti:

    samantekevää, mitä joku oikeustieteen opiskelija syytää suustaan ja mietiskelee kaikenlaisia asioita, mitä päähän pälkähtää.

    Nykyään tuntuu jo siltä, että kaikenlaisia vähemmistöjä paapotaan ja "ymmärretään" suuren enemmistön kustannuksella.

    siteeraisin vaikka Jussi Halla-ahoa, jos hänellä olisi tästä asiasta jotain viisasta sanottavanaan. Muuten olen sitä mieltä, että yhteisön sivstyneisyyden mittana voidaan pitää sitä, miten se suhtautuu vähemmistöihinsä, ovat ne sitten seksuaalisia, uskonnollisia, etnisiä tai kielellisiä.

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    on maailman sivistyneimpiä maita.

    Mutta jossakin kulkee myös suvaitsevuuden raja. Muuten sivistys ja kulttuuri rappeutuvat ja kuolevat, ja siirrytään elämään pelkkien viettien ja himojen vallassa.

    Äänestä

  • Suomi.. kirjoitti:

    on maailman sivistyneimpiä maita.

    Mutta jossakin kulkee myös suvaitsevuuden raja. Muuten sivistys ja kulttuuri rappeutuvat ja kuolevat, ja siirrytään elämään pelkkien viettien ja himojen vallassa.

    valitettavasti tänne on päässyt porukkaa, joka ei ihan näitä meidän kriteerejä täytä. Tarkoitan tietenkin näitä pippurisumuttimiin tarttuvia tolloja. Jossakin kulkee myös suvaitsevuuden raja, ja se kulkee juuri heidän kohdallaan. Muuten sivistys ja kulttuuri rappeutuvat ja kuolevat, ja siirrytään elämään pelkkien viettien ja himojen vallassa.

    Äänestä

  • hänen lausunnot eivät ole puolueettomia koska kuuluu itse vähemmistöön

    Äänestä

  • mies ja nainen kirjoitti:

    hänen lausunnot eivät ole puolueettomia koska kuuluu itse vähemmistöön

    enemmistöön kuuluminen ei tee ihmisestä puolueetonta, vaan enemmistöön kuuluvan

    Äänestä

ja elän uskontoni mukaan, joka kieltää kaikki homoseksuaaliset suhteet.

enkö saa enää vihata ja tuomita kaikkia homoja ja lesboja? Enkö saa julistaa ajatuksiani muille ja vastustaa homoja?

Kiellätkö sinä minun ajatukseni ja toimimiseni?

Äänestä
  • huono sellainen

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    huono sellainen

    Kalliiksi tulee tämä Moverin mainostama "tärkeä mielipidejohtaja", VEROTONTA palkkiota kuittaa 100.000 euroa joka vuosi, ilmainen virka-asunto, 2 miljoonan mittatilauksena tehty virkavene omalla laiturilla ja kaikki muut edut päälle. Porvarihallituksen sikaillessa ei juurikaan niitä mielipiteitään jaellut, mutta Pride-iskusta oli täysin kauhuissaan vaikka vastaavaa tapahtuu Helsingissä lähes päivittäin, nyt vain sattumalta homoja kohtaan.

    Äänestä

  • niin.... kirjoitti:

    Helsingissä on päivittäin mielenosoituksia vähemmistöjen oikeuksien puolesta, ja joka kerta joku törppö iskee pippurisumutteen kanssa.

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    huono sellainen

    neiti rasisti, kun ei hyväksy islaminuskoisen mielipiteitä?

    Rasisti on typerä raukkis.

    Äänestä

  • onko -mutta kirjoitti:

    neiti rasisti, kun ei hyväksy islaminuskoisen mielipiteitä?

    Rasisti on typerä raukkis.

    muuten jäi epäselväksi, mitä mahdollisesti yritit saNOa ja kENELLE.

    Äänestä

Itse en maamme Presidentissä pahemmin välitä. Liekö hänen valtansa mitä poljettu ihan alas. On tosin hienoa, että Halonen ottaa vahvasti kantaa vähemmistöön ja haluaa heitä suojella. Vielä, kun hän saisi tasa-arvon kaikkien välille. Niin miesten, naisten, homoseksuaaleiden ja heteroiden. Tällä hetkellä hänen politiikkansa tuntuu painottuvan Homoseksuaaleiden ja Naisten välille...Ei saa käsittää väärin. Molemmat ryhmät varmasti vaativat huomiota, mutta valitettavasti täällä on muitakin.

Tarja Halonen voisi kyllä ottaa härkää sarvista ja ehkä omalla virallaan. Tällä hetkellä hän tuntuu juoksevan pakolliset kissan ristiäiset lävitse ja menevän meriveden mukana. Lehdet jo täynnä lööppijulkkiksien mielipiteitä...Tarja Halosella edes vähän enemmän valtaa tehdä ja vaikuttaa.

Äänestä
  • ämmä on viime vuosina valunut taka-alalle ja ottanut kantaa vain ns. populistisiin asioihin. Ilmeisesti Tarja odottaa jo eläkepäiviään ja pääsyä pois "tärkeistä" asioista. Äänestän häntä "Vuoden Turhakkeeksi", jos sellainen äänestys joskus pidetään. "Mielipide-johtaja" just' joo!

    Äänestä

  • PunaaHiuksiin kirjoitti:

    ämmä on viime vuosina valunut taka-alalle ja ottanut kantaa vain ns. populistisiin asioihin. Ilmeisesti Tarja odottaa jo eläkepäiviään ja pääsyä pois "tärkeistä" asioista. Äänestän häntä "Vuoden Turhakkeeksi", jos sellainen äänestys joskus pidetään. "Mielipide-johtaja" just' joo!

    maineen tuollainen arvojohtaja ?

    Äänestä

vai mitä tuo kulkue edusti ?

Äänestä

Eilen oli Askolasta Porvooseen autokulkue rasistin tappamien suomalaisten muistolle. Eipä ollut kovin suuria uutisia asiasta, vaikka suhteessa samankokoisesta murhenäytelmästä Saksassa (tunneliruuhkakuolemat) on uutisoitu myös muistotilaisuudestakin. Eikä presidentti Halonen ole ollenkaan kommentoinut tätä rasistista tapausta, jossa useita suomalaisia kuoli, vaan toista viharikosta, jossa muutama suomalainen joutui hengittämään vähän savua ilman vahinkoa. Presidenttimme ei näyttäisi haluavan olla suomalaisten enemmistön presidentti?

Äänestä
  • - hyvänen aika - ole vaihtoehtoja?

    Ja mitä ihmettä sinä puhut rasistitappajasta? Eihän siitä ole vissiin edes poliisitutkinta valmis?

    Äänestä

En kyllä seuraa pridekulkuetta. Liikaa on esillä homot ja lesbot. Yäk. Maailma on mullin mallin. Mies kuuluu naiselle nainen miehelle. Sama jos kissa panis kanaa yhtä luonnotonta. Aulangon kylpylässä oli kurdi homot. Miten allah sallii tälläisen. Homot saa turvapaikan että saavat nussia rauhassa ja suomi maksaa. Voi vittttuuuuuu

Äänestä

Aivan liikaa on homot ja lesbot mediassa. Tuntuu että suomi on pullollaan hömppiä

Äänestä

Kukaan ei tiedä mistä on kyse, mutta ompahan syy pitää karnevaalit! Akat marssii tasa-arvon vuoksi. Seksuaalivähemmistöt marssivat keskinäisen tasa-arvon vuoksi. Heteterot marssivat ollakseen tasa-arvoisia homojen kanssa. Eläimiin sekaantujat marssivat robotti seksistä pitäviä vastaan. Transut valistavat lapsia vaihtoehtoseksin mahdollisuuksista y.m.

Äänestä

Näille kuvottavan sairaille homoille pitää saada rokote ...heti!

Äänestä

Saatana ! jos kuvottavan sairaasta homosta tulee pressa,muutan kansalaisuutta! Kyllä on Suomella sitten moraali ja selkäranka mennyt!Kirkosta erosin jo kuvottavien homojen vuoksi! Kyllä on moraali ja sivistys Suomessa mennyt nollaan...Raamatun opit eivät ole mitään,,,,,

Äänestä

Vittu nuo kuvottavan sairaat pitää saada hoitoon.Mikä se sitten on....lobotomia on yksi minkä tiedän....onko rokote tulossa? Järkyttäviä paskiaisia...näiden takia erosin kirkosta ja takaisin en mene,koska piispatkin näitä kuvottavuuksia paapoo.Raamattu sanoo: Se on kauhistus!

Äänestä

Epäluonnollista, ennen oli suomessakin kiellettyä, joissakin maissa saa kuoleman tuomion. Mua ällöttää!

Äänestä

Oksettava touhua

Äänestä

On kyllä niin lapsellista ja epänormaalia touhua tämmöneb

Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Pettynyt-,. kirjoitti:

On tietysti ikävää, että Pride kulkuetta kohtaan tehtiin kaasuisku. Mutta se mikä on jälleen huomionarvoista, on se, että tarja halonen otti kiivaasti kantaa tähän kysymykseen. Onko Suomen kansa seonnut päästään kun valitsee tällaisen yhden aatteen tyllerön presidentiksi. Maailma kiehuu ja kuohuu niin luulisi, että pressalla olisi työsarkaa vaikka kuinka mutta aina vain seksuaalivähemmistöt saavat tämän tytsyn veren kuohumaan. Mihin me tarvitsemme tällaista yhden ajatuksen edustajaa? Muistaako joku tarja haloselta edes yhden saavutuksen jolla olisi suurta sisäpoliittista tai kansainvälistä merkitystä? Minulle ei nyt ihan heti tule mieleen. Käsittääkseni presidentin työsarkaan kuuluvat suuret ulkopoliittiset ja kansainväliset asiat, muttakun ei niin ei. Mukavampi laskea sukkahousuista silmäpakoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu