- syystäkin. Päivän lehdessä on lähes kymmenen (10) sivua urheiluautoilun ja sen pontimen, oluen juonnin mainostusta. Tuskin kukaan tai mikään muu asia voisi saada tuollaista ilmaista mainosta kuin saa vuosittainen samba-hullutus.
Toivottavasti pian valittavalla päätoimittajalla on munaa panna lehti ja sen aiemmat käytännöt uuteen kuosiin!
Toivottavasti pian valittavalla päätoimittajalla on munaa panna lehti ja sen aiemmat käytännöt uuteen kuosiin!
Vastaukset 70
Vanhimmat
Ihan tarpeeksi on myös luettu nippelitietoa kasinolla ja Nummijärvellä esiintyneistä rokkareista, kardaaniakselijorinoita rallista ja hölö- hölö -juttuja pyöräilyarvonnoista. Jos edes hippusen on munaa seuraavalla päätoimittajalla, myös edelliset jutut jää pois samoin kuin muutaman keskenään metsässä rämpivien iltarastitulokset.
kanssa lehteä lukeville kaikki muu kuin kuin se, mikä itseä kiinnostaa on turhaa. Ei kai kukaan jaksa lukea
tänään ilmestynyttä 28-sivuista kokonaan. Itse luen vain itseäni kiinnostavat, enkä ole toistaiseksi saanut
traumoja lukemattomista. Suotta todella fiksua nykyistä päätoimittajaa on moittia. Joku taho tuntuu pitävän Kunnallislehteä agression purkamisen kestokohteenaan.
avaajat kasaavat.
HH on mukava mies, mutta asiallisesti ei varsinainen päätoimittaja?
Fiksu päätoimittaja ei päästäisi painoon tämänpäiväistä Korpela-Ojala-JM-crossi-olutteltta -mainoslehdykkää!
Kuka kaipaa heikkolaatuista paikallislehteä?
Eikä lehden taso nouse, vaikka muutama asiasta huolestunut lopettaisikin tilauksensa.
Edelleenkäään tätä kyseistä tieron jakelu ilmaisua
EI ole pakko tilata saati sitten lukea .
Ja kun sitä ei tilaa siitä syntyy sitä säästöä kaikilta osin
euroja tilaajan tilille , metsää ei kulu paino paperiin
ja postin lajitelus ja jakelus ei kulu aikaa niin me
muuuuut kuluttajat saamme tämän kyseisen tieron
jakelu kanavan ennemin käsiime .
Kiireesti ilmoittautumaan lehden avustajaksi.
pääsisinköhän minä...
Tilaapa vaikkapa Pohjankyrö tai Tejuka. Siinä niin ohut lehti, ettet päätäsi ehdi vaivaamaan. No se siitä paikallislehdistä! Oiskos muuta tärkeämpää menossa?
aharistaa jotakin tämä kunnallislehti. Onhan siinä välillä puutteensa, mutta ei tunnu mikään kelpaavan. Jos on ohut eikä uutisiakaan oel kerrottavaksi, ei kelpaa sekään, ei kelpaa myös mikään samba- tai ruokamessun juhlanumero. Mikä v teitä mättää?
Minusta on aina "jännittävää" kaivaa kunis lootikosta ja katsoa, että mistä nyt on tehty asiaa. Osan jo osaa arvata ennakkoon, mutta aina seassa on ihan hyiä juttuja sieltä ja täältä.
Tosin kyllä laatu on mennyt alaspäin parin vuoden aikana, mutta ei ole hääppösiä Suupohjan sanomat, TeJuKa, ja muutkaan koko maakunnan paikallislehdet.
Hakekaa sitten itse sitä päätoimittajan paikka kun noin asia hiertää!
selitti asiat niin perusteellisesti, ettei kenekään tarvitse olla mitään mieltä; sen kun ronkkii leheren lootikosta ja on onnellinen.
Oli jutut mitä tahansa, aina se jotain joukkoa kiinnostaa. Rallit, urheilut, kulttuuri, sambat, valtuuston kokoukset, ihmisten omat asiat ym. Sitähän se paikallislehden uutisointi kuuluukin olla. Mitähän haluaisit itse? Kerrohan neropatti! Ja muuten päätoimittajan pesti on vapaana. Siitä vaan hakemaan!
Totta kai paikllislehden pitää kirjoittaa nimimerkin "Katkeroitneelle" mainitsemista asioista. Kysymys on vain siitä miten ja minkälaisin painotuksin. Jos tekijöillä ei ole aivoja, selkärankaa eikä munaa, syntyy Kauhajoen Kunnallislehti.
Muuten: Mediakritiikki kuuluu sivistyneeseen yhteisöön. Kauhajoella moni haluaisi kieltää sen kaikin keinoin. Mitä tästä voi päätellä?
viikon kaksi numeroaovat asiallisia ja monipuolisia. Sambaa ja moottoriurheilua
oli ehkä hieman liikaa, mutta ne olivat ylimääräisiä sivuja.
Jos tässä kylässä jotain tapahtumia on niin kyllä siitä nyt paikallislehdessä kuuluu juttuja olla, missäs sitten. Ja jokainen lukija päättää itse mitä lukee ja mistä lukee. Joillakin nyt vain näyttää olevan tärkeintä se, että saa jostain asiasta sanoa vain ja ainoastaan negatiivista. Harvoin niitä kehuja saa. Itse ainakin luin lehden parikin kertaa ja myös ne JM- SM kisa jutut ja sambacrossi jutut. Miettikääs sitä kuinka paljon tänäkin viikonloppuna jää euroja kauhajoelle kun ihmiset ympäri suomen ovat tulleet tänne autourheilun perässä. Ja senkin saa kaikki ihan itse päättää meneekö niitä kisoja katsomaan vai ei. Siinä on nyt tekemistä tulevalle päätoimittajalle että saa kaikki lehden lukijat tyytyväiseksi. Mutta se pitää muistaa että aina ei voi kaikkia miellyttä, eikä tarvitsekaan.
Tää on vain niin pienipaikkakunta että täällä EI tapahdu ja ei ole
mitään tapahtumia siinä määrin että tähän tiedonjakelu ilmaisuun
sais jotain asiaa ja sivuja enemän kuin nyt .
Tämä tiedonjakelu kanava pitäisi muuttaa kylläkin kerranviikossa
ilmesyväksi . On aivan turha maksaa postille jakelu maksuja
kaksi kertaaviikossa muutamasta "monisteesta"
Se on totta, että kerta viikossa riittäisi tälle paikallis"lehdelle", mutta se ei pidä paikkaansa, etteikö täällä tapahtuisi asioita, joista ihmisten pitäisi tietää. Valtaakäyttävien ahteria nuoleva "lehti" vain ei kerro hyvien veljien häikäilemättömästä pelistä omaan pussiin.
Muista lehdistä piti lukea sekin, että verovaroin pönkitetyt biofirmat ovat jättäneet vuokransa maksamatta jo satojentuhansien edestä. Nykyisen Kunnallislehden uutisointi on alle nollan. Päätoimittaja jalkapuuhun!
ymmärtää miksi olet, jos oikein käsitin, tyytyväinen Kunnallislehteen.
Jos kuitenkin osaa lukea ja haluaa lukea useampia paikallislehtiä lehtiä, osaa niistä kokemuksista myös kirjoittaa myös kriittisesti!
Jos taas Kunnallislehti on "tiedonjakelu ilmaisu", joka olisi syytä muuttaa "kerranviikossa ilmesyväksi" ja säästää "jakelu maksuja", niin ok, meillä ei ole yhteistä kieltä!
Tieto määrä minkä tämä kyseinen " tiedon jakelu ilmaisu " jakaa kaksikertaa
viikossa on täysin turhaa , yksi kerta viikossa riittää mainiosti tähän .h
annetaan alakoululaisten tehdä kyseinen tiedonjakeluläpyskä.
voi voi kauheeta niin voi kauheeta kun tää on niin viisasta keskustelua ,
aivan kauppakoulu tasoa.
Pehmustettu yksiö törnävältä loppuelämäksi. Sellainen pyöreä huone.
oli urheiluautoilun ja oluenjuonnin markkinointia liki puolet lehdestä.
Uusin "numero" sisältää vain kaksi (2) sivua tuota profeetta ksk:n meille opettamaa evankeliumia. Onneksi ennen samboja tulee vielä perjantaina lehti, joka lienee pullollaan kikki-pärinä-janois-ilosanomaa!
Olisi todella syytä saada uuden päätoimittajan valinnan avulla joku roti paikallislehtemme alennustilaan!
samassa lehdessä. Toivottavasti uusi päätoimittaja omaa edes jonkinlaisen käsityksen siitä, mitä paikallislehteen kuuluu painaa. Ei ainakaan ulkopaikkakuntalaisen naisen jorinoita siitä, miten hänen puolisonsa on oppinut laittamaan ruokaa. Mapismin jutut kuuluisivat vaikka naamakirjaan, ei painettuun lehteen. Jutuilla ei ole mitään paikallista arvoa.
HAISTA PASKA!
Perjantain lehdessä ei ole Samba-liitettä. Miten nyt osataan mennä katsomaan paljaita oikeaan aikaan ja Janoiseen? Kuinka Vesa O. selviää lehden mokasta?
Kunnallislehden etusivulta, että nyt on pitänyt hellettä. Onneksi painoivat tärkeimmän uutisen etusivulle. Nyt tiedän, miksi olen hikoillut. Mitä tekisimme ilman omaa, terävää paikallislehteä?
Kauhajoen PAIKALLIS"lehti kertoo uusimmassa numerossaan pääuutisenaan etusivulla isojokisen perheen uintimatkasta isojokiselle järvelle. Sivulla kaksi joku, ties missä asuva vaari (Lauhalan Antti) horisee käynnistään oululaisella siirtolapuutarhapalstalla. Sivulla neljä yli-ikäinen punkkari kertoo hartaasti, että seinäjokinen posteljooni ei päässytkään tangofinaaliin. Sivulla 12 joku joukkoon kuuluva hiekkapallon potkija kehuu joskus Suupohjassa kouluja käyneiden porukan pelanneen Porissa.
Mitenkähän nämä jutut voivat kiinnostaa meitä? Eivät mitenkään.
Mitä te täällä rutajatta, pistäkää palaute lehden toimitukseen. Siellä todennäköisesti osataan lukea ja halutaan kehittää lehteä lukijoiden toivomaan suuntaan. Ja ihan vain vinkiksi, kritiikki ei ole esim. sitä, mitä tämä ketju on pullollaan. Kritiikillä on perusteet ja parannusehdotukset myös.
mahdollisesti töissä Kauhajoen Kunnallislehdessä, kun implisiittisesti esitätätte, että ehdottamanne kaltaista palautetta ei ole koskaan lehden toimitukseen tullut?
Jos taas ette ole lehdessä töissä, mistä voitte tietää ettei palautetta ole "pistetty" lehden toimitukseen?
Hedelmätön yrityksenne lopettaa vilkas Kunnallislehden surkeaa nykytilaa koskeva keskustelu osoittaa, kuinka mainio kanava tämä palsta on välittää lukijoiden näkemyksiä toimitukseen niin, että toimituksen ulkopuolisetkin tietävät palautetta annettavan.
Sillä ei voi olla niin, etteikö kukaan Kunnallislehdessä olisi koskaan lukenut näitä viestejä. Aivan mahdotonta on uskoa, että Kunnallislehden "lehtimiehet" eivät olisi edes kuulleet Suomi24:n Kauhajoki-palstan olemassaolosta!
pohti edellinen kirjoittaja. Syytä kyllä olisi lukea. Taas oli perjantain tapahtumakalenterissa lähes puolet tapahtumista jo tapahtunut ennen lehden ilmestymistä. Lehti oli siis jo ilmestyessään valmis kukkapuskien kääreeksi paikallisille kukkakaupiaille.
Tapahtumakalenterin päivittämättömyydestä olen nähnyt ennenkin irvailtavan tällä palstalla. Palstalla käytävä keskustelu on avannut silmäni kuin kissapojalla. Jotenkin en voi välttyä ajattelemasta, että Kunnallislehdessä kyllä luetaan tätä palstaa, mutta pöllöimpiinkään asioihin siellä ei kukaan viitsi puuttua. Vai lieneekö sitten kyseessä armoton ammattitaidottomuus...
Kunnallislehdessä tätä palstaa kukaan, epäilen. Todellisuudessa se on hyvin pieni määrä kuntalaisia ja kansalaisia, jotka tätä Kauhajoeki-palstaakin lukee. Samat paskanjauhajat täällä kirjoittelee useisiin aiheisiin ja esittävät kaikkitietävää. Tämä on kans yks Essonbaari tämä koko 24-palsta, eikä sitä ammattipiireissä varmaankaan arvosteta koiranpaskaa enempää. Ja ammattipiireillä tarkoitan kaikkia niitä ammattiryhmiä, joita täällä palstalla niin kovasti arvostellaan LLKY:stä lähtien.
Marssitaan siis suoraan toimitukseen kun on asiaa ja esitetään heille rakentavia ehdotuksia.
Sanotaan tämä nyt vielä kerran: Jos lehti ei ole kiinnostunut julkisesti esitetystä mediakririikistä, se on vuosikymmeniä ajastaan jäljessä.
Totuus on kuitenkin melko varmasti se, että arvostelut luetaan tarkasti, mutta laatua ei osata eikä viitsitä parantaa.
suoraan toimitukseen? Sitä emme tiedä ja kun emme tiedä, ei Kunnallisehden väen välittää mielenilmaisuista. Niin kuin ei siitäkään, mitä tällä palstalla puhutaan. Vaikka täältä saisi kyllä jutun aihetta ainakin rivien välistä. Mutta kun tapana ei ole hankkia uutisia eikä muutenkaan olla silmät ja korvat auki, niin lehti on säälittävässä kuosissa.
Jostain syystä edellinen kirjoittaja veti viestiinsä mukaan myös murheensa siitä, että "ammattipiireistä" jopa LLKY:tä arvostellaan tällä palstalla. Niinpä!
Onneksi Kunnallislehdessä ei arvostella vaan Johtajien Johtaja saa käyttää lehteä halujensa mukaan oman yhtymänsä ja sen johdon kehumiseen. Aina löytyy tilaa Johtajien johtajan maratonkirjoituksille. Siis maratonin kaltaisille, pitkille. Niin kuin iltarasteille!
Kunnollinen paikallislehti tekisi tutkivan jutun ko. yhtymästä ja kyselisi vaikka isojokisilta palvelujen käyttäjiltä, miten on mennyt. Mutta ei, Kunnallislehden väki pääsee helpommalla, kun ei kyseenalaista mitään ja antaa auliisti tilaa kaalimaan vahdille!
Tällaiset keskustelupalstat ovat selkäänpuukottajien foorumeita, eivät tänne rakentavaa kritiikkiä esittävät ja todellista keskustelua haluavat koskaan eksy. TÄällä on helppo heitellä kaikenlaista puolivillaista, kun ei tarvitse kantaa vastuuta kirjoittamastaan vaan voi esiintyä nimettömänä.
Sehän monta harmittaakin. Jos ottaisi yhteyttä esim. lehden toimitukseen, joutuisi esittelemään itsensä. Väittäisin, ettei esim. tämän ketjun kirjoittajien joukossa taida olla sellaista, joka uskaltaisi omalla nimellään kritiikkinsä esittää.
Satunpa vain tietämään, etteivät sen kummemmin lehdet kuin muutkaan näillä palstoilla kritiikkiä saavat juurikaan pistä painoa näille huudoille erämaassa. Joutilaiden hupia, eikä näitä väsätessä juuri aivonystyreitä käytetä vaan annetaan tulla mitä mieleen pälkähtää.
ei kerro, vaikka sattuukin vain tietämään, sitä onko joku "mennytlehteen" antamaan kritiikkiä. Ja jos on, miksi mitään ei ole tapahtunut?
10 on melko lailla menneiden aikojen vanki, koska kuvittelee, ettei netissä voi asioita edistää, vaan se on vain selkäänpuukottajien väline. Tervetuloa oikeasti tietoaikaan.10 edustaa lisäksi sitä ihanaa pohojalaasta mallia, notta nimi tarttee sanua, muutoon ei oo mikähän!
Suomeksi ja Kunnallislehden osalta 10:n ajatus tarkoittaa sitä, että mielipide on oikea vasta sitten kun sillä on allekirjoittaja. Jos siis joku kirjoittaisi vaikka Ilkkaan nimellään huolensa Kunnallislehden tilasta, asia olisi oikea ja tosi. Mutta nimimerkin takaa saman näkemyksen esittäjä olisi vastuunpakoilija.
Minkähänlaista vastuunkantamista 10 tarkoittaa. Jos kritisoit Kunnallislehteä, joudut vaikeuksiin, niinkö?
sitä, että oli 10 sivua aloittajaa ärsyttänyttä tekstiä. Vielä jäi 18 sivua, eli enemmän kuin
paikallislehdissä keskimäärin. Hermostuttiko se, kun meni aikaa 28-sivuisen lehden lukemiseen ja
kritiikin väkisin keksimiseen? Uskon että suurin osa lukijoista on lehteen tyytyväisiä.
Olisiko vaihdettava haukkumiskohdetta?
Taidat istua jumalan tilalla tai omata tavattoman hyvän selvännäkijän taidon, kun niin varmasti sattumalta tiedät, että "etteivät sen kummemmin lehdet kuin muutkaan näillä palstoilla kritiikkiä saavat juurikaan pistä painoa näille huudoille erämaassa."
alkaa: Minä "uskon että suurin osa lukjoista on lehteen tyytyväisiä."
Eihän uskomista kannata epäillä. Mutta se, että suurin osa lukijoista olisi lehteen tyytyväisiä, ei tarkoita että lehti olisi journalistisesti hyvä, Sillä se ei ole. Paikallislehtien liitto on järjestänyt vuosittain jäsenlehdilleen kilpailun, jossa Kauhajoen Kunnallislehteä ei ole koskaan palkittu. Voipa olla, ettei Kummallislehti ole halunnut, kun on tuntenut tasonsa, osallistuakaan?
10 sivua urheiluautoilun ja janoisen markkinointia ei voi olla itseään kunnioittavan lehden sivuilla.
voi olla lapsellinen keskustelu. Täyttä juupaseipää koko sivu. Tätä kunnallislehteä protestoi täällä palstalla muutama "äänekäs", jolla on kai jotakin henkilökohtaista kaunaa. Ja tuntuu olevan samoilla tyypeillä kaunaa vähän muihinkin suuntiin, heti älähtää kun kalikalla heittää.
Turha tätä asiaa on täälä jauhaa, ei se miksikään muutu. Mutta kyllä on selkärankaista laittaa valituskirje kunnallislehteen ihan omalla nimellään jos on oikeasti asiaa ja munaa.
Ei kuulkaa nykyisin mikään nimimerkillä oleva valitus mene eteenpäin, ainakaan jo siinä syytellään ja solvataan joko kohdetta tai muita henkilöitä.
Kasvakaa aikuisiksi ja etsikää elämä. Ja sen päälle jotakin rakentavampaa haukuttavaa. Mylliksenkin kommentit on välillä järkevämpiä ;-)
Turha kertoa, että Kunnallislehden heikon journalistisen tilan pohtiminen on turhaa. Se on vain kirjoittajan mielipide. Ja se on nyt rekisteröity!
Ilmoitan olevani, kuten edellinen kirjoittaja niin kunnallislehtimäisen hienosti sanoo, "äänekäs"!
Olen aivan varma, että kauhajokiset ansaitsisivat paljon paremman paikallislehden.
Keskustelu aiheesta vaan on kovin hankalaa, kun nämä huonon paikallislehden kannattajat ovat niin kuutamolla lehdentekemisen maailmasta. He kirjoittavat " Tätä kunnallislehteä protestoi tällä palstalla--" tai " "Mutta kyllä on selkärankaista laittaa valituskirje kunnallislehteen ihan omalla nimellään jos on oikeasti asiaa ja munaa." Lehteähän ei kukaan protestoi eikä kyse ole valituskirjeestä!
Hyvät Kummallislehden puolustajat, sanokaa lopultakin, onko toivomus paremmasta paikallislehdestä hyvinkin paljon munakkaampi, jos toivomuksen kirjoitaja ilmoittaa nimensä kuin silloin kun ei ilmoita. Mitä ihmettä te tekisitte kirjoittajan nimellä? Ehkä haluaisitte siirtää keskustelun henkilökohtaisuuksien tasolle, niinkö?
Vihastahan tässä on kyse. Esittäkää paikallislehti, mikä julkaisee viikottain saman verran paikkakuntaan liittyviä uutisia kuin Kauhajoen Kunnallislehti.
Huumoristahan tässä on kyse. Saatan esittää suuren joukon paikallislehtiä, mitkä julkaisevat viikoittain (ihan iin kanssa) saman verran paikkakuntaan liittyviä uutisia kuin Kauhajoen Kunnallislehti.
Tässä tulee pieni näyte paikallislehdistä, joista näkee on mm. toimivien nettisivujen kautta, että niissä tiedetään mitä tarkoittaa paikallislehdistö; lisää löydät, jos uskallat mennä vertailemaan ja toteamaan Kauhajoen Kunnallislehden alennustila.
www.paikallismediat.fi/lehdet.php
Toive uuden päätoimittajan valinnan avulla tapahtuvan lehden ilmeen korjaamisen toive innostaa kirjoittamaan tänne.
Viiskunta: www.viiskunta.fi
Lapuan Sanomat: www.lapuansanomat.fi
Auranmaan Viikkolehti www.auranmaanviikkolehti.fi
Ylä-Satakunta: www.ylasatakunta.fi
Somero: www.somerolehti.fi
Sotkamo-lehti: www.sotkamolehti.fi
Puruvesi: www.puruvesi.net
Kunhan nuokin käy vilkaisemassa, huomaa miksi olemme huolestuneita Kauhujoen Kummallislehden tilasta!
Uutisissakaan ei tarvitse ole kyse vain tulipalojen ja kolarien listaamisesta ja pelastuslaitoksen sammutusyksikköjen määrien toteamisesta. ehän näkee samantien Ilkan nettisivuilta ja seuraavan aamun Ilkasta
Kaikkihan nämä "kummallislehteä" hakkuvista kirjoituksista on saman katkeroituneen kirjoittajan tuotoksia. Joidenkin maailma vain on niin pieni, ja sekin vähä tuhlataaan katkeroitumiseen. On se säälittävää.
mutta kannattaisi ehkä ensin lukea mistä täällä puhutaan?
Hahhahhah :)
Tästä viestiketjusta saattaa tulla jopa suosituin sitten sen kun joskus yli vuosi sitte laitoin ton uuden keskustelun aiheella että tiimi toimii, vai toimiiko se tiimi enää. Toinen suosittu puheenaihe taisi olla se poika joka teki pahaa siellä autiotalossa tytölle. Poika on nykyään vapaa, mutta onnneksi kaikki se pojan lynkkausporukka on jonneki kadonnut.
Tai jotain tommosta. No yksi hyvä juttu tässä lehdessämme on se, että on esittelyjä ihan tavallisten ihmisten kotoa ku on toi missä lehden tomittajat käy haastatelemassa tän kunnan rajoilla eläviä ihmisiä. Eli on jotain uutta.
Puuttumatta sen enempää keskusteluun totean vain, että jos meille on tulossa muualta fiksuja vieraita, kiikutan äkkiä niin Kunnallislehden kuin Suupohjan Seudun roskikseen. Hävettäisi näyttää niitä arvostelukykyisille ihmisille - näinkö matala on Kauhajoen älyllinen ja ammatillinen taso!
Totuuden nimessä Kunnallislehden uusi toimittaja kirjoittaa joskus ihan ammattitaitoisesti. Suupohjan Seudun sepustuksia en ole vuosiin paria lausetta pitemmälle iljennyt lukeakaan.
ennen kuin kesävieraat saapuvat. Tässä muutama lehti sitten oli kannessa suttuinen kartta suunnittelun alla olevasta alikulkusillasta Aronkylään. Mitä järkeä oli laittaa kanteen kartta, josta ei saanut mitään selvää ja kaikki selitykset ja kirjoitukset oli niin pienellä präntätty, ettei niistä saanut mitään selkoa? Vieraat nauraa rätkätti kuinka suttuiselta kartta näytti. Olis ny toimittaja edes käyny näppäsemäs valokuvan paikasta.
Ku kartta ilmesty, palas mieleen toinen Kunnallislehdessä julkaistu kartta, johon oli kirjoitettu jonkun pappilan nimi ja vieressä oli lehto, jossa pesi liito-oravia.
Tietääkö kukaan, missä tällänen pappila on? Itse en tiedä Kauhajoelta kuin sen nuorten paikan (punainen talo srk-keskusta vastapäätä)? Se se ei kuitenkaan ollut. Ihmetytti koko kartta, koska siinä ei ollut mitään selityksiä vaan se oli vaan joku tekninen karttaluonnos kuten kartta Aroon suunnitellusta alikulkutunnelistakin.
Missä siis se pappila on? Asuuko seillä vielä joku KAuhajoen papeista?
Muuten sanoisin, että Kunnallislehti on täynnä ukkojen pönötyskuvia tai kuvat ovat muuten suttuisia ja usein liian tummia. Erityisesti jäi mieleen Kesälehden hämärät ja tummat kuvat, jotka kaikki oli kuin yhdestä puusta. Samoin kuvat ruuista Kunnallislehdessä aiheuttavat lähinnä oksetusta, sen verran iljettävän huonoja ne ovat.
on tarkoitettu esimerkiksi siitä, millaista tekstiä, asioiden venyttelyä, asiareviiriä,
sananvalintaa, kielioppia, ilmaista mainontaa ums. ei paikallislehdissä saisi käyttää.
asiaa!
Tietty on joukko niitä, jotka eivät eläessään ole nähneet tai peräti lukeneet muita paikallislehtiä. Heidän on vaikea ymmärtää Kunnallislehteen kohdistuvaa kritiikkiä, kun eivät paremmasta tiedä.
Mutta maailmaa nähneet ja Kauhajoelle menestystä toivovat odottavat päätoimitttajan vaihdoksen olevan paikka, jolloin lehden rämettynyt linja voi kohentua.
siinähän kannat
vaan sitä päääätoimittajaaaaa haetaan .
parhaiten kunnalislehteen saadaan vaikutetua kun lehtä ei tilata ,
siis peruutakaa tilauksia jos lehti ei kiinnosta .
oma?
"siis peruutakaa tilauksia jos lehti ei kiinnosta".
Lehti kiinnostaa kovasti, mutta sen journalistinen taso kaipaa nopeaa kohotusta. On todella vaikea ymmärtää, miten lehden tilauksen lopettaminen voisi parantaa lehden tasoa?
Ehkä iiikkk. kertoo miten?
selvää pässinlihaa kun näin paljon tekstiä syntyy
paikalislehdestä täällä paskapalstalla niin jossain
on vikaa joko täällä keskusteluissa mikä on toden
näköisempää kuin että vika on paikalislehdessä.
tarvita kun eäinlääkäri ilmoitukset on SuSessa.
Mukavia juttuja viime aikoina... pääsee vaikka kurkistelemaan ihaniin puutarhoihin! Rallista en nyt niin välitä, mutta lukijanhansa niilläkin. Nauttiikkaa lehdestä vaikkapa riippukeinussa, tutkikaa suurennuslasilla kirjoitusvihreitä ja pilatkaa päivänne sillä. Minä ainakin nautin ja katselen pilviä ja otan pienet nokoset lehden lämmittäessä vatsallani mukavasti. On Viljoa edelleen ikävä ja tuntuu, että monella on murheet aika pienet.
Älkää pilatko kesäpäiviänne lukemallla luvattoman heikkoa paikallislehteä. Suurennuslasia tarvitaan siihen, että siitä löytäisi jotain hyvää. Tuskin missän muussa työssä pärjää yhtä olemattomalla ammattitaidolla kuin Kunnallislehden "toimittamisessa".
paranna edes Kerttu Kevään Viljon kaipuu.
Tuosta ammattitaidon tarpeesta tulee mieleen juttu ukosta, jolle sukulaiset mietti 80-vuotislahjaa. Ei voitu ostaa televisiota, kun ukko ei nähnyt eikä radiota, kun ukko ei kuullut. Päätettiin ostaa mopo!
Jos ei osaa lukea ympäristöään eikä kirjoittaa ymmärrettävästi, on paras hakeutua töihin..., niin sanonko mihin?
mutta lehti ei kerro asiasta mitään väliaikatietoja.
Luotettava taho on kertonut halkijoita olleen verraten paljon, joten vielä on toivoa.
Ja fiksuun valintaan olisi aihetta. Sen osoitti taas tämän päivän Kunnalliskyhäelmä. VPK-ok- muisti mainostaa Jokimaata, ja metsästysseuran jehut pönötti niin erähenkisesti Krouvin terassilla?
valinnasta!
Sen sijaan päivän lehdessä oli uusinta, joihin on lähinnä totuttu televisiossa. Alpo Myllymäki on ajan hermolla ja leikkaa taas ruista sirpillä! Sama slow motion -juttu on ollut useampana syyskesänä Kunnallislehden koristeena.
Ei mitään uutta auringon alla?
Oletteko Kunnallislehteen rakastuneet käväisseet jo noilla ylempänä mainituilla oikeiden paikallislehtien nettisivuilla?
Tosiaankin jotain uudistusta tarvisi tehdä lehdelle. En voi ymmärtää näitä nykylehden puolustajia, kun viimeviikollakin yhdessä lehdessä oli muistaakseni 4 sivua ja niissäkin kerrottiin ihan muiden kuntien asioista... Piti oikein katsoa että luinko edes kunnallislehteä.
Ja sitten nämä jotka ovat heti sanomassa ettei tarvi tilata lehteä jos on valittamista, niin olen kyllä eri mieltä. Miksi olisi väärin antaa asiallista palautetta/ esittää toiveita täälläkin? Tykkään lukea paikallislehteä ja joskus aikanaan oli luettavaakin ihan erilailla ja ihmettelen jos joku nyt vain tyytyy tähän nykyiseen tilanteeseen. Ettekö ihan oikeasti haluaisi lukea juttuja laajemmalta alueelta ja enemmän kuin se korkeintaan 10 sivullista? :)
ei taida olla faktaa, jota kritiikin pitäisi olla. Muistaakseni koskaan ei ole tullut
4 sivuista Kauhajoen Kunnallislehteä. Siis muistaakseni. Pari viikkoa sitten tuli 28 sivuinen,
mikä ei ole muistaakseni-tietoa. Keskiviikkona saattaa tulla se nelisivuinen, jonka tietty
taho lukee suurennuslasin kanssa.
Ja kohta kolahtaa Hesarin vahvuinen paikallislehti lootaasi, toivottavasti et oo lomalla, voipi laatikon ulkopuolellakin olla lehdyköitä. Voi sinua alati surkeaa valittajaa, olet ollut kyllä sinnikäs, huvittavakin ja joskus todella tylsiä!!! Voisitko heti huomenna peruuttaa tilauksesi, ei me jaksa enää sun juttujasi täällä kuunnella. On vähän tärkeämpiäkin asioita maailmalla menossa.
vastaa, että kyllä Kunnallislehti on riittävän hyvä ja sivuja tarpeeksi. Nelisivuisen, "muistaakseni
4 sivua", otti käsittelyyn Lukija 11.
Voiko kaikkeen vaikuttaa uusi päätoimittajakaan, kun kirjoittajat pysyvät samoina?
Toimittaja katastrofi-vpk-ok julkaisi saman valokuvan Jokimaata mainostavassa jutussaan kuin kesälehdessäkin. Kuvateksissä luki, että kuva on viime kesältä. Olisi sitten rehellisyyden nimissä kirjoittanut vielä, että käytti samaa kuvaa Kesälehdenkin jutussaan.
Eiköhän ok ole nyt ihan tarpeeksi mainostanut Jokimaata. Koittakaa nyt herraie keksiä sille jotain muuta jutunaihetta kuin tulipalot, pesäpallo ja Jokimaa.
kerro päätoimittaja-asiasta.
Kun ei ole ollut tulipaloja eikä Jokimaahan ole menty pyörin, -ok- on saanut huilata hieman. Tai kokonaan?
Rukiinleikkuusta on vaihteeksi tarkentavaa tietoa.
HH on vielä töissä, mutta muut jutut näkyy teetetyn "avustajilla". Keskiviikon osalta lähes kokonaan -lka-:n huuruista höpinää niin kaupungistumiskehityksen päättymisestä ja hollantilaisten muutosta Ruotsin "hyyppiin" kuin lasten värikylvyistä. Jälkimmäisen jutun kuvatekstistä erinomaisen hyvin kirjoittajaa kuvaava lainaus: "tuntuu ihanan löllöltä"
Tejuka tuli tänään. Hyvä lehti on sekin. Tein vertailua Kunnallislehteen, mutta en ota kantaa.
Voisivatko Kunnallislehden hampaisiinsa ottaneet (tai ottanut) tehdä vertailun tämän päivän lehdistä ilman saunaliitettä meille, jotka vievät lehden vierailta piiloon, emme sitä lue tai pidämme sen riittävän hyvänä.
on esim jokin tyttä kyselee kuka poika on ollut tanseissa
ja ei silloin huomanut kysyä kuka sinä olet .
ssis ilmoitus lehteen , no hyvä tulee sentää ilmoitus
tuloja.
tätä on nykyään lehden sisältö , tuskin muuttuu kovin nopeasti .
asiakkaiden maksamien ilmoitusten asiasisältö???????? Mitä Nokian nainen tuumaisi, jos ilmoitusta ei olisi julkaistu?????
Ja seuraaaaa - va mies ..
ja eipä olisi tullut myös ilmoituksesta laskua.
päätoimittaja-asiasta.
"Asiallisesti" nykyinen päätöimittäjä näkyy käyneen kuvassa ja ehkä toimituksessakin. Punainen on aatteen väri! Veepeekoo-aatteen. Se ja tulipalot ovat lehden anti ja suola. Huh huh!
Toivottavasti ensi keväänä kulopalo ei aiheuta Päntäneellä katastrofia. Sellaista, josta -ok- joutui vuosia sitten raportoimaan syvästi inhimillisessä jutussaan "Kulo poltti perunakuopan"