Milloin...

Milloin punikit tajuavat että nyt on vuosi 2010?
691
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ne syytävät valheitaan allakasta riippumatta. Ei niissä ole yhtään rehellistä ihmistä. Rehellisyys on äärivasemmalla kielletty asia.

Äänestä

ei mene enää kauaa kun globaali ahneus on tiensä päässä.
Silloin noudetaan sitten pankinjohtajaa iltahämärissä hieman "ajelulle".

Äänestä
  • Vähän väliä täällä avautuu uusi keskustelu, jossa haukutaan valkoisten toimintaa kapinan aikana. Ne keskustelut eivät ole muuhun tarpeellisia kuin siihen, että syrjäytyneet kommunistit yrittävät edelleen jatkaa "vanhojen hyvien aikojen" linjoillaan ja tekevät vallankumousta minkä kerkiävät. Mitään historian tutkimukseen tai moraalikeskusteluunkaan liittyvää tarkoitusta niillä ei ole.

    Miksi niitä keskusteluja ja keskustelijoita ns. punikkipönttölinjoilta täällä piisaa, syy on siinä, että heikäläisissä on paljon järjestäytynyttä yhteiskuntaa kaikin tavoin vastustavia ja kaikenlaisten avustusten varassa piileskeleviä, joilla on enemmän aikaa istua netin ääressä kuin muilla. Keskusteluja on siis näenneäisesti monta, mutta aika pieni stallariporukka niitä pitää yllä.

    Äänestä

  • jääneet vetämättä kirjoitti:

    Vähän väliä täällä avautuu uusi keskustelu, jossa haukutaan valkoisten toimintaa kapinan aikana. Ne keskustelut eivät ole muuhun tarpeellisia kuin siihen, että syrjäytyneet kommunistit yrittävät edelleen jatkaa "vanhojen hyvien aikojen" linjoillaan ja tekevät vallankumousta minkä kerkiävät. Mitään historian tutkimukseen tai moraalikeskusteluunkaan liittyvää tarkoitusta niillä ei ole.

    Miksi niitä keskusteluja ja keskustelijoita ns. punikkipönttölinjoilta täällä piisaa, syy on siinä, että heikäläisissä on paljon järjestäytynyttä yhteiskuntaa kaikin tavoin vastustavia ja kaikenlaisten avustusten varassa piileskeleviä, joilla on enemmän aikaa istua netin ääressä kuin muilla. Keskusteluja on siis näenneäisesti monta, mutta aika pieni stallariporukka niitä pitää yllä.

    maailman talouden painopiste on nyt kommunistisessa maassa. Kohta ottavat punakaartit vallan meilläkin, ja kansanvaltuuskunta hallitsee oikeudenmukaisesti.

    Äänestä

  • suurin talous ja kirjoitti:

    maailman talouden painopiste on nyt kommunistisessa maassa. Kohta ottavat punakaartit vallan meilläkin, ja kansanvaltuuskunta hallitsee oikeudenmukaisesti.

    Nämä ovat niitä samoja kansanvaltuuskuntia, joiden mielestä on ihan OK, että pelkästään neukuissa vaiennettiin ne 66 miljoonaa "väärässä ollutta".

    Äänestä

  • samaa sakkia? kirjoitti:

    Nämä ovat niitä samoja kansanvaltuuskuntia, joiden mielestä on ihan OK, että pelkästään neukuissa vaiennettiin ne 66 miljoonaa "väärässä ollutta".

    uutta ja eteenpäin vievää tapahdu niin kutsutulla mukavuusalueella. Munakasta ei saa rikkomatta munia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Butt fuck kirjoitti:

Milloin punikit tajuavat että nyt on vuosi 2010?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu