Jeesus sanoi merkittävän asian:
Matt. 11:25
Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, ISÄ, TAIVAAN JA MAAN HERRA, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
Vaikka Poika oli saanut Isältään kaiken vallan taivaassa ja maan päällä, niin silti Jeesus tunnusti Isänsä olevan taivaan, maan ja kaiken Herra. Eli Isältä saatu valta ei antanut Jeesukselle maan ja taivaan herruutta, vaan se pysyi edellenkin yhdellä ainoalla Isä Jumalalla.
Matt. 11:25
Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, ISÄ, TAIVAAN JA MAAN HERRA, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
Vaikka Poika oli saanut Isältään kaiken vallan taivaassa ja maan päällä, niin silti Jeesus tunnusti Isänsä olevan taivaan, maan ja kaiken Herra. Eli Isältä saatu valta ei antanut Jeesukselle maan ja taivaan herruutta, vaan se pysyi edellenkin yhdellä ainoalla Isä Jumalalla.
Vastaukset 22
Vanhimmat
ei tehnyt Jeesuksesta jumalaa vaan Jumalan vallankäyttäjän ja välimiehen.
1. Tim. 2:5
Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
Joh. 10:30
Minä ja Isä olemme yhtä.
Joh 17:22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä -
näissä Raamatun jakeissa:
Room.1:1Paavali, JEESUKSEN KRISTUKSEN PALVELIJA, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan JUMALAN EVANKELIUMIA...
tai:
Room.1:9 Sillä JUMALA, JOTA MINÄ HENGESSÄNI PALVELEN julistaen HÄNEN POIKANSA EVANKELIUMIA...
Toisessa jakeessa Paavali sanoo olevansa Jumalan palvelija, ja julistaa Kristuksen evankeliumia, ja toisessa jakeessa taas hän sanoo olevansa Kristuksen palvelija, ja julistavansa Jumalan evankeliumia.
Eli se on ihan sama asia, koska Jeesus on Jumala.
Fil. 4:20 Mutta meidän Jumalallemme ja Isällemme kunnia aina ja iankaikkisesti. Amen.
Onko tässä jakeessa Jumala ja Isä erilliset, koska siinä on ja-sana välissä?
2kor. 1:2 Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme JA Jeesukselta Kristukselta!
Jeesus ja Isä on yhtä.
2tess. 2:16-17 ja meidän Herramme Jeesus Kristus ITSE ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja armossa antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon,
17. lohduttakoon teidän sydämiänne ja vahvistakoon teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa.
Eikö näissäkin jakeissa puhuta yhdestä Jumalasta?
Monikossa minä ainakin lukisin näin:
( Herramme Jeesus Kristus itse ja Jumala, meidän Isämme, jotka ovat rakastaneet meitä ja armossaan antaneet meille iankaikkisen lohdutuksen ja toivon,
lohduttakoot he teidän sydämiänne ja vahvistakoot teitä kaikessa hyvässä työssä ja puheessa.)
Kol. 3:16 Runsaasti asukoon teissä Kristuksen sana
Jumalan ja Kristuksen sana ovat sama asia.
seilttämään edellistä kun pitää lätkästä raamatun jae.
kuten varmaan huomaat...molemmat on raamatusta..mutta toisen sinäv ain tunnustat.
olisko syytä sun vähän miettiä tapaasi ajatella?
koska molemmissa on Jumalan Henki, lähtöisin Isästä. Voitko sitten vastaavsti selittää nämä Jeesuksen sanat, jossa myös ne ihmiset joilla on Pyhä Henki, ovat YHTÄ Isän ja Pojan kanssa.
Joh.17.
20 Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän SANANSA KAUTTA uskovat minuun,
21 että HE kaikki olisivat YHTÄ, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että HEKIN MEISSÄ olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut HEILLE, että he olisivat YHTÄ, niinkuin me olemme yhtä-
23 minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.
Tuosta selviää se, että ne ihmiset, jotka ovat vastaan ottaneet sanan=evankeliumin, ja uskovat siihen, ovat hengellisesti YHTÄ Jeesuksen ja Isä Jumalan kanssa. He ovat saaneet Jumalan Hengen, ja ovat YHTÄ Hengen kautta Pojan ja Isän kanssa. Silti kukaan näistä ihmisistä ei ole Isä Jumala, kuten ei Jeesuskaan.
ehti jo tuossa alla klo 11.29 vastaamaan, lue se. Olen samaa mieltä.
En ehdi jatkuvasti netissä oleskelemaan, siksi vastauksen viivästys.
Eli tunnustan molemmat jakeet, Joh.10:30 ja Joh.17:22, oikein ymmärrettynä.
yksi pieni juttu....
yhtä on yksi monikko
yhtä, sama kuin yhtä paljon, samansuuruisia....
sä käytännössä katsoen itsekin vastaat jo siihen että Jeesus on Jumala, Jumala on Jeesus mutta et ymmärrä kirjottamaasi.
tarkoittaa kokonaisia kansoja, joissa on miljoonia ihmisiä, mutta silti näistä ihmisistä kukaan ei ole Jumala.
Gal. 3:28
Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä KAIKKI TE OLETTE YHTÄ Kristuksessa Jeesuksessa.
Vai ovatko KAIKKI Jeesuksia ja jumalia, koska ovat YHTÄ Kristuksessa. Kun lasketaan kaiiki Immanuelit vielä mukaan, niin jopas on harhaoppisilla hihhuleilla jumalia kerrakseen.
'Yksi' on yksikön nominatiivi.
'Yhtä' on yksi-sanan yksikön partititiivi.
Yksi-sanan monikon nominatiivi on yhdet.
Monikon partitiivimuoto on yksiä.
Partitiivi on suomen kielen sijamuoto, jota ei yleensä esiinny muissa kielissä, paitsi suomen sukukielissä.
Partitiivin suomenkielinen nimi on osanto.
'Yhtä' ei tarkoita välttämättä tai pelkästään samaa kuin yhtä paljon tai olla saman suuruisia.
Sanaa voidaan käyttää yhdentävässä vertailussa, mutta silloin sen lisänä on oltava partikkeleihin kuuluva konjuktio, alistuskonjuktio 'kuin'.
'Olla yhtä' tarkoittaa olla lujassa yhteydessä (olla osa kokonaisuudesta) tai olla samaa alkujuurta.
UT:ssa on erinomainen maininta erillisinä yhtä olemisesta. Ei olla yksi ja sama, vaan 'olla yhtä', olla samanmielinen, tehdä yhteistyötä jne.
1. Kor. 3:8
Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan.
""Mikä ero
sitten on15.7.2010 09:55
näissä Raamatun jakeissa:
Room.1:1Paavali, JEESUKSEN KRISTUKSEN PALVELIJA, kutsuttu apostoli, erotettu julistamaan JUMALAN EVANKELIUMIA... tai:
Room.1:9 Sillä JUMALA, JOTA MINÄ HENGESSÄNI PALVELEN julistaen HÄNEN POIKANSA EVANKELIUMIA... """
Jeesus itse vastasi, KENEN sanaa=evankeliumia Hän puhui ja välitti ihmisille.
Joh. 12:49
Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.
Eli Jeesus puhui Jumalan käskemää SANAA=evankeliumia. Ja Paavali apostolina ja opetuslapsena julisti mestarinsa julistamaa evankeliumia EDELLEEN ihmisille.
possessiivisuffiksi, mutta minä ja minun isäni olemme YHTÄ mieltä siitä, ettei Jeesus ole Jumala. Silti minä en ole isä, eikä isäni ole minä.
Aistin vastauksessasi lievää ärtymystä. Se on tarpeetonta.
En minäkään ole Jumala, vaikka YHTÄ olemmekin.
Uskon kautta olen YHTÄ myös kaikkien Jeesuksessa Kristuksessa olevien kanssa.
tarpeetonta, tapani on ilmaista asiat suoraan, kiertelemättä. Olen samaa YHTÄ mieltä kanssasi mitä kirjoitit.
Joh. 17:22
Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä,
Joh. 17:23
minä heissä, ja sinä minussa, että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.
Eli jos tuon mukaan kaikki ihmiset ovat YHTÄ Isän ja Pojan kanssa, niin johan niitä jumalia olisi tavaton määrä.
Eikä vain Paavali, vaan kaikki. Sillä Paavali kirjoittaa myös:
"minun / meidän evankeliumista" siinä missä Jumalan / Kristuksen evankeliumista:
Room 16:25, 2 Tim 2:8 minun evankeliumini
2 Kor 4:3, 1 Tess 1:5, 2 Tess 2:14 meidän evankeliumimme
ja olevansa seurakunnan ja kaikkien palvelija eikä vain Jumalan / Kristuksen palvelija:
1 Kor 9:19 kaikkien palvelija
2 Kor 4:5 teidän palvelija
Kol 1:25 seurakunnan palvelija
Ef 3:6–7; Kol 1:23 evankeliumin palvelija
:D
Ilmestyskirjasta saamme lukea,että lopussa Jeesuksella on kaikki valta ja voima hän hallitsee aina ja iankaikkisesti, Amen .
tarinat ovat sellaisten sepittämiä, jotka eivät tunnusta totuutta. Päinvastoin, Poika alistetaan Isänsä valtaan, ja valta otetaan Häneltä pois, koska kaikki tehtävät on suoritettu.
1. Kor. 15:28
Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.
Olette kovia valehtelemaan ja vääntämään Jumalan sanaa. Todella surkeita eksyttäjiä.
Kaikkien Herra, Jeesus Kristus sai kaiken vallan Golgatan ristintyön jälkeen:
16. Ja ne yksitoista opetuslasta vaelsivat Galileaan sille vuorelle, jonne Jeesus oli käskenyt heidän mennä.
17. Ja kun he näkivät hänet, niin he kumartaen rukoilivat häntä, mutta muutamat epäilivät.
18. Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.
19. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
20. ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Matt. 28.
otetaan pois sitten kun Jeesus on suorittanut kaiken tetävän, viimeissenä vihollisistaan Hän kukistaa kuoleman. Ja sen jälkeen Jeesus on Isän alaisuudessa. Selvääkin selvempi juttu, joka tunnustaa sen.
On myös hyvä huomata mitä Jeesuksesta sanotaan, Heb.1:8,10:"mutta Pojasta: "Jumala, sinun valtaistuimesi pysyy aina ja iankaikkisesti, ja sinun valtakuntasi valtikka on oikeuden valtikka....Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja".
Täysin selvästi sanotaan, että Jeesus on Jumala Ja Herra, sekä lisäksi maan ja taivaiden Luoja.
"Minä ylistän sinua, ISÄ, TAIVAAN JA MAAN HERRA
Hahhaa...ja Isä oli antanut sen vallan ja Herruuden Jeesukselle.
Tunne Pyhä kirja. älä vääntele kieroon Jumalan oppia.
lukea, eikä ymmärrä lukemaansa, niin silloin on todellinen pölkkypää.
Matt. 11:25
Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä YLISTÄN SINUA, Isä, taivaan ja maan HERRA, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.
Eli Jeesus ylisti Isäänsä, taivaan ja maan HERRAA.