Miksei poliisi puutu romanien aseistautumiseen (Porvoon murhat)

LesseX

Miksei poliisi puutu romanien aseistautumiseen (Porvoon murhat)?

Olen jo pitkään ihmetellyt, miksei poliisi puutu romanimiesten aseistautumiseen. Jokainen tietää että romanit eivät kulje missään ilman terä- tai ampuma-asetta. Yksi syy pitää takkiakin päällä kesäkuumalla on nimenomaan se että povarissa on terävää kättä pidempää. Jos jokaisen romaninuoren taskuista tai autosta ei löydy teräasetta tai ampuma-asetta, syön hattuni.

Itse jouduin muutama vuosi sitten myös tällaisen läheltäpiti-tilanteen kohteeksi. Olimme kävelemässä vihreillä valoilla suojatiellä tien yli perheeni kanssa kaksosrattaita työntäen, kun kääntyvä auto alkoi tööttäilemään. Heristin nyrkkiä ja kuinka ollakkaan auto pysähtyi tien sivuun ja siitä nousi romanimies. Ja rupesi vaatimaan anteeksipyyntöä. Kun sitä en tehnyt, vaan päin vastoin vaadin tätä itseä pyytelemään anteeksi kun tööttäilee suojatietä lastenvaunuilla ylittävää, niin alkoi uhkailla tappavansa jos en pyydä. Kävi autosta hakemassa jotain ja tuli uudelleen uhoamaan että tappaa aseella jos en pyydä. No järkevänä ihmisenä pyysin anteeksi, koska mukana olivat parivuotiaat lapseni. Saattaisin olla muuten taas yhden väkivaltaisen romanin uhri tilastoissa. Miehellähän oli hullunkatse silmissään ja nyrkeillä äijän olisin hoidellut tuosta, romanit kun eivät fyysisesti ole kunnossa yleensä. Aseen kanssa uhkaavaa hullua taas en halua kohdata, kun itsellä on siinäkin tapauksessa että voitan, paljon enemmän menetettävää. Romaneille taas kasvojenemenetys, vaikka olisivat itse väärässä, on kymmenien vuosien kakkua kovempi pala. Kulttuuri kun tuntuu oikein ihannoivan vankilassa istuneita, jotka ovat kovia jätkiä.

Samanlaisia tapauksia on ollut lähipiirissä useitakin, mm. kun on risteyksessä edessä seisonutta autoa töötännyt jotta pääsee eteenpäin, niin autosta on tullut perään romani joka on laittanut puukon kurkulle ja uhannut tappaa, jos ei pyydä anteeksi. Useinhan romanimieht myös pysäyttävät autonsa rinnakkain tielle ja alkavat kaveerata ikkunasta. Siinä ei pääse ohi, muttei myöskään auta töötätä tai hengenlähtö on lähellä.

Viranomaisten pitäisi ottaa tarkempi linja aseen kanniskeluun, ja ratsata sekä sakottaa tai antaa tuomioita niin kauan kuin kättä pidempää löytyy autoista tai taskuista. Mitään rasismiahan tämä ei voi olla, sillä kyllähän tavallisiltakin kansalaisilta otetaan aseet pois ja tuomitaan, mikäli aseita löydetään. Kaiken lisäksi vaikkapa moottoripyöräjengiläisiä ratsataan tuon tuosta juuri aseiden takia, miksei romaneja joiden tiedetään aivan samalla tavalla varmasti pitävän aseita mukanaan koko ajan.

Ei ole rasismia kohdella kansalaisia yhdenveroisesti ja poistaa vaaralliset aseet ihmisiltä jotka traditioidensa ja omituisten kunniakäsitysten takia niihin turvautuvat helposti, lähes ilman syytä. Kaiken lisäksi romanimiehet tarkoituksella koittavat provosoida kantaväestöä rehvakkaalla esiintymisellään sekä vaikkapa tupakan, tulen ja kaiken muun pummimisena. Jos et tupakkaa anna, niin helposti edessä on nujakka ja mahdollinen puukotus tai ampuminen.

Pois liika hienotunteisuus ja tabut, ja kaikki samalle viivalle.

Noin 90% vakavaan väkivaltarikoseen syyllistyneistä uusii rikoksensa.

31

1856

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Marjaniemen Sepi

      Suomessa jo vuosikymmeniä harjoitettu liian liberaalia politiikkaa ja umpisokeaa "hyvyyden voimaan uskomista". Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu, että asioihin ei puututa ennakkoon, mutta kun pitää saapua mopin ja ämpärin kanssa, niin silloin on ukkoja ja akkoja kasassa, että päät kolisee yhteen. Suomi on eritoten "jälkipyykin" luvattu maa.

      Pahoja asioita tapahtuu siksi, että niiden annetaan tapahtua. Koko Suomen lainsäädäntö, lakivaliokunta työskentely ja oikeuskaitos on keskittynyt rikoksentekijän etujen ajamiseen, hänen koskemattomuutensa turvaamiseen, mutta uhrin asemaan ei kukaan edes välitä puuttua. Törkeästä pahoinpitelystä voi saada 1000-2000 € korvauksia vaikka nenä on murtunut ja hampaat puuttuu. Ja tämäkin vain, jos itse jaksaa pitää perintäkoneistoa yllä. Kukaan ei sitä tee uhrin puolesta.

      Suomalainen kansanluonne on myöskin sellainen, vastuuta välttelevä ja jotenkin taikinamainen, mutta toisaalta ymmärrettävistä syistä. Kuka haluaisi mennä tilanteeseen, jossa on odotettavissa pelkkää hävittävää? Jos ei itse aktiivisessa tilanteessa niin viimeistään raastuvassa. Tämän tietäen, myös romanit ottavat siitä hyödyn irti, joka näkyy arjessa juuri siten kuin kuvailit. "Pyydä anteeksi tai ammun sinut".

      Ei mustalaiselle ole mikään kynnyskysymys, joutuuko hän vankilaan vai mitä sitten ikinä tapahtuukin. Mustalainen toimii mielenvikaiselle ominaiseen tyyliin, eli täysin impulsiivisesti ja ilman ennakkovaroitusta. Toinen joutuu hautaan ja toinen,,,EHKÄ,, JOS SAADAAN KIINNI,,,vankilaan, josta presidentti hyvyyteen sokeasti uskoen, vapauttaa hänet ja taas on lisää surua tiedossa. Itse olisin USA: laisen oikeuskäytännön kannalla, jossa elinkautinen tarkoittaa sitä, miltä kuulostaakin. Mutta Suomi tuntee tapauksen joissa murhasta on selvitty ehdonalaisella (tytär murhasi sairaan Äitinsä lääkkeillä) ja taposta on istuttu 2-5 vuotta. Pahuus elää ja voi hyvin siksi, että niin halutaan tapahtuvan.

      On tosin olemassa eräs keino, joka saattaa tuoda lohtua tilanteeseen, ja se on äänestäminen. Nykyiset kansanedustajat ovat Poliittisesti degeneroituneita, menneisyyden vankeja ja se heijastuu suomalaiseen arkeen masentavalla tavalla. Josko olisi aika kokeilla jotain muuta eduskunnan kokoonpanoa kuin, kuin tämä vuosikymmenet vallassa ollut sisäsiittoinen ryhmä. Äänestäkää Persuja niin saadaan ainakin muutosta aikaan.

      • Törkeä pahoinpitely on yleisen syytteen alainen rikos eikä siis oikeusprosessiltaan asianomistajan vastuulla. Eikä rikoksentekijän oikeusturva muutenkaan "kävele uhrin päälle".

        Ongelma länsimaisessa oikeuden käytössä on näytön vaatimus. Se päästää usein todellisen rikoksentekijän kuin "koiran veräjästä". Tämä sotketaan usein "liialliseen hellyyteen" oikeuden käytössä.

        Toinen puoli asiassa on oletusten varassa tapahtuva tuomitseminen. Sitä tuskin kukaan toivoo.


      • sama se
        Mover kirjoitti:

        Törkeä pahoinpitely on yleisen syytteen alainen rikos eikä siis oikeusprosessiltaan asianomistajan vastuulla. Eikä rikoksentekijän oikeusturva muutenkaan "kävele uhrin päälle".

        Ongelma länsimaisessa oikeuden käytössä on näytön vaatimus. Se päästää usein todellisen rikoksentekijän kuin "koiran veräjästä". Tämä sotketaan usein "liialliseen hellyyteen" oikeuden käytössä.

        Toinen puoli asiassa on oletusten varassa tapahtuva tuomitseminen. Sitä tuskin kukaan toivoo.

        Ongelma länsimaiden oikeuden käytössä on pienet tuomiot. Näyttö on. Tuomio kolmoismurhasta elinkautinen = ~10v

        Sekö sitten hyvittää teon?


      • Marjaniemen Sepi

        Sen verran jäi jäytämään tämä kirjoitus ja varsinkin aloitus, että päätin jatkaa muutamalla lauseella. Tuo ihmisen ”hyvyys” on sellainen käsite joka vaatii ymmärrystä, lajituntemusta, ennen kuin se avautuu. Ensinäkin, ihminen ei ole lajina luonteeltaan hyvä. On kylläkin muutamia pidemmälle kehittyneitä yksilöitä jotka ovat luonnostaan lajityypillisesti hyviä, ja siksi katsonkin, että he edustavat jo toista lajia. Annettakoon sille nimeksi ”hyvä ihminen”.

        Mutta ihminen on lajina paha, ja ainoastaan jatkuva kamppailu viranomaisten, ankarien rangaistusten, kuten kuolemantuomion ansiosta, saa sen pinnallisesti näyttämään melko hyvältä ja siitä seuraa ajatusharha, että laji sinänsä olisi hyvä. Sitten vielä raamattu ja muut uskonnot pistävat lisää pökköä pesään.

        Lajin yhteiskuntakelpoisuus perustuu jatkuvaan kamppailuun hyvyyden puolesta pahuutta vastaan ja juuri siksi liian liberaali politiikkaa ei sovi ihmiskunnan perustaksi koska se päästää pahuuden rehottamaan välittömästi. Tästä on esimerkkejä maailmalla vaikka kuinka paljon. Kun tiukka hallinto ja rikoslaki ja viranomaiskoneisto puuttuu niin anarkia valtaa elintilan välittömästi. Ihmisiä tapetaan pitkin katuja, kansa näkee nälkää heimoveljien riistäessä ja ryöstäessä lajikumppaneitaan.

        Tämä tosiasia näkyy meidänkin maassamme esim, mustalaisten toiminnassa jotka noudattavat vain omia mustalaisten lakeja, sekä muutamien maahanmuuttajien arjessa kunniamurhineen, raiskauksineen pahoinpitelyineen kaikkineen. Ihmiskunta pysyy jonkinlaisessa kuosissa vain ankaran kurin alaisuudessa. Aivan kuin kasvimaa. Jos jätät sen hoitamatta niin tuholaiset syövät se tuota pikaa. Poikkeuksena rastatukkaiset luomuviljelijät jotka säälivät etanoita ja heinäsirkkoja, mutta sitten kyllä saavatkin huonomman sadon. Oli vähän nopeasti kirjoitettu, mutta toivottavasti ajatus tuli selväksi.


      • sama se kirjoitti:

        Ongelma länsimaiden oikeuden käytössä on pienet tuomiot. Näyttö on. Tuomio kolmoismurhasta elinkautinen = ~10v

        Sekö sitten hyvittää teon?

        - myöskin tuo - että tuomioita on monesti arvosteltu liian kevyiksi. Asiaan on lehtitietojen mukaan tulossa korjaus uuden lakiesityksen myötä.


      • jälkeen,
        Mover kirjoitti:

        - myöskin tuo - että tuomioita on monesti arvosteltu liian kevyiksi. Asiaan on lehtitietojen mukaan tulossa korjaus uuden lakiesityksen myötä.

        on moneenkin asiaan tulossa muutos ja sitä vallassa olevat poliitikot, virkamiehet pelkäävät että tulee monoo ja joutuu vielä takautuvasti vastuuseen kansankusetuksesta


    • Tehtävä

      Eihän Suomessa yritetäkkään laittaa manneja mitenkään järjestykseen.Verikostot ym.heidän "kulttuuriinsa" kuuluvat asiat vain jatkuvat vuosisadasta toiseen.Sosiaalitoimistosta haetaan niin ruoka,käyttä ja myös erityiset vaaterahat,koska hienot vaatteet kuuluvat kulttuuriin.Moniko Suomalainen saa vuodessa erikseen vaaterahat yhteiskunnan toimesta,vaikkapa kansallispuvun.Vastikään oli puhe Bulgaarialaisista manneista jotka kerjäävät eri kaupungeissa häiritsevästi ja jopa käyvät ihmisten kimppuun hankkiessaan rahaa kerjäämällä.Tietysti paikalliset mannet nostivat äläkän kun heiltä ei oltu kysytty mitään asiasta,mikä kriminalisoisi kerjäämisen.Onhan se kummallista että porukka joka ei missäänoloissa tee muuta kuin "pientä autokauppaa" ja käy raveissa totoamassa vielä päättäisi kaikkien muidenkin mannejen asioista Suomessa.Kyllä meillä pitäisi jo uskoa ettei suurimmasta osasta ole töitä tekemään eikä itseä elättämään.Erityisoikeudet olisikin lopetettava mitä pikimmiten,sillä eihän tavallinen kansalainenkaa saa tuollaisia erityiskohtelua Suomessa.

      • rergghg

        Ja kelassa, kaupassa ym. ne yrittää aina etuilla.


      • JOs halutaan romanitkin osaksi yhteiskuntaa, täytyy heidät pakottaa samanlailla eri juttuihin kuin muutkin. Ihan kuin viranomaiset pelkäisivät heitä ja antavat heidän vaan olla ikäänkuin "omillaan", mutta muuten tuetaan soskusta yms. Samanlailla laitetaan naiset ja miehet sitten työkkärin kautta siivoomaan ja linja-autokuskeiksi kursseille tai mitä vaan ..ihan niinkuin muutkin.


      • Valkkis

        Siis mustalaiset vaativat kuulemma tiukasti, että he saisivat itse elättää itsensä.
        Romanit eivät enää halua ottaa vastaan valkolaisten asuntoja, rahaa, ruokaa ja avustuksia pienimmässäkään määrin.
        Romanit ymmärtävät nykyään täysin sen, että ilman työntekoa ei voi elää ihminen.
        Ja varsinkaan toisten siivellä.
        Hyvä romanit !


      • HEI HEI

        MENE KOTIIN KASVAMAAN SÄ PUHUT KUIN PIKKU POIKA MINÄ TIIJÄN ON NIITÄ KUNON ROMANEITA KETKÄ TEKEE TÖITÄ JA PÄRJÄÄ HYVIN MUTA EI KAIKI EIHÄN KAIKI VALKOLAISEKAAN PÄRJÄÄ KAIKI HYVIN


      • Anonyymi
        Miklo kirjoitti:

        JOs halutaan romanitkin osaksi yhteiskuntaa, täytyy heidät pakottaa samanlailla eri juttuihin kuin muutkin. Ihan kuin viranomaiset pelkäisivät heitä ja antavat heidän vaan olla ikäänkuin "omillaan", mutta muuten tuetaan soskusta yms. Samanlailla laitetaan naiset ja miehet sitten työkkärin kautta siivoomaan ja linja-autokuskeiksi kursseille tai mitä vaan ..ihan niinkuin muutkin.

        Tuossa jotain.. Heitä kohdellaan, miten he kohtelee meitä. Nyt tuli luotia. Mut Menkää Kelaan ja olkaa niinkuin muutkin ja se pölliminen pois.. Te kovasti haluatte tänne kuulua, mutta ette vielä ole mitään sen eteen tehnyt muutakun varkauksia ja rikoksia ylipäätään. Moppi käteen ja töihin vaikka bussilla.


    • sunnuntain (11.7. sivu 2) Hesarissa.

      Kolumnissaan Reetta Meriläinen käsittelee lähinnä uutisen välittämisen ja ihmisarvon turvaamisen välistä ristiriitaa ja rajankäyntiä - josta tällä palstalla on - muissa yhteyksissä ollut paljonkin puhetta.

      Aloituksessasi haluat edellyttää romaneille erityistarkkailua aseiden hallussapidon valvonnan suhteen.

      RM:n kanta tiedon välityksen osalta yleensä kansalaisten erityiskohteluun on se, että ellei voida suoranaisesti osoittaa, että rikos johtuisi ihmisen etnisestä taustasta, homoudesta tai kansalaisuudesta, asioista voidaan vaieta.

      Ihmisoikeuksien näkökulmasta analogisesti olisi saman tapaan ymmerrättävissä, että myöskään ehdottamiasi tarkastuksia ei voitaisi tehdä, ellei voitaisi "osoittaa", että ko. ryhmän edustaja kantaa yleisellä paikalla yleiselle paikalle sopimatonta esinettä.

      Siihen, mitä tuo "osoittaminen" pitää sisällään, on varmaankin laista löydettävissä kohtansa: Ketä tahansa ei summittaisesti saa tarkastaa vain sillä perusteella, että hänellä on mustavalkoinen asustus ja liivit.

      Mutta asiaan liittyvän rajankäynnin suhteen on tilaa varmasti myös kanslaiskeskustelulle, jottei, tässäkään, sorruttaisi ylilyönteihin, joita on tapahtunut ymmärrykseni mukaan huomattavissä määrin Porvoon tapahtuman jälkeen.

      Mielestäni aloituksesi kysymys on hyvä.

      • r5rt

        "Ketä tahansa ei summittaisesti saa tarkastaa vain sillä perusteella, että hänellä on mustavalkoinen asustus ja liivit"
        Poliisilla on epäillessään oikeus tarkastaa aivan kuka tahansa , ja riittävä epäillys tulee jo pelkästään siitä , kuinka paljon luvattomia aseita romaniväestöltä on aiemmin löytynyt.


      • Helvetin Bandiitti

        Miksi sitten poliisi ahkerasti ratsaa henkilöitä, joilla on tietynlainen nahkaliivi? Ja ihan oikein tekevätkin.


      • r5rt kirjoitti:

        "Ketä tahansa ei summittaisesti saa tarkastaa vain sillä perusteella, että hänellä on mustavalkoinen asustus ja liivit"
        Poliisilla on epäillessään oikeus tarkastaa aivan kuka tahansa , ja riittävä epäillys tulee jo pelkästään siitä , kuinka paljon luvattomia aseita romaniväestöltä on aiemmin löytynyt.

        - että poliisi voisi rutiiniluontoisesti ratsata jokaisen vastaantulevan romaanin...?


      • Helvetin Bandiitti kirjoitti:

        Miksi sitten poliisi ahkerasti ratsaa henkilöitä, joilla on tietynlainen nahkaliivi? Ja ihan oikein tekevätkin.

        vihi aseesta tms.


      • Anonyymi
        Mover kirjoitti:

        vihi aseesta tms.

        Onko nyt Seinäjoelle tulossa lisää tummia noine rihlattomine romuineen että täälä tietää itsekkin ladata KAIKKI 6 lipasta täyteen? Kuulin että porukkaa olisi tulossa? Ei enää näitä... on nyt tulevaisuudessa myös aseita .. tai ase jonka piipussa rihlat.. Tämä silti on edelleen Etelä-Pohjanmaa .


    • Uskomatonta leväperä

      Porvon murhaaja on itse asiassa tappanut jo viidesti. Hän puukotti vuosi ennen vaimonsa murhaa vapaalla olleen järjestysmiehen, sai tuomio joka kuitenkin ihme kyllä kaatui kun kukaan silminnäkijä ei todistanut, vaikka miehen puukko löytyi jossa oli uhrin verta.

      • :D

        Miten rotu liittyy tämän ihmisen tekoon?? tai yleensä mihinkään rikoksiin . Aikaa selvää, että tämä tekijä on psykopaatti ja sairas ihminen, joka pitää laittaa hoitaan ja kärsimään koko iäksi!. Suomalaisethan ei tee ikinä mitään rikoksia esim. hoitajien murhat, pedofiilia.Ehkä kannattaa, joskus katsoo itsekki peiliin ennenku menee tuomitsemaan. En itsekkään ajattele, että kaikki SUOMALAISET hoitajat ovat murhaajia ja kaikki suomalaiset miehet pahoinpitelevät naisia.


      • Anonyymi

        Åkerlund... joo no varaan luodin.


    • Näytti ranskalaisministeri toteavan, että romanit ovat turvallisuusuhka. Tässä Porvoon yksittäistapauksessa yksittäinen romani oli turvallisuusuhka useammallekin suomalaiselle.

    • rgvreg

      Poliisi ei uskalla tutkia romaneja.Saa pian syytteen rasismista.pitäkööt taskuaseensa,sitten on syytä huoleen ,kun aseistautuvat rynnäkkökivääreillä.Yleensähän nää tummat teloittavat toisiaan.Tää pilleristi/holisti mustalainen nyt vaan oli poikkeustapaus.Jumalan siunausta SINULLE ESA MUSTALAINEN.Olet yhteiskunnan uhri.

    • Anonyymi

      Miksi romani lapset usein haisee pissalle?

    • Anonyymi

      Jos poliisi puuttuu, yhdenvertaisuusvaltuutettu Stenman nousee takajaloilleen.

    • Anonyymi

      Väittäisin että itseasiassa saavat niitä pois melko paljon, mutta sielä on niin monta heti poraamassa Dekoista toimivia tilalle. Piipussa mitään rihloja niin eivät osu..

    • Anonyymi

      Niin kauan kuin e tappaa toisiaan niin antaa paukkua. Mieluummin niin ettei jää ketään vankilassa elätettäväksi.

      Poliisille tarvitaan oikeus tarkastaa kassit ja povarit ilman erityistä syytä.

    • Anonyymi

      NYT SEINÄJOELLA MUSTALAISET AMPUIVAT 5 HENKILÖÄ.

    • Anonyymi

      Siksi että vähemmistövaltuutettu, oikeusasiamies, punavihreät journalistit ym. tyhjäntoimittajat nostavat hirvittävän metelin rasismista ja etnisestä profiloinnista. Noin voitaisiin tehdä vain sillä tavalla että poliisi ratsaisi samaan aikaan ihan tavallisia ihmisiä, ja siinä olisi ihan älytön vaiva.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2670
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      93
      1987
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      40
      1518
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1398
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      1048
    6. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      68
      946
    7. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      891
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      870
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      864
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      775
    Aihe