On yksi länsi-afrikan valtio vain. Vaan minkälainen tämän valtion mieskansa näkyvästi on ? Siellä raiskaillaan naisia hyvin yleisesti ja sen maan syrjäkylissä jopa toivotaan että nainen menee raiskaajansa kanssa naimisiin.
Miehillä ei ole siellä töitä. Eivät keksi siis itselleen aivokivaa tekemistä. Kymmenisen vuotta sitten siellä katkottiin satoja tuhansia käsiä ihmisiltä, erityisesti jäivät yksikätiset naiset mieleen. Nyt Sierra Leonen miehet ovat taas ihan tavakseen alkaneet pitämään naisia kuin kiusattuina eläiminä, joille tehdään mitä huvittaa.
Niin tästäkään maasta ja sen tapahtumista ei kerrota, mutta APU-lehdelle pisteet, silä se oli tehnyt artikkelin Sierra Leonesta. Että tällaista vaan, että nämä suomalaisia haukkuvat tietäisivät, että maailmassa riittä kansoja, jotka ovat huomattavasti kehittymättömämpiä kuin suomalaiset. Pistetäänkös näiden miesten eläimen tasolle jäänyt käyttäytyminen jonkun muun kuin heidän itsensä piikkiin ? Se olisi hyvin sairasta. Meillä jokaisella on vastuu omista teoistamme toisia kohtaan.
Jos joku mainos yrittää syyllistää pohjoismaalaista ihmistä siitä, mitä suklaata tämä syö, niin sillä tuskin on mitään tekemistä sen kanssa, että joku Sierra Leonelainen päättää raiskata jonkun tytön siellä, mutta jotkut yhdistävät näitä asioita niin paljon kuin mahdollista valkoisia syyllistäen. Olen kyllästynyt valkoisten syyllistämiseen.
Jos maailmassa käydään epäoikeudenmukaista kauppaa, siihen pitää puuttua muutoin kuin syyllistämällä tavallisia pulliaisia. Laittakoot asioiden kanssa toimivat paineen maahantuojiin jne, jos on tarvetta.
Ja nämä eri kansojen käyttäytymiset omissa maissaan ja muuallakin ovat ihan niitä kehitystason asioita. Jos kansassa on tarpeeksi hyvää ainesta, se pärjää kyllä, mutta toivotaan vaan, ettei se ikävyyksiä levittävä aines leviä enempäää Eurooppaan..

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ja eläimethän eivät kiduta toisiaan kuten ihmislajin kehnoimmat, joten puhutaan ihmisen pahuudesta, joka on eläintason käyttäytymistäkin surkeampaa.