VAALILIITTO

Kansan vaaliliitto
Vaaliliiton toiminta on avointa ja korruptiovapaata
Vaaliliitto on muodostumassa useiden erilaisten kansalaisjärjestöjen ja aktiivisten ihmisten aloitteesta. Tämä on Suomen kansalle yhteinen projekti, jolla pyritään yhdistämään vaikutuskeinoja saadaksemme asioita ajettua yhteiskunnassamme tehokkaammin. Vaaliliiton idea on se, että useat kansalaisten hyväksi toimineet kansalaisjärjestöt perustuvat yhteisen edunvalvojan josta käytetään tässä vaiheessa nimitystä vaaliliitto. Vaaliliiton taustajärjestöjen yksityiskohtainen esittely alkaa yhteistyöstä käytävien neuvottelujen ensimmäisen vaiheen valmistuttua. Mukana yhteistyössä on jo nyt potilasjärjestöjä sekä terveydenhoidon ja kansalaisten perusoikeuksien alalla toimivia yhteisöjä.

Vaaliliitto kokoaa erilaisia kansalaisjärjestöjä sekä pienpuolueita yhteistyöhön. Vaaliliitto pyrkii toteuttamaan täysimääräisesti demokratiaa myös Internetin kautta. Luonnollisesti me vaadimme myös syrjäseuduille mahdollisuutta nopeaan Internet-yhteyteen ja sähköisten oikeuksien lisäämiseen. Yhdenvertaisuuden periaate on saatava laajemmin toteutumaan ja myös sanan- ja mielenilmaisun vapaus on turvattava. Vaaliliitto vaatii muun muassa eettisesti ja moraalisesti tasokasta päätöksentekoa, jossa kuullaan aktiivisesti kansalaisia kansanäänestyksillä.

Vaaliliiton yhteistyön ja päätöksenteon keskeisenä perustana ovat;
Suora demokratia (kansanvalta)
Oikeudenmukaisuus
Päätösten avoimuus / läpinäkyvyys

Lataa ja täytä Kansan Vaaliliiton kannattaja kortti:
http://vaaliliitto.fi/

http://www.facebook.com/group.php?gid=123930130954483&v=info

Uuden verkkojulkaisun aikakausi:
http://uutissanomat.fi/
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


herätys! kirjoitti:

Kansan vaaliliitto
Vaaliliiton toiminta on avointa ja korruptiovapaata
Vaaliliitto on muodostumassa useiden erilaisten kansalaisjärjestöjen ja aktiivisten ihmisten aloitteesta. Tämä on Suomen kansalle yhteinen projekti, jolla pyritään yhdistämään vaikutuskeinoja saadaksemme asioita ajettua yhteiskunnassamme tehokkaammin. Vaaliliiton idea on se, että useat kansalaisten hyväksi toimineet kansalaisjärjestöt perustuvat yhteisen edunvalvojan josta käytetään tässä vaiheessa nimitystä vaaliliitto. Vaaliliiton taustajärjestöjen yksityiskohtainen esittely alkaa yhteistyöstä käytävien neuvottelujen ensimmäisen vaiheen valmistuttua. Mukana yhteistyössä on jo nyt potilasjärjestöjä sekä terveydenhoidon ja kansalaisten perusoikeuksien alalla toimivia yhteisöjä.

Vaaliliitto kokoaa erilaisia kansalaisjärjestöjä sekä pienpuolueita yhteistyöhön. Vaaliliitto pyrkii toteuttamaan täysimääräisesti demokratiaa myös Internetin kautta. Luonnollisesti me vaadimme myös syrjäseuduille mahdollisuutta nopeaan Internet-yhteyteen ja sähköisten oikeuksien lisäämiseen. Yhdenvertaisuuden periaate on saatava laajemmin toteutumaan ja myös sanan- ja mielenilmaisun vapaus on turvattava. Vaaliliitto vaatii muun muassa eettisesti ja moraalisesti tasokasta päätöksentekoa, jossa kuullaan aktiivisesti kansalaisia kansanäänestyksillä.

Vaaliliiton yhteistyön ja päätöksenteon keskeisenä perustana ovat;
Suora demokratia (kansanvalta)
Oikeudenmukaisuus
Päätösten avoimuus / läpinäkyvyys

Lataa ja täytä Kansan Vaaliliiton kannattaja kortti:
http://vaaliliitto.fi/

http://www.facebook.com/group.php?gid=123930130954483&v=info

Uuden verkkojulkaisun aikakausi:
http://uutissanomat.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu