Miksi FYSIIKAN perussuureet ovat mitä ovat?

Metri ja sekunti,ym, määritysten perusteet, niin huomaat logiikan, joka ei jätä selittelylle muuta sijaa kuin alkuperän.
Suvelluksina ovat yksiselitteisä.

Samoin värit voidaan määrittää tarkasti aallonpituuden mukaan jne.

Tuosta vaan lukemaan jos yläaste on vielä käymättä tai ei vielä silloin asiaa tajunnut: http://physics.nist.gov/Pubs/SP330/sp330.pdf

Oma "tulkintasi" oli vähintään kummallinen.

Nykyään aika sekunti määritellään valonnopeuden avulla. Se on siis absoluuttisesti mitattavissa.

Säteilykvantin energia on E = h f = h/dt, missä h on Planckin vakio ja dt on värähdysajan pituus. Tämä kaava sitoo ajan ja energian. Kvantin energiaa on luontevaa pitää primäärisenä suureena ja h on luonnonvakio. Tällöin aika dt = h/E. Jos kvantin energia on h Joulea, niin säteilyn värähdysajan pituus on yksi sekunti. Energian yksiköksi voidaan sopia vaikka "Joulu" ta elektronivoltti, mutta silloin sekä h että E lukuarvot vain muuttuvat vastaavasti.

Valon nopeus sitoo ajan ja paikan toisiinsa:
c=ds/dt eli ds = c dt
Kun ajan yksikkö on valittu, niin siitä seuraa pituuden yksikkö.

Ne fysiikan perusuureet ovat teidän kiusaksi olemassa. Siinäpä pähkäilette niiden arvoja.
Mietihän miksi se Avogadron luku on juuri sitä mitä se on. Varmastikin saat miettiä sitä koko loppuelämäsi ajan löytämättä selitystä.

Vakioiden mittaluvut ovat hämärän pietossa. Ei ole teoriaa, joka määrittäisi vakiot juuri sen suuruisiksi, kuin ne ovat.

Osa vakioiksi kutsutuista on osoitettu toisistaan riippuviksi, joten vakioksi voidaan valita niistä joku. Muut ovat silloin johdannaisia. Kuitenkin suurin osa vakioista "leijuu ilmassa", joten emme tiedä, mistä ne johtuvat.

On olemassa muuan vahvistamaton multimaailmahypoteesi, jonka mukaan maailmankaikkeuksia syntyisi sattumoisin erilaisin vakioin, ja niistä jäisi vain elinkelpoiset, siis ne joiden vakiot ovat sopivat, ja muut surkastuisivat pois. Hypoteesia ei ole verifioitavissa eikä falsifioitavissa, joten se jää vain ajatusleikiksi.

On yritetty rakentaa myös teoriaa, jossa gravitaatio löytäisi yhteyden kolmeen muuhun voimaan, jotka ovatkin jo havaittu samaksi eri energiatasoilla. Toiveissa on, että vakiot selittyisivät teorialla. Teoriaa on etsitty jo vuosisadan erittäin laihalla menestyksellä.

SI-järjestelmän kannalta asia on selvä: perussuureet ovat pituus, aika, massa, lämpötila, sähkövirta, ainemäärä ja valovoima.
Tämä johtuu kuitenkin vain osittain itse asian luonnosta, aika suurelta osin sen sijaan vain sovituista määritelmistä, joihin ovat vaikuttaneet käytännölliset ja tieteenhistorialliset syyt. Voi vain arvailla, missä määrin jonkin vieraan sivilisaation toisessa päässä galaksia käyttämässä suure- ja mittajärjestelmässä perussuureet ovat samat kuin Maassa. Osittain ehkä, mutta tuskin tarkalleen; voi paljolti riippua siitäkin, millaiset aistit heillä ovat...
Joka tapauksessa mekaniikassa tarvitaan kolme perussuuretta. SI-järjestelmässä ne ovat pituus, aika ja massa. Se luultavasti onkin luonnollisin valinta, mutta ei ainoa mahdollinen. Aikoinaan monilla teknisillä aloilla käytettiinkin järjestelmää, jossa perussuureina olivat pituus, aika ja voima; voiman yksikkönä oli kilopondi, ja siitä johdettiin yksiköitä muillekin suureille kuten työlle, teholle ja jopa massalle.
Ne neljä muuta SI-järjestelmän perussuuretta ovat sähkövirta, lämpötila, ainemäärä ja valovoima. Näiden asema perussuureina perustuu jo edellisiä selvemmin pikemminkin sovittuihin määritelmiin kuin itse asian luontoon.
Esimerkiksi sähkövirta on valittu perussuureeksi lähinnä mittausteknisistä syistä, koska se on helpompi mitata ja sitä paitsi teknisesti tärkeämpi kuin (staattinen) sähkövaraus, joka kyllä teoreettiselta kannalta olisi epäilemättä luonnollisempi valinta perusyksiköksi. Voidaan sitä paitsi kyseenalaistaa, tarvitaanko sähköopissa erillistä perusyksikköä lainkaan: varauksen yksikkö voitaisiin määritellä (ja aikoinaan cgs-järjestelmässä niin tehtiinkin) varaukseksi, joka vaikuttaa toiseen yhtä suureen, yhden pituusyksikön etäisyydellä olevaan varaukseen yhden voimayksikön suuruisella voimalla. Silloin varaus olisi johdannaissuure samoin kuin kaikki muutkin sähköopin suureet, eikä ns. sähkövakiota tarvittaisi fysiikan kaavoissa lainkaan.
Moolia, ainemäärän yksikköä, taas on verrattukin tusinaan ja muihin sen kaltaisiin kappalemittoihin. Luonnollisin, joskaan ei käytännöllisin yksikkö tälle suureelle olisi tietysti yksi hiukkanen (atomi, molekyyli tms.), jolloin niiden lukumäärä olisi dimensioton suure.
Ja lämpötila on verrannollinen hiukkasten keskimääräiseen liike-energiaan vapausastetta kohti. Sitäkään ei välttämättä tarvittaisi erillisenä perussuureena, vaan sen yksikkönä voitaisiin käyttää vaikkapa joulea vapausastetta kohti, jolloin Boltzmannin vakio saisi arvon 1. Silloin lämpötilat olisi tosin ilmaistava erittäin suurilla luvuilla, mutta miksei yksikkönä voisi käyttää vaikkapa joulea moolia ja vapausastetta kohti, jolle annettaisiin jokin erityisnimi, jolloin kaasuvakio (=Boltzmannin vakio kerrottuna Avogadron vakiolla) saisi arvon 1. Eri asia, olisiko se käytännön kannalta mikään parannus, mutta joitakin fysiikan kaavoja se kyllä yksinkertaistaisi.
Oma lukunsa on se SI-järjestelmän seitsemäs perussuure, valovoima. Se ei oikeastaan ole fysikaalinen suure ollenkaan vaan kuvaa sitä, miten kirkkaalta valo meistä näyttää. Ja siihen ei vaikuta ainoastaan valonlähteen säteilyteho vaan myös aallonpituus, joten eri aallonpituuksilla samaakin säteilytehoa vastaa eri valovoima. Ja se on määritelty puhtaasti aistifysiologisin perustein. Julkisten tilojen valaistuksen suunnittelussa toki tällaistakin mittayksikköä tarvitaan, mutta ei fysiikassakaan juuri muissa yhteyksissä.