NL:n antama massiivinen aseapu pienelle sotaa käyvälle Suomelle oli vertaansa vailla.
Asetoimitukset tehtiin, kaikista vaikeuksista välittämättä ja esteistä piittaamatta, suoraan paikan päälle. 1. asetoimitus tapahtui jo joulukuussa 1939 Tolvajärvellä. Jatkoa seurasi heti perään Suomussalmella alkuvuodesta 1940. Tämä toimituskäytäntö alkoi siis 1939-1940 vuodenvaihteessa jatkuen reilun vuoden keskeytyksen jälkeen, kesäkuun lopulta 1941 aina elokuun puoliväliin 1944 saakka.
Onkin siis ihme, että aikoinaan Sotamuseolla näyttelyn avajaisissa vieraillut Neuvostoliiton sotilasasiamies hermostui ja vaati näytteillepanoon muutoksia sanoen, ettei NL ole koskaan "menettänyt" tuollaista määrää tykkejä Suomelle. Kas kun hän ei käyttänyt sanaa toimittanut! Asiasta nousi ihan diplomaattinen jupakka ja niin oli näyttelyn esittelyvihkosta yliviivattava nuo "valheet" ja sen uudemmassa painoksessa kerrottiinkin jo puhdasta "Pravdaa". Tiettävästi esillepanoakin muutettiin hieman. Tuo episodi kerrotaan Suomen Kenttätykistön historiikissa siinä osassa, jossa käsitellään Tykistömuseon perustamista ja -vaiheita eli osassa III sivulla 363-364 ja kertojana taitaa olla Jyri Paulaharju.
Näin se kerrotaan: Suomen Kenttätykistön historia, osa III, sivu 363-364:
"Kenttätykistönäyttely avattiin Sotamuseolla 25.5.1973. Näyttelyesineiden luku ylitti 1500 rajan. Kohteet oli koottu sotamuseon ohella varikoilta, lainattu yksityishenkilöiltä ja joukko-osastoilta. Mittavan kuva-aineiston oli muokannut Pääesikunnan Kuvakeskus. Näyttely herätti suurta huomiota kautta maan. Omalaatuista mielenkiintoa kenttätykistönäyttelyä kohtaan osoitti kutsuvieraana muiden sotilas-asiamiesten tavoin avajaisissa mukana ollut Neuvostoliiton sotilasasiamies, joka oitis näyttelyyn perehdyttyään vaati poistettavaksi joukon Talvi- ja Jatkosodan aikaisia venäläisesineitä ja valokuvia. Sotilasasiamies selvitti vaateensa perusteeksi sen, ettei NL ollut koskaan menettänyt sotien aikana siinä määrin varustustaan kuin näyttelystä saattoi päätellä. Asia vietiin huipputasolle, ja näin syntyi eräänlainen bibliografinen harvinaisuus. Alkuperäinen esitevihko näet jouduttiin ylipyyhkimällä saattamaan hyväksyttäväksi ja myöhemmin painettiin uusi esite. Näin ollen täysin koskemattomat vihkoset jäivät harvalukuisiksi. Näyttelystä poistettiin joitain kiistan kohteita."
Asetoimitukset tehtiin, kaikista vaikeuksista välittämättä ja esteistä piittaamatta, suoraan paikan päälle. 1. asetoimitus tapahtui jo joulukuussa 1939 Tolvajärvellä. Jatkoa seurasi heti perään Suomussalmella alkuvuodesta 1940. Tämä toimituskäytäntö alkoi siis 1939-1940 vuodenvaihteessa jatkuen reilun vuoden keskeytyksen jälkeen, kesäkuun lopulta 1941 aina elokuun puoliväliin 1944 saakka.
Onkin siis ihme, että aikoinaan Sotamuseolla näyttelyn avajaisissa vieraillut Neuvostoliiton sotilasasiamies hermostui ja vaati näytteillepanoon muutoksia sanoen, ettei NL ole koskaan "menettänyt" tuollaista määrää tykkejä Suomelle. Kas kun hän ei käyttänyt sanaa toimittanut! Asiasta nousi ihan diplomaattinen jupakka ja niin oli näyttelyn esittelyvihkosta yliviivattava nuo "valheet" ja sen uudemmassa painoksessa kerrottiinkin jo puhdasta "Pravdaa". Tiettävästi esillepanoakin muutettiin hieman. Tuo episodi kerrotaan Suomen Kenttätykistön historiikissa siinä osassa, jossa käsitellään Tykistömuseon perustamista ja -vaiheita eli osassa III sivulla 363-364 ja kertojana taitaa olla Jyri Paulaharju.
Näin se kerrotaan: Suomen Kenttätykistön historia, osa III, sivu 363-364:
"Kenttätykistönäyttely avattiin Sotamuseolla 25.5.1973. Näyttelyesineiden luku ylitti 1500 rajan. Kohteet oli koottu sotamuseon ohella varikoilta, lainattu yksityishenkilöiltä ja joukko-osastoilta. Mittavan kuva-aineiston oli muokannut Pääesikunnan Kuvakeskus. Näyttely herätti suurta huomiota kautta maan. Omalaatuista mielenkiintoa kenttätykistönäyttelyä kohtaan osoitti kutsuvieraana muiden sotilas-asiamiesten tavoin avajaisissa mukana ollut Neuvostoliiton sotilasasiamies, joka oitis näyttelyyn perehdyttyään vaati poistettavaksi joukon Talvi- ja Jatkosodan aikaisia venäläisesineitä ja valokuvia. Sotilasasiamies selvitti vaateensa perusteeksi sen, ettei NL ollut koskaan menettänyt sotien aikana siinä määrin varustustaan kuin näyttelystä saattoi päätellä. Asia vietiin huipputasolle, ja näin syntyi eräänlainen bibliografinen harvinaisuus. Alkuperäinen esitevihko näet jouduttiin ylipyyhkimällä saattamaan hyväksyttäväksi ja myöhemmin painettiin uusi esite. Näin ollen täysin koskemattomat vihkoset jäivät harvalukuisiksi. Näyttelystä poistettiin joitain kiistan kohteita."
Vastaukset 3
Vanhimmat
Joo, se apu tuli pyytämättä ja erikseen ilmoittamatta, ihan tuli yllätyksenä ...
Molempien maiden saaman sotasaaliin rahallinenkin arvo oli lievästi sanoen huomattava.
Tässä esimerkki: Oletetaan, että esim. Dektjarev Pikakiväärin hinta on samaa luokkaa kuin Lahti- Saloranta Pikakiväärin. Kun on "yleisessä" tiedossa, että yhden sellaisen lunastushinta oli 1939 n. 4000 silloista markkaa( Noin 100 silloista taalaa), voi päätellä, että alkukesästä -40 sotasaalisluetteloissa olleiden n. 1500 Dektjarevin hinta on näin arvioiden 6 miljoonaa markkaa tai 150 000 dollaria. Rahasummana samaa luokkaa kuin kuusi Lähteen kaistalla ollutta "Miljoonalinnaketta". Tai verraten silloisen 1939 dollarin ja kullan hintasuhteita ehkä150 kiloa kultaa!
Jo yksin Talvisodan aikana vallattujen raskaampien aseiden yhteenlaskettu arvo onkin sitten jo aivan toista luokkaa, ja Jatkosodan alkuvaiheiden sotasaalisluettelot ovat kokonaan oma lukunsa!
Saksa noin ylipäätään kiskoi sotasaaliina ja kaikilla muillakin tavoin venäläisiltä suomalaisten "vähäpätöisiin" saaliisiin nähden aivan toisenluokan saatavat.Mutta kyllä he siitä maksoivatkin!
Neuvostoliitto oli suuri tavarantoimittaja. Osan Muurmanskiin toimitetusta länsitavarastakin he pudottivat suomalaisille. Ilomantsissa JP6:n miehet saivat englantilaisia ja amerikkalaisia säilykkeitä ja suklaata. Hyvää oli. He ihmettelivät, miksi heidän lännen rajoja puolustavien vihollista nämä länsivallat tukevat. Onneksi neuvostolentäjät olivat sentään solidaarisia korpisotureille.