Tänään aloitti varusmiespalveluksen n. 14000 nuorta miestä ja naista. Heistä keskeyttää palveluksensa n 1700 henkilöä (n 12%). Tammikuun saapumiserän keskeyttäneiden osuus oli 12,6% ja heinäkuun saapumiserän keskeyttäneiden määrä on perinteisesti ollut pienempi. Osa keskeyttäneistäkin suorittaa varusmiespalveluksensa loppuun myöhemmin.
Hyvä nuoriso. Teitä on taas suuri joukko sellaisia jotka täyttävät perustuslaissa säädetyn velvollisuutensa.
Hyvä nuoriso. Teitä on taas suuri joukko sellaisia jotka täyttävät perustuslaissa säädetyn velvollisuutensa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
En voi kuin nauraa aloittajalle. Vieläkö löytyy niitö jotka sokeasti tekevät kuten valtio sanoo kaikessa? Vapaa elämä ei ole vapaata ilman todellista mahdollisuutta päättää omista asioistaan. En vieläkään saa omaan pääkoppaani sitä ajatusta, miksi on oltava puolustusvoimat ja miksi ihminen taistelee itsensä kanssa ympäri maailmaa? TOki tiedän, että rahan ja vallan kanssa mutta vittuako sellaisilla asioilla todellisuudessa tekee? Molemmat ovat vain samanlaista harhaa jolla alistetaan joukot tottelemaan "isoja pomoja". Aivan kuin voisi hyvillä mielin paistatella sädekehäänsä, kun tekee kuten sanotaan. EI maailma oikeasti niin toimi. Ihmiset ovat joutuneet pois todelliselta suunnalta, mutta vähitellen se suunta palaa. Mites sitten suut pannaan, kun yksi päivä lakkautetaan koko riistävä tappolaitos? Ei nykymaailma tällaisenaan kauaa kestä. Asiat tulevat muuttumaan ja vaikka mitä itkisit vastaan et voi sille mitään. Jos haluat että ne pysyvät nykyisen lailla olet kummallinen sadisti.
vuoden päästä tulet täysi-ikäiseksi, niin saat ehkä muuta ajateltavaa.