Kysymys

Tarvitseeko minun sietää yksinkertaisia ihmisiä lähelläni, naapurissa, bussissa tai samassa maassa? Mihin on kirjoitettu, että minun kuluu sietää ja ymmärtää vähä-älyisiä ja pitää heitä hengissä? Eikö älykkäillä ole oikeus nauttia omasta älykkyydestään älykkäässä yhteiskunnassa ilman, että sinne tuodaan vähä-älyisiä ihmisiä saastuttamaan henkinen ilmasto sellaiseksi, että kenelläkään ei ole enää hauskaa ja koko elämä menee pois raiteiltaan näiden vähä-älyisten jatkuvan läsnäolon vuoksi ?!
22257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Esimerkiksi minä pitäisin luultavasti sinua seuraani liian yksinkertaisena tyyppinä, mutta joutuisin kuitenkin sietämään kaltaisiasi, paitsi jos en haluaisi elää erakkona loppuelämäni ajan.

Äänestä

yhteiskunnan tarjoamaan suojaan?

Kannattanet siis sitä, että älykkyyden tason perusteella jaetaan paikat auringossa myös esim. henkilön alkuperän - ja muiden taustaominaisuuksien suhteen?

Äänestä
  • Paikat auringossa jaettaneen suurimmalta osin suvun, rahan ja kavereiden perusteella. Katselepas vaikkapa johtajien nimiä, monellako on sukunimi esimerkiksi Virtanen ja monellako taas jokin Schulman. Ja nyt en puhu mistään pk-yritysten johtajista joissa tehdään kuminauhoja tms :p

    Onko köyhien lapsilla kuinka suuret mahdollisuudet päästä esimerkiksi lääketieteelliseen opiskelemaan vai formulakuskiksi?

    Pääseekö Lars Ulssonin (nimi keksitty) läpipässi poika valtion kanslerin sihteeriksi koska isi pyysi niin lions-klubin saunaillassa virkamies x:ltä.. Vai otetaanko siihen pätevämpi Matti Virtanen, jonka suvusta kukaan ei kuulu vapaamuurareihin?

    Joutuuko von Münchausenin mummo kunnalliseen vanhainkotiin siirtolaishoitajien hellään huomaan kun dementia iskee?

    Sen sinäkin tiedät, ja kuka tahansa muu, että älykkyydellä ei ole paljon tekemistä sen kanssa kelle annetaan kultaisella lusikalla ja kenellä on 100m etumatka elämän 200m kilpajuoksussa.

    Äänestä

  • sama se kirjoitti:

    Paikat auringossa jaettaneen suurimmalta osin suvun, rahan ja kavereiden perusteella. Katselepas vaikkapa johtajien nimiä, monellako on sukunimi esimerkiksi Virtanen ja monellako taas jokin Schulman. Ja nyt en puhu mistään pk-yritysten johtajista joissa tehdään kuminauhoja tms :p

    Onko köyhien lapsilla kuinka suuret mahdollisuudet päästä esimerkiksi lääketieteelliseen opiskelemaan vai formulakuskiksi?

    Pääseekö Lars Ulssonin (nimi keksitty) läpipässi poika valtion kanslerin sihteeriksi koska isi pyysi niin lions-klubin saunaillassa virkamies x:ltä.. Vai otetaanko siihen pätevämpi Matti Virtanen, jonka suvusta kukaan ei kuulu vapaamuurareihin?

    Joutuuko von Münchausenin mummo kunnalliseen vanhainkotiin siirtolaishoitajien hellään huomaan kun dementia iskee?

    Sen sinäkin tiedät, ja kuka tahansa muu, että älykkyydellä ei ole paljon tekemistä sen kanssa kelle annetaan kultaisella lusikalla ja kenellä on 100m etumatka elämän 200m kilpajuoksussa.

    ei ole kommunistisesti tasapäistää kansaa - vaan antaa heille samat edellytykset edetä yhteiskunnassa. Tiettävästi ainoa paikka, jonne ei minkäänlaisilla kyvyilläkään ole asiaa, on Ritarihuoneen jäsenyys. Mutta sillä ei olekaan sen enempää merkitystä sen enempää taloudellisen ulottuvuuden kuin vallankäytönkään suhteen. Tietävästi suurin osa monialakonserniemmekin pääjohtajien nimistä on supisuomenkielisiä - ja heidän tiensä huipulle on käynyt vallan muuta kautta kuin isän limusiinin takapenkin.

    Väitän siis, että kenellä tahansa huippulahjakkaalla kansalaisella on periaatteessa mahdollisuudet päästä mille yhteiskunnan portaalle tahansa. Sen vaatima taloudellinen uhraus on suunnattomasti pienempi haaste kuin paitsi se lahjakkuus, niin ennen kaikkea "perse", jonka päällä istumiseen kirja nenän alla on harvalla kanttia.

    Mutta hyvä, että kriteeri niiden tekijöiden suhteen, joita pidetään yhteiskunnassamme tarkoituksenmukaisina edellyttää yksilön menestymiselle, tuntuu tässä ketjussa painottuvan hänen henkilökohtaisiin ominaisuuksiinsa - eikä hänen taustaominaisuuksinsa, niin kuin liian usein näkee esitettävän.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Kyllä, huippulahjakkaalla. Muilla tuskin.. Koska sen menestyksen vaativa taloudellinen uhraus on mahdoton.

    Ja suomen johdossa / merkittävien yhtiöiden johdossa on huomattavan paljon ulkomaalaisperäisiä nimiä. esim Wahlroos, Thors jne jne jne..

    haasteena sen taloudellisen edelle ja perustelen - mm. - seuraavasti.

    Hyvä ystäväni, jonka isä oli kuollut pojan oltua 13, asui äitinsä ja pikkuveljensä kanssa lesken eläkkeellä ja äidin satunnaisista töistään saamilla varoilla. Kaveri ajoi bussia ja muistan edelleen hänen rispaantuneen neuleensa ja ruskeat vakosamettiset housut, jonka vaot olivat suurelta osaltaan häipyneet sametin kuluttua pois.

    Kaveri halusi oikikseen ja pyrki sinne ensimmäisen, toisen, kolmannen ja neljännen kerran - pääsemättä. Väliajat hän sitten kyyditsi joukkoliikenteen käyttäjiä ja kituutti perheessä, jonka ainoa varsinainen palkansaaja hän oli. Vastuullinen puurtaja - mutta ei siis "välkyimpiä oikeustieteilijöitämme".

    Viidennellä kerralla hän sitten oikikseensa pääsi.

    Ja on tällä hetkellä Suomen suurimpiin kuuluvan monikansallisen firman varatj., osakas - ja muistaakseni toissavuonna Suomessa top20 ansaitsevien listalla.

    Edes tällaista tarinaa ei mielestäni tarvita todistamaan sitä, että normaali ihminen kyllä elämässään, Suomessa, tänä päivänä, menestyy ihan kohtuullisesti, jos yksinkertaisesti "haluaa".

    Aina asiat eivät ole halusta kiinni. Yhtä erittäin onnekasta yrittäjää kohti on monta toisenlaista tarinaa, sellaista joissa eivät aukea oikeustieteellisen ovet eikä päästä top20 tienaavien listalle.

    Toisinsanoen ei vain osu se 7 oikein lottokuponki kohdalle. Onko tuon kuvailemasi yksittäistapauksen lisäksi monia muitakin menestystarinoita ryysyistä rikkauksiin?

    Karin (nimi muutettu) tapaan ei ole tavoite - vaan suunnitelmallisella "perseen kuluttamisella" maksimoida mahdollisuus käytettävissä olevien vaihtoehtojen kartuttamiseen.

    Tsäkällä voi päästä minne vaan, ojaan tai jet-settiin - mutta päämäärinä ne kummatkaan eivät tarjoa sitä mitä meistä varmaan jokainen kaipaa: Turvallisuutta, oikeita ystäviä, mielekästä tekemistä ja - niin - arkista elämää.

    Tavallinen, säännöllinen elämä omasta mielestäni tarjoaa ihmiselle aivan riittävästi mahdollisuuksia - ja siihen pääseminen ei vaadi 7 oikein - eikä onnea - vaan sitä persettä.

    Näin taitaa juttu olla...?

    Äänestä

Tiedän tismalleen, mitä ajattelet. Minustakin se on mielipuolista (kommunismiin verrattavaa) ,että pieni kärkiryhmä tekee ihmiskuntaa hyödyttävää työtä ja raivaa tietä parempaan tulevaisuuteen ja joidenkin mielestä näiden työmuurahaisten saavutukset ovat yhteisiä ja nautintaoikeus kuuluisi kaikille, jokaikiselle nenänkaivajalle ja lampaan raiskaajalle.

Muistan kun aikoinaan meillä alaluokalla oli hiihtokilpailut niin alpakkalusikoita jaettiin aina ensimäisestä kahdenteentoista asti, ettei kenellekään ei olisi tullut paha mieli. Tässä ihmisoikeus kysymyksessä on jotain samaa katkua. Ihmisoikeudet saat, olit sitten miten idiootti tahansa, ja olit raiskannut vain kolme ja tappanut parikymmentä lajitoveriasi. Joidenkin mielestä ihmisoikeus on homo sapiensille automaattisesti kuuluva oikeus pelkän lajiedustuksen takia. Se ei velvoita mihinkään tietynlaiseen käyttäytymiseen lajin perusteella vaan tarvitaan laki (ihmisen kirjoittama) kertomaan, että miten kuuluu elää. Maailma on hullu paikka, tosin vain ihmisen osalta. Eläimet eivät onneksi tiedä, kuinka typeriä ihmiset ovat.

Äänestä
  • En tiedä, halusitko väittää toista, mutta haluan painottaa, että ihmisoikeuksien nauttiminen ei suinkaan vapauta ketään vastuusta. Yleismaailmallinen ihmisoikeuksien sopimus on laadittu suurelta osin länsimaisen lainsäädännön pohjalle - mutta nykyään lainsäädäntötyössä taas myös tukeudutaan siihen.

    "Lajin käyttäytymisen" varaan me emme siis tukeudu, vaan sen tuottaman normiston, niin maakohtaisen kuin yleismaailmallisen.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    En tiedä, halusitko väittää toista, mutta haluan painottaa, että ihmisoikeuksien nauttiminen ei suinkaan vapauta ketään vastuusta. Yleismaailmallinen ihmisoikeuksien sopimus on laadittu suurelta osin länsimaisen lainsäädännön pohjalle - mutta nykyään lainsäädäntötyössä taas myös tukeudutaan siihen.

    "Lajin käyttäytymisen" varaan me emme siis tukeudu, vaan sen tuottaman normiston, niin maakohtaisen kuin yleismaailmallisen.

    "Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä." (Jussi Halla-aho, 2005)

    "Ihmiset ovat vain laji muiden eläinten joukossa eikä maailma ole olemassa vain ihmisiä varten. Kuolema ja tappaminen ei ole tragediaa, sitä tapahtuu luonnossa koko ajan kaikkien lajien kesken. Kaikki ihmiselämät eivät ole elämän eikä pelastettavan arvoisia. Vain vahvojen (älykkäiden, itsetietoisten, vahvamielisten) yksilöiden tulisi elää kun taas heikkojen (tyhmien, jälkeenjääneiden, heikkomielisten) tulisi kuolla. Ongelmaan on myös toinen ratkaisu: tyhmät ihmiset orjina ja älykkäät vapaina. Tarkoitan tällä sitä, että niiden joilla on vapaa mieli, jotka kykenevät älykkääseen eksistentiaaliseen ja filosofiseen ajatteluun, ja tietävät mitä on oikeudenmukaisuus, tulisi elää vapaasti ja olla hallitsijoita… ja robottimaiset massat, he voivat olla orjia kun eivät nytkään siitä välitä ja koska heidän mielensä ovat niin jälkeenjääneellä tasolla. Gangsterit, jotka nyt hallitsevat yhteiskuntia, tulisivat saamaan sen, minkä he ansaitsisivat." (Pekka-Eric Auvinen, 2007)

    Äänestä

  • Vaalea peto kirjoitti:

    ovat yhtä fiktiota kuin mikä ihmisen toiminta tahansa.

    Ihminen kun on laumaeläin ja elää ja kuolee lauman mukana. Lauma määrää ihmisen arvon, ei yksilö - ei Halla-aho, en minä enkä sinä.

    Tämän laumamme, yhteiskunnan, keskuudessa on katsottu viisaaksi suojata sen yksilöä takaamalla sille turva riippumatta sen henkisistä tai fyysisistä kyvyistä, alkuperästä, uskonnosta tai muista taustaominaisuuksista.

    On totta, että meillä esim. mieleltään järkkyneitä suljeta muulta yhteisöltä eikä kehitysvammaisia hukuteta sen enempää kuin vanhoja ajeta ulos kuolemaan - vaikka heidän kaikkien panos yhteiskunnalle on kutakuinkin nolla.

    Miksi?

    Ei suinkaan emsisijassa siksi, ettäkö esim. ko. ryhmien kapinointia pelättäisiin - tai että haluttaisiin nimenomaan jeesata täysin tuntematonta onnetonta marginaaliryhmäläistä.

    Pohjana on - aivan oikein - sekä Halla-ahon että Auvisen esiin tuoma "hyöty": On "hyötyä" siitä, että jokainen ihminen saa tietyt perusoikeudet - myös niiden älykkäiden ja vahvojen näkökulmasta: Kun kenenkään, myöskään siis tämän yhteisön eliitin, ei tarvitse nukkua toinen silmä auki ja istua selkä seinään päin - eli taistella jatkuvasti olemassaolostaan - niin yhtä hyvin hänelle kuin koko yhteisölle jää massiivisesti energiaa kehittää niin itseään kuin yhteisöään.

    Etkö näe sitä omassa yhteiskunnassamme!! On totta, että sosiaalipuolen menoihin - eli niiden heikompien auttamiseen - menee iso osa budjetista - mutta onhan oma yhteiskuntamme ihan sen kaikille jäsenilleen paljon parempi paikka elää kuin sellainen yhteiskunta, jossa Halla-ahon ja Auvisen mainostamat "viidakonlait" toimivat - joissa muutama ihminen miljoonasta elää yltäkylläisesti - ja hekin saavat joka hetki pelätä, milloin tulee selkään puukottaja.

    Olenko väärässä?

    Kaiken pohja on

    Se, että tässä yhteiskunnassa annetaan juuri tietynlaisill

    Äänestä

  • Vaalea peto kirjoitti:

    "Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä." (Jussi Halla-aho, 2005)

    "Ihmiset ovat vain laji muiden eläinten joukossa eikä maailma ole olemassa vain ihmisiä varten. Kuolema ja tappaminen ei ole tragediaa, sitä tapahtuu luonnossa koko ajan kaikkien lajien kesken. Kaikki ihmiselämät eivät ole elämän eikä pelastettavan arvoisia. Vain vahvojen (älykkäiden, itsetietoisten, vahvamielisten) yksilöiden tulisi elää kun taas heikkojen (tyhmien, jälkeenjääneiden, heikkomielisten) tulisi kuolla. Ongelmaan on myös toinen ratkaisu: tyhmät ihmiset orjina ja älykkäät vapaina. Tarkoitan tällä sitä, että niiden joilla on vapaa mieli, jotka kykenevät älykkääseen eksistentiaaliseen ja filosofiseen ajatteluun, ja tietävät mitä on oikeudenmukaisuus, tulisi elää vapaasti ja olla hallitsijoita… ja robottimaiset massat, he voivat olla orjia kun eivät nytkään siitä välitä ja koska heidän mielensä ovat niin jälkeenjääneellä tasolla. Gangsterit, jotka nyt hallitsevat yhteiskuntia, tulisivat saamaan sen, minkä he ansaitsisivat." (Pekka-Eric Auvinen, 2007)

    eivät järin omaperäistä sellaista. Halla-aho ja Auvinen saarnaavat suunnilleen samaa yli-ihmisopppia kuin Nietszsche-vainaakin, mutta heikommalla tyylitajulla.

    Halla-ahossa tökkii se että hän esittää omat mielipiteensä faktoina. "Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä."

    Miten yksilön instrumentaalista arvoa muka voidaan mitata? Kuka voisi sanoa millä perusteella joku on yhteisölle arvokkaampi kuin joku toinen? Halla-aho itse vai? Yhä hyvin minä itse. Voi olla että samat juipit menevät meillä ihan eri järjestykseen. Ja mistä puhumme kun puhumme yhteisöstä? Ihmisyhteisöstä? Ekosysteemistä? Euroopan yhteisöstä? Suomalaisista? Perussuomalaisista? Halla-aho voi olla hyvinkin merkityksellinen omille äänestäjilleen, jokseenkin turha ellei jopa harmillinen muille suomalaisille ja täysin merkityksetön EU:ssa. Minkä mukaan mittarit asetetaan? Siten että Halla-ho on ykkösenä aina? Niin hän taitaa itse ainakin toimia.

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    ainakin työelämässä oleville on tullut tutuksi oman työn arviointi ja sen mukana ehkä luvassa olevat bonukset peruspalkan lisäksi. Työn tekemistä arvioidaan koko ajan ja työntekijät pisteytetään tulosten perusteella.
    Sairaanhoidossa tehdään jo nyt priorisointeja esim. potilaan iän ja sairauden kehittymisen mukaan.

    Todellisessa maailmassa ei todellakaan eletä ylevien ihmisoikeuksien julistuksien ja muiden tasa-arvoutopioiden mukaan. Elämä on kovaa, ja kovemmaksi menee koko ajan.

    Äänestä

  • _mutta kirjoitti:

    onko suunta oikea, on jo vaikeampi kysymys. Ja onko raha oikeasti oikea mittari kaikelle?

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    onko suunta oikea, on jo vaikeampi kysymys. Ja onko raha oikeasti oikea mittari kaikelle?

    siirtyä takaisin oravannahkoihin ja omavaraistalouteen, mutta ei sekään taida olla oikein hyvä vaihtoehto.

    Sitä paitsi ei oravannahka-aikaankaan vatsa täyttynyt ylevillä ajatuksilla ja julistuksilla.

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    eivät järin omaperäistä sellaista. Halla-aho ja Auvinen saarnaavat suunnilleen samaa yli-ihmisopppia kuin Nietszsche-vainaakin, mutta heikommalla tyylitajulla.

    Halla-ahossa tökkii se että hän esittää omat mielipiteensä faktoina. "Ainoa mitattava ja siten kiistatta olemassaoleva ihmisarvo on yksilön instrumentaalinen arvo. Yksilöt voidaan perustellusti asettaa arvohierarkiaan sen mukaan, miten paljon heidän kykyjensä tai osaamisensa poistaminen yhteisön käytöstä heikentäisi yhteisöä."

    Miten yksilön instrumentaalista arvoa muka voidaan mitata? Kuka voisi sanoa millä perusteella joku on yhteisölle arvokkaampi kuin joku toinen? Halla-aho itse vai? Yhä hyvin minä itse. Voi olla että samat juipit menevät meillä ihan eri järjestykseen. Ja mistä puhumme kun puhumme yhteisöstä? Ihmisyhteisöstä? Ekosysteemistä? Euroopan yhteisöstä? Suomalaisista? Perussuomalaisista? Halla-aho voi olla hyvinkin merkityksellinen omille äänestäjilleen, jokseenkin turha ellei jopa harmillinen muille suomalaisille ja täysin merkityksetön EU:ssa. Minkä mukaan mittarit asetetaan? Siten että Halla-ho on ykkösenä aina? Niin hän taitaa itse ainakin toimia.

    "Halla-ahossa tökkii se että hän esittää omat mielipiteensä faktoina"
    -Sinun sanomanasi tämä kuulostaa jo tragikoomisen hauskalta.
    Ps: Toisin kuin sinä Halla-Aho pyrkii ja pystyy perustelemaan väitteensä. Sinä puolestasi et ymmärrä edes sellaisia keskustelun alkeita, kuin että on sinun tehtäväsi todistaa väitteittesi paikkansapitävyys. Faktaahan sinulta ei juurikaan löydy. Oikeastaan paljon mistään.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    en ole ainoa joka on huomannut, että häneltä ei edes kysyttäessä löydy perusteita väitteilleen. "Halla-aho väittää, että nykyisellään maahanmuuttajat ovat etusijalla kuntien asuntojonoissa. Hänellä ei kuitenkaan ollut esittää näyttöä väitteensä tueksi." STT 24.7.2010 20:14

    Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa :D

    P.S. Ymmärrät kai, miksi sivuutan säälivästi hymyillen muut väitteesi. Siltä varalta että et, lainaan kirjoitustasi tähän: "Faktaahan sinulta ei juurikaan löydy. Oikeastaan paljon mistään." Ja: "Toisin kuin sinä Halla-Aho pyrkii ja pystyy perustelemaan väitteensä. Sinä puolestasi et ymmärrä edes sellaisia keskustelun alkeita, kuin että on sinun tehtäväsi todistaa väitteittesi paikkansapitävyys."

    Antaas nyt sitten tulla niitä todisteita väitteittesi tueksi ;-)

    Äänestä

  • voisihan sitä kirjoitti:

    siirtyä takaisin oravannahkoihin ja omavaraistalouteen, mutta ei sekään taida olla oikein hyvä vaihtoehto.

    Sitä paitsi ei oravannahka-aikaankaan vatsa täyttynyt ylevillä ajatuksilla ja julistuksilla.

    onko tämä sitten se luvattu Muutos, että vatsa täyttyy alhaisilla ajatuksilla ja pehmeillä puheilla maahanmuuttajista? Sitä näkyy Halla-ahokin kumppaneineen yrittävän :-)

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    en ole ainoa joka on huomannut, että häneltä ei edes kysyttäessä löydy perusteita väitteilleen. "Halla-aho väittää, että nykyisellään maahanmuuttajat ovat etusijalla kuntien asuntojonoissa. Hänellä ei kuitenkaan ollut esittää näyttöä väitteensä tueksi." STT 24.7.2010 20:14

    Se parhaiten nauraa, joka viimeksi nauraa :D

    P.S. Ymmärrät kai, miksi sivuutan säälivästi hymyillen muut väitteesi. Siltä varalta että et, lainaan kirjoitustasi tähän: "Faktaahan sinulta ei juurikaan löydy. Oikeastaan paljon mistään." Ja: "Toisin kuin sinä Halla-Aho pyrkii ja pystyy perustelemaan väitteensä. Sinä puolestasi et ymmärrä edes sellaisia keskustelun alkeita, kuin että on sinun tehtäväsi todistaa väitteittesi paikkansapitävyys."

    Antaas nyt sitten tulla niitä todisteita väitteittesi tueksi ;-)

    Sosiaalitoimen päätökset ovat salaisia.. Kuntien ja muiden asuntojonot saa paperinpyörittäjä millaisiksi haluaa.

    Todisteita etuilusta ei saa kuin lahjomalla ja ensimmäinen julkaisupaikka ei ole täällä jos niin joskus käy. Tai no, saattaahan joskus tulla totuuksia julki ilman hämäriä keinojakin vaikka vahingossa oikeudenkäyntien kautta (esim sosiaalitukien suuruus)..

    missäs ovat todisteet väitteillesi? Vai onko niin että pehmeitä saa puhua kun kerran Jussikin puhuu? Ehkä hänenkin tapauksessaan totuus tulee esiin korkeintaan vahingossa ja käräjien kautta.

    Muuten, olenko ainoa jota häiritsee Halla-ahon ylimielisyys?

    Äänestä

Kaikissa yhteiskunnissa on ilmeisestikin n. 50% väestöstä alle keskitason älykkyydeltään. Niin että ehkä voit rajoittaa elinpiiriäsi vaikkapa mensa-seuraan tms. niin jospa se helpottaisi siitä ajan kanssa?

Mutta kyllä kait lain puitteissa sinun on siedettävä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Älykäs.,-. kirjoitti:

Tarvitseeko minun sietää yksinkertaisia ihmisiä lähelläni, naapurissa, bussissa tai samassa maassa? Mihin on kirjoitettu, että minun kuluu sietää ja ymmärtää vähä-älyisiä ja pitää heitä hengissä? Eikö älykkäillä ole oikeus nauttia omasta älykkyydestään älykkäässä yhteiskunnassa ilman, että sinne tuodaan vähä-älyisiä ihmisiä saastuttamaan henkinen ilmasto sellaiseksi, että kenelläkään ei ole enää hauskaa ja koko elämä menee pois raiteiltaan näiden vähä-älyisten jatkuvan läsnäolon vuoksi ?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu