Meillä on 4v tyttärellä ollut nyt muutaman päivän ikenet turvonneet ja vuotaa verta paljon hampaita harjatessa.
Aluksi oli muutaman päivän kuumeilu, jonka jälkeen nuo ikenet turposi, ja yhdessä on pieni vaalea näppylä. Samaten kieli on samea.
Nyt on huulessa jokin "rakkula" myös, joten olen alkanut epäillä tuota suutulehdusta, herpeksen aiheuttamaa varsinkin, kun miehelläni on jatkuvasti tuo herpes. Mutta toisaalta monessa paikassa lukee, että suutulehdus oireilisi rajuna rakkulointina, mitä meillä ei ole kuitenkaan ollut. Aluksi ei suostunut syömään, nyt syö ja juo jo vähän, mutta kuulemma ikeniin sattuu ja samaten tuohon huuleen. En ole vienyt lääkäriin, koska kumpaankaan ei ole varsinaista lääkehoitoa, ei ientulehdukseen eikä tuohon suutulehdukseen. Kunhan tässä oman mielenrauhani vuoksi pähkäilen mistä voisi olla kyse, olen itse niin herkkis noille suun alueelle tuleville tulehduksille kun pelkään aina pahinta.
Voiko siis tuo suutulehdus, johon kaikki oireet viittavaat, tulla lievempänä versiona?
Suutulehdus vai ientulehdus?
äitiliini13+0
1
887
Vastaukset 1
- ..
olla vallan muukin kuin suutulehdus, eli lekuriin lapsi!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 51851
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍86800Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust15696Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi
Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,2664Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?
Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.1564- 56541
- 70533
Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?
Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it184529- 60493
Sinulle jota kaipaan!
Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista24486