Tutkijanainen

Tämä kirjoitus oli tämän päivän IL:ssä:

"Kadehdittava" musliminainen

Olemmeko me suomalaiset kohteliaita, tyhmiä vai
vain heikkoja itsetunnoltamme, kun me mukaudumme
auliisti vieraiden tapoihin, meillä ja muualla?

Jopa naiskansanedustajat peittivät taannoin
päänsä huivilla, kun matkustivat edustamaan
Suomea muslimimaahan. Sitä perusteltiin
periaatteella "maassa maan tavalla".

Mutta miksi sitten tänne tulevat muslimit eivät
riisu huntujaan ja kaapujaan ja sonnustaudu
länsimaiseen pukuun tai minimekkoon? Maassahan
piti olla maan tavalla!

Miksi meillä on tarve myötäillä ja etsiä
hyväksyntää jopa nöyryyttävällä tavalla? Miksi
emme ole ylpeitä siitä, mitä meillä on: omat
näkemyksemme, tapamme ja kulttuurimme?

* * *

Tätä piti taas ryhtyä ihmettelemään, kun silmiin
osui tutkija Sari Näreen kirjoitus tuoreessa
Suomen Kuvalehdessä. Siinä hän ymmärtää
musliminaisen sorrettua elämää ja pitää sitä
länsimaisten naisten kannalta jopa kadehdittavana.

Eikä ole kuin reilu vuosi aikaa, kun hän ymmärsi
mustien miesten täällä tekemiä raiskauksia, koska
mustat miehet elävät yhteiskunnassa, jossa kaikki
kunnioitettavat naiset ovat mustia ja valkoiset
naiset ovat vain seksiä etsiviä pornolehtien
huoria, joita ympärileikkaamattomat miehet eivät
ole pystyneet tyydyttämään.

Mutta tuoreeseen tapaukseen!

Näre näkee islamilaisen maailman huntuineen
naisen suojana. Sukupuolet täydentävät toisiaan
ja vahvat sukupuoliroolit - miehen julkinen ja
naisen yksityinen - ehkäisevät kilpailua niin
sukupuoliryhmien sisällä kuin niiden välillä.

Länsimainen maailma elää jatkuvassa, kiihkeässä
muutoksessa, islamilaisilla taas on Näreen mukaan
kaipuu status quohon, muuttumattoman tilaan.
(Itse olen kyllä ollut huomaavinani, että ainakin
kiihkoislamilaisten tähtäimessä on islamilainen
maailmanvallankumous!)

Kilpailu- ja muutosvimma on Näreen mukaan se
länsimaiden pahe, joka aiheuttaa stressiä,
kiirettä ja turvattomuutta. Aika onkin hänen
mukaansa se, jota me voimme kadehtia
musliminaisen elämässä. Kun me hänen mukaansa
olemme digitaalisen ajan vankeja, islamilainen
järjestys antaa tilaa orgaaniselle
aikakäsitykselle, jossa aika määrittyy ihmisten
tarpeista.

* * *

Tähän tekee mieli vain todeta, että aikaa
islamilaisella naisella on - kunnes kaula
katkaistaan.

Hiljan esitettiin tv:ssä dokumentti
Afganistanista. Siinä haastattelija kysyi
paikalliselta päättäjältä, miksi heille
rakennettua hienoa jalkapallokenttää käytettiin
naisten teloituspaikkana. Vastaukseksi mies sanoi
ihan tosissaan, että jos länsimaat rakentavat
heille uuden teloituspaikan, jalkapallokentällä
voidaan pelata jalkapalloa!

On outoa, että feministiksi kuvailtu Näre ei näe
Afganistanin alistettujen, sorrettujen,
kidutettujen ja teloitettujen naisten hätää, vaan
hänestä ongelmia pikemminkin on länsimaisten
naisten elämässä.

Totta on, että kiire haittaa täällä monen elämää,
mutta suhteellisuudentaju sietää silti säilyttää
ongelmien vertailussa. Sympatioista huolimatta.
5197
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pukeutukoot Näre itse sulkapallohuiviin ja
näyttäköön itse esimerkkiä, ennenkuin alkaa
länkättämään muille.

Suoraan sanottuna nämä Näreet ja kumppanit ovat
naurettavimpia otuksia mitä maa päällään kantaa.

Äänestä

Luin itsekin toimittaja Nurvalan jutun ja
ajattelin juuri samaa kuin sinäkin.
Näreelle tekisi tosiaan näreet kun joutuisi itse
kokeilemaan käytännössä sitä arabinaisen arjen
ihanuutta..
Sitten vielä parikymmentä rättipäistä
kamelikuskia pakputkea tuuppaamaan niin voi sitä
onnelaa..
hauskinta vielä on että valtio tukee
näitä "älyköitä " jotka ovat kuin viemäristä..

Äänestä

Tämä tutkijanainen lienee saanut palkkansa
veromarkoista ? Uskomatonta. Eikö näillä
perkeleen naistutkimushommilla ole enää mitään
tolkun häivää.

Äänestä

Tutkimus on ilmeisesti sitä "naisen logiikkaa",
jota kuulemma kaivataan eduskuntaa myöten lisää,
siis tasa-arvon nimissä;)

Äänestä

Eipä voi muuta sanoa, kuin että kaikkea sitä
kuulee !

Nyt vaan ikävä kyllä näyttää, että
afgaaninaisraukat joutuvat takaisin vapauden
ikeen alle, kun talipallot saavat turpaansa.
Närettä varmaan itkettää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mitäs sanotte siitä? kirjoitti:

Tämä kirjoitus oli tämän päivän IL:ssä:

"Kadehdittava" musliminainen

Olemmeko me suomalaiset kohteliaita, tyhmiä vai
vain heikkoja itsetunnoltamme, kun me mukaudumme
auliisti vieraiden tapoihin, meillä ja muualla?

Jopa naiskansanedustajat peittivät taannoin
päänsä huivilla, kun matkustivat edustamaan
Suomea muslimimaahan. Sitä perusteltiin
periaatteella "maassa maan tavalla".

Mutta miksi sitten tänne tulevat muslimit eivät
riisu huntujaan ja kaapujaan ja sonnustaudu
länsimaiseen pukuun tai minimekkoon? Maassahan
piti olla maan tavalla!

Miksi meillä on tarve myötäillä ja etsiä
hyväksyntää jopa nöyryyttävällä tavalla? Miksi
emme ole ylpeitä siitä, mitä meillä on: omat
näkemyksemme, tapamme ja kulttuurimme?

* * *

Tätä piti taas ryhtyä ihmettelemään, kun silmiin
osui tutkija Sari Näreen kirjoitus tuoreessa
Suomen Kuvalehdessä. Siinä hän ymmärtää
musliminaisen sorrettua elämää ja pitää sitä
länsimaisten naisten kannalta jopa kadehdittavana.

Eikä ole kuin reilu vuosi aikaa, kun hän ymmärsi
mustien miesten täällä tekemiä raiskauksia, koska
mustat miehet elävät yhteiskunnassa, jossa kaikki
kunnioitettavat naiset ovat mustia ja valkoiset
naiset ovat vain seksiä etsiviä pornolehtien
huoria, joita ympärileikkaamattomat miehet eivät
ole pystyneet tyydyttämään.

Mutta tuoreeseen tapaukseen!

Näre näkee islamilaisen maailman huntuineen
naisen suojana. Sukupuolet täydentävät toisiaan
ja vahvat sukupuoliroolit - miehen julkinen ja
naisen yksityinen - ehkäisevät kilpailua niin
sukupuoliryhmien sisällä kuin niiden välillä.

Länsimainen maailma elää jatkuvassa, kiihkeässä
muutoksessa, islamilaisilla taas on Näreen mukaan
kaipuu status quohon, muuttumattoman tilaan.
(Itse olen kyllä ollut huomaavinani, että ainakin
kiihkoislamilaisten tähtäimessä on islamilainen
maailmanvallankumous!)

Kilpailu- ja muutosvimma on Näreen mukaan se
länsimaiden pahe, joka aiheuttaa stressiä,
kiirettä ja turvattomuutta. Aika onkin hänen
mukaansa se, jota me voimme kadehtia
musliminaisen elämässä. Kun me hänen mukaansa
olemme digitaalisen ajan vankeja, islamilainen
järjestys antaa tilaa orgaaniselle
aikakäsitykselle, jossa aika määrittyy ihmisten
tarpeista.

* * *

Tähän tekee mieli vain todeta, että aikaa
islamilaisella naisella on - kunnes kaula
katkaistaan.

Hiljan esitettiin tv:ssä dokumentti
Afganistanista. Siinä haastattelija kysyi
paikalliselta päättäjältä, miksi heille
rakennettua hienoa jalkapallokenttää käytettiin
naisten teloituspaikkana. Vastaukseksi mies sanoi
ihan tosissaan, että jos länsimaat rakentavat
heille uuden teloituspaikan, jalkapallokentällä
voidaan pelata jalkapalloa!

On outoa, että feministiksi kuvailtu Näre ei näe
Afganistanin alistettujen, sorrettujen,
kidutettujen ja teloitettujen naisten hätää, vaan
hänestä ongelmia pikemminkin on länsimaisten
naisten elämässä.

Totta on, että kiire haittaa täällä monen elämää,
mutta suhteellisuudentaju sietää silti säilyttää
ongelmien vertailussa. Sympatioista huolimatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu