Kun israelilaiset napisivat Jumalaa ja Moosesta vastaan, lähetti Herra Jumala myrkkykäärmeitä kansan sekaan, jotka purivat heitä kuolettavasti. (4.Moos.21:4-5)
Kansa katui ja pyysi Moosesta rukoilemaan Herra Jumalaa, että Tämä poistaisi käärmeet heidän keskuudestaan ja Mooses rukoili. (4.Moos.21:6)
Herra Jumala kuuli Mooseksen rukoilut ja käski tätä tekemään tekemään itselleen käärmeen ja panemaan sen tangon päähän, jotta jokainen, jota käärme oli purrut, sitä katsottuaan, jäisi eloon, ja näin tapahtui. (4.Moos.21:8-9)
Jeesus vertaa itseään tuohon Mooseksen tekemään käärmeeseen. (Joh.3:14)
Israelilaiset alkoivat palvomaan tuota Mooseksen tekemää kuparikäärmettä epäjumalanaan, jota kutsuttiin nimellä Nehustan (hän joka on kuparia).
Israelilaiset alkoivat harrastamaan kanaanilaista alkuperää olevaa käärmekulttia, sama kuin Baal, jumaluus, joka edusti kuolemaa ja sen jälkeistä uudelleen syntymistä. Käärme edusti "kuolemaa" ja "uudelleensyntymistä", nahanluonnillaan.
Herra Jumala käski Mooseksen tehdä kuparikäärmeen ja nostaa/korottaa/ylentää sen tangon nokassa ylös, jotta kaikki sen näkisivät.
Jeesus sanoi itsestään: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan,..." (Joh.8:28)
Herra Jumala suuttui israelilaisille, heidän epäjumalan palvomisestaan, jo Mooseksen eläessä ja käski Mooseksen kautta sen lopettaa. (5.Moos.7:5)
Kuningas Hiskia sitten lopulta lyö palasiksi vaski/-kuparikäärmeen (2.Kun.18:4), johon Jeesus samaisti itsensä (Joh.3:14).
Jeesus samaistaa itsensä vaskikäärmeeseen, joka tehtävänsä tehtyään, korotetaan vastoin Herra Jumalan tahtoa epäjumalaksi.
Jeesus samaistaa itsensä vaskikäärmeeseen, joka Herra Jumalan tahdosta lopulta murskataan ja lyödään palasiksi, koska kansa on sitä palvonut epäjumalanaan.
"Niin Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän;..."
"Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,..."
"...löi palasiksi vaskikäärmeen, jonka Mooses oli tehnyt; sillä niihin aikoihin asti israelilaiset olivat polttaneet uhreja sille; sitä kutsuttiin nimellä Nehustan."
Jeesus, Nehustan, Jeesus vertasi itseään Nehustaniin ja tiesi profetoida, että tulee suunsa henkäyksellä tuhoamaan epäjumalan palvojat, jotka tulevat israelilaisten tavoin kohottamaan Nehustanin epäjumalakseen, tulevat korottamaan hänet itsensä epäjumalakseen, Jeesuksen Jumalaa kiusatakseen ja häväistäkseen.
Kansa katui ja pyysi Moosesta rukoilemaan Herra Jumalaa, että Tämä poistaisi käärmeet heidän keskuudestaan ja Mooses rukoili. (4.Moos.21:6)
Herra Jumala kuuli Mooseksen rukoilut ja käski tätä tekemään tekemään itselleen käärmeen ja panemaan sen tangon päähän, jotta jokainen, jota käärme oli purrut, sitä katsottuaan, jäisi eloon, ja näin tapahtui. (4.Moos.21:8-9)
Jeesus vertaa itseään tuohon Mooseksen tekemään käärmeeseen. (Joh.3:14)
Israelilaiset alkoivat palvomaan tuota Mooseksen tekemää kuparikäärmettä epäjumalanaan, jota kutsuttiin nimellä Nehustan (hän joka on kuparia).
Israelilaiset alkoivat harrastamaan kanaanilaista alkuperää olevaa käärmekulttia, sama kuin Baal, jumaluus, joka edusti kuolemaa ja sen jälkeistä uudelleen syntymistä. Käärme edusti "kuolemaa" ja "uudelleensyntymistä", nahanluonnillaan.
Herra Jumala käski Mooseksen tehdä kuparikäärmeen ja nostaa/korottaa/ylentää sen tangon nokassa ylös, jotta kaikki sen näkisivät.
Jeesus sanoi itsestään: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan,..." (Joh.8:28)
Herra Jumala suuttui israelilaisille, heidän epäjumalan palvomisestaan, jo Mooseksen eläessä ja käski Mooseksen kautta sen lopettaa. (5.Moos.7:5)
Kuningas Hiskia sitten lopulta lyö palasiksi vaski/-kuparikäärmeen (2.Kun.18:4), johon Jeesus samaisti itsensä (Joh.3:14).
Jeesus samaistaa itsensä vaskikäärmeeseen, joka tehtävänsä tehtyään, korotetaan vastoin Herra Jumalan tahtoa epäjumalaksi.
Jeesus samaistaa itsensä vaskikäärmeeseen, joka Herra Jumalan tahdosta lopulta murskataan ja lyödään palasiksi, koska kansa on sitä palvonut epäjumalanaan.
"Niin Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän;..."
"Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,..."
"...löi palasiksi vaskikäärmeen, jonka Mooses oli tehnyt; sillä niihin aikoihin asti israelilaiset olivat polttaneet uhreja sille; sitä kutsuttiin nimellä Nehustan."
Jeesus, Nehustan, Jeesus vertasi itseään Nehustaniin ja tiesi profetoida, että tulee suunsa henkäyksellä tuhoamaan epäjumalan palvojat, jotka tulevat israelilaisten tavoin kohottamaan Nehustanin epäjumalakseen, tulevat korottamaan hänet itsensä epäjumalakseen, Jeesuksen Jumalaa kiusatakseen ja häväistäkseen.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Antikristus,,, tuo käärme,,,, joka Jeesus itse murskaa..
käärmeen puremasta selviää katsomalla käärmettä esittävää kuvaa tai patsasta sekä pyytämällä siltä apua. Temppelin epäjumalanpalvelus tapahtuu satoja vuosia myöhemmin kuin mihin tarina sijoittaa Moseksen ja eksoduksen, lakia ei vielä ole, se osin "löydetään " vasta juuri Hiskian aikaan joten vielä ei ole Israelin uskontoakaan epäjumalakieltoineen, se oli vasta muotoutumassa.
Mitenkä Jeesus voi olla Nehustan joka oli "epä"jumala ? Muuten nykylääketieteen symboli, keppi ja käärme sen ympärillä on juuri tuota pronssikautista kaananilaisperua, käärmejumala esitettiin juuri noin .
Israelin kansa sai vaskikäärmeen,Nehustanin, muistutukseksi Herrasta Jumalasta.
Kyse ei ollut magiasta.
Jeesus EI OLE Nehustan, vaan Jeesus VERTAA ITSEÄÄN Nehustaniin.
Jeesus on samalla tavoin korotettu kaikkien nähtäväksi/"tangon päähän", Nehustanin tavoin, MUISTUTUKSEKSI ihmisille HERRASTA JUMALASTA,
VAAN EI PALVOTTAVAKSI EPÄJUMALAKSI!!!
4. Mooseksen kirja 21
6 Silloin Herra lähetti kansan sekaan myrkkykäärmeitä, jotka purivat kansaa, niin että paljon kansaa Israelista kuoli.
7 Niin kansa tuli Mooseksen luo, ja he sanoivat: "Me teimme syntiä, kun puhuimme Herraa ja sinua vastaan. Rukoile Herraa, että hän poistaa käärmeet meidän kimpustamme." Ja Mooses rukoili kansan puolesta.
8 Silloin Herra sanoi Moosekselle: "Tee itsellesi käärme ja pane se tangon päähän, niin jokainen purtu, joka siihen katsoo, jää eloon".
9 Niin Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän; jos ketä käärmeet sitten purivat ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen, niin hän jäi eloon.
2. Kuninkaiden kirja 18
4 Hän poisti uhrikukkulat, murskasi patsaat, hakkasi maahan asera-karsikon ja löi palasiksi vaskikäärmeen, jonka Mooses oli tehnyt; sillä niihin aikoihin asti israelilaiset olivat polttaneet uhreja sille; sitä kutsuttiin nimellä Nehustan.
Johannes 3
14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
Johannes 8
28 Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut.
Johannes 12
32 Ja kun minut ylennetään maasta, niin minä vedän kaikki tyköni."
Israelin uskonto oli jo olemassa epäjumalankieltoineen, ennenkuin kansa sai Jumalalta laintaulut ynnä muut lisälait:
2. Mooseksen kirja 32
1 Mutta kun kansa näki, että Mooses viipyi eikä tullut alas vuorelta, kokoontui kansa Aaronin ympärille ja sanoi hänelle: "Nouse, tee meille jumala, joka käy meidän edellämme. Sillä me emme tiedä, mitä on tapahtunut Moosekselle, tälle miehelle, joka johdatti meidät Egyptin maasta."
2 Niin Aaron sanoi heille: "Irroittakaa kultarenkaat, jotka ovat vaimojenne, poikienne ja tyttärienne korvissa, ja tuokaa ne minulle".
3 Ja kaikki kansa irroitti kultarenkaat, jotka heillä oli korvissaan, ja he toivat ne Aaronille;
4 ja hän otti vastaan kullan heidän käsistään, kaavaili sitä piirtimellä ja teki siitä valetun vasikan. Ja he sanoivat: "Tämä on sinun jumalasi, Israel, se, joka on johdattanut sinut Egyptin maasta".
5 Kun Aaron tämän näki, rakensi hän sille alttarin; ja Aaron julisti ja sanoi: "Huomenna on Herran juhla".
6 Ja he nousivat varhain seuraavana päivänä ja uhrasivat polttouhreja ja toivat yhteysuhreja; ja kansa istui syömään ja juomaan, ja sitten he nousivat iloa pitämään.
7 Silloin Herra sanoi Moosekselle: "Mene, astu alas, sillä sinun kansasi, jonka johdatit Egyptin maasta, on turmion tehnyt.
8 Pian he poikkesivat siltä tieltä, jota minä käskin heidän kulkea; he tekivät itselleen valetun vasikan. Sitä he ovat kumartaneet, ja sille he ovat uhranneet ja sanoneet: 'Tämä on sinun jumalasi, Israel, se, joka on johdattanut sinut Egyptin maasta'."
9 Ja Herra sanoi vielä Moosekselle: "Minä näen, että tämä kansa on niskurikansa.
15 Ja Mooses kääntyi ja astui alas vuorelta, ja hänen kädessään oli kaksi laintaulua. Ja tauluihin oli kirjoitettu molemmille puolille; etupuolelle ja takapuolelle oli niihin kirjoitettu.
16 Ja taulut olivat Jumalan tekemät, ja kirjoitus oli Jumalan kirjoitusta, joka oli tauluihin kaiverrettu.
17 Kun Joosua kuuli kansan huudon, sen melutessa, sanoi hän Moosekselle: "Sotahuuto kuuluu leiristä".
18 Mutta tämä vastasi: "Se ei ole voittajien huutoa, eikä se ole voitettujen huutoa; minä kuulen laulua".
19 Ja kun Mooses lähestyi leiriä ja näki vasikan ja karkelon, niin hänen vihansa syttyi, ja hän heitti taulut käsistänsä ja murskasi ne vuoren juurella.
20 Senjälkeen hän otti vasikan, jonka he olivat tehneet, poltti sen tulessa ja rouhensi sen hienoksi ja hajotti veteen ja juotti sen israelilaisille.
magiikkaa jos selitetään että käärmeen kuvan katsominen auttaa käärmeen puremaan. esim kuningas yritti suoritta uskonnollisen reformin joka ei vielä täysin onnistunut, laki (dtr) löydettiin.Israelin uskonto -jos tuota nimeä voi käyttää - tuohon aikaan oli korkean paikan uhrikultti jossa palvottiin kaikkia niitä jumalia joita muutkin alueen kansat palvoivat.
"Kyllä tuollainen on magiikkaa" (jos selitetään että vaipan tupsua koskettamalla parantuu)
Matteus 9
20 Ja katso, nainen, joka oli sairastanut verenjuoksua kaksitoista vuotta, tuli takaapäin ja kosketti hänen vaippansa tupsua.
21 Sillä hän sanoi itsekseen: "Jos vain saan koskettaa hänen vaippaansa, niin minä tulen terveeksi".
22 Silloin Jeesus kääntyi, näki hänet ja sanoi: "Tyttäreni, ole turvallisella mielellä; sinun uskosi on tehnyt sinut terveeksi". Ja sillä hetkellä nainen tuli terveeksi.
KYSE ON KÄÄRMEEN KATSOJAN/TUPSUN KOSKETTAJAN USKOSTA , eikä magiikasta!
".Israelin uskonto -jos tuota nimeä voi käyttää"
2. Mooseksen kirja 32
7 Silloin Herra sanoi Moosekselle: "Mene, astu alas, sillä sinun kansasi, jonka johdatit Egyptin maasta, on turmion tehnyt.
8 Pian he poikkesivat siltä tieltä, jota minä käskin heidän kulkea; he tekivät itselleen valetun vasikan. Sitä he ovat kumartaneet, ja sille he ovat uhranneet ja sanoneet: 'Tämä on sinun jumalasi, Israel, se, joka on johdattanut sinut Egyptin maasta'."
9 Ja Herra sanoi vielä Moosekselle: "Minä näen, että tämä kansa on niskurikansa.
VT:ssä ole syntyjärjestyksessä. Aamoskaan ei vielä tiennyt että erämaassa oli uhrattu koska ei vielä tuntenut tätä tarinaa ja jokainen Samuelin /kuninkaiden kirjojen lukija näkee että oli normaalia olla noudattamatta sitä mitä laissa myöhemmin määrättiin.Uhreja toimitettiin kaikkialla, joukossa ainakin yksi ihmisuhri, kuninkailla oli järjestäen enemmän vaimoja kuin laki salli, Daavidillakin oli kotijumalia eikä näitä asioita paheksuttu kuten pitäisi jos ne olisivat olleet silloisen lain vastaisia.
Vielä Hiskian aikaan Israelin/ Israelissa harjoitettu uskonto oli hyvin toisenlainen kuin eksiilin jälkeen . Kehitys siihen kirjalliseen lakia pohjana pitävään uskontoon joka oli olemassa Jeesuksen aikaan ja on yhä, oli hyvin pitkä.
" Aamoskaan ei vielä tiennyt että erämaassa oli uhrattu koska ei vielä tuntenut tätä tarinaa "
Kyllä Aamos tiesi.
Aamos tiesi, että Israelin kansa uhrasi kultaiselle vasikalle erämaassa, vaan ei Herralle Jumalalle.
Aamos 5
25 Toitteko te teurasuhreja ja ruokauhreja minulle erämaassa neljänäkymmenenä vuotena, te Israelin heimo?
" Samuelin /kuninkaiden kirjojen lukija näkee että oli normaalia olla noudattamatta sitä mitä laissa myöhemmin määrättiin."
Toinen Mooseksen kirja, Exodus, oli ollut jo paljon paljon aikaisemmin, ennen Samuelin ja Kuninkaiden kirjoja.
Israelilaiset tiesivät aivan hyvin, ettei epäjumalia saa palvella.
2. Mooseksen kirja 20
3 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
1. Samuelin kirja 7
3 Mutta Samuel sanoi koko Israelin heimolle näin: "Jos te kaikesta sydämestänne käännytte Herran puoleen, niin poistakaa keskuudestanne vieraat jumalat ja astartet ja kiinnittäkää sydämenne Herraan ja palvelkaa ainoastaan häntä, niin hän pelastaa teidät filistealaisten käsistä".
siinä missä aikanaan Nehustania palvoneet muinaiset israelilaisetkin. Vanhimmassa evankeliumissa Mk:ssa ei ole koettu kovin ongelmallisena kuvata Jeesusta maagikkona tai jättää lukija siihen uskoon että häntä voitiin hyvinkin / oikeutetusti pitää sellaisena. Nuoremmissa evankeliumissa Mt ja Lk (jotka ovat käyttäneet Mk:sta lähteenään) tällainen ajatus on taas koettu kiusalliseksi ja ne ovat muokanneet Jeesusta enemmän ”uskolla / Hengellä” parantajan suuntaan. Käytännössähän tämäkään ei ole sen vähemmän taikauskoa kuin magialla parantaminen.
http://dspace.nitle.org/handle/10090/4200
esim. ss. 42–43, 53–54
Aamos "22 Kun te tuotte minulle polttouhrejanne ja ruokauhrejanne, minä en ota niitä vastaan. Juottovasikkoihin, joita te tuotte ateriauhriksi, minä en katsahdakaan" sillä ei uhreja ollut tarvittu Siinaillakaan: 25 "Toitteko te minulle teuraita ja ruokauhreja autiomaassa niiden neljänkymmenen vuoden aikana, te israelilaiset? " kuten ei kannettu tähtijumalan kuvaakaan kuten tehtiin Aamoksen aikaan "26 Entä kannoitteko silloin kuningastanne Sikkutia ja tähtijumalaanne Kijjunia, kuvia, jotka nyt olette itsellenne "
Samuel on Mooseksen kirjoja vanhempi (joitakin osia myöhemmäsät pentateukista on saattanut olla9 eikä tuohon aikaan ollut vielä oppia jonka mukaan JHWH olisi ainoa jumala (tuom 11.24 Pidäthän sinäkin itselläsi kaiken sen maan, jonka jumalasi Kemos antaa haltuusi. Aivan samoin mekin otamme haltuumme sen alueen, jonka asukkaat JHWH, meidän Jumalamme, hävittää meidän tieltämme. )
Kansa ei ollut luku- eikä kirjoitustaitoinen eikä sillä olisi ollut juuri mitään luettavaakaan, ei kouluja, ei opettajia, ei kirjastoja ei mitään missä tavallinen kansa olisi nähnyt kääröjä tai voinut lukea niitä , heprea oli vasta lainannut kirjaimistonsa foinikialaisilta ja kirjallisuutta alkoi vasta pikku hiljaa syntyä.
Pronssikauden israelilaiset eivät olleet luku- ja kirjoitustaitoinen kansa jolla oli valmis kirjallisuus ja uskonto jota piti vain noudattaa, mikään ei ole kauempana todellisuudesta vaikka monet toisin luulevat.
Aloituksessa on kummallinen vertaus Jeesuksesta ja Mooseksen tekemästä käärmejumalasta.
Mooses korotti käärmejumalan kansan yläpuolelle. Jeesus korotti omilla sanoilla itsensä Ihmisen pojaksi.
VT:n ennustus toteutui! Vai toteutuiko?
Käärmejumala Nehustan olikin jumala omaa syyttömyyttään. Mooses rakensi sen. Jeesus korotti itse itsensä muiden yläpuolelle. Mutta "ennustus" on vielä kesken.
Kuningas Hiskia rikkoi 700 luvulla eaa. Nehustanin eli kielsi sen palvonnan Jerusalemin temppelissä. Piispat korottivat Jeesuksen jumalaksi v. 325. Jeesuksen patsaita ja kuvia on kaikkialla kristikansan kirkoissa. Monilla kristityillä on Jeesuksen pienoispatsaita kotona.
Se hurskas tosiuskovainen on vielä tulematta, joka poistattaisi Jeesuksen patsaat kirkoista. Uskonteorian mukaan kirkot ovat Jumalan huoneita ja siellä ei saa palvoa mm. ihmisjumalia.
Toinen aloituksen virhearvio. Herran palvonta ja muiden jumalien kielto oli voimassa jo Mooseksen aikana 1.200 luvulla eaa. VT:n mukaan jo Nooa olisi tajunnut Herran olleen ainoa oikea jumala n. 2.000 eaa.. Tekstit ovat pötypuhetta.
Mikä on historiallinen ja samalla VT: kertoma totuus!
Jeremian kirja kertoo ajasta 600 luvulla eaa. ja vielä v. 587 eaa. jälkeen, jolloin Babylonia murskasi Juudan valtion. Juudassa palvottiin kymmeniä jumalia kukkuloilla ja laaksoissa. Jerusalemin temppelissä oli monien jumalien patsaita rinnakkain palvottavissa, mm. Herra ja Baal.
Hesekielin kirja v. 587 eaa. jälkeen kertoo kansan harrastaneen monenlaisten jumalien palvontaa. Hesekiel kertoo myös, että Mooseksen aikana "Herra tahallaan" antoi vääriä määräyksiä ja kansa palvoi väärin ja useita jumalia. Mooseksen lakeja ei vielä ollut.
Nehemian kirjassa pappi Esra toi Baabelin vankeudesta Jerusalemiin Mooseksen lakikirjan (Hes. 8: 1 ja koko luku). Esra saapui Jerusalemiin n. 450 eaa.
Aikavälillä 587 - n. 450 eaa. sorvattiin vanhat lait, säädökset ja aikaisemmat kirjoitukset uuteen malliin.
Rikos ja uskonnolliset lait yhdistyivät nimen "Mooseksen laki" alle. Profeettojen kirjojen tekstejä yritettiin muokata uuden lakikokoelman mukaisiksi.
VT:n perustana on Septuaginta ja se taas on käännetty kreikaksi lähempänä ajanlaskun alkua.
Näin yksijumalaisuus ja Mooseksen laki saatiin näyttämään kaukana menneisyydessä taivaasta saaduksi.
Aikanaan vilppi meni läpi. Historia on siitä kenkku, että se paljastaa vlipit. Tässä tapauksessa kenkkuus johtui siitä, kun raamattujen hinnat alenivat, niitä saattoi rahvaskin ostaa. Ennenpitkää rahvaan lukijat huomasivat sen, mistä papit kristinuskon historian ajan ovat vaienneet ja vaikenevat vieläkin.
on heprealaisen Raamatun kirjoitusten käännös kreikkaan, tai käännökset oikeammin, eli se ei ole VT:n perusta. Torah, laki, on eri ajoilta, osa on kirjoitettu ennen eksiiliä, osa sen jälkeen. Persian hallitsija oli se joka päästi kotimaihinsa sekä juutalaiset että monet muutkin pikkukansat jotka oli pakkosiirretty Babylonian toimesta.Tämä hallitsija halusi tuntea kunkin alaisensa kansan uskonnon ja lait joten hän antoi niille määräyksen koota omat lakinsa kirjalliseen muotoon ja toimittaa yhden kappaleen Persian hallitsijalle.Tällä tavoin todennäköisesti syntyi Esran mukanaan tuoma lakikin.
Moosesta ei ole voitu ajoittaa mihinkään aikaan eikä eksodusta myöskään, koska kummastakaan ei ole mitään VT:n ulkopuolisia jälkiä. Sellaisena kuin Vt sen kertoo eksodus ei varmuudella ole voinut tapahtua, parin miljoonan ihmisen lähtö Egyptistä, ja tulo pienelle Kaananin alueelle ja vielä kenenkään huomaamatta ja jälkiä jättämättä on mahdottomuus. Alueen väestö ylitti miljoonankin vasta uudella ajalla.
Jos otamme ajan 1200 ekr silloin ei vielä ollut hepreaa kirjoitettuna kielenä, ei edes foinikiaa, jolta heprea aikana lanasi ensimmäiset kirjaimensa .
Israelin kansa sai vaskikäärmeen,Nehustanin, muistutukseksi Herrasta Jumalasta.
Jeesus on samalla tavoin korotettu kaikkien nähtäväksi/"tangon päähän", Nehustanin tavoin, MUISTUTUKSEKSI ihmisille HERRASTA JUMALASTA,
VAAN EI PALVOTTAVAKSI EPÄJUMALAKSI!!!
Jumala korotti/nostatti vaskikäärmeen, ihmisten katsottavaksi, muistuttaakseen näitä Itsestään.
Jumala korotti/nostatti ihmisen Jeesuksen Kristukseksi, ihmisten katsottavaksi, muistuttaakseen näitä Itsestään.
4. Mooseksen kirja 21
9 Niin Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän; jos ketä käärmeet sitten purivat ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen, niin hän jäi eloon.
Johannes 3
14 Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän,
15 että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä.
----
Samalla tavoin kuin israelilaiset alkoivat palvomaan epäjumalanaan Nehustan-vaskikäärmettä, alkoivat väkevän eksytyksen (2.Tess.2:11) uhrit palvomaan Ihmistä Jeesusta Kristusta jumalanaan.
----
Kuningas Hiskia hävitti Nehustanin.
Ihminen Jeesus Kristus tulee hävittämään jeesus-jumalan/kolminaisuusopin.
2. Kuninkaiden kirja 18
4 Hän poisti uhrikukkulat, murskasi patsaat, hakkasi maahan asera-karsikon ja löi palasiksi vaskikäärmeen, jonka Mooses oli tehnyt; sillä niihin aikoihin asti israelilaiset olivat polttaneet uhreja sille; sitä kutsuttiin nimellä Nehustan.
2. Tessalonikalaiskirje 2
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
----
2. Tessalonikalaiskirje 2
1 Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä, niin me pyydämme teitä, veljet,
2 ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikäänkuin Herran päivä jo olisi käsissä.
3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4 tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala.
5 Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
6 Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7 Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,
8 niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä,
9 tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.
11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12 että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen.
13 Mutta me olemme velvolliset aina kiittämään Jumalaa teidän tähtenne, veljet, te Herran rakastetut, sentähden että Jumala alusta alkaen valitsi teidät pelastukseen Hengen pyhityksessä ja uskossa totuuteen.
14 Siihen hän on myös kutsunut teidät meidän evankeliumimme kautta, omistamaan meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kirkkauden.
15 Niin seisokaa siis, veljet, lujina ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olette oppineet joko meidän puheestamme tai kirjeestämme.
16 Ja meidän Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon,
17 lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa.
Käärme oli esikuva Jeesuksesta kuten evankeliumit ja myös apostolien kirjeet opettavat. VT:n opetukset olivat vain varjo tulevasta, Jeesuksesta. Hän on pelastajamme ja lunastajamme, yli kaiken, Jumala, ylistetty iankaikkisesti, totisesti.
VT:ssa Jumala (JHWH) sanoo yksiselitteisen selvästi vannoneensa itsensä kautta, ettei Hän anna kunniaansa toiselle eikä ylistystään epäjumalille ja että jokaisen polven pitää Hänen nimeensä notkistuman. UT osoittaa Jeesuksen ottaneen vastaan palvonnan ja Hänen nimessään pitää jokaisen polven notkistua Isän Jumalan kunniaksi ja tunnustamaan, että Jeesus Kristus on Herra s.o Jumalala. Tämän asian pitäisi olla selvä, jos tuntee Kirjoitukset.
Johannes 17
3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
1. Korinttolaiskirje 11
3 Mutta minä tahdon, että te tiedätte sen, että Kristus on jokaisen miehen pää ja että mies on vaimon pää ja että Jumala on Kristuksen pää.
1. kirje Timoteukselle 2
5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
Efesolaiskirje 1
17 anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
1. Pietarin kirje 1
3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,
j.n.e
j.n.e.
Jeesus sanoo Jumalalle:
"YKSIN OLET TOTINEN JUMALA" !
Paavali sanoo:
"JUMALA ON KRISTUKSEN PÄÄ" !
Paavali toteaa:
"Sillä YKSI ON JUMALA, yksi myös VÄLIMIES JUMALAN JA IHMISTEN VÄLILLÄ, IHMINEN KRISTUS JEESUS" !
Paavali:
"MEIDÄN HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN JUMALA" !
Pietari sanoo:
"MEIDÄN HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN JUMALA JA ISÄ" !
Päivän vitsi:
*jukka.finland:
"Jeesus Kristus on Herra s.o Jumalala. Tämän asian pitäisi olla selvä, jos tuntee Kirjoitukset. "
Johannes 20
17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö".
että kun syntyi uusi uskonto ja sille uusi jumala, oli jouduttu mahdottomaan ongelmaan kun vedottiin yksijumalaisen juutalaisuuden teksteihin, vaikka jumalia nyt oli itsellä enemmän kuin yksi.
Mooses on mitä todennäköisimmin epähistoriallinen henkilö. Mooseksen tarina sisältää hyvin vähän reaalista elämää. Sen keskeinen sanoma on lakijuutalaisuus. Mooseksen oman tarinan yhteyteen on ripoteltu 500 luvulla eaa. kirjoitettua lakijuutalaisuutta. Hesekielin toimesta aloitetun lakijuutalaisuuden synnyttäminen on siten siirretty keinotekoitekoisesti 700 vuotta taaksepäin.
Tarinan sisään on myös kirjattu 2 - 4. Moos. kirjoihin Mooseksen lakikokoelma ja jota aikaisempi Juudan kansan laki on 5.Moos. 12 - 26 luvuissa. Juudan kansan laki on säädetty 700 luvulla eaa. Juudan kuningas Hiskian aikana.
Mooseksen tarina sijoittuu fiktiivisesti 2. Moos. 1: 11 mukaan 1.200 luvulle eaa. faarao Ramses II Suuren ajalle. Ramses rakennutti Niilin suistoon uuden hallintokaupungin Pi-Ramses ja sille varastokaupungin. Niiden rauniot ovat hiljattain löydetty. Kaupungit olivat olemassa n. 300 vuotta ja hautautuivat hiekkaan Niilin sivu-uoman kuivuttua.
Mainittu jae viittaa tähän. Mooseksen todellisuutta se ei vahvista. Se vahvistaa vain sen, että tekstin kirjoittajilla oli asia tiedossa.
Kanaanissa puhuttiin silloin babylonialaista murretta. Hepreankielinen kirjallisuus alkoi 900- 800 eaa.
Arkeologia on löytänyt vanhimmat Jahvea kuvaavat savitaulut 800 luvulta eaa. Samalta ajalta on 2. kun. kirjan lausunto valetusta Herran härkäpatsaasta Samariassa (kultainen vasikka). Kansan- ja jumaltarinoita on alettu kirjata muistiin noilla ajoilla. Kanaan oli monijumalainen maa ja eri valtioissa oli kehityskulku kohti yksijumalaisuutta.
Herra-jumalan erinomaisuus ja ainoa oikeellinen sai lopullisen sinetin 500 luvulla eaa. ja oli Jerusalemin ruhtinaskunnan ainoa sallittu uskonto n. 450 eaa. lähtien. pappi Esra toi sen sinne Baabelista. Esra toteutti lakijuutalaisuutta mm. erottamalla kovalla kädellä seka-avioliitot, johon jopa Herran papit olivat "syyllistyneet". Voi vain kuvitella silloin lasten ja puolisoiden itkua, kun uskonnon takia perheet revittiin pakolla hajalle.
Juutalaisuuden historia ei aukea lukemalla VT:tä alusta loppuun. Mutta juutalaisuuden historiallinen muotoutuminen löytyy VT:n sisältä. Valitettavasti koulujen uskonnonopetus valehtelee tämänkin puolen lapsille. Valhetta jatkavat kaikki kristilliset kirkokunnat. Uskonto ei olisi uskontoa, ellei se perustuisi valehteluun.
Kointähti, aamuruskon poika, kansojen kukistaja, putosi taivaalta, syöstiin taivaasta maahan.
1992-käännöksen mukaan, hänet alas maahan survaistiin.
Jesaja 14
12 Kuinka olet taivaalta pudonnut, sinä kointähti, aamuruskon poika! Kuinka olet maahan syösty, sinä kansojen kukistaja!
Jeesus sanoo olevansa tuo kointähti.
Johanneksen ilmestys 22
16 Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
Myös Pietari, jolle Jeesus antaa taivaan avaimet, puhuu Jeesuksesta kointähtenä.
Matteus 16
18 Ja minä sanon sinulle: sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita.
19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."
2. Pietarin kirje 1
19 Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.
Miten tuo kaikki on selitettävissä, vai olisiko siitä vaikeneminen nyt parasta ja unohtaa koko juttu?
Olisiko nyt parasta lakaista kaikki nuo jakeet maton alle ja olla niistä sen enempää puhumatta?
Unohdetaan hyssytellen koko juttu unholaan, vai mitä *jukka.finland?!?
Niinkuin olet hyssytellyt unholaan Joh.17:3 ; 1.Tim.2:5 ; ef.1:17 ; 1.Piet.1:3 ; jne. jne. jne.
"Lala lalalalla en kuule, en näe, lala lalalallaa, Jeesus on Jumala, ylistetty iankaikkisesti, totisesti.
Lala lalalallaa, ei ole Raamatussa jakeita Joh.17:3 ; 1.Tim.2:5 ; ef.1:17 ; 1.Piet.1:3 ; jne. jne. jne.
Lala lala lallaa, Jeesus Kristus on Herra s.o Jumalala. Tämän asian pitäisi olla selvä, jos tuntee Kirjoitukset. )
Jeesus sanoo olevansa Mooseksen kaltainen profeetta.
Jos sanot Jeesusta kaikkivaltiaaksi jumalaksi, niin silloinhan Mooseskin, Jeesuksen kaltaisena, on kaikkivaltias jumala.
Mutta jos te ette usko Jeesuksen sanoja, kuinka te uskoisitte Mooseksen kirjoituksia.
Mutta jos te ette usko Mooseksen kirjoituksia, kuinka te uskoisitte Jeesuksen sanoja?
5. Mooseksen kirja 18
18 Profeetan minä olen herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen sanani hänen suuhunsa, ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen puhua.
19 Ja joka ei kuule minun sanojani, joita hän minun nimessäni puhuu, hänet minä itse vaadin tilille.
Johannes 5
46 Sillä jos te Moosesta uskoisitte, niin te uskoisitte minua; sillä minusta hän on kirjoittanut.
47 Mutta jos te ette usko hänen kirjoituksiaan, kuinka te uskoisitte min
Guid est veritas tuo hyvin esille kahden uskonnon kirjan yhdistämisen mielettömyyden. Tarina kaipaa hieman lisäselvitystä.
VT/Jesaja 14: 12 kertoo kointähden putoamisesta taivaalta.
UT/ Ilm 22: 16 ja 2. Piet. 1: 19 yhdistää pudonneen kointähden Jeesukseen.
Mitä kertoo historia Jesajan kointähdestä?
Jes. 14. luvussa kointähti merkitsee Babylonian joutumisesta Persian kuninkaan Kyyroksen valtaan 539 eaa.. Kointähti l. Babylonia kukistui lopullisesti historiallisena valtiona.
Lakijuutalaisuus selittii Juudan kukistumisen Babylonialle 587 eaa johtuneen Herran vihasta kansaansa kohtaan l. Herra ohjasi Nebukadnesarin armeijaa (Hesekielin uusi oppi). Kyyroksen voitto humallutti lakijuutalaisen linjan ja se sai tuulta purjeisiinsa.
Herra kukisti kukistajan, Kointähti putosi maahan. Messiaan asemaan nostettu Kyyros antoi luvan pakkosiirtolaisten jälkeläisille palata Jerusalemin ruhtinaskunnan alueelle. Herra sittenkin ohjasi maailmaa ja pakanoidenkin sotavoimia kansansa eduksi!
Luvun alussa on hurmiollinen ylistys Kyyrokselle ja vahingonilo Babylonian l. Kointähden tappiolle.
Jesaja eli 700 luvulla eaa., joten tämä osa on kirjoitettu 539 eaa. jälkeen ja lisätty Jesajan kirjoittamaksi. Huijausennustus tässä mielessä on selvä.
Jeesusta verrataan kukistuneeseen Babyloniaan. Mikä mahtava munaus UT:n kirjoittajilta! Jeesusta olisi tullut verrata Kyyrokseen, juutalaisten ihannoimaan sankarikuninkaaseen.
Sattuuhan sitä.
Pelkästään raamatun lukija ja historiasta tietämätön ihmettelee "osuvaa" kointähtiennustusta. Se on samaa linjaa kuin Jesajan Immanuel-jae, joka sekin kertoo täysin muusta kuin Jeesuksesta.
Jesajan kirjassa on ennustus myös Tyyron tuhosta. Se tapahtui Aleksanteri Suuren toimesta 300 luvulla eaa. Tapaus on kirjattu Jesajan kirjaan tapahtuneen jälkeen, siis. noin 400 vuotta Jesajan kuoleman jäkeen.
VT:n kirjojen ennustukset ovat kaikki samaa luokkaa.
Uskonto ei olisi uskontoa, ellei se vääristelisi todellisuutta.