Meillä on kolme aikuista chihuahuaa ja hammaskivi on osoittautunut meidän kohdallamme suureksi riesaksi. Sitä siis kertyy hirveää vauhtia jokaiselle koirallemme! Olemme käyttäneet koiriamme jo monesti eläinlääkärissä hammaskiven poistossa, viimeksi alkukeväällä kävi jokainen, mutta taas niillä alkaa suut haista ja hampaat näyttämään ikävän keltaisilta. :( Vanhimmat koiramme ovat vasta 5-vuotiaita, eli ei mitään vanhuksia vielä joille nyt hammaskiveä kertyykin luonnollisesti enemmän kuin nuorille. Meillä alkaa olla keinot aika loppu torjua tuota hammaskiveä, joten haluaisinkin kuulla vinkkejä tai kokemuksia muilta, että miten koirien hampaat saa pysymään siistinä edes vuoden!
Tiedän kyllä, että pienillä koirilla on paljon suurempi taipumus hammaskiveen kuin suurilla mutta en osannut koskaan kuvitella, että jokainen meidän koiramme oireilee noin pahasti. Se harmittaa kovasti jo pelkästään rahan suhteen (yksi toimenpide n. 150€ x 3 x ainakin kahdesti vuodessa...) mutta ennen kaikkea sen takia, että koirat joudutaan joka kerta nukuttamaan ja se on jo suuri riski, mitä en haluaisi ottaa.
Olemme syöttäneet koirille erilaisia nappulamerkkejä mutta niissä ei olla huomattu mitään eroa hampaiden terveyden kannalta. Eikä myöskään sillä, että annetaanko nappulat turvotettuina vai kovina. Mitään purkkiruokaa en edes ala harkitsemaan, koska en usko niiden olevan kunnon ravintoa koiralle eivätkä varmaan auta yhtään tässä tilanteessa. Käytämme Plaque offia joka päivä täyden annoksen ja koirilla on jatkuvasti tarjolla puruluita (joita tosin vain nuorin syö aktiivisesti). Sen lisäksi ne saavat Dentastixit (nämä uppoaa kaikille).
Nyt kysyisinkin teiltä, jotka olette tämän sepustuksen jaksaneet kokonaan lukea, että olisiko teillä antaa hyviä ja toimivia (tai edes kokeilemisen arvoisia) vinkkejä?? Olen yrittänyt silloin tällöin pestä koirien hampaitakin tahnan kanssa mutta se on niin työn ja tuskan takana, että tuntuu ihan eläinrääkkäykseltä :( Ei ole siis ollenkaan mukava toimenpide minulle eikä koirillekaan...
Hammaskivi suurena ongelmana
14
562
Vastaukset
- ...................
Anna niiden jyrsiä ihan oikeita luita. Meillä on pikkukoira, joka on raakaravinnolla. Hampaat on todella hyvässä kunnossa, ja hammaskiveä ei ole tullut sen jälkeen, kun aloimme antamaan ihan ehtaa tavaraa jyrsittäväksi. Eli kunnon luita ja ihan raakana. Mm. naudan sääriluita halkaistuna. Huomioitava vaan muussa ruokinnassa, ettei tule liikakiloja, jos kovin lihaisia saa. Mitään muita keinoja ei käytetä, ei pestä hampaita ym...
- ferfrefregreg
ja ei hammaskiveä. Osta sellaisia leluja, joissa väkkäröitä, ei pelkkiä pehmoleluja. Ei mitään kaupan mössömössömukaluita.
- chihumamma
Kanan kaulat ja naudan rustoluut nyt tulee ainakin mieleen, että mitkä on pieniä ja pienellekin koiralle sopivia pureskeltavia. Mitähän muita mahtaisi olla? Taidan tosiaan unohtaa nuo muka puruluut kokonaan ja korvata koirien toisen aterian ihan oikeilla lihaisilla luilla.
- vfvre
syömään luut kunnolla, etteivät tukehdu niihin ja ettei mahat mene kuralle :)
Voit antaa mitä tahansa luita, mitä löydät, kunhan tosiaan oppineet syömään ensin. Meillä saavat mitä vain milloinkin kaupasta löytyy, sikaa, nautaa, lammasta, poroa, aikuisia isoja koiria ja osaavat syödä kovatkin luut oikein. - chihumamma
vfvre kirjoitti:
syömään luut kunnolla, etteivät tukehdu niihin ja ettei mahat mene kuralle :)
Voit antaa mitä tahansa luita, mitä löydät, kunhan tosiaan oppineet syömään ensin. Meillä saavat mitä vain milloinkin kaupasta löytyy, sikaa, nautaa, lammasta, poroa, aikuisia isoja koiria ja osaavat syödä kovatkin luut oikein.Hyvä pointti tuo opettaminen. Opetusta meidän nuorin koira kyllä tarvitseekin, se on sellainen ahmatti, että kieltämättä hieman hirvittää tuo luiden syöttäminen... Mietin vaan että juurikin tämä nuori uros kaipaa kovasti tekemistä hampailleen ja olen tarjonnut siksi sille paljon noita kaupan puristeluita. Mitäs sitten jatkossa, pitääkö nuo luut ottaa siltä kokonaan pois vai antaa olla ajanvietteenä? Se ei kuitenkaan paljoa saa sitä syötyä, siis todella hitaasti kuluu, mutta tykkää kovasti pureskella niitä. Chihut kun syö muutenkin niin vähän, niin arvaako sille sitten tarjota muulloin oikeita luita (=syö kokonaan ja maha täyttyy), kun ajattelin että antaisin aina iltapalaksi oikeat lihaisat luut niille?
- hammasharja
ratkaisu ongelmaasi on että totutat koirasi hampaiden harjaukseen. On olemassa hyviä koirille tehtyjä harjoja, alkaen pienistä sormiharjoista, sekä koirien makuun maustettuja hammastahnoja. Jos motivaatiota on , harjaus kyllä onnistuu,
- vrfcew
hetkeksi ja sitten vähnnät ruokaa jos tarpeen.
Raakaluihin täytyy tosiaan koira totuttaa, niin maha kuin luiden oikeanlainen syöminen. Toiset antavat luut aluksi hieman kohmeisina, jolloin niitä on pakko järsiä, että ne saa syötyä. Toiset pitävät aluksi luun toisesta päästä käsin kiinni, koiran on pakko nakertaa hitaasti tässäkin. Luita ei saa hotkia pureksimatta, toiset oppivat syömään nopeammin ja toiset hitaammin, riippuu koirasta. Seuraamalla koiraa kannattaa edetä.
No jollekin sitä vaan tulee,tekee mitä tekee,kuten ihmisellekkin.
Pääsyynä syljen koostumus,hampaitten "malli ja asettuminen suussa" ja itseasiassa perintötekijöistäkin keskustellaan siihen liittyen.
Kaikkein tehokkain on estää hampaitten pesu,mitä ahkerampi,sen parempi.Ruualla kuin ruualla sitä voi tulla,jos reippaasti pukkaa,vaikka kunnon luitten syönti sitä vähentääkin osaltaan.Eli sellaisten,missä on kunnolla lihaa,lihassäikeitä ym.
Toinen erinomainen tapa on puhdistaa itse hampaat.Jostain koiratarv.liikkeistä saa siihen pienen lusikan näköisen vempaimen.Itse puhdistan vanhuksen,jolla tuota pukkaa reilusti,ihan hammaslääkärin manuaalivehkeillä.Ja tehokkuus on sitten sitä luokkaa,yhdistettynä puhdistavien,kuten luitten syöntiin (tosin silloin tällöin ja hampien pesuun),ettei pahemmin lekuria tartte.
MUTTA,jos moisia vehkeitä käyttää,niin koiran pitää olla TODELLA hallinnassa.ettei vahinkoja tule.
Mutta hampipesu on turvallista ja tehokasta.Aina ei kannata ajatella sitä,tykkääkö koira jostain vai ei...- hammaskivetön
Kun luin jutun, aattelin ettei älyttömämpää liene, mutta kun tuntui että kaikki muu oli jo kokeiltu ja hammaskivi vaan lisäänty meiän snautserilla, lääkärimaksuja ja nukuttamista, mitä siinä enää sähköhammasharjan hankinta tuntui, meni syteen tai saveen, niin aattelin et pitää se ainakin yrittää sekin vielä. En usko että meiän tarvii mennä puhdistukseen pitkään aikaan, se tykkää harjauksesta ja päälle annan vielä luun silloin tällöin. Kaveri löysi vinkin ja kokeili omalla koirallaan, mut sen koira on iso koulutettu, ja tietty se antaa harjata, mut hyvin antaa harjaa meilläkin. Juttu ja kuva on osoitteessa http://haukkumaukku.blogspot.com/search/label/Ossin hoito
- fjdksalö
Eläin kaupoista pitäisi saada sellaista juoma veteen lisättää ainetta joka ehkäisee hammaskiveä. Koira voi ensin vieroksua sitä mutta rupeaa kyllä juomaan kun ei muutakaan tarjoa.
- sähköharjan hankkinu
Puhdasta, ja nimenomaan puhdasta juomavettä pitää olla aina tarjolla ilman mitään lisukkeita, hammashoito on erikseen. Ongelmia on ollut meilläkin, mut toi sähköharja vinkki tuntuu toimivan meilläkin. En olis uskonut.
- sähköhammasharjalla
ensin vaikutti ihan hullulta, mut nyt Rolle oottaa päivittäistä harjausta hulluna, et mitä hullua siin sit olikaan. Kiitos vaan hyvästä sähköhammasharjavinkistä! Kiva et joku viitti pistää ton linkin:)
Eli omallanikin koiralla on hammaskiveä varsinkin pitimissä kulmahampaissa.Peset joka päivä koiranne hampaat koirien hammastahnalla ja siihen käyttöön tarkoitetuilla hammasharjoilla ja/tai muilla.On myös (myydään jatapetissä,30e?) sellaisia hammaskiven poisto"hilettä". Se on vihreän väristä ja se laitetaan koiran kielen päälle suuhun,josta koira sitten syö sen.Se ei todellakaan ole mitään koirien herkkua,mutta poistaa hammaskiveä.Se on pieni purkki (isommille koirille isompia), joka kestää suunnilleen 2 vuoden verran. Nimeltää tämä tehokas "taika-aine" on plaqueOff Animal.Tämä aine/"hile" poistaa hammaskiven lisäksi pahanhajuista hengitystä ja plakkia.Tulokset näkyvät 3-8 viikon käytön jälkeen.SUOSITTELEN! Ystäväni on sitä kokeillut koirallansa tuloksekkaasti kuten minäkin!
- koiratkuntoon
Jos koiran henki haisee niin on jossain muussa vika.. koira sairas tai väärää ruokaa tai jotain muuta. Ei muuten vaan koiran hengitys haise eli kannattaa koira hoitaa kuntoon tollasessa asiassa ennenkuin rupeaa tököttiä tunkemaan suuhun :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?581081Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11810Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75775- 53614
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83563Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45512Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40487Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv35486Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43483Sinun kanssasi
Kahvilassa tapaaminen olisi jotakin niin outoa. Se ei olisi vain kavereiden tapaaminen, koska ei olla oltu oikeita kaver36466