SETA -HALOSEN

on tultava tiedostusvälineiden eteen ja pyydettävä julkisesti anteeksi sitä,että meni armahtamaan tämän mustalaismurhaajan.Jos hän ei olisi tehnyt niin - niin kolme kunnollista suomalaista olisi edelleen elossa.

Seta-Halonen teki typerän ulostulon tässä pride-jutussa,kun on niin suuri homojen ja lesbojen ystävä - on siinä presidentti hyi saatana.

Ja mikä ero näissä jutuissa,tämä priden kaasujuttu on PELKKÄÄ PELLEILYÄ siihen nähden että 3 ihmistä on AMMUTTU HENGILTÄ - joten homot voivat olla hiljaa.
588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Järkyttävää, kuinka presidentti on voinut armahtaa useista henkirikoksista elinkautiseen tuomitun väkivaltarikollisen. Halosen olisi nyt kannettava vastuunsa, ja erottava virastaan välittömästi. Noin arvostelukyvytön ihminen ei ole soveltuva presidentin virkaan, vaan häpäisee koko instituution.

Äänestä
  • erottava ja 300 euron päivärahalle niin alkaa kieli laulamaan.

    Äänestä

Kyllä edelleenkin EK:n jälkeen tai lyhyemmänkin tuomion päätteeksi Suomessa kriminalisoidaan porukkaa ja pistetään Niuvanniemeen loppuiäkseen. Jos jossakin voi tapahtua oikeusmurhia niin siinä kohden, kun taas itse tuomiot voivat olla lepsujakin. Nämä harhaiset kundit pyssyineen ovat melkein aina aakkosissa, MPDV:stä kauhuissaan vaikka olisivat jo selvinäkin siitä, hitsaa kauhuradat kiinni aivoissa. Onneksi muuttivat sen dopingaineesta oikeaksi huumeeksi. Euron per annos ja silloin sitä käyttävät juuri nämä köyhimmät ja rikollisimmat piirit.

Valtiojohdon ei pitäisi tässä Gay Pride -ilkivallassa päivitellessään oikaista mutkia suoriksi ja rinnastaa sodomiankin eri sortteja kurinalaiseen työhön Suomen kouluissa, PISA-tuloksiin, korruptionvastaiseen maineeseen, maamme brändeihin jne. Oliskohan Suomen iskussa sentään VÄHÄN pienemmästä häiriköinnistä kyse kuin Moskovaan nahkapääjengien tai Saksan neonatsien organisoiduissa iskuissa... Mutta kun oikein päivitellään kaiken median edessä ja toitotetaan itse maailmalle kolmen alle 21-vuotiaan rimppakintun toilailuja intistä varastettuine savuineen niin kyllähän maailmalla paha kello kauas kantaa.

Minun nähdäkseni nimenomaan seksuaalinen hurjastelu ja luonnottomuus, niin saman kuin eri sukupuoltenkin välillä, ovat viimeisen neljännesvuosisadan aikana mm. tuhonneet yhden maanosan tulevaisuuden monin paikoin mannerta HIV-katastrofin kautta. Tässä tilastoja:
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Homoseksuaalisuus.htm

Alun perin HIVistä puhuttiin nimeänsä myöden Gay-linked -immunikatona. Sittemmin se on alkanut levitä määrällisesti laajemmin myös muunlaisen sukupuolivälinpitämättömyyden piirissä. AIDS on poliitikkojemme lempilapsi, vaikka sen tausta on nimenomaan seksuaalimoraalinen. Ei voi sitten millään antaa sille yleisvaarallisen tartuntataudin statusta kuten kupalle l. syfilikselle tehtiin - vaikka se on tappavampi. Eli terveysviranomainenkaan ei saa kertoa edes puolisolle ilman lupaa. Irtoäänistä ja pintakuplista kansansuosiossa on kyse. Näköalatonta ja moraalitonta politiikkaa.
http://www.helsinki.fi/~pjojala/Homoseksuaalisuus.htm

Äänestä
  • roskasivusto sisältää vain fundamentalistikristillistä vihaa kaikkia niitä vastaan, jotka eivät kannata kyseisen
    tyypin keskiajalle jämähtänyttä arvomaailmaa ja uskonnollisia harhoja ja tästä saavat valitettavasti osakseen
    myös seksuaalivähemmistöt.Mitähän kyseinen tyyppi ajattelisi jos joku tekisi samanlaisen vihasivuston esim.
    tunnustuksellisista kristityistä? Alkaisi varmaan syyttelemään, että kristittyjä taas vainotaan, mutta ei näe itse
    mitään vikaa siinä, että yhdistää homoseksuaalisuuden suoraan esim. pedofiliaan ilman todisteita.

    Suomen lainsäädännössä on kielletty ylllyttämästä väkivaltaan ketään yhteiskunnallista ryhmää vastaan ja kyseinen sivusto on juuri ja juuri sillä rajalla, että se on laillinen, koska se ei sisällä suoraviivaista kehotusta väkivaltaan vähemmistöjä kohtaan, mutta jos tekijä olisi vihjannut edes hieman siihen suuntaan, että hän tai
    hänen kannattajansa ovat valmiita väkivaltaan voitaisiin asiasta nostaa oikeusjuttu.

    Äänestä

  • harhainen hihhuli kirjoitti:

    roskasivusto sisältää vain fundamentalistikristillistä vihaa kaikkia niitä vastaan, jotka eivät kannata kyseisen
    tyypin keskiajalle jämähtänyttä arvomaailmaa ja uskonnollisia harhoja ja tästä saavat valitettavasti osakseen
    myös seksuaalivähemmistöt.Mitähän kyseinen tyyppi ajattelisi jos joku tekisi samanlaisen vihasivuston esim.
    tunnustuksellisista kristityistä? Alkaisi varmaan syyttelemään, että kristittyjä taas vainotaan, mutta ei näe itse
    mitään vikaa siinä, että yhdistää homoseksuaalisuuden suoraan esim. pedofiliaan ilman todisteita.

    Suomen lainsäädännössä on kielletty ylllyttämästä väkivaltaan ketään yhteiskunnallista ryhmää vastaan ja kyseinen sivusto on juuri ja juuri sillä rajalla, että se on laillinen, koska se ei sisällä suoraviivaista kehotusta väkivaltaan vähemmistöjä kohtaan, mutta jos tekijä olisi vihjannut edes hieman siihen suuntaan, että hän tai
    hänen kannattajansa ovat valmiita väkivaltaan voitaisiin asiasta nostaa oikeusjuttu.

    aloittaja ja tämän kannalla olevat ihmisetkin pitää tuomita raskaasti kaikesta sellaisesta mitä ikinä ovat tehneetkään siten että se on johtanut johonkin aivan toiseen tulokseen kuin mihin pyrkivät.

    heitä pitää muistuttaa myös lapsuutensa aikaisista källeistä lopun ikäänsä, leimata heitä menneisyyden teoilla hautaan asti.

    ikinä ei pidä antaa anteeksi eikä armoa antaa. on oltava kanssaihmisilleen todella säälimätön ja ankara, jotta meidän kaikkien olisi hyvä olla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


erotkoon kirjoitti:

on tultava tiedostusvälineiden eteen ja pyydettävä julkisesti anteeksi sitä,että meni armahtamaan tämän mustalaismurhaajan.Jos hän ei olisi tehnyt niin - niin kolme kunnollista suomalaista olisi edelleen elossa.

Seta-Halonen teki typerän ulostulon tässä pride-jutussa,kun on niin suuri homojen ja lesbojen ystävä - on siinä presidentti hyi saatana.

Ja mikä ero näissä jutuissa,tämä priden kaasujuttu on PELKKÄÄ PELLEILYÄ siihen nähden että 3 ihmistä on AMMUTTU HENGILTÄ - joten homot voivat olla hiljaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu