... silloin ei ole käsitetty evankeliumin ilosanomaa oikein. Usko kulkee aina edellä, ja teot tulevat sitten perästäpäin, vasta USKOSTA. Tämä on ongelma kristikunnassa, meissä elävä fariseus ei antaisi millään ottaa armoa vastaan Jumalan lahjana ilman tekoja, vaan (omavanhurskaus piru) asettaa ovelalla tavalla tekoja ehdoksi uskomiselle.
Moni taistelee tässä tilassa vuosikymmeniä ahkerana "parannuksen" tekijänä. Synnin tunto on vahva ja hallitseva, mutta Jumalan armon tuomaa Jumalan lapsen vapautta tällainen raukka ei käsitä.
Väärä, tekoihin nojautuva, (pyhityksellä sekoitettu), vanhurskauttamisoppi sotkee vain lisää ja vahvistaa uskossaan horjuvaa epäilyksissä. Kun pitäisi julistaa Kristusta syntisten TÄYDELLISENÄ sovittajana, julistetaan puhtaan Kristuksen opin sekaan voimakkailla tunnejohteisilla saarnoilla lakihenkisyyden saastuttamaa perinnettä. Seurauksena on, että Jeesuksen verellä iankaikkisesti vapaiksi ostetut Jumalan lapset huutavat synnin tuskassa joka viikonloppu, tehden "parannusta". Maanantaina jo epäilykset täyttävät uudelleen mielen. Totta kai täyttävät, kun autuutta etsitään Kristuksen lahjavanhurskauden sijaan omista teoista.
Se on sitten monien mielestä elävää uskoa, joka elää epäilysten voimasta, itsesäälin pelon ja häpeän säestyksellä. Onko se ihme että monet esikoislestadiolaiset ihmiset ovat ujoja pelokkaita sisäänpäin kääntyneitä ja varautuneita?
Jeesus pelastaa.
Jeesus vapauttaa ihmisoppien orjuudesta. Ihmisoppi on väärillä Raamatun tulkinnoilla sekoitettua Kristuksen oppia, josta on tullut isiltä pojille periytyvä vahva perinne.
Pelko muuttumisesta vapaaksi Jumalan lapseksi asuu monen sydämessä niin syvällä, että perinnejulistajien uhkaavat jyrähdykset saarnatuolista saavat heidät vapisemaan pelosta, ja karttamaan Jeesuksen tuomaa syntien sovitusta. Lakihenkisten saarnaajien luomat uhkakuvat saavat esikoislestadiolaiset veljet ja sisaret Karttamaan Kristuksessa jo vapaiksi päässeitä kristittyjä, myös oman seurakunnan vapaata väkeä.
Moni taistelee tässä tilassa vuosikymmeniä ahkerana "parannuksen" tekijänä. Synnin tunto on vahva ja hallitseva, mutta Jumalan armon tuomaa Jumalan lapsen vapautta tällainen raukka ei käsitä.
Väärä, tekoihin nojautuva, (pyhityksellä sekoitettu), vanhurskauttamisoppi sotkee vain lisää ja vahvistaa uskossaan horjuvaa epäilyksissä. Kun pitäisi julistaa Kristusta syntisten TÄYDELLISENÄ sovittajana, julistetaan puhtaan Kristuksen opin sekaan voimakkailla tunnejohteisilla saarnoilla lakihenkisyyden saastuttamaa perinnettä. Seurauksena on, että Jeesuksen verellä iankaikkisesti vapaiksi ostetut Jumalan lapset huutavat synnin tuskassa joka viikonloppu, tehden "parannusta". Maanantaina jo epäilykset täyttävät uudelleen mielen. Totta kai täyttävät, kun autuutta etsitään Kristuksen lahjavanhurskauden sijaan omista teoista.
Se on sitten monien mielestä elävää uskoa, joka elää epäilysten voimasta, itsesäälin pelon ja häpeän säestyksellä. Onko se ihme että monet esikoislestadiolaiset ihmiset ovat ujoja pelokkaita sisäänpäin kääntyneitä ja varautuneita?
Jeesus pelastaa.
Jeesus vapauttaa ihmisoppien orjuudesta. Ihmisoppi on väärillä Raamatun tulkinnoilla sekoitettua Kristuksen oppia, josta on tullut isiltä pojille periytyvä vahva perinne.
Pelko muuttumisesta vapaaksi Jumalan lapseksi asuu monen sydämessä niin syvällä, että perinnejulistajien uhkaavat jyrähdykset saarnatuolista saavat heidät vapisemaan pelosta, ja karttamaan Jeesuksen tuomaa syntien sovitusta. Lakihenkisten saarnaajien luomat uhkakuvat saavat esikoislestadiolaiset veljet ja sisaret Karttamaan Kristuksessa jo vapaiksi päässeitä kristittyjä, myös oman seurakunnan vapaata väkeä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.