Suurin osa suomalaisista kuuluu ev.lut. kirkkoon, eli ovat ns. tapakristittyjä.
He eivät vaikuta juuri muuten kuin vaatimalla eduskunnan kautta kirkon säätämään Raamatun oppeja omien mieltymystensä mukaiseksi. No tämähän käy. Kun papeista ja piispoista suurin osa on ns. leipäpappeja, ei ole ongelmia.
Yksi ryhmä on nämä ”uskoon tulleet”. Yhtäkkiä, poks! aletaan uskoa asioita joista ei ollut kuultukaan, saati että niistä jotain ymmärrettäisiin. Vasta sitten aletaan tutustua asioihin, joihin on jo etukäteen päätetty uskoa! Elämänkokemukseni perusteella olen huomannut että uskosta hakevat apua erityisesti ne, jotka eivät ole saaneet elämäänsä muilla keinoin tasapainoon. Uskonto luo ongelmaiselle ihmiselle toisen persoonan jota ympäristö arvostaa ja kunnioittaa, ja sillä tavoin hän saa ainakin piilotettua ongelmansa. Kun sitten jotain paljastuu (esim. viimeaikaiset pedofiilijutut) hämmästellään: ”ei olisi voinut kuvitellakaan”. Itse en tunne ketään uskovaista joka toimisi niiden oppien mukaan joista paasaa. Yhdessä asuminen ja seksi avioliiton ulkopuolella on tuomittavaa (hyi, hyi). Yksikin paasaaja, joka minulle näitä oppeja selitti (helluntailainen) asuu nykyisin avoliitossa, eikä ilmeisesti ristiriitoja puheiden kanssa ole? Minulla ei ole lisättävää tähän. Helluntailaiset parantavat sairaita, ja varmaan kohta herättävät kuolleitakin itse ottamillaan valtuuksilla. Lestadiolaisten touhu on oma lukunsa, siellä ”seurakunnan vanhimmat” päättävät varmaan senkin mitä kukin saa ajatella. Näitä riittää varmaankin kaikissa uskonlahkoissa. Jokaisessa näyttää kuitenkin olevan perusperiaatteena se, että uskonto säädetään omien tarpeiden mukaiseksi.
Isäni sanoi minulle kun pikkunaskalina kysyin jotain uskontoon liittyvää: ”Ei niitä uskovaisten puheita kannata ottaa vakavasti, ei ne niihin usko itsekään”. Näinhän se valitettavasti on. Isä oli viisas mies.
He eivät vaikuta juuri muuten kuin vaatimalla eduskunnan kautta kirkon säätämään Raamatun oppeja omien mieltymystensä mukaiseksi. No tämähän käy. Kun papeista ja piispoista suurin osa on ns. leipäpappeja, ei ole ongelmia.
Yksi ryhmä on nämä ”uskoon tulleet”. Yhtäkkiä, poks! aletaan uskoa asioita joista ei ollut kuultukaan, saati että niistä jotain ymmärrettäisiin. Vasta sitten aletaan tutustua asioihin, joihin on jo etukäteen päätetty uskoa! Elämänkokemukseni perusteella olen huomannut että uskosta hakevat apua erityisesti ne, jotka eivät ole saaneet elämäänsä muilla keinoin tasapainoon. Uskonto luo ongelmaiselle ihmiselle toisen persoonan jota ympäristö arvostaa ja kunnioittaa, ja sillä tavoin hän saa ainakin piilotettua ongelmansa. Kun sitten jotain paljastuu (esim. viimeaikaiset pedofiilijutut) hämmästellään: ”ei olisi voinut kuvitellakaan”. Itse en tunne ketään uskovaista joka toimisi niiden oppien mukaan joista paasaa. Yhdessä asuminen ja seksi avioliiton ulkopuolella on tuomittavaa (hyi, hyi). Yksikin paasaaja, joka minulle näitä oppeja selitti (helluntailainen) asuu nykyisin avoliitossa, eikä ilmeisesti ristiriitoja puheiden kanssa ole? Minulla ei ole lisättävää tähän. Helluntailaiset parantavat sairaita, ja varmaan kohta herättävät kuolleitakin itse ottamillaan valtuuksilla. Lestadiolaisten touhu on oma lukunsa, siellä ”seurakunnan vanhimmat” päättävät varmaan senkin mitä kukin saa ajatella. Näitä riittää varmaankin kaikissa uskonlahkoissa. Jokaisessa näyttää kuitenkin olevan perusperiaatteena se, että uskonto säädetään omien tarpeiden mukaiseksi.
Isäni sanoi minulle kun pikkunaskalina kysyin jotain uskontoon liittyvää: ”Ei niitä uskovaisten puheita kannata ottaa vakavasti, ei ne niihin usko itsekään”. Näinhän se valitettavasti on. Isä oli viisas mies.
Vastaukset 59
Vanhimmat
Usko on elämäntapa, se ei ole ihmisen keksimä uskonto. Uskonto ja usko ovat kaksi eri asiaa! Ei Jeesus tullut perustamaan uutta uskontoa, vaan tuomaan ilosanoman, joka porautuu kaiken ihmisen uskonnollisen suorittamisen, sääntöjen jne. läpi. Ihminen, joka elää uskosta Herraan Jeesukseen, ei tuomitsemalla luettele ihmisten sääntöjä läheisilleen, vaan rakastaa niin kuin Jeesus rakasti. Tämähän se vasta vetää uskomattomia puoleensa, kun he huomaavat, että Jeesus todella on antanut tuolle ihmiselle jotakin, jota tältä kiireiseltä ja synkältä maailmalta puuttuu. Se on Jumalan rauha ja kun se omistaa, ei millään kilvoittelulla enää ole mitään arvoa. Jeesus antaa tämän rauhan jokaiselle, joka sitä häneltä pyytää. Itse tunnen todisteena kymmeniä ihmisiä, joiden elämän yksin Jeesus on muuttanut! Heidän ongelmansa eivät peity, vaan Jumala on repinyt kaikki vanhat mielen linnakkeet ja esteet maantasalle ja eheyttänyt. Kun ihminen tulee uskoon, mikään ei enää ole entisellään. Usko on lahja Jumalalta, sydämen uskon antaa Jumala, kun me sitä häneltä pyydämme, eivät omat teot, kilvoittelut jne. Kun ihminen elää uskosta Jeesukseen, hän todella toimii uskonsa mukaisesti, sillä niin kuin ihminen uskoo, niin hän toimii. Ihminen ei voi toimia vastoin sitä, mitä sydämessään uskoo. Jos ensin sanot, mutta sitten teet toisin, ei usko Jumalaan ole juurtunut sydämen tasolle, vaan se on vain järjen tasolla olevaa "tietoa, joka tulee muiden ihmisten sanelemana". Tälläinen ihminen ei itse lue Raamattua, vaan ottaa vastaan ohjeita toisilta uskovilta, jotka ovat "pureskelleet sanaa hänen puolestaan". Kun itse tarttuu Raamattuun, Jumala avaa sen sanomaa, kysymyksiin saa vastauksia, eikä tarvitse epäillä tekeekö oikein vai väärin. Kun perusta on Jumalan Sana, maailma ei voi uskoa horjuttaa.
Jeesus on fiktio.
jesus on fiktio ja raamattu satu
Uskollinen parisuhde ja avoliitto eivät voi olla syntiä, koska Jumala ei ole säätänyt muotomenoja, vain käski olla uskollinen ja pysyä liitossa, jos se itsestä riippuu.
Paavalin aikaan uskottiin ympärileikkaukseen, jonka hurskaat miehet kumosivat: "Miksi kiusaatte Jumalaa---"
Ihminen jolle on opetettu, ei saa valehdella, voi tuntea syyllisyyttä myös silloin, kun valehtelee puolustaakseen itseään ja muita.
Omia periaatteitaan on mahdollista noudattaa, Jumalan tunteminen täydentää sitä. Mieti vain sitä, oletko itse oikeassa, toisten arvostelu ei lievitä ahdistusta.
Raamattu ei missään kohtaa puhu avoliitosta, ja Henki sanoo, että jos haluaa elää sukupuolisuhteessa, niin
on mentävä julkisesti avioliittoon, ja Herra on todistaja liitolle oli se sitten solmittu tuomarin tai papin sanoilla.
Uskovan tietentahtoen avoliitossa eläminen on epäluottamuslause Herraa Jeesusta kohtaan.
Kertokaa se Raamatunlause, jossa ilmoitetaan, minkälainen muotomeno on pätevä Jumalan edessä.
Mielestäni rakkaus on ainoa, mikä sitoo. Jos rakastaa toista, kunnioittaa hänen mielipidettään.
Niin monet menevät kokouksiinkin vihaisina, jos joku on onnellinen, eikö hän palvele Jumalaa sydämestään, ennemmin kuin joku katkeraan avioliittoon sidottu?
Kiitos kannanotoistanne. Homma näyttää lähtevän rönsyilemään ”hyvää päivää, kirvesvartta” tyyliin. Kerrataan, jos avaus ei ollut ymmärrettävissä:
Alun pitäen kyse oli siitä, että elämässään jonkinlaisissa vaikeuksissa oleva turvautuu uskontoon. Kuinka todellista usko on, siitä on kysymys. Jos henkilö jopa rehvastelee ”kristillisillä elämänarvoillaan”, ja kuitenkin toimii muulla tavoin kuin väittää, jos oma etu niin vaatii, on kyse valehtelusta. Pidän rehellisyyttä tavoiteltavana ”elämänarvona”. Onko kristillisissä elämänarvoissa näin?
Olettavatko nämä omasta mielestään hurskaat, että heillä on erivapauksia rehellisyyden suhteen?
Taas esimerkki: Kuuntelin Radio Deitä joskus automatkan aikana. Ohjelmaan sai soittaa, ja pyytää esirukousta. Soittajien joukossa oli syöpään sairastuneita, jo terminaalivaiheessa olevia ihmisiä. Heidän edestään rukoiltiin, ja kerrottiin soittajalle että Jeesus parantaa hänet. Epätoivoisia ihmisiä huijattiin vielä kerran.
Olen kuullut ja lukenut uskovaisille omasta seurakunnastaan annettu ohje, ettei vieraitten uskontojen oppeihin saa tutustua, ne ovat ”paholaisen kuiskuttelua”. Onko näin? Tulee mieleen entinen Neuvostoliitto, jossa kaikki kritiikki oli ”vaarallista”.
Avoliiton kristillisyyteen en ota kantaa, koska tämä oli vain esimerkki. Kuitenkin oli hyvä kuulla mielipiteitä tästäkin asiasta. Kuten arvata saattoi, erilaisia mielipiteitä ja tulkintoja on. Tästäkin voi päätellä että Raamatun sanan muokkaaminen omiin tarpeisiin on koko ajan käynnissä.
Kerropa Saaran ja hänen orjattarensa tarina näissä viitekehyksissä, jotka ylläolevassa kirjoituksessa toit esiin.
Arvot.
Näin ymmärrän uskoon tulemisen, että puhuu totta, ja omista teoistaan ensiksi, ja katuu väärää asennettaan.
Hienoilla arvoillaan ei oikein voi kerskua avioeron ja perhehelvetin kokeneet, kuitenkin Jumala on antanut lahjaksi senkin millä joku kerskuu.
Jos saa apua uskonnosta, silloin on parannuskin ollut todellista, koska Jumala ei kuule syntisiä.
Vanhurskas jos tekee vääryyttä uskoen olevansa parempi kuin muut, Jumala hylkää hänet.
Tietenkin ihmisellä on oikeus kysyä ja ajatella, miksi Jeesus olisi vastannut, jollei saisi ajatella?
Kasvatus joka tähtää ihmisen ajattelun tukahduttamiseen, ei ole oikein.
Rehellisyys kuuluu kristillisyyteen. Jos joku kristitty valehtelee, silloin hän ei toimi opetuslapsen tavoin. MInua ihmetyttää, että uskon ulkopuolisilla ei ole mitään muuta kokemusta kristityistä kuin pelkkää negatiivista, mikä laittaa epäilyttämään, että he valehtelevat.
Monesti kristillisyyteen kuuluvat ohjeet ymmärretään väärin kuten tuollaiset "olen kuullut että" -tarinat. Ei ymmärretä sitä, miten herkästä instrumentista on kyse kuin on ihmisen mieli, jonka kautta juuri vihollinen toimii saattaakseen ihmisen pois jumalyhteydestä.
Kristityn on kukistettava järjen päätelmät (sikäli kun ne nousevat Jumalan sanaa vastaan), teoriat, tarut, uskonnot, ihmisopit, jotka voivat viedä eroon Jumalan tuntemisesta. Ei ole kyse siitä, että "papit saisivat valtaansa uskovat", kuten niin herkästi luullaan!
"Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle." 2.Kor.10:5
Sopii epäillä minun valehtelevan jos niin haluaa. En halua mustamaalata ketään, enkä väitä olevani mitenkään esimerkillinen ihminen. Kerroin vain omista kokemuksista, jotka ovat totisinta totta, ja odotin kannanottoja. Totta kai näissäkin asioissa on pääasiassa hyviä asioita, mutta miksi negatiivisia puolia ei sitten saisi käsitellä? Ne ovat asioita jotka ehkä kaipaavat korjausta, ei sen kummempaa. "Olen kuullut", vastaaja tarkoittanee kysymyksiä joita esitin, ja joihin en saanut vastausta. Ne eivät olleet kannanottoja, mikä lienee syytä mainita. Joka tapauksessa tekee mitä hyvänsä, on osattava olla kriittinen myös omiin toimiinsa. Ehkä tästäkin on eriäviä mielipiteitä.
Vastauksessa käytettiin termiä "uskon ulkopuolinen". Se lienee uusi hieno termi. Mistä muuten voit olla varma että olen "ulkopuolinen"? Kyllä kritiikkiä pitäisi voida antaa myös "sisäpuolelta". Vai pitäisikö?
Ristiriitaisuudet puheissa ja teoissa eivät tuo uskovien yhteisöihin lisää jäseniä, se on varma. Kannattaa ottaa tämäkin huomioon.
En halua vatvoa edestakaisin samoja asioita, joista olen jo kerran kirjoittanut, ja omalta osaltani minulla ei ole enää mitään lisättävää, joten kiitän kannanotoista omasta puolestani, ja toivotan kaunista kesää.
>>miksi negatiivisia puolia ei sitten saisi käsitellä?Yksi ryhmä on nämä ”uskoon tulleet”. Yhtäkkiä, poks! aletaan uskoa asioita joista ei ollut kuultukaan, saati että niistä jotain ymmärrettäisiin. Vasta sitten aletaan tutustua asioihin, joihin on jo etukäteen päätetty uskoa!<
Tuo kertoo, ettet tunnu tietävän uskoontulemisesta eli uudestisyntymisestä. Ei aleta yhtäkkiä poks-tyylillä uskoa asioita vaan vastataan Jumalan kutsuun, jokaisella on omanlaisensa kertomus. Eikä etukäteen mitään päätetä uskoa vaan kun on saatu Jumalalta uskonlahja, sitä aletaan käyttää ja opiskella Raamattua.
Sanoisin erään tärkeän asian, mikä ihmisiltä unohtuu: Älkää katsoko uskovia ja päättäkö heidän käytöksensä perusteella, onko kristinuskon Jumalaa vai ei. Ei meitä ole käsketty seurata ihmisiä vaan Jeesusta. Me ihmiset olemme vajavaisia, kukaan ei ole täydellinen, lankeamme, erehdymme, mutta saamme aina nousta ja jatkaa matkaa. Jumala tietää luontomme ja armahtaa nöyrästi katuvaa. Samoin pitäisi meidän ihmisten toimia kanssaihmisille.
Ensiksikin Raamattu ei tunne sanaa avoliitto; se käyttää sanaa avioliitto, mitä tulee suhteeseen miehen ja naisen välillä.
Sehän on selvä, että avioliiton vaikuttimena tulee olla keskinäinen rakkaus, ja että mies haluaa naisen ja
päinvastoin.
Mutta siihen Raamattu ei anna vastausta, että millaiset menot täytyy pitää, kun mies ja nainen haluavat
yhdessä astua avioliittoon. Joten avioliittoon vihkimisessä on hyvä käyttää sitä tapaa, mitä kussakin maailmanosassa on tapana, jos se ei riko Jumalan käskyjä. Kiinalainen voi astua avioliittoon niinkuin Kiinassa
perinteisesti on tapana, jos vain perinteisissä häätavoissa ei ole mitään epäkristillistä.
Tätä minä juuri tarkoitin, että se on avioliitto, kun mies ja nainen sitoutuvat toisiinsa vapaasta tahdostaan, onhan se julkistakin. Jumalan edessä se on pätevää. Taloudellinen ja juridinen liitto on ihmisen keksintöä, onhan se Jumalankin edessä soveliasta.
on avoliitto ja se on ihan sama kuin avioliitto.
"Nykyajan ihmisten perinnne on avoliitto ja se on ihan sama kuin avioliitto."
Eipä ole. Avioliitto on miehen ja naisen yhteiselämän muoto, joka on viranomaisen vahvistama. Avoliitto taas on miehen ja naisen laillisesti vahvistamaton, avioliittomainen yhteiselämä.
Onhan se nykyään jo laillisestikin vahvistettu koska avoliitossa eläville on säädetty joitain myönteisiä lakeja. Mutta Jumalan silmissähän se on ihan sama asia.
tätä väitettäsi:" Mutta Jumalan silmissähän se ( avioliitto ja avoliitto ) on ihan sama asia."
Kun ihmiset elävät yhdessä on se Jumalan tahto olivat he sitten avioliitossa tai avoliitossa tai homoliitossa tai heteroliitossa. Millään muulla ei ole väliä kuin rakkaudella. Siellä missä on rakkaus siellä on myös Jumala.
Olet valitettavan oikeassa siitä, että on monia, jotka ovat näitä "tapakristittyjä" eli eivät oikeasti usko, vaan hakevat ihailua, huomiota ja ympäristön hyväksyntää. Mutta tahdon myös sanoa, että siinä ei ole koko totuus. On monia, jotka uskovat oikeasti ja tahtovat tehdä Jumalan tahdon. Toki ihminen on erehtyväinen ja he tekevät virheitäkin, mutta silti he pyrkivät tekemään niin kuin Raamattu sanoo ja opettaa. Olen itse tavannut monia sellaisia, vaikka olen tavannut valitettavasti myös niitä, jotka eivät oikeasti usko..
Isäsi oli väärässä heidän suhteensa, jotka tosissaan tahtovat seurata Jeesusta! He uskovat tosissaan ja pyrkivät tekemään Jumalan tahdon. Heitä johtaa PYHÄ HENKI!
Jumala on oikeasti olemassa! Samoin on siis Jeesus. Ja valoa on kyllä tarpeeksi niille jotka vain tahtovat nähdä! Mutta toisaalta on tarpeeksi pimeää niille jotka eivät tahdo. Meille on annettu vapaa valinta, ja on jokaisen oma valinta kumman hän valitsee.
On sääli, että olet saanut tuollaisen kuvan kristityistä, koska se ei todellakaan ole koko totuus, vaikka on myös niitä, jotka vai esittävät. Se onkin minusta väärin, että on niin sanottuja "leipäpappeja ja -pastoreita, joiden takia monet joutuvat hukkaan, kun luulevat kaikkien kristittyjen olevan sellaisia!
Toivon, että uskot minua. Itse minä ainakin uskon, ja tunnustan Jeesuksen Herraksi, ja pyrin seuraamaan Häntä! Enkä pelkää myötää sitä! Monet kristityt veljeni ja sisareni ympäri maailmaa jutuvat kidutetuiksi ja tapetuksi, kun eivät kiellä uskoaan! Heitä syrjitään ja pahoin pidellään ja he ovat menettäneet ihmisarvonsa uskonsa takia! Ja silti he seuraavat Jeesusta ja tunnustavat Hänet, ja kuolevat Hänen puolestaan! Voitko väittää niitä satoja tuhansia uskonsa takia tapettuja "tapakristityiksi"?
Inkvisitio. I rest my case.
Raamattu on ilmoitus Jumalalta ja se kertoo miten päästä sovintoon Jumalan kanssa. Raamattu ei ole uskontoa vaan totuus asioista jotka ovat totta uskotko niihin vai et. Jeesus on syntiemme sovittaja ja Hänen kauttaan saamme syntimme anteeksi ja pääsemme sovintoon Jumalan kanssa.
Jeesus on Tie Totuus ja Elämä eikä kukaan tule Jumalan luo muuta kuin Hänen kauttaan. Jeesus on ylösnoussut elävä persoona ja uskoontulo on sitä että Hän tulee elämääsi ja tulet Jumalan Valtakunnan kansalaiseksi. Kaikille jotka ottaa Jeesuksen vastaan Hän antaa oikeuden tulla Jumalan lapseksi. Jos et ole uskossa, elät ulkopuolella Jumalan Valtakunnan etkä voi ymmärtää Hänen asioitaan niinkuin tulisi.
Rukoile että Jeesus tulisi elämääsi! Pyydä Jeesusta elämääsi niin tulet kokemaan jotain Jumalan todellisuudesta. Usko on kaikkia varten koska Jumalan tahto on että kaikki ihmiset pelastuu iankaikkiseen elämään. Ei ole muuta tietä pelastukseen kuin Jeesus. Jos Jeesus ei kelpaa niin ei ole mahdollisuutta iankaikkiseen elämään.
Raamattu on vanhojen myyttien sekamelska jonka sitten muutamat piispat ja kirkonmiehet ovat koonneet jonkinlaiseksi ristiriitaiseksi oppikirjaksi jolla voi pelotella ihmiset maksamaan veronsa.
Raamattu on pyhien kirjojen kokoelma, jonka kristillinen kirkko tunnustaa oppinsa ja elämänsä ohjeeksi. Raamatun jako Vanhaan ja Uuteen Testamenttiin johtuu Jeremiaan lausumasta ajatuksesta, että Herra on kerran tekevä ihmiskunnan kanssa uuden liiton Israelin kanssa tekemänsä vanhan liiton sijalle. Vanha Testamentti on alkuaan ollut juutalaisten pyhä kirja, mutta se siirtyi alkuseurakunnan käyttämänä kristilliseen kirkkoon.
Raamatun teksti ei ole säilynyt alkuperäisenä. Vanhan Testamentin hepreankielinen teksti, joka oli ensin kauan säilynyt suullisena traditiona, oli kirjoitettu muinaisseemiläisellä kirjoituksella, jossa ainoastaan konsonantit merkittiin ja sanat kirjoitettiin yhteen ilman välejä. Uuden Testamentin kreikankielinen alkuteksti on myös säilynyt vain myöhempinä käsikirjoituksina. Alkuperäiset käsikirjoitukset oli kirjoitettu suuraakkosilla papyrukselle tai pergamentille ilman välimerkkejä ja sananvälejä. ( Lähteenä tietosanakirja )
Tämä ei siis pidä paikkaansa: "Raamattu on vanhojen myyttien sekamelska jonka sitten muutamat piispat ja kirkonmiehet ovat koonneet jonkinlaiseksi ristiriitaiseksi oppikirjaksi jolla voi pelotella ihmiset maksamaan veronsa. "
Olen tottunut lukemaan sinun kirjoittamanasi ihan asiallista ja perusteltua tekstiä, mutta nyt ei ollut niin. Mikä syynä?
vanhojen myyttien sekamelska. Siis varsinkin vanha testamentti. Uudessa testamentissa taas on paljon väärennöksiä jotka ovat tulleet mm siksi kun esim evankeliumien kirjoittajat eivät enää muista yksityiskohtia ja sitten on myös väärennöksiä jotka on sinne laitettu ihan tahallaan.
Voin ottaa esimerkiksi neitseellisen raskauden. Sellaista ei tapahdu. Se on aivan mahdotonta. Jeesuksen alkuunpano vain ei olisi saanut olla yhtä "syntistä" kuin tavallisten ihmisten joten kertomus koristeltiin henkisemmäksi.
Jeesuksen tekemät ihmeteotkaan eivät ole tosia. Kuolleita ei voi herättää henkiin, mutta jos potilas onkin vain irtautunut ruumiistaan mutta hopealangalla vielä kiinni (NDE) on mahdollista saada henki takaisin ruumiiseen. Tätä tapahtuu nykyäänkin. Käsillä parannusta myös.
Vanhassa testamentissa on taas yritetty kertoa miten kaikki on saanut alkunsa ja kertomukset ovat vertauskuvallisia, mm eri myyttien lainausta. Vanhan testamentin jumala ei ole Jumala.
Jos kirjoitat jotakin, perustele se! Nyt toistelet omaa tyhjää puhettasi. Tutustu Raamatun syntyhistoriaan uskoitpa tai et, ja saatat vihdoinkin tajuta, ettei se ole sekamelska, vaan hyvin luotettava dokumentti tapahtumineen, henkilöineen jne.
p.s, Sanot ettet usko Jeesuksen tekemiin ihmeisiin ja silti uskot hopealankoihin ja henkiin?
eikös liikuta ihan samalla alueella?!?
Miten voit perustella neitseellisen raskauden, puhuvan käärmeen?
Olen kertonut esim sumereista aikaisemmin. Heidän luomiskertomuksensa on kirjoitettu aikaisemmin kuin raamatun ja raamatun luomiskertomus "muistuttaa" sumerien kertomusta mutta sumerien kertomus on selvempi, loogisempi. Raamatun luomiskertomus on vain vertauskuvallinen myytti, lainattu muualta ja taiteiltu omaan asuun.
Vain uskovaiset pitävät raamattua luotettavana syntyhistoriana, ei kukaan muu koska muut ovat ymmärtäneet mikä se oikeastaan on.
Ja todisteita on paljon. Voit itse googlailla jos haluat.
ihaile luomakuntaa ja itseäsi, niin näet Hyvän Jumalan luoman todistuksen Luojasta. Lisäksi Raamatussa on kerrottu kuinka kaikki tapahtui, sillä Mooses sai sanomansa Jumalalta ja Herralta. Uskotko Raamattuun riippuu sinun suhteestasi Isään Jumalaan Herran Jeesuksen ja Pyhän Hengen vaikutuksen kautta. Jos et usko, niin voit etsiä Jumalan valtakuntaa, kun Jumalan rakkaus vetää sinua parannukseen ja pyhitykseen, mutta ei tapahdu automaattisesti, vaan ihmisen kannattaa turvata Herraan ja kasvaa tahtonsa tuntemisessa ja tekemisessä, niinkuin on kirjoitettu ja opetettu Raamatun ja Pyhän Hengen kautta. Tietysti voit elää ilman Jumalan valtakuntaa, mutta autuaat ne, jotka elävät Jumalan lapsina elävän veden vaikutuksessa ja Pyhän Hengen voimassa. Ihminen, joka oppii tuntemaan Jumalaa ja Herraa Jeesusta, saa suuren armon ja voi pyhittyä totuudessaan, amen.
etteikö Jumalaa olisi. Hän on vain eri kuin raamatun Jahve.
palvelijansa Mooseksen kautta, sillä Mooses on uskollinen koko Herran huoneessa. Täytyy vain ymmärtää että Jeesus toi lakiliiton tilalle armoliiton, joka verensä voimassa antaa ihmisille anteeksi heidän syntinsä ja tahtoo Pyhällä Hengellä pyhittää itselleen kansan, joka ahkeroitsee hänen hyviä tekoja tahtonsa mukaan ja johdattaa itsekutakin ihmistä kun rukoillen vaelletaan ja anotaan hengellistä hyvää, sillä kaikki ne on Jeesuksessa elävän veden ja Pyhän Hengen vaikuttamina, amen.
niin kyllä se on sitten sen jälkeen pilattu kun ei Jumalan rakkaudesta näy mitään.
Jumalan rakkaus on siinä, että Isä antoin Poikansa Jeeseksen ristiinnaulittavaksi, että meillä Herrassa olisi Elämä ja yltäkylläisyys ja voisimme myös rakastaa Herraa ottamalla ristimme ja tekemällä tahtonsa, niinkuin on kirjoitettu.
Jumala ei antanut Jeesusta ristiinnaulittavaksi. Se on suurin valhe mitä on. Jos se olisi totta olisi Jumala saatana.
tätä asiaa, sillä vasta itse uskoon tulemalla ja siinä kasvamalla voi ihminen nähdä asiaa ja vaikka ihmisen käsitykset parhaassakin tapauksessa ovat subjektiivisia, niin valitettavasti näet nuo asiat niinkuin ulkopuolinen. Lisäksi osassa kirjoittamaasi se oli värittynyt voimakkaasti erikoisen suppealla näkemyksellä ja negatiivisesti, mutta isäsi noin sanoessa sen voi ymmärtää. Toivottavasti voit tulla tuntemaan taivaallista Isää Jeesuksessa ihan vaikka pelkästään Raamatusta lukien ja rukoillen ja anoen Jeesuksen nimessä Jumalan valtakunnan tuntemista, sillä tietyllä tavalla olet jyvällä, mutta et kuitenkaan syntynyt vedestä ja Hengestä niinkuin jokaisen ihmisen joka tahtoo päästä Jumalan valtakuntaan, tulee myös siten syntyä Jumalan lapseksi taivaallisista ihan konkreettisesti.
sillä kuuluu ihmisen subjektiivisuuteen.
">>>Raamattu on vanhojen myyttien sekamelska jonka sitten muutamat piispat ja kirkonmiehet ovat koonneet jonkinlaiseksi ristiriitaiseksi oppikirjaksi jolla voi pelotella ihmiset maksamaan veronsa.
Uskon Jumalaan mutta en vanhan testamentin Jahveen. Oikea "Jumala" ei ole niin verenhimoinen kuin Jahve on eikä pakota ketään uskoonsa miekan avulla.
Jeesus on voinut olla olemassa. Hän voi olla myös monen ihmisen sekoitus joista on sitten luotu yksi Jeesus. Minä uskon myös jonkinlaiseen Jeesukseen mutta hän ei ole Jumala vaan hän oli aika korkea henki, aika valaistunut, mutta hän oli kuitenkin ihminen ja omasi ihmisen ominaisuudet joista varsinkin kiukku oli aika suuri. Hän oli myös jonkin verran ylimielinen toisin uskovia kohtaan.
Jeesuksesta kirjoitetut tarinat ovat liioiteltuja eikä kirjoittajien muisti enää pelannut niin monta vuotta tapahtumien jälkeen. Joten ei niihin voi luottaa. Sitä paitsi nämä piispat jotka kokosivat raamatun keksivät vielä omia juttujaan siihen.
Tarinat siitä että Jeesus kuoli ihmisten syntien tähden ja että uskomalla häneen saa ikuisen elämän on Paavalin keksintöä. Eikä totta. Ihmisillä on jo ikuinen elämä. Olemme henkiä emme fyysisiä ihmisiä oikeasti. Olemme myös osa Jumalaa, emme osa Jahvea.
Tällainen ropakandakanava pitäisi välittömästi lopettaa, tällainen mielikuvitusmiesten(Jeesus, Allah, jumalat ylipäätään) palvominen ja jeesuksen huutaminen ei ole aivan tervejärkisen ihmisen hommaa sanon minä. Maailman syntyä kun ei katsos mistään satukirjasta(raamattu, koraani) täysjärkinen lue vaan se on tieteellisesti todistettu asia, mikään raamattu ei ole tieteellinen julkaisu vaan täysi valheita täynnä oleva kirja, jota vähä-älyiset lukevat kuin romaania sanasta sanaan. Raamatusta tosin löytyy varmasti hyviä elämänohjeita, jos osaa rivien välistä lukea, tosin sitä harvat osaavat..
vielä Jumalan armosta tuntemaan totuuden ja siten saisi vapauden synneistään Jeesuksessa ja Jumalan valtakunnassa.
> Tässä on kysymys uskosta, ei tiedosta. Jos uskot Jumalaan, uskot täydellisesti sen mitä Hän Raamatussa ilmoittaa.
Mielestäni tässä on kysymys molemmista, sekä uskosta että tiedosta, sillä sitä varten antoi Raamatun, että tietäisimme siinä esityt asiat ja ovat korvaamattoman arvokasta, sillä Jumala ilmoittaa tahtonsa ja todistaa Pojastaa Jeesuksesta, että syntyisi usko ja toivo ja rakkaus Herran Hengessä, josta myös antaa tiedon, että voimme sitä uskossa anoa ja saada, sillä jokainen anova saa ja etsivä löytää. Samoin Ilmestyskirjassa on runsaasti korvaamatonta tietoa myös tulevista asioista ja uskossa saamme ne vastaanottaa ja näemme myös niiden täyttymisen, jos Herra suo elinpäiviä ja ymmärrystä ja viisautta kuten viidellä neitsyellä öljy astioissa ja on kuvaus tulevasta Jumalan seurakunnasta, jotka pääsevät Ylkänsä Jeesuksen tykö valtakuntaansa.
Yksi Henki, jonka kautta voimme syntyä Jumalan lapsiksi, kun teemme parannuksen ja anomme elävää vettä ja Pyhän Hengen armolahjaa. Raamatussa on kaikki Jumalan sana annettu ihmisille tiedoksi, amen.
Mitään enempää sekametelisoppaa emme tarvitse, valitettavasti ihmisten omissa teissä on paljon mutkia ja mielissään monenlaista turhaa ja väärää, sillä paljon on turhuutta auringon alla ja Paha pyrkii eksyttämään valitutkin, sillä muut ovat jo muutoinkin eksyksissä, mutta heitäkin Jumalan rakkaus vetää parannukseen.
raamatun sekametelisoppaan, mutta se on sinun elämäsi.
harvinaisen selvä.
olette kaikki jesuksesta sekaisin, kuuletteko kun lusiver kuiskailee teillekin? uskokaa vain satuihin, mutta maailma on lusiverin vallassa alta aikayksikön!
sekametelisoppaa, kuten itse todistit itsellesi olevan, joten tarvitset Herran armoa ja totuutta.
itsestäsi, että sinulle Raamattu on sekametelisoppaa. Tässä ei ole mitään väärinymmärrystä.
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9190282/45027945
mitä iloa sinulle on tuosta kirjoittamastasi, sillä Paha vihaa sinuakin ja tahtoo sinut tuhota. Jeesus sen sijaan osoitti rakkautensa kuolemalla syntiesi puolesta ristillä ja on siten ainoa toivosi voittaa maailma, joka on Pahan vallassa, vaikka ei voikaan mitään tehdä, ellei sitä hänelle sallita. Ylistetty ja kiitetty on yksin Isä Jumala ja Herra Jeesus Hyvänä Paimenena, sinunkin ainoana toivona hyvään Elämään, amen.
miten milloinkin tuntuu.
Sinä vain et usko niin.
Jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen ja tuo on minun. Eikä se sinulle kuulu.
Raamatun ja tiedän sen olevan Jumalan sanaa ja samoin Jeesuksen Jumalan elävä Sana, amen.
Ei se minua haittaa, mutta älä tarjoa minulle raamatun sekametelisoppaa. Totuus minulla on jo.
Pitäisikö minun sitten uskoa sinun valheitasi raamatusta?
sillä vain Jumalan valkeudessa eli totuudessa voit sinäkin saada Jumalan armon, joka ei ole vähäpätöistä vaan suunnattoman kallista ja ainutlaatuista. Tule siis lavealta tieltä kaidalle, niin saat Jumalan tahdon mukaisen Elämän ja kuuluu minulle, koska tahdon rakastaa sinun sieluasi ja sen parasta ajatella, sillä nykyisellä tielläsi menet alaspäin etkä Jumalan valtakuntaan niinkuin Jumalan rakkaus sinua vetää parannukseen. Usko minua, sillä tiedän tämän ja kuuluu minulle, koska olet lähimmäiseni, jonka parasta tahdon ajatella ja siitä sinulle kirjoittaa, amen.
Raamatusta ja Jeesuksesta sinun kannattaa uskoa ja niiden mukaan tehdä mielenmuutos, koska se on sinun ainoa toivosi Jumalan antamaan hyvään perintöosaan ja pääsyyn Jumalan valtakuntaan ja Paratiisiin syömään elämän puusta, joka on Paratiisissa. En itseasiassa pyydä uskomaan ihmisenä itseeni vaan ihmisenä Jeesukseen ja anomaan elävää vettä ja Pyhän Hengen opetusta ja armolahjaa, jos tahdot hyvää elämääsi, toki myös lihan mielen kannalta ei tahdottavaa tulee, sillä Henki sotii lihan mieltä vastaan ja toisinpäin. Siksi voin kehottaa sinua ottamaan ristisi eli tekemään Jumalan tahdon, mutta Herra antaa myös yltäkylläisen Elämän ja hyvän hedelmän eli uskon ja toivon ja rakkauden, samoin iloa ja rauhaa ja vanhurskautta. Jos olet näitä kokenut aiemmin eli maistanut Jumalan hyvää sanaa ja sitten eroon joutunut, niin sittenkin voit tehdä parannusta ja uudelleen uudistua rakkaudessa Herraa Jeesusta kohtaan, samoin jos et aiemmin saanut maistaa Jumalan hyvyyttä, niin voit ensirakkautena kokea sen, kun Herraa lähestyt ja anot ja otat vastaan lukemalla Uutta Testamenttia ja vanhurskauttaan anoen saat uudistua hengellisen hyvän kautta uudeksi Jumalan lapseksi Jeesuksessa Henkensä siunauksessa.
ja Herran Jeesuksen. Muista silti, että jokainen joka hädän päivänä huutaa avukseen Herraa Jeesusta saa armon ja avun ja tällaisen ihmisen on hyvää muistaa kiittää ja kunnioittaa, sillä Paha sen pyrkii mitätöimään keksimällä valheita, sillä vihaa sitä, että ihminen kiittää ja kunnioittaa Jumalaa Jeesuksen nimessä ja Pyhässä Hengessä, mutta ihmiselle se on hyvää, sillä luotujen tulee kunnioittaa ja kiittää Luojaa, sillä kaiken hyvä saavat häneltä ja Kirkkauksien Herralta Jeesukselta.
Jumalaa kylläkin eikä minullakaan ole mitään Jumalaa vastaan. Sääli vain että Jumalasta ja Jeesuksesta on tehty uskonto joka on niin negatiivinen.
Eli olen jo valinnut Jumalan.
Olen jo kamut Jumalan kanssa ilman tuota destruktiivista uskontoa.
Mutta jätä se turha saarnaaminen.