Tulit elämääni pikkuhiljaa, aloimme jutella. Lähenimme päivä päivältä. Tiesin olevani ihastunut sinuun mutta en halunnut myöntää sitä itselleni. Häpesin koska tiesin että seurustelet. Sanoit aina että sinulla on onnellinen suhde ja halusin kunnioittaa sitä. puhuimme kaikesta, meidän unelmistamme. Menneisyydestä ja tulevasta. lopulta avauduit ja kerroit että suhteesi on onneton ja epävakaa, riitoja riitojen perään. Tunsin kuinka onneton olit. Olin tukenasi ja kuuntelin sinua. Olin huolissani voimistasi, olit myös sairastellut paljon. Halusin olla hyvä ystäväsi, niin kuin aloin sitä ollakkin. jaoimme kaiken, hyvän ja pahan ja lähenimme.
Kerroit että olit lopettanut suhteesi joten sen jälkeen lopulta kerroin mitä tunnen, pelkäsin että torjut minut mutta et sitä tehnyt, pikkuhiljaa kerroit tuntevasi samoin. Olin niin onnellinen.
Joka kerta kun puhuin kanssasi, sydämmeni hakkasi ja uskomaton ilo täytti sydämeni, kylmät ja kuumat väreet liukuivat ihollani. Tiesin että se rakkautta, todellista rakkautta. Kukaan ei ollut saanut minua tuntemaan niin. Kyyneileitä valumaan silmistäni pelkästä onnesta, ihoa väreilemään ja henkeä salpautumaan pelkästä nimesi näkemisestä. Kuvaasi katsellessa toivoin että olisit luonani. En ollut sinua nähnyt oikeesti mutta tiesin että sen päivän koittaessa, tunteeni vain vahvistuisi. olit minun nettirakkaus, ja kaunana minusta.. liian kaukana, meri oli välissämme. En välittäny siitä koska uskoin että rakkautemme ja uskomme voimalla selviäsimme. Kerroit kuinka paljon rakastat minua, ja kuinka paljon kaipaat minua. Minäkin kaipasin sinua, aivan suunnattomasti. Joka kerta puhuttuamme, nukuin yöni rauhallisesti. Olin onnellinen ja sen näki minusta, loistin ja annoin rakkauden täyttää sydämeni.
Sydämeni joka oli niin monta kertaa rikottu, yhä uudelleen ja uudelleen. Olin varma että et ikinä voisi tehdä sitä minulle. Että et ikinä pettäisi luottamustani ja rikkoisi uskoani rakkauteen. Kirjoitin sinulle kaksi runoa joissa kerroin tunteistani, ne olivat syntyneet rakkaudesta ja kaipuusta. Kun olit onnellinen, minäkin olin, kun olit surullinen, tunsin surua myös, annoin kaiken rakkauteni ja sydämeni sinun käsiisi, uskoin että pitäisit niistä hyvää huolta. Lopulta totuus alkoi valjeta minulle, huomasin että mikään mitä olit sanonut ei ollut totta, ei ollut rakkautta minuun. Olit pitäny minua pilkkanasi. Palannut entisesi kanssa yhteen sanomatta minulle. Antamatta minkään näköistä varoitusta tulevasta. yhtä hiljaa rikoit sydäntäni kuin olit sen alussa koonnut sirpaleista.
Rikoit päivässä uskoni rakkauteen ja onneen. Murskasit sydämeni ja heitit sen menemään. Sisältä olen niin tyhjä ja rikki, sydämeeni jääneet sirpaleet viiltävät sisältäni. Henkeni salpautuu jälleen sinua ajatellessa, nyt vain siitä suunnattomasta kivusta ja tuskasta mikä sieluani painaa. Silmiäni painaat kyyneleet, ne eivät enää ole ilon kyyneiletä. Nöyryytit minut ystävieni silmien edessä, osoitit kuinka paljon minua vihaat, en voi pidätellä kyyneleitä kun ajattelen että miksi vihaat minua. En ole tehnyt mitään väärää, koskaan en ollut sanonut pahaa sanaa sinulle.
Sanoin sinulle kun tutustuimme että en ikinä voisi olla sinulle vihanen, ajattelen vieläkin niin. Vaikka kaikki oli valhetta, sain tuntea miltä tuntuu todella rakastaa aidosti ja koko sydämellään. Tiedän että en tule koskaan samanlaista rakkautta tuntemaan ja voin olla onnellinen että sain edes vähän aikaa tuntea olevani rakastettu, kaivattu ja tarvittu. Rakastan sinua kaikesta huolimatta vieläkin ja tulen aina rakastamaan mutta en koskaan tule unohtamaan miten paljon satutit minua.
21.4.2004 Hanna
Kerroit että olit lopettanut suhteesi joten sen jälkeen lopulta kerroin mitä tunnen, pelkäsin että torjut minut mutta et sitä tehnyt, pikkuhiljaa kerroit tuntevasi samoin. Olin niin onnellinen.
Joka kerta kun puhuin kanssasi, sydämmeni hakkasi ja uskomaton ilo täytti sydämeni, kylmät ja kuumat väreet liukuivat ihollani. Tiesin että se rakkautta, todellista rakkautta. Kukaan ei ollut saanut minua tuntemaan niin. Kyyneileitä valumaan silmistäni pelkästä onnesta, ihoa väreilemään ja henkeä salpautumaan pelkästä nimesi näkemisestä. Kuvaasi katsellessa toivoin että olisit luonani. En ollut sinua nähnyt oikeesti mutta tiesin että sen päivän koittaessa, tunteeni vain vahvistuisi. olit minun nettirakkaus, ja kaunana minusta.. liian kaukana, meri oli välissämme. En välittäny siitä koska uskoin että rakkautemme ja uskomme voimalla selviäsimme. Kerroit kuinka paljon rakastat minua, ja kuinka paljon kaipaat minua. Minäkin kaipasin sinua, aivan suunnattomasti. Joka kerta puhuttuamme, nukuin yöni rauhallisesti. Olin onnellinen ja sen näki minusta, loistin ja annoin rakkauden täyttää sydämeni.
Sydämeni joka oli niin monta kertaa rikottu, yhä uudelleen ja uudelleen. Olin varma että et ikinä voisi tehdä sitä minulle. Että et ikinä pettäisi luottamustani ja rikkoisi uskoani rakkauteen. Kirjoitin sinulle kaksi runoa joissa kerroin tunteistani, ne olivat syntyneet rakkaudesta ja kaipuusta. Kun olit onnellinen, minäkin olin, kun olit surullinen, tunsin surua myös, annoin kaiken rakkauteni ja sydämeni sinun käsiisi, uskoin että pitäisit niistä hyvää huolta. Lopulta totuus alkoi valjeta minulle, huomasin että mikään mitä olit sanonut ei ollut totta, ei ollut rakkautta minuun. Olit pitäny minua pilkkanasi. Palannut entisesi kanssa yhteen sanomatta minulle. Antamatta minkään näköistä varoitusta tulevasta. yhtä hiljaa rikoit sydäntäni kuin olit sen alussa koonnut sirpaleista.
Rikoit päivässä uskoni rakkauteen ja onneen. Murskasit sydämeni ja heitit sen menemään. Sisältä olen niin tyhjä ja rikki, sydämeeni jääneet sirpaleet viiltävät sisältäni. Henkeni salpautuu jälleen sinua ajatellessa, nyt vain siitä suunnattomasta kivusta ja tuskasta mikä sieluani painaa. Silmiäni painaat kyyneleet, ne eivät enää ole ilon kyyneiletä. Nöyryytit minut ystävieni silmien edessä, osoitit kuinka paljon minua vihaat, en voi pidätellä kyyneleitä kun ajattelen että miksi vihaat minua. En ole tehnyt mitään väärää, koskaan en ollut sanonut pahaa sanaa sinulle.
Sanoin sinulle kun tutustuimme että en ikinä voisi olla sinulle vihanen, ajattelen vieläkin niin. Vaikka kaikki oli valhetta, sain tuntea miltä tuntuu todella rakastaa aidosti ja koko sydämellään. Tiedän että en tule koskaan samanlaista rakkautta tuntemaan ja voin olla onnellinen että sain edes vähän aikaa tuntea olevani rakastettu, kaivattu ja tarvittu. Rakastan sinua kaikesta huolimatta vieläkin ja tulen aina rakastamaan mutta en koskaan tule unohtamaan miten paljon satutit minua.
21.4.2004 Hanna
Vastaukset 1
Vanhimmat
ja niistä nenusi.
Nettirakkaus voi olla totta, ja satuttaa, mutta sen jälkeen on entistä vahvempi ja iloisempi. Älä höpsi ettet enää voisi ihastua yhtä paljon. Voit ja vielä enemmän.
Muista että rakkaus on kumulatiivista - jokainen koettu rakkaus kasvattaa rakkauden määrää sisällämme - seuraavalla on pohja valmiina ja se rakkaus tulee olemaan vielä suurempi.