Kertoisikohan

Suni. Kun sanotaan, että elämä on lahja, notta
millä perusteella. Kun hyvin harvat pelastuvat.
Kuinka suuri prosentin osa tästä lahjasta
täältä ajasta jo lähteneistä tästä
lahjasta on tällä hetkellä siitä kiittämässä.
Ja käsittääkseni näinä lopun aikoina
homma menee yhä vaikeammaksi. Siis pelastumisen
suhteen. Kuinka helvetin huonoista lähtökohdista
olemme tänne heitetyt, että tästä olemattoman
pienestä pelastumisen mahdollisuudesta pitäisi vielä
jotakuta kiittää. Kun tietää sen todennäköisen suunnan.
siis Raamatun ilmoituksen perusteella.
13137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

saa ihmisessä aikaan Saatanan valheen henki.

Sille ei kukaan mahda mitään, että vain harvat löytävät pelastuksen tien, joka alkaa ahtaan portin ja oven takana Kristuksen suorittamasta puhdistuksesta.

Mutta mikä estää sinua pyrkimästä noiden harvojen joukkoon, eikä tumput suorina heittäytyä tämän maailman jumalan, Saatanan, ja sen tuhnasien porttoseurakuntien virran vietäväksi, vain siksi, kun sen papit tällaistakin ilosanomaansa julistavat:

"Rakkaat veljet ja sisaret Jeesuksessa Kristuksessa. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala
on rakkaus, joka pelkästä armosta on meidät kaikki uskovat pelastanut, koska kukaan meistä
ei voi tietää totuutta.

Mutta jos joku kuitenkin aiheuttaa teille ahdistusta, masennusta ja kalseaa oloa, ilmoittaessaan
päässeensä ahtaasta portista sisälle ja saaneensa Kristukselta hänen Henkensä ja sen myötä
tietoonsa koko totuuden, niin tietäkää tämä; tällaisesta ihmisestä on jo tullut toisten tuomitsija."

Muista kuitenkin sekin totuus, ettei taivastie aukene helpolla, sillä Jumala koettelee jokaista, jonka omakseen ottaa. Niin koetteli omaa poikaansakin; Saatanan ihanilla houkutuksilla.

Minuakin hän koetteli 48 vuotta, oman vihansa alla, ennen kuin antoi Poikansa ilmestyä, ja ottaa opetuslapsekseen.

Äänestä

Jumalan armosta ihminen voi pelastua. Ihminen EI siis ottamalla itse jonkin armon armahduksen itseltään tai
muilta ihmisiltä pelastu.

Jumalan armon voi tulla kohtaamaan VAIN Jumalan tahdon tiellä ja se tie on tämä minkä Jeesus sanoo
"etsikää ENSIN Jumalaa ja Hänen valtakuntaansa NIIN KAIKKI muukin tarvittava tullaan antamaan."

Sinun sanomasi välittää epäuskoa ja katkeruutta Jumalaa kohtaan kuin myös sitä, että JUMALA EI OLISI
HYVÄ.

Tiedä se SINUSTA itsestäsi riippuu mitä polkua kuljet, SILLÄ jos et tahdo lähteä sille yhdelle ainoalle tielle
jonka Jeesus on osoittanut Jumalan tahdon tieksi, niin et voi tulla kohtaamaan koskaan HYVÄÄ JUMALAA
vaan vääristyneen Jumalan kuvan kanssa elät erossa Jumalasta.

Äänestä
  • lihan voimalla vaeltaminen päättyy ahtaaseen portiin, josta alkaa iankaikkisen elämäntie tämän jälkeen:

    "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani, minun Isäni rakastaa häntä ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen."

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    lihan voimalla vaeltaminen päättyy ahtaaseen portiin, josta alkaa iankaikkisen elämäntie tämän jälkeen:

    "Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani, minun Isäni rakastaa häntä ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen."

    jos et tiennyt.

    Äänestä

  • army-haukka kirjoitti:

    jos et tiennyt.

    saisi vielä totuutta julistaa, vaikka se liian myöhäistä jo onkin?

    Äänestä

Elämä on todella outo lahja johon on piiloitettu myrkky sisään. Yleinen elämänkokemus riittää käsittämään sen, ettei elämää ole kokonaan paketoitu ja täysin selitetty millään ismillä, varsinkaan epä-loogisella kristiuskolla.
Kristiuskossa helvettipaikka ansaitaan pelkällä perisynnin tilalla, jossa ajatuskin tikkunekun varastamisesta, tai Jumalan itsensä antamasta sukupuolihalusta vie helvettiin tuon 'tilan toteuttamisena'.
Oikeudenmukaisuus on siis tila, joka särkyy yhtä vähästä, ja jos särkijä on Jumala hän ei ole oikeudenmukainen.

Jättiläispalkinnon myymistä koko feila. Ikuinen elämä kelpaa paremmissakin piireissä saatika surkealle alkoholistille tai Afriksn köyhille. Eihän hetken kärsimys ajassa merkitse mitään, kun vaihtoehtona on ikuinen kärsimys rakkaudellisen jumalan luomassa helvetissä tai ensin mainittu palkkio taivaassa.
Älkää viitsikö valehdella enää!

Äänestä
  • erottamaan totuutta valheista?

    Puutun nyt tähän käsitykseesi: "tai Jumalan itsensä antamasta sukupuolihalusta vie helvettiin tuon 'tilan toteuttamisena'."

    Miksi uskot Paavalia ja hänen kannattajiaan, etkä itse Jeesusta Kristusta, joka tästä kyseisestä taipumuksesta on näin ilmoittanut:

    "Opetuslapset sanoivat: "Jos avioliitto merkitsee miehelle tätä, on parempi
    olla menemättä naimisiin."

    Mutta hän sanoi heille: "Se ratkaisu ei sovellu kaikille, ainoastaan niille,
    joille se osa on annettu.

    On sellaisia, jotka äitinsä kohdusta saakka ovat avioliittoon kelpaamattomia,
    on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia, ja on niitä, jotka itse,
    taivasten valtakunnan tähden, ovat ottaneet osakseen naimattomuuden.
    Joka voi valita tämän ratkaisun, valitkoon."

    Ihmiset ovat nimenneet tällaiset ihmiset lesboiksi ja homoiksi. Jos he
    tyytyisivät osaansa, jonka Jumala on heille antanut, niin heistä varmasti
    moni saisi kokea myöskin pelastuksen.

    Mutta tämän lopun ajan rajun eksytyksen tähden monet heistä ovatkin
    menneet avioliiton mukaiseen suhteeseen samaa sukupuolta olevan
    kanssa, ja näin jo siinä saaneet päälleen Jumalan kirouksen.

    Ja lisää kirousta ovat jotkut hankkimassa, kun jatkuvasti ruinaavat porttopappien
    siunausta heidän parisuhteelleen. Ja kun he porttopapin kädet päänsä
    päälle saavat, heidät kytketään samalla kaikkiin tuon porttokirkon synteihin:

    "Harkitse kätten päällepanemista tarkoin, jotta et joutuisi osalliseksi toisten
    synteihin Säilytä itsesi puhtaana."

    Kun tuon luterilaisen kirkonkin on Jumala jo täysin paaduttanut, niin ei heidän
    syntiröykkiötä enää yhtään lisäisi se, vaikka he kaikki nämäkin parisuhteet siunaisivat.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    erottamaan totuutta valheista?

    historiantuntemuksesi jäi? Kehuithan lukeneesi kirkkohistoriat sun muut.

    tämä sitaatti

    "on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia"

    tarkoittaa kastroituja miehiä ts. eunukkeja. Mutta sinä laitat kaikki vaan saman lipun alle homoiksi, vaikka ei eunukeista missään ole sanottu, että he puutteensa vuoksi automaattisesti olisivat homoja!

    Saavat Jumalan kirouksenko siitä, että he (homot) haluavat samat oikeudet jumalan luomina tasaveroisina lapsina kuin heterotkin, onko siinä toiveessa sinänsä jotain outoa? Yhteiskunnallisesti asia on merkittävä jos ja kun haetaan tulevaisuudessa sukupuolineutraalia avioliittosopimusta, ei sopimuksiin taikauskoa tarvita mukaan.

    Piilohomous aiheuttaa uskonnollisissa piireissä kulissi-avioliittoja ja selibaattia, koska homot joutuvat vastoin luonnollista luontoaan(aito-homot ovat sellaisia), johtuen juuri ihmisten keksimistä säännöistä ja laeista, pitämään heterokulisseja yllä ja sesevasta se "ai sattuu nuppiin".

    Jeesuksen seksuaalikielteisyys oli laadultaan lähinnä henkistä. Asian väärinkäsitti totaalisesti useat mm. Origenes, joka antoi kuohita itsensä.
    Alkuseurakunnalla nimittäin henkinen androgynia oli se ihanne, jotta mies ja nainen saattaisivat uudestisyntyä ihmiseksi, joka sekä miehessä ja naisessa on toki keskeisintä. Nasiiriaika elettiin selibaattisssa, mutta nasiirius saattoi olla myös määräaikaista. Jeesuksella oli elämänsä aikana erään tiedon mukaan ehkä kaksikin vaimoa, Maria ja kangas-kauppias Lyydia ja ainakin yksi jälkeläinen.

    Äänestä

  • gybo-g-gero kirjoitti:

    niistä tulee sokeita vasta silloin, kun niiden erittäin hieno tutkajärjestelmä menee epäkuntoon.

    Koko totuudesta luopunut ihmiskunta on täysin sokea ja kuuro, kun ovat saaneet osakseen Jumalan antaman paatumuksen, kuten valittu kansakin:

    "Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja uhmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana:

    - Herra, kuka uskoisi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima. He eivät voineet uskoa, sanoohan jesaja toisessa kohden:

    - Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä."

    Miksi sinäkin haet apua ihmisten valheista oman uskosi pohjaksi? Miksi et pyri sille tielle, jossa totuus ihmiselle kirkastetaan. Ja se on kaukana ihmisten käsityksistä, joista Jeesus näin selvästi sanoi:

    "Ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne. Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys."

    Ja mitkä ovat tällekin kansalle arvokkainta omaisuutta? Ne ovat kotikirkot, rippipapit ja hautausmaat.

    Äänestä

  • mikä sinä olet kirjoitti:

    historiantuntemuksesi jäi? Kehuithan lukeneesi kirkkohistoriat sun muut.

    tämä sitaatti

    "on toisia, joista ihmiset ovat tehneet sellaisia"

    tarkoittaa kastroituja miehiä ts. eunukkeja. Mutta sinä laitat kaikki vaan saman lipun alle homoiksi, vaikka ei eunukeista missään ole sanottu, että he puutteensa vuoksi automaattisesti olisivat homoja!

    ja kyllä minä sen tiesin, keitä Jeesus tuolla tarkoitti.

    Äänestä

  • tms37 kirjoitti:

    niistä tulee sokeita vasta silloin, kun niiden erittäin hieno tutkajärjestelmä menee epäkuntoon.

    Koko totuudesta luopunut ihmiskunta on täysin sokea ja kuuro, kun ovat saaneet osakseen Jumalan antaman paatumuksen, kuten valittu kansakin:

    "Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja uhmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana:

    - Herra, kuka uskoisi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima. He eivät voineet uskoa, sanoohan jesaja toisessa kohden:

    - Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä."

    Miksi sinäkin haet apua ihmisten valheista oman uskosi pohjaksi? Miksi et pyri sille tielle, jossa totuus ihmiselle kirkastetaan. Ja se on kaukana ihmisten käsityksistä, joista Jeesus näin selvästi sanoi:

    "Ihmisten edessä te olette olevinanne hurskaita, mutta Jumala tuntee teidän sydämenne. Se, mikä on ihmisten silmissä arvokasta, on Jumalalle iljetys."

    Ja mitkä ovat tällekin kansalle arvokkainta omaisuutta? Ne ovat kotikirkot, rippipapit ja hautausmaat.

    Minun uskoni vaatii edes jotain järjellisyyttä, en voi heittää aivojani narikkaan, sori.

    Uskot siis siihen sanaan, että ennen maailman luomista on valittu tietyt ihmiset ja toiset jätetty valitsematta siihen pelastukseen? Eikö siis näin ihan (maalaisjärjellä ajatellen) tuomion tulos ollut selvä jo ennen maailman luomista? Mihin tätä ihmeen showta, eli tuomiopäivä-näytelmää Jumala edes tarvitsee ja jotain tekojen tarkistamista, jos ja kun Jumala oli ennen maailman luomista jo tiennyt ketkä pelastuvat ja ketkä eivät ja kun hän oli nimen omaan ennaltavalinnut tietyt ihmiset pelastumaan?
    Jos minut on valittu pelastumaan, niin sittenhän en millään ilveellä voi olla uskoon tulematta ja pelastumatta. Jos taas olen hänen valintansa ulkopuolella, kuten Eesauta Jumala vihasi jo ennen hänen syntymäänsä, vaikkei Eesau ollut tehnyt mitään, niin silloin en tule uskoon enkä pelastu, vaikka asuisin sinun alivuokralaisenasi tai Yakovin luona loppuikäni.
    Jumalan päätösiä on vaikea kai muuttaa, eli jos hän paaduttaa minut niin miten minä jollain niin sanotulla vapaalla tahdolla voisin valita tulla uskoon ja tehdä niin sanotun parannuksen, uskohan on Jumalan lahja?
    Kumoaako Jumala päätöksiään viimeisenä tuomiopäivänä ja päättääkin määrätä ihmisten loppusijoituksen eri tavalla ja mistä syystä edellisiä päätöksiään vastaan?

    Onko tässä teidän hommassa mitään järkeä? Ei ole se onkin;"hullutusta niille jotka tuhoutuvat" varmaan vastaat? No oli miten oli, minusta kritiopin tulkinnnat ovat järjettömyyttä, ihmisoppia, jossa ei ole (onneksi) päästy lähellekään täydellistä valhetta, siksi se on helppo paljastaa hieman itse ajattelemalla.

    Jos asut Kristukselta Hengen ja tehtävän alivuokralaisena, sinä kyllä saat tietoosi totuutta, mutta ei sekään sinua pelasta, jos et itse pääse siitä osalliseksi, jos et elämääsi totuutta kaipaa.

    Mutta jos sitä kaipaat ja edes sen verran uskot, että Kristuksen totuuttaa täällä esille tuon, niin siinä on sinulla kyllä hyvät lähtökohdata jatkaa totuuden etsintää, kun Kristus alkaa taivaassa rukoilla puolestasi. Jäähyväisrukouksensa ilmoituksen mukaan:

    "Minä en rukoile vain heidän (siis jo häneltä Hengen ja tehtävän saaneiden) puolesta, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun."

    Uskotko tosissasi, että myös tällä palstalla kirjoittavat yeshulainen Yakov ja helluntailainen Semper. Fideliskin olisivat Kristukselta Hengen ja tehtävän saaneita?

    Se, että Jumala on omansa jo ennalta valinnut, ei tee heistä automaattisesti taivaaseen pääseviä, sillä niin kuin hän koetteli omaa Poikaansakin, hän koettelee jokaista, jonka omakseen ottaa. Minuakin koetteli vihansa alla 48-vuotiaaksi saakka.

    Ei Jumala ilman syytä ketään paaduta, kyllä paatumus tulee totuuden hylkäämisestä, kuten se tuli alkuperäiselle valitulle kansallekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vaikkapa kaikkitietä kirjoitti:

Suni. Kun sanotaan, että elämä on lahja, notta
millä perusteella. Kun hyvin harvat pelastuvat.
Kuinka suuri prosentin osa tästä lahjasta
täältä ajasta jo lähteneistä tästä
lahjasta on tällä hetkellä siitä kiittämässä.
Ja käsittääkseni näinä lopun aikoina
homma menee yhä vaikeammaksi. Siis pelastumisen
suhteen. Kuinka helvetin huonoista lähtökohdista
olemme tänne heitetyt, että tästä olemattoman
pienestä pelastumisen mahdollisuudesta pitäisi vielä
jotakuta kiittää. Kun tietää sen todennäköisen suunnan.
siis Raamatun ilmoituksen perusteella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu