Toivotko katastrofia missä usea kuolisi? Usealla on toiveena että jotakin suurta tapahtuisi jossa usea menettäisi henkensä, mutta tuurilla ne epäpätevät kuitenkin voisivat jäädä eloon ja kaikki joista olisi ollut apua tulevaisuudelle olisikin kuollut. Tämä yleensä johtaa johtopäätöksen ehkei sittenkään se olisi hyvä ajatus, mutta sitten henkilö saattaa ajatella että ehkä sittenkin, jos ne epäpätevät kuolisi jotta maapallo täyttyisi rauhalla.
Ihmisen aivot telmivät näissä ajatuksissa usein, koska tällä hetkellä yhteiskuntajärjestelmänä toimii rahajärjestelmä ja raha tuntuu usein olevan tärkein asia, kun puhuu tai elääkään täällä maapallolla, niin aina raha on joka paikassa ykkösasiana. Silloin yleensä aivot saattavat valita että "kuolkoon kaikki epäpätevät, tulkoon kärsimys ja sen jälkeen rauha".
Se on kuitenkin tuuria että epäpätevät jää eloon silti järkevien sijasta, josta on enemmän apua kuin epäpätevistä, jotka rakentavat sotakoneita ja vihaa tappaakseen läheisiänsä, eli ihmistovereita.
Ihmisen aivot telmivät näissä ajatuksissa usein, koska tällä hetkellä yhteiskuntajärjestelmänä toimii rahajärjestelmä ja raha tuntuu usein olevan tärkein asia, kun puhuu tai elääkään täällä maapallolla, niin aina raha on joka paikassa ykkösasiana. Silloin yleensä aivot saattavat valita että "kuolkoon kaikki epäpätevät, tulkoon kärsimys ja sen jälkeen rauha".
Se on kuitenkin tuuria että epäpätevät jää eloon silti järkevien sijasta, josta on enemmän apua kuin epäpätevistä, jotka rakentavat sotakoneita ja vihaa tappaakseen läheisiänsä, eli ihmistovereita.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kun ihmiskunta ja kaikki olennot olisivat poissa, niiden jumalatkin kuolisivat.
Mitä tulee maailmaan, niin näyttää vahvasti siltä, että suurimmat "pirut" täällä ovat valkokaulusbisnesihmiset. Juuri ne maailmassa arvostetut ihmiset, jotka perivät, pelaavat(sijoittajat) tai varastavat(mm. cccp;n kaatusessa) rahat kansalta. Tässä maailmassa kaikki "helppoheikkimäinen" on IN. Tälläinen caicce pätee niin musiikissa, taiteessa kuin markkinataloudessa, unohtamatta palkkioon perustuvia uskontoja, joiden(palkintotoiveiden) avulla kerätään ihmisiltä rahat ja oma ajattelu vex. Maailman luonne ruokkii sellaisia yksilöitä, joille itsekkyys ja oma egoilu on 'N:o uno'.
Henkinen olento voi pahoin katsoessaan maailman eläimellistä menoa, k o k o maailma on "paholaisen" (keksintö).
"Kun ihmiskunta ja kaikki olennot olisivat poissa, niiden jumalatkin kuolisivat."
Tämäpä juuri tapahtuisi. Kun henkilö ei enää pysty ajattelemaan kun on kuollut, niin ei olisi myöskään ajatuksia mistään.
"Tässä maailmassa kaikki "helppoheikkimäinen" on IN."
Tähän myös kannustetaan yhteiskunnan toimesta. Maapallon asioilla ei ole väliä vaikka siinä helppoheikkijutussa tuhoutuisikin maapallo ja koko maapallon väki mukana. (Tähän ajatteluun myös kannustetaan ettei "saa, eikä pidä, eikä..." ajatella onko näillä nykyisillä toimilla vaikutusta tulevaisuuteen)
Tavallaan toivon, tavallaan en. Katastrofeissa (Sota etc.) On paljon surua, epätoivoa ja läheisten ihmisten menetyksen tuskaa, kuten myös kostonhimoa, ja usein ihmisen todelliset piirteet nousevat esiin vasta kun on kysymys elämästä ja kuolemasta. Eikä se ole järin kaunista katsottavaa kun esim. Aikuinen mies menee eläimen tasolle vaikkapa taistelukentällä, eikä muista jälkikäteen tapahtuneesta mitään. Tai vastaavasti paras ystäväsi viimeisen 3 vuoden ajalta koettaa tappaa sinut säilykeruokasi takia.
Toisaalta, katastrofit (Vähän liian laaja käsite keskustelun aloittamiselle) Puhdistavat ilmapiiriä ja tuovat yhteen mitä erinlaisempia ihmisiä jotka koettavat vain selvityä omalla tavallaan. Yleensä erinlaisten tradegioiden avulla opitaan jotain arvokasta, opitaan elämään järkevästi ja rakastamaan läheisiään koska ymmärretään ihmisen elämän arvo, ymmärretään mitä oikeasti esim: Kuolema tarkoittaa. Nykyisessä yhteiskunnassamme ihminen voi elää vaikka koko elämänsä lävitse näkemättä koskaan esim: Ihmisruumista, normaalia luonnonmukaista mutta silti ainakin ensi alkuun tunteita herättävää asiaa.
Tuskin kukaan mitään katastrofia ihan oikeasti toivoo, mutta kun näkee kun joku 15 vuotias sekoaa raivosta kun vanhemmat eivät osta hänelle mopoa, tai kun kuuntelee joidenkin ihmisten jatkuvaa valitusta typeristä asioista kuten "Naapurini kävi viime yönä suihkussa klo 22.30 aikaan! Ärsyttävää"
Tai vastaavasti "Työkaverini polttaa, miksei se saa potkuja!?" Katastrofi voisi olla kyllä nyky yhteiskunnalle paikallaan. Opittaisiin taas arvostamaan asioita, siis ihan yksinkertaisia. Kuten omaa terveyttä, muiden työntekoa, nähtäisiin asioita omaakin nokkaa pidemmälle joskus, mutta kuitenkin velvoitettaisiin jokaista ihmistä kantamaan oman vastuunsa.
Otettaisiin rennompi elämäntyyli, esim oma isäni kertoi minulle että joskus vielä parikymmentä vuotta sitten ennen koneita ja nettiä etc. Oli erinlaisissa töissä ihmisiä joilta ei edes odotettu samaa työnlopputulosta kuin muilta, mutta heidän silti annettiin yrittää, ehkä pienemmällä palkalla ja pienemmällä tuloksella mutta silti!
Tavallaan nyky-yhteiskunta ehkä jopa ansaitsisi katastrofin.
Olen toivonut välillä katastrofia. Minä en sano (madame de Pompadourin tapaan), että "minun jälkeeni vedenpaisumus", vaan: "Minun aikanani vedenpaisumus!" Sillä haluaisin nähdä, miten ihmiset selviäisivät, kun yhteiskunnan rakenteet murtuvat pala palalta pois - kun pitää jälleen alkaa alusta ja hankkia leipäkin ihan eri tavalla kuin tekemällä jotakin toimistotyötä tai politiikkaa. Sellainen televisiosarja Lostin kaltainen tapahtuma, jossa ihmiset ovat mysteerin edessä. Autioita taloja. Missä niistä on ruokaa ja hyödyllistä tavaraa? Minne muutamme pysyvästi asumaan? Pystymmekö asumaan pitkään samassa paikassa, kun ryöstelevät ja väkivaltaiset ihmiset jyräävät kautta maan?
Suosittelen elokuvia The Book of Eli, Mad Maxit ja The Road. Peleistä Fallout-sarja.
Minulta on sikäli pudonnut suomut silmiltä, etten ajattele enää rahaa juuri ollenkaan tai muutakaan muille tärkeitä asioita. En voisi välittää vähempää, vaikka menettäisin henkeni huomenna tai tänään. Mutta tällainen suuri mullistus voisi herättää minut henkiin oikein tosi tavalla. Luulen, että onnistuisin sellaisessa maailmassa paremmin. Tai ehkä osaisin arvostaa tätä nykymukavuutta enemmän, kuka tietää! Vaan typeräähän tämä on kaikki. Onneksi olen oppinut rehellisyydestä. Siksi olen monille niin outo ja pelottava ihminen.
Tapahtuisi, niin, että ihmiset kuolisivat elin aikanaan psykologisesti, sillä kuoleman jälkeen se ei ole enään mahdollista, sillä joudut odottamaan seuraavaan tuloon.
Psykologinen kuolema eli perisynnin kuolema johtaisi, uskontojen ja aatteiden, sekä niiden jumalien kuolemaan,niin se olisi pelastus ihmiskunnalle, mutta katasrohvi uskonnoille ja aatteille, jotka ovat ajaneet ihmiset tähän kurjuuden tilaan, sillä ne elävät ihmisen kärsimyksestä ja tuskasta
Tuo prosessi on alkanut jo kauan sitten,mutta se ontukahdutettu mestauslavoilla ja polttorovioilla
Tänä päivänä sellaista ole näköpiirissä joten tieto ja ymmärrys toisenlaisesta todellisuudesta pääsee ihmisten tietoisuuteen, joten noiden ymmärtäjien määrä kasvaa ja luo muutoksen vääjäämättömäsi, mutta hitaasti, sillä se ei ole joukkohysteriaa, niinkuin uskonnot ja aatteet, sillä se on yksilökohtainen ratkaisu.
Ihmisen henkinen kuoleminen tuo mukanaan uskomattoman elämän, jossa ei ole kärsimystä ristiriitoja, on vain
autuutta.
Mikä tuossa kuolemassa on se joka kuolee, se on materian synnyttämä itse ego, erllisyys, joka on materian synnyttämä kokonaisuus, joka hallitsee ihmistä, ja estää ihmisen todellisen kehityksen henkisesti
En ole ollenkaan varma tuosta psykologisesta kuolemasta. Jos sillä tarkoitetaan ruumiskuvan poistumista, niin silloin jokainen kuolee psykologisesti, kun ruumis kuolee. Eihän kukaan samaistu ruumiiseensa ja sen persoonallisuuteen (sillä persoonallisuus on perimän ja ympäristön tuote) kuolemansa jälkeen. Täten psykologinen kuolema tapahtuu varmasti tuossa vaiheessa.
Minusta vaikuttaa loogiselta, että niin kauan kuin on biologista elämää, on myös kärsimystä: jokaisella eliöllä on hermosto, joka kanavoi kipua. Ja tämä vain fyysisestä puolesta. Henkinen tuska tulee vielä lisäksi. Ihminen vanhenee, läheiset kuolevat ja niin edelleen. Biologinen elämä on sellaista, että mikään psykologinen kuolema ei poista näitä elämän tosiasioita.
En oikein tiedä tuosta henkisestä itsemurhasta. Pitää kuolla syntyäkseen uudelleen, mutta onko se todella vaivan arvoista? Täällä eletyt vähät vuodet vietetään tavallista rauhallisemmin - siinä kaikki? Mitä jos sanon, että kuolin psykologisesti intialaisena joogina satoja vuosia sitten, mutta olen silti täällä? Miten sitten suu pannaan?
b iologinen elämä aiheuta tuskaa ja kärsimystä,sillä kaiken tuskan ja kärsimyksen syy on itse joka sen aiheuttaa, ja psykologinen kuolema, on itsen päättymistä, ja yhtymistä äärettömään, niin silloin ei ole enään itseä joka voisi kärsiä ja tuntea tuskaa
Itsen päättymisen on tapahduttava elämän aikana, koska se on elämän aikana syntynytkin, kuoleman jälkeen se ei ole enään mahdollista
Pykologisessa kuolemassa päättyy myös karma, koska itse joka on karman lakien alainen ja lakkaa olemasta
Eivät itsen kehityksen kuluessa saamat kyvyt lakkaa, mutta sen aiheuttama kärsimys ja tuska päättyy
[q]Ei biologinen elämä aiheuta tuskaa ja kärsimystä,sillä kaiken tuskan ja kärsimyksen syy on itse joka sen aiheuttaa, ja psykologinen kuolema, on itsen päättymistä, ja yhtymistä äärettömään, niin silloin ei ole enään itseä joka voisi kärsiä ja tuntea tuskaa[/q]
Minä syntyy ruumiista. Minä menehtyy ruumiin mukana: kärsimys lakkaa ruumiin kuoleman myötä. Vaikka henkisen itsemurhan tekeekin, ruumis on toimiva ennen biologista kuolemaa. Se vanhenee ja rappeutuu, ja se on surkeasti rajoittunut tila. Itsensä kadottaminen ei merkitse kärsimyksen poistumista. Ruumiin poistuminen merkitsee kärsimyksen poistumista.
[q]Itsen päättymisen on tapahduttava elämän aikana, koska se on elämän aikana syntynytkin, kuoleman jälkeen se ei ole enään mahdollista[/q]
No se tapahtuu varmasti viimeistään biologisessa kuolemassa, koska persoonallisuus (tai itse tai minä) on ympäristön ja perimän tuote. Eli se on täysin mahdollista ja jopa väistämätöntä.
Minun on vaikea ymmärtää karmaan uskovien ajatusjuoksua. Minusta tuollaiset ylimystiset mallit nousevat karmasta. Sitten keksitään psykologisia kuolemia ja muita. Kun ihminen kuolee, minä kuolee, karma häviää, teoistaan joutuu vastuuseen oman itsensä tuomioistuimen edessä, siinä koetaan kaikki itsen ja muiden silmin, ja sitten seuraa armahdus. Tämä on kiirastuli. Siinä koetaan kaikki kärsimys ja nautinto, mitä maan päällä on tehty; tekojen seuraukset tulevat tuohon tilanteeseen asti mutteivat siitä yli. Sillä kun on puhdistauduttu, ei ole mitään korjattavaa.
Minä olen toivonut ja odottanut koko elämäni jotain suurta tapahtuvaksi. En todellakaan toivo ja odota sotaa, luonnon mullistuksia tai sairauksia niitä on jo ollut maailmansivu täynnä. Minun odotukseni ovat aika erikoisia. Toivon että löytyy totuus joka on tieteellisesti todistettu, toivon että se totuus on se että me ihmiset olemme jotain muuta kuin soluja, toivon että tieteellisesti todistetaan ihmisen henkinen olemus joka on ikuinen ja jonka kyvyt ovat rajattomat jos ihhminen ensin luopuu kaikista vääristä teoista, eli toisten ja luomakunnan riistämisestä ja kaiken maailman kirkoista jotka ovat vain alistamisen ja vallan käytön välikappaleita ja kaikesta politikoinnista sun muusta turhasta paskasta joka ei johda mihinkään. Odotan että avaruuden humanoidit ottavat yhteyttä julkisesti maapallon asukkaisiin. Odotan että ihmiset kasvavat henkisesti ylemmälle tasolle ja kaikki riisto ja sorto loppuu. Aika outoja taidan odottaa, saan varmaan odottaa aika pitkään. Pitää mennä kattoon pari jaksoo Stargatee odotellessa.
Suuntaisia ajatuksia, mutta kun tiede on rajoittunut aikaan ja materiaan, niin se olettaa koko kosmoksen alkuperän olevan materiassa, mutta näin ei ole.
Kvanttimaailman tutkimukset ovat tulleet siihen vaiheeseen, että mikä suhde olemattomalla on olevaiseen
Viimeaikaiset tutkimukset ovat todenneet, että tyhjyydellä on paljon suurempi vaikutus syntyyn kun tähän asti on oletettu, sillä alkeishiukkaset toimivat sekä olemattomuudessa, että olevaisessa
Ihminenkin on osa olematonta, joka antaa hänelle elämän, mutta hänen mielensä on olevaisen hallinnassa, jonka tuloksena on kärsimys ja tuska, ja psykologinen kuolema merkitsee olevaisen hallinnan päättymistä
Jos tämä ei tee melkoista katastrofia niin mikä. Öljyä vuotaa kuin tankista jossa on reikä. Meri peittyy mustaan mömmöön ja taivas peittyy metaaniin ja bensaan. Ei voisi huonommin mennä kun ihmiset vielä tämän keskellä istuu katsomassa saippuaoopperaa.
http://www.youtube.com/watch?v=hV0TnjnuFww
En yhtään pitäs pahaks jos eduskuntatalolle ja siellä oleville ihmisille tapahtuis jotain. :)
Kun katastrofi tulee, ensimmäisenä ei tajua mitään. Jos jää henkiin, osa saattaa ruveta huutamaan isosti ja osa sekoilee ja osa tekee itsemurhan kun taas osa "kun on vahvasti seksiin opetukset perustettu jo mainoksista asti, kouluopetuksesta eteenpäin", osa tulee raiskaamaan ihmisiä miettimättä ajatuksiaan kun on sellainen peritty jo varhaisiästä - seksiä pitää saada ennen kuolemaa. Tämä laukaisee tuon raiskausjutun, eli se naapurin Jussi ja naapurin Maija jotka on kivoja ihmisiä, saattavat katastrofin edessä muuttua toisenlaisiksi koska menettävät järkensä ja näin pää toimii sen jälkeen sekavasti.
Harvalla järki riittää ymmärtämään tilanteen kun useat ovat viettäneet ajatellen ettei mitään "suurta kärsimystä" voisi tapahtua tuosta vain. (Tämä tilanne tulee jos tulee, se riippuu ihan siitä minkälaisella pallolla asustelee. Täällä nyt ei olisi tällä hetkellä ihmeellistä jos isomman luokan katastrofi sattuu jossa globaalisti ollaan pulassa, kenties kaasunaamareiden ja suojapukujen kanssa kellarissa)