Palestiina ?

40-luvulla YK antoi juutalaisille palasen maata
silloisesta Palestiinasta ja ne entiset asukkaat
ajettiin hornan tuuttiin.Arabit kun eivät olleet
ihmisiä.60-luvulla oli Israel kasvanut paljon
enemmän kuin he olivat ajatelleetkaan. Sitten
keksittiin että tehdäänpäskin sota että saadaan
enemmän maata.Taas arabit pois sieltä
valloitetuilta alueilta ja juutalaiset
tilalle.Sinne jäi sukupolvien aikojen asumat
arabien tilat ja maat.Ne entiset asukkaat
pantiin keskitysleireille.Nyt ei vieläkään riitä
se maa,vaan pitää myös panna arabien asumuksia
maan tasalle ja sitten juutalaiset muuttavat
heidän tilalleen.Ja kun yön pimeydessä tulee
Israelin tankit tuhoamaan Palestiinalaisten
asumuksia ja joku niitä tankkeja heittää
kivellä,niin sitä kivenheittäjää nimitetään
terroristiksi.Olimmeko mekin terroristeja sodan
aikana kun puolustimme Karjalaa?Ja jos joku
sanoo,että Karjala takaisin,onko myös hän
terroristi?Muutama vuosi sitten Israelilaiset
poliisit ottivat muutaman palestiinalaisnuoren
keskellä päivää väkisin mukaansa.Kun heidän
ruumiinsa palautettiin oli kaikkien vatsat
aukaistu vatsanpohjasta kaulaan asti.Yksikään
länsimaalainen lehti ei ottanut tätä tapahtumaa
palstoilleen, se oli liian raskauttavaa Israelia
vastaan.Kuitenkin Ruotsin televisio näytti nämä
kuvat yhtenä iltana.Ja tänä aamuna oli
uusinta.Ja kun ruumiit palautettiin ne täytyi
yöllä haudata ettei ihmiset olisi niitä
silvottuja ruumiita nähneet.Eipä taida kauan
elää se toimittaja jolla nämä kuvat ovat
hallussaan,kyllä siitä pitää huolen se Israelin
salainen poliisi.Nyt kun juutalaiset ovat kaiken
Palestiinalaisten maan varastaneet,mihin sen
Palestiinan voi yleensä perustaa ?
0126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Kuka on terroristi? kirjoitti:

40-luvulla YK antoi juutalaisille palasen maata
silloisesta Palestiinasta ja ne entiset asukkaat
ajettiin hornan tuuttiin.Arabit kun eivät olleet
ihmisiä.60-luvulla oli Israel kasvanut paljon
enemmän kuin he olivat ajatelleetkaan. Sitten
keksittiin että tehdäänpäskin sota että saadaan
enemmän maata.Taas arabit pois sieltä
valloitetuilta alueilta ja juutalaiset
tilalle.Sinne jäi sukupolvien aikojen asumat
arabien tilat ja maat.Ne entiset asukkaat
pantiin keskitysleireille.Nyt ei vieläkään riitä
se maa,vaan pitää myös panna arabien asumuksia
maan tasalle ja sitten juutalaiset muuttavat
heidän tilalleen.Ja kun yön pimeydessä tulee
Israelin tankit tuhoamaan Palestiinalaisten
asumuksia ja joku niitä tankkeja heittää
kivellä,niin sitä kivenheittäjää nimitetään
terroristiksi.Olimmeko mekin terroristeja sodan
aikana kun puolustimme Karjalaa?Ja jos joku
sanoo,että Karjala takaisin,onko myös hän
terroristi?Muutama vuosi sitten Israelilaiset
poliisit ottivat muutaman palestiinalaisnuoren
keskellä päivää väkisin mukaansa.Kun heidän
ruumiinsa palautettiin oli kaikkien vatsat
aukaistu vatsanpohjasta kaulaan asti.Yksikään
länsimaalainen lehti ei ottanut tätä tapahtumaa
palstoilleen, se oli liian raskauttavaa Israelia
vastaan.Kuitenkin Ruotsin televisio näytti nämä
kuvat yhtenä iltana.Ja tänä aamuna oli
uusinta.Ja kun ruumiit palautettiin ne täytyi
yöllä haudata ettei ihmiset olisi niitä
silvottuja ruumiita nähneet.Eipä taida kauan
elää se toimittaja jolla nämä kuvat ovat
hallussaan,kyllä siitä pitää huolen se Israelin
salainen poliisi.Nyt kun juutalaiset ovat kaiken
Palestiinalaisten maan varastaneet,mihin sen
Palestiinan voi yleensä perustaa ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu