Köyhyyden torjuntaa ja vaurastumista

Elävän elämän tilanteet vaihtelevat. Vuosien ja vuosikymmenien matkassa asetelmat voivat myös muuttua sekä parempaan että myöskin huonompaan suuntaan. Köyhyyden vähentämiseen ei ole yhtä ainoata reseptiä. Tiukoilla olen ollut itsekin vuosikymmenien varrella. Nyt nykyisin eläkeläisenä asiani ovat hallinnassa, vaikka varsinainen rikastuminen onkin meikätaaplailijan kiertänyt. Eläkkeeni on varsin vaatimaton, mutta velkaakaan ei ole.

Jo nuorella iällä olisi opeteltava tekemään järkeviä valintoja. Enhän niitä minäkään oikein osannut aikanaan tehdä. Väärät valinnat kostautuvat ajan oloon. Oma ajatteluni ei ollut riittävän realistisella tasolla silloin nuorena aikuisena, jolloin olisi pitänyt osata valita viisaasti. Asenteitten kalupakkiini kuului myös taloudellisen ajatteluni naivius enkä itse pitänyt rahaa riittävän tärkeänä seikkana. Rahan arvolla ja merkityksellä ei ollut riittävää painoarvoa minun tajunnallisessa kalupakissani silloin vähän yli kaksikymppisenä.

Köyhyyden ennaltaehkäisemissä on siis merkityksensä ihmisen omalla toiminnalla ja sen takana olevalla asennoitumisella, ajattelulla. Järkevän taloudellisen ajattelun omaksuminen nuorena olisi erinomainen taito, mutta emmehän me kaikki sitä taitoa saavuta riittävän ajoissa. Eikä meidän pidä siinä yhteydessä sortua ylilyövään viisasteluunkaan. Jos ihminen joutuu elämään köyhyydessä, häntä ei auta tippaakaan syyttely, jonka mukaan asia on "omaa syytään ja olisi pitänyt paremmin katsoa eteensä".

Kirjailija ja talousmies Paavo Havikko muisteli, miten hänen oma isänsä oli köyhänä joutunut elämään toisten armoilla ja sen vuoksi hän oli päätänyt jo nuorena välttää isänsä kohtalon. Me kaikki emme pysty samaan kuin Paavo Haavikko. Sen sijaan me voimme yrittää kehitellä mahdollisuuksia ja menetelmiä, miten köyhyydestä pääsisimme nousemaan parempaan elämään, elämään edes omillamme. Kun käsittelen köyhän irtaantumista köyhyydestä, niin samalla haluan korostaa sosiaalisen turvaverkkojärjestelmän tärkeyttä. Monien hellimä ja ajama nykyisen sosiaaliturvamme järjestelmän romuttaminen pelkästään syventäisi köyhän väestön ahdinkoa.

Köyhien vaurastuminen on hyvä tavoite. Miten sitä tavoitetta olisi mahdollista edistää, niin se on olennaisen tärkeä keskustelun aihe. Jos esim. tietoisesti yhteiskunnassa ja politiikassa hyväksyttäisiin vähävaraisten vaurastumisen suosiminen, niin se periaatteellinen kanta tarkoittaisi muutoksia mm. verotukseen. Niin ikään myös sosiaalisen turvaverkon kohdalla olisi aikaansaatava lisää joustavuutta, jotta jokainen lisätienesti ei vähentäisi heti suoralta kädeltä sosiaaliturvaa. Köyhyyden vähentämisessä ovat tärkeitä sekä yksityisten ihmsten oman ajattelun kehittäminen omin toimin että yhteiskunnan tekemät parannukset elämisen ehtoihin.

2

218

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vapaaoppilas.

      Köyhän työläiskodin lapsena jouduin todella tekemään, paitsi kotityöt niin myöskin jo alle 10-vuotisena osallistumaan vanhempieni mukana sesonkitöihin kuten perunannostoon ihmisten pelloilla ja vastaavaan.
      Omaa rahaa ei ollut ennen inttiin menoa.

      Heti intin jälkeen menin Ruotsiin ja kaikki meni överiksi.
      Palkat olivat silloin 60-luvun alkupuolella noin kaksin - nelinkertaiset Suomeen verrattuna ja ostovoimaltaan vielä suurempia.

      Muutaman vuodenjälkeen iski ajatus, tätäkö loppuelämäni on.

      Opiskeluaika oli todella puutteellista.
      Ammattiin päästyäni jatkui niukan kulutuksen linja.
      Vaimoni oli samoista lähtökohdista tuleva liikeapulainen ja onneksi saman henkinen.

      Emme koskaan kuluttaneet "nokkapainoisesti".
      Velkaa on ollut ainoastaan asuntoon.
      Trendit tai ympäristö eivät ole vaikuttaneet kulutusratkaisuihimme.

      Omat lapsemme opastin rahan käyttöön ja mm. pörssin toimintaan ala-asteikäisinä.

      Elämä on ollut täysin tyydyttävää ja aktiivivuosien tuloksesta kertonee sekin jotain että vetäydyimme palkkatyöstä omaehtoisesti hieman 50:n päällä.

      En voi sanoa että "ryysyistä rikkauteen" mutta köyhyydestä pikkuvarakkaaksi kuitenkin.

      Köyhä kotini ja nuoruuden hummausvuodet toimivat varoittavina esimerkkeinä.

      • Sinä "Vapaaoppilas" olet osannut itse rakentaa omaa elämääsi ja taustalla on ollut oma elämänkokemuksesi. Noista Ruotsin vuosistasi tulee mieleen, että matkailu avartaa. Palkkatason huima ero Suomen ja Ruotsin välillä oli yksi olennainen tekijä suomalaisten laajassa siirtymisessä Ruotsin työmarkkinoille 40-50 vuotta sitten. Meillä vaikutti siihen aikaan vielä sodanjälkeinen taloudellinen niukkuus. Sosiaaliturvan rakentaminen oli sekin vasta alullaan. Nykyisinkin kansainväliset vertailut kertovat, että meillä Suomessa ollaan omituisesti jäljessä mm. palkkatasossa muusta Euroopasta. Nykyisin ei voida enää syyttää siitä jälkijättöisyydestä sota-aikaa.

        Joka tapauksessa meillä täällä kotimaassakin on mahdollisuus vaurastumiseen, jonka yksi olennainen tunnusmerkki on omilla jaloillaan eläminen taloudellisesti. Sen tavoitteen saavuttamiseen kuuluu yhtä hyvin kohtuullinen elämäntapa ja ihmisiksi eläminen kuin myös henkilökohtainen osaaminen järkevän kotitalouden hoitamisen perustana. Erityisen ilahtuneena luin kertomasi: "Omat lapsemme opastin rahankäyttöön ja mm. pörssin toimintaan ala-asteikäisinä". Siitä maininnastasi kimmokkeen saaneena muotoilen seuraavanlaisen "säännön": Mitä yleisemmin niin varttunut väki kuin nuorisokin ajattelevat valveutuneesti ja osaavat elää omilla jaloilaan, sitä parempi koko yhteiskunnan ja kansantalouden kannalta. Samalla suitsitaan myös köyhyyttä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      196
      1502
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      140
      944
    3. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      58
      921
    4. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      902
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      53
      816
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      260
      711
    7. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      10
      710
    8. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      338
      671
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      58
      664
    10. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      74
      636
    Aihe