"sama se" -nimimerkille

Ketjusi on siirretty Kehitysmaat ja kehitysapu -palstalle.
43352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 43

Vanhimmat

Kerropas nyt sinä sitten, että mitä järkeä tänne on tulla jos turva on siinä rajalla bussimatkan takana?

Äänestä
  • jankkaat teemaasi tällä palstalla, jolle se ei kuulu?

    Kysymyksesi sinänsä ei minusta ole huono. Kehitysmaapolitiikkaamme kuuluu monia kinkkisiä kysymyksiä - ja olen täällä ihan julkisesti sanonut, että viranomaiset eivät mielestäni aina ole vastanneet niihin oikein.

    Tämä siis ikään kuin yleisestä perspektiivistä.

    Paitsi, että mielestäni pistit aloituksesi väärään paikkaan, ajattelisin, että se olisi tosi tärkeää esittää taholle, joka tällä palstalla valitettavan vähän kirjoittaa: Asianosaisille.

    Miksi he haluavat jättää kotimaansa - ja jopa kotimaanosansa - ja tulla tänne tyystin vieraaseen ympäristöön?

    Itse en osaa muuta kuin maalais/kaupunkilaisjärkeillä, että siinä bussimatkan takana kaikki ei ihan ole kohdallaan heidän jatkaessaan matkaansa maailman toiselle puolelle.

    Mutta - niin kuin sanottu - toivon, että jatkat, tätä tärkeää juttua siellä, missä siihen vihkiytyneet ihmiset osaavat sanoa enemmän kuin minä.

    Ja sitten ihan henkilökohtaisena viestinäni sinulle: Mene juttelemaan niiden kanssa, jotka maansa jättäneinä täällä ovat.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    jankkaat teemaasi tällä palstalla, jolle se ei kuulu?

    Niin, sanopa se. Miksi tullaan Suomeen eikä mennä turvalliseen ja tuttuun Somalimaahan? Epäiletkö sinäkin, että suurilla rahoilla joita suomesta saavat on jotain tekemistä asian kanssa? Ja mistä nuo saavat sen ~20.000€ matkalippuunsa kun keskipalkka maassa on 500-1000€/v

    Äänestä

  • sama se kirjoitti:

    Mitä kuka tahansa tekisi vastaavassa tilnteessa?

    Mitä kuka tahansa tekisi missä tahansa tilanteessa, jossa vaihtoehtoina on huono ja hyvä vaihtoehto?

    Ja voin vielä tähän lisätä, että monelle, sotaissakin maassa elävälle, lähteminen ei ole ollenkaan yksiselitteisesti hyvä vaihtoehto. Kotimaa on kotimaa. Moni jääkin.

    Mutta kun kysymyksessä on elämä ja kuolema - ja - aivan oikein - monelle myös helpompi elämä, niin lähteminen ei minun mielestäni ole niin yllättävä ratkaisu - vai mitä?

    Ja edelleen - mene jutskaamaan ihan oikeiden pakolaisten kanssa. Monet ovat valmiita kertomaan. ja voin luvata, että ne jutut ovat, hyvin usein, "K-18". Ne on niin hirveitä, että hävettää, että pelkkä kuunteleminen poistaa ruokahalun.

    Äänestä

  • Mieti: Jopa suomalaisissa, kielitaitoisissa, traumoja kokemattomissa ihmisissä on sellaisia, jotka jostain kumman syystä hyppäävät rikoksen polulle!!

    Äänestä

  • vastaanoton tarkoituskaan ei ole parantaa Suomen olosuhteita.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    vastaanoton tarkoituskaan ei ole parantaa Suomen olosuhteita.

    että myönnät nykyisen pakolaispolitiikan lisäävän kurjuutta ja väkivaltaa maassamme.

    Hienoa, taidat tulla pikkuhiljaa järkiisi!

    Äänestä

  • saa selville, kirjoitti:

    että myönnät nykyisen pakolaispolitiikan lisäävän kurjuutta ja väkivaltaa maassamme.

    Hienoa, taidat tulla pikkuhiljaa järkiisi!

    on pakolainen, jolla ei ole mitään. Hänelle tarjotaan meidän taholtamme, joilla on - voi täydellä syyllä sanoa - kaikkea.

    Ihan varmaan taloudellinen balanssi - ainakin lyhyellä tähtäimellä - on avustavalle maalle negatiivinen.

    Ja ihminen, joka kykenee ottamaan apua vastaan, ei ole väkivaltainen. Tilanne ei siis kuitenkaan aina ole riippuvainen avun tarjonnan laadusta. Väkivaoltaa on kaikissa kansankerroksissa.

    "Ja ihminen, joka kykenee ottamaan apua vastaan, ei ole väkivaltainen."

    Mites tämä maahanmuuttajien yliedustus rikollistilastoissa?

    Ai niin, kotoutus ei ole onnistunut ja suomalaisten rasismi ja kulttuurillinen esimerkki velvoittavat väkivaltaan.

    Eihän suloisessa pakolaisessa voi koskaan olla mitään vikaa..

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    vastaanoton tarkoituskaan ei ole parantaa Suomen olosuhteita.

    mitä sitten??? somaliaa nämä toimenpiteet eivät paranna, rapauttavat meitin kulttuuria
    ja aiheuttavat rasismia ynnä muuta sekasortoa.
    esim. pommi-iskuja valittuihin kohteisiin, ketä syytät ? rasisteja vai muuten kyrpiintyneitä kansalaisia jotka jostain kumman syystä pillastuvat ja toivottavat somali-loiset huit helvettiin???täh

    Äänestä

  • omituista kirjoitti:

    "Ja ihminen, joka kykenee ottamaan apua vastaan, ei ole väkivaltainen."

    Mites tämä maahanmuuttajien yliedustus rikollistilastoissa?

    Ai niin, kotoutus ei ole onnistunut ja suomalaisten rasismi ja kulttuurillinen esimerkki velvoittavat väkivaltaan.

    Eihän suloisessa pakolaisessa voi koskaan olla mitään vikaa..

    "Mites tämä maahanmuuttajien yliedustus rikollistilastoissa?"

    Käsittääkseni oleellisimmat syyt

    - traumat maasta, joista on paennut
    - sopeutumisvaikaudet uuteen maahan, mm. kielen osaamattomuus
    - taloudellinen ahdinko

    Ja kaikkien edellisten seurauksena vaihteleva kykenemättömyys ottaa apua vastaan.

    Toki voi olla taustalla olla tehoton kotoutus ja suomalainen kielteinen asenneilmapiiriki.

    lMutta niin kuin niin monesti tällä palstalla, syyllisen etsiminen yhdestä paikkaa on väärä tie alkaa asiaa purkaa.

    Sen kyllä sanon nyt sinulle, että sinulla kantasuomalaisena tulisi ollat eväät itsekin miettiä näitä vastauksia kysymyksiisi - eivät nämä asiat mitään salaisuuksia ole. Joskus herää epäilys, että tuollaisilla kysymyksillä halutaan vain ja ainoastaan laittaa lyttyyn pakolaiset ryhmänä. Tyhmempää ja kaikkien kannalta tuhoisampaa päämäärää on vaikea keksiä.

    Kukaan järkevä ihminen ei väitä, että pakolaiset olisivat pulmusia, sen enempää kuin piruja.

    He ovat ihmisiä ja heitä tulee sellaisina kohdella, niin törttöilyissä lain edessä vastuuttaen kuin hädässä auttaen.

    Äänestä

  • suomi savolaiselle kirjoitti:

    mitä sitten??? somaliaa nämä toimenpiteet eivät paranna, rapauttavat meitin kulttuuria
    ja aiheuttavat rasismia ynnä muuta sekasortoa.
    esim. pommi-iskuja valittuihin kohteisiin, ketä syytät ? rasisteja vai muuten kyrpiintyneitä kansalaisia jotka jostain kumman syystä pillastuvat ja toivottavat somali-loiset huit helvettiin???täh

    tasan laittomuuksien tekijöitä.

    K-piintyminen on laillista, sen purkaminen pommi-iskuilla ei.

    ja Somalian parannuskeinoista - ole hyvä ja mene puhumaan asiasta, sinne, jossa se agendalla on. Tämä on rasismipalsta.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    tasan laittomuuksien tekijöitä.

    K-piintyminen on laillista, sen purkaminen pommi-iskuilla ei.

    ja Somalian parannuskeinoista - ole hyvä ja mene puhumaan asiasta, sinne, jossa se agendalla on. Tämä on rasismipalsta.

    ottanut yhteyttä median edustajiin, olen myös tavannut kehitysapu työntekijöitä
    africassa ja koto-suomessakin. lehdistöllä ja muulla medialla on pysyvä määräys etä negatiivisia tietoja ei julkaista.
    kehitysavun työntekijät -en tietenkään tunne kaikkia- myöntävät kahdenkeskisissä keskusteluissa että toiminta on rahan ja ajan haaskausta , rahat menevät sveisin ja neitsyen pankkitileille. ulkoministeriöstä on pysyvä määräys; turpa kiinni tai uraputki katkee, ota huomioon että kehitysapu duunarin edut hakevat vertaistaan, niitä ei aseteta vaaran alaiseksi sellaisen pikkuseikan kuin TOTUUS takia.

    Äänestä

  • suomi suomalaisilla kirjoitti:

    kuuluu sinne Kehitysmaat ja kehitysapu -palstalle.

    Mitä sitä tänne tunget?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    kuuluu sinne Kehitysmaat ja kehitysapu -palstalle.

    Mitä sitä tänne tunget?

    näitä asioita on vähän hankala viisaammamkin käsitellä että rasismiin ja maahanmuuttoon muodostuu selvä ero, m ylläoleva kirjoitukseni on kieltämättä
    enemmänkin sitä toista, kas kun et löytänyt siitä mitääm rasismia?
    ei ollut tarkoitus mitään tunkea mutta esim.e-africassa jo ennen apartheidin kumoamista alkoi esiintyä maahanmuuttoa ja sen seurauksena rasismia jonka toteuttajat tappoivat kyselemättä, etenkin somalit olivat meidän mustien kohteena, mistähän moinen .valkoisilla ei ollut osaa eikä arpaa reviirien puolustamisessa maahantunkeutujia vastaan, saattoivat olla hengessä mukana, ei kuitenkaan aktiivisesti koska he tiesivät että musta-pekka jää seuraavalle hallitukselle

    Äänestä

  • suomi savolaisille kirjoitti:

    - mikä on rasismia mikä ei - sen selvittämistä vartenhan tämä palsta on(!)

    En poistanut viestiäsi, koska siinä ei poistettavaa ollut. Olen varma, että järkesi riittää leikiten tietoon siitä, missä mennään m-sanasi kanssa. Vaikka et tietävinäsi ole.

    Tämä viestisi sen sijaan on juuri sitä maata ja materiaa, joka justiin kuuluu tälle palstalle.

    Siitä vaan laaja aktivistimassa pohtimaan, mikä saa heimon lähtemään juolsemaan toisen perään.

    Valkoisella miehellä ei ole yksinoikeutta - edes rasistisuuteen.

    ei kenelläkään ole ole oikeutta sortoon, toiset vaan ovat vahvempia.

    Äänestä

  • suomi savolaisille. kirjoitti:

    ei kenelläkään ole ole oikeutta sortoon, toiset vaan ovat vahvempia.

    ...ja toivottavasti ne vahvemmat viisaimpia.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Mitä kuka tahansa tekisi vastaavassa tilnteessa?

    Mitä kuka tahansa tekisi missä tahansa tilanteessa, jossa vaihtoehtoina on huono ja hyvä vaihtoehto?

    Ja voin vielä tähän lisätä, että monelle, sotaissakin maassa elävälle, lähteminen ei ole ollenkaan yksiselitteisesti hyvä vaihtoehto. Kotimaa on kotimaa. Moni jääkin.

    Mutta kun kysymyksessä on elämä ja kuolema - ja - aivan oikein - monelle myös helpompi elämä, niin lähteminen ei minun mielestäni ole niin yllättävä ratkaisu - vai mitä?

    Ja edelleen - mene jutskaamaan ihan oikeiden pakolaisten kanssa. Monet ovat valmiita kertomaan. ja voin luvata, että ne jutut ovat, hyvin usein, "K-18". Ne on niin hirveitä, että hävettää, että pelkkä kuunteleminen poistaa ruokahalun.

    Onpas taas tämäkin ketju sensuroitu siihen kuntoon, että kirjoittajista saa hassun kuvan jos on sensaatiotoimittaja hakemassa mätäkuun juttuja.

    Joka tapauksessa. Suomessa on pakolaisia joita vastaan ei kellään liene mitään. Sellaisten kanssa ei tarvi edes puhua tietääkseen mitä ovat kokeneet.

    Sitten on "pakolaisia" jotka tulevat tänne klaaneittain, usein väärällä passilla tai ilman papereita. Sellaisia joilla on rahaa maksaa (syystä tai toisesta) ~20.000€ matkalipusta "turvaan" ja joiden ainoa tavoite on päästä taikaseinän käyttäjäksi. Heitä vastaan on jokaisella jotakin. Suu täynnä valheita, ilman aikomustakaan sopeutua mihinkään muuhun kuin kauppakeskusten valvontaan. Heitä on EU alueet täynnä ja asuinalueet joissa heitä esiintyy laajemmassa määrin ovat kuten Rosengården.

    Ja mitä minuun tulee, niin sotatilan sattuessa olen konepistooli kourassa 48 tunnin varoajalla. En rahtilaivalla matkaamassa Somalimaahan nostelemaan sosiaalitukia.

    Jaa niin, jäänyt vieläkin avoimeksi miksi ESIMERKIKSI Somaliasta ei paeta kilometrin päähän leppoisaan Somalimaahan.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    on pakolainen, jolla ei ole mitään. Hänelle tarjotaan meidän taholtamme, joilla on - voi täydellä syyllä sanoa - kaikkea.

    Ihan varmaan taloudellinen balanssi - ainakin lyhyellä tähtäimellä - on avustavalle maalle negatiivinen.

    Ja ihminen, joka kykenee ottamaan apua vastaan, ei ole väkivaltainen. Tilanne ei siis kuitenkaan aina ole riippuvainen avun tarjonnan laadusta. Väkivaoltaa on kaikissa kansankerroksissa.

    Väkivaltaa on kaikissa kansankerroksissa. Mutta voitko nimetä Suomessa alueen, jossa asuu esimerkiksi työttömiä paljon ja johon ei voi mennä esimerkiksi palokunta hälytysajoon?

    Äänestä

  • sama se kirjoitti:

    Väkivaltaa on kaikissa kansankerroksissa. Mutta voitko nimetä Suomessa alueen, jossa asuu esimerkiksi työttömiä paljon ja johon ei voi mennä esimerkiksi palokunta hälytysajoon?

    oikaisen ja kysyn, haluatko todistaa sillä, että "jotkut ihmiset vain ovat väkivaltaisempia kuin toiset ja heitä ei tule päästää maahan"?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    oikaisen ja kysyn, haluatko todistaa sillä, että "jotkut ihmiset vain ovat väkivaltaisempia kuin toiset ja heitä ei tule päästää maahan"?

    Voin vastata itse kysymykseen. Jopa pahimpiin ongelmapaikkoihin on viranomaisilla ja tietyin varauksin jopa normaaleilla kansalaisilla pääsy. Tosin jonkin Atomikylän tms tapauksissa pitää käyttää tervettä järkeä sen suhteen että miksi sinne on menossa.

    Kuinka vain. Varmaan sellainen viranomaisten kivittäminen, tietyillä alueilla, viittaa johonkin. Mutta mihin? Siihen että kunnioitetaan lakeja ja rakennetaan yhdessä yhteiskuntaa?

    Ja mitä todistamisiin tulee, niin käväise iltasella Rosengårdenissa. Vierailun voisi vaikka naamioida sitten, että jaat ovelta ovelle ja kadunkulmilla esimerkiksi Jeesus-tulee lentolehtisiä tai juutalaisena joka on tekemässä ikkunashoppailua. Tokihan sellainen on Ruotsissakin sallittua ja turvallinen tapa tutustua paikkoihin.

    pyrkiä vastaamaan noihin kysymyksiin sen sijaan, että tehdään inhorealistisia katsuaksia mamulähiöihin.

    Eteenpäin, please.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    pyrkiä vastaamaan noihin kysymyksiin sen sijaan, että tehdään inhorealistisia katsuaksia mamulähiöihin.

    Eteenpäin, please.

    "Eteenpäin, please."

    Laput silmillä, vääryyksiä ja epäkohtia näkemättä, kohti monikulttuurista korkeakulttuurin tuhoa.

    Kuin sopulilauma - hip hei - alas jyrkänteeltä kohti vääjäämätöntä kuolemaa.

    Äänestä

  • menee.. kirjoitti:

    "Eteenpäin, please."

    Laput silmillä, vääryyksiä ja epäkohtia näkemättä, kohti monikulttuurista korkeakulttuurin tuhoa.

    Kuin sopulilauma - hip hei - alas jyrkänteeltä kohti vääjäämätöntä kuolemaa.

    on minulle vastaamista hyviin ksymyksiin - vaikka siihen, minkä itse esitit:

    "Varmaan sellainen viranomaisten kivittäminen, tietyillä alueilla, viittaa johonkin. Mutta mihin? "

    Mutta jos et itse halua keskustelua käydä, vaan vain alkaa tulkitsemaan minun sanojani omin vapauksinesi, niin siitä vaan. Sellaista täällä kyllä riittää...

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    pyrkiä vastaamaan noihin kysymyksiin sen sijaan, että tehdään inhorealistisia katsuaksia mamulähiöihin.

    Eteenpäin, please.

    Mielestäni se viittaa siihen, että länsimaissa on sinisilmäisesti elätetty kyytä povella. Hengen hädästä pelastettu ihmisiä, jotka siitä kiitollisina alkavat jakaa omaa lakiaan heti kun kriittinen "oman väen" massa on ylittynyt. Naureskelleen ylimielisesti typerille, heikoille länsimaalaisille voimantunnossaan.

    Mutta palataan nyt alkuperäisiin kysymyksiin ensin:

    1. Miksi somali ei pakene somalimaahan?

    2. Miksi palomiehet eivät voi mennä sammuttamaan tulipaloja tiettyihin lähiöihin?

    Äänestä

  • sama se kirjoitti:

    Onpas taas tämäkin ketju sensuroitu siihen kuntoon, että kirjoittajista saa hassun kuvan jos on sensaatiotoimittaja hakemassa mätäkuun juttuja.

    Joka tapauksessa. Suomessa on pakolaisia joita vastaan ei kellään liene mitään. Sellaisten kanssa ei tarvi edes puhua tietääkseen mitä ovat kokeneet.

    Sitten on "pakolaisia" jotka tulevat tänne klaaneittain, usein väärällä passilla tai ilman papereita. Sellaisia joilla on rahaa maksaa (syystä tai toisesta) ~20.000€ matkalipusta "turvaan" ja joiden ainoa tavoite on päästä taikaseinän käyttäjäksi. Heitä vastaan on jokaisella jotakin. Suu täynnä valheita, ilman aikomustakaan sopeutua mihinkään muuhun kuin kauppakeskusten valvontaan. Heitä on EU alueet täynnä ja asuinalueet joissa heitä esiintyy laajemmassa määrin ovat kuten Rosengården.

    Ja mitä minuun tulee, niin sotatilan sattuessa olen konepistooli kourassa 48 tunnin varoajalla. En rahtilaivalla matkaamassa Somalimaahan nostelemaan sosiaalitukia.

    Jaa niin, jäänyt vieläkin avoimeksi miksi ESIMERKIKSI Somaliasta ei paeta kilometrin päähän leppoisaan Somalimaahan.

    kilometrin päässä Somaliasta ei ole "leppoisa" Somalimaa vaan merirosvojen asuttama Puntmaa.

    Äänestä

  • sama se kirjoitti:

    Mielestäni se viittaa siihen, että länsimaissa on sinisilmäisesti elätetty kyytä povella. Hengen hädästä pelastettu ihmisiä, jotka siitä kiitollisina alkavat jakaa omaa lakiaan heti kun kriittinen "oman väen" massa on ylittynyt. Naureskelleen ylimielisesti typerille, heikoille länsimaalaisille voimantunnossaan.

    Mutta palataan nyt alkuperäisiin kysymyksiin ensin:

    1. Miksi somali ei pakene somalimaahan?

    2. Miksi palomiehet eivät voi mennä sammuttamaan tulipaloja tiettyihin lähiöihin?

    jotka syyllistyvät "oman lain jakamiseen". niin teen minäkin.

    Mutta et sitä, että - niin kuin taas tässäkin kommentissasi - niputat koko pakolaisporukan "lain jakajiksi".

    Se on rasismia - ja oman lakisi jakamista. Ei sen parempaa.

    Ja nuo kysymykset ovat tärkeitä ja minullakin on niihin mielipide. Mutta niihin kuuluu vastattavan muualla.

    Ne eivät liity tämän plastan tematiikkaan senttiäkään..

    Molemmat liittyvät, mukana esimerkkejä.

    *Keskustele rasismin syistä*
    Herra ja Rouva X tulevat "pakolaisiksi" Suomeen ja saavat ~50.000€ vuositulot lisää lukuisssa muissa useimmiten siirretyissä/maton alle lakaistussa aloituksissa.

    *rasismiin liittyvistä ongelmista*
    Mamulähiöt joissa antisemitismi kukoistaa niin että loistaisivat Himmlerinkin silmät onnesta kuin kirkas tähti taivaalla.

    Rasismi Suomalaisia kohtaan. Rotuviharikokset, joissa pahoinpidellään paikallisia Suomalaisia naisia.

    Linnanmäen mellakka.

    *miten rasismia voisi kitkeä yhteiskunnasta.*
    Tähän en sano mitään, ettei mene asiattomuuksiin.

    *niputat koko pakolaisporukan*
    Vanha juttu. Mutta pitäisi jo puhua oikeilla nimillä siitä kuka kukin on. Nyt syyllistät siitä että väitän raukkaparka-pakolaisia rikollisiksi. Sitten jossain muussa viestissä kehut samaa väkeä erinomaisiksi maahanmuuttajiksi jotka tekevät kovasti ja joku kolmas horisee siirtolaisista jotka ovat kuin allahin lahja suomelle.

    Tässä asiassa on mennyt pohjaan palanut puuro ja gourmet-ruoka sekaisin jo ajat sitten. Mitä luultavimmin aivan tarkoituksella, että hyysärien-hyvä-veli-osasto saisi valita aina sopivan termin tarkoitusperiensä mukaan tms.

    et nyt kommentoinut ollenkaan.

    Eli se Somalimaa ja palokunta mamulähiössä.

    Ne voitkin viedä niille kuuluville palstoille.

    Äänestä

  • sama se kirjoitti:

    Mielestäni se viittaa siihen, että länsimaissa on sinisilmäisesti elätetty kyytä povella. Hengen hädästä pelastettu ihmisiä, jotka siitä kiitollisina alkavat jakaa omaa lakiaan heti kun kriittinen "oman väen" massa on ylittynyt. Naureskelleen ylimielisesti typerille, heikoille länsimaalaisille voimantunnossaan.

    Mutta palataan nyt alkuperäisiin kysymyksiin ensin:

    1. Miksi somali ei pakene somalimaahan?

    2. Miksi palomiehet eivät voi mennä sammuttamaan tulipaloja tiettyihin lähiöihin?

    Kysymykset eivät ole minulle suunnattuja, mutta silti haluan kommata niitä;

    1. Miten voi paeta maahan, josta juuri on paennut maailmalle hakeakseen turvapaikkaa?
    Eli siksi kun siellä ei voi edelleenkään turvallisesti asua. Sieltä kun puuttuu keskushallinto.

    2. Näitä tiettyjä (ongelma)lähiöitähän ei ole Suomessa, eli siinä mielessä pakolaispolitiikka on ollut Suomessa hallitumpaa kuin esim. Ruotsissa, johon ilmeisesti viittaat.
    Esim. Espoossa, jossa asuu paljonkin somalialaisia, on elämä suhtkoht rauhallista heidän taholtaan. Ei nyt tietenkään samanlaista kuin suomalaisilla, mutta mitään kärjistyneitä ongelmia ei ole.

    Mutta esim. 70-80-luvulla, kun ei meillä pakolaisia juuri ollut, suomalaiset nuoret kylläkin aiheuttivat ongelmia uusissa lähiöissä (Espoo, Helsinki) - lähinnä turhautumisen vuoksi ja identiteettiongelmien takia - jengiytymällä ja tempasemalla tyhjästä tai mitättömistä syistä jengisotia keskenään. Lisäksi vielä oli porukoita, jotka vaativat "suojelurahaa" - lapsilta. Tämän kerron omasta kokemuksestani.

    Tuo syrjäytyneisyys taitaa olla yksi suurimpia syitä "lähiöongelmiin" - ei suinkaan etninen tausta.

    Kummallista tuo - jotkut syyllistävät ensiksikin pakolaistaustaisen siitä, että hänelle on annettu turvapaikka, ja nostaa elämiseensä valtiolta rahaa, mutta sitten kun hän päättää mennä kouluun ja tehdä töitä, niin siinäkin tapauksessa saa kokea syrjimistä.
    Eihän siinä ole kysymys kuin suorasta syrjinnästä etnisen taustan perusteella.

    Äänestä

  • Suvelan ruusu kirjoitti:

    *1. Miten voi paeta maahan, josta juuri on paennut maailmalle hakeakseen turvapaikkaa?
    Eli siksi kun siellä ei voi edelleenkään turvallisesti asua. Sieltä kun puuttuu keskushallinto. *

    Somalimaassa pidettiin juuri vaalit joissa oli ehdokkaana jopa joku suomestakin. Ja siellähän on monia maita ennen Suomea, Dupai, Egypti yms

    Toisekseen: *sosiaalitoimiston virkailija oli todennut, ”että erään somalipojan olisi hyvä mennä vähäksi aikaa Somaliaan, koska tästä käytännöstä on ollut hyviä kokemuksia”*

    *2. Näitä tiettyjä (ongelma)lähiöitähän ei ole Suomessa, eli siinä mielessä pakolaispolitiikka on ollut Suomessa hallitumpaa*
    Tähän asti se vaikuttaa olevan ok. Mutta niin oli tilanne mm. siellä Ruotsissakin jokunen vuosi sitten. Luultavasti koko homman saisi joka paikassa hoidettua karkotuksilla, kuolemantuomioilla ja poliisien valtuuksien nostolla. Päästäisiin eroon siitä nuorisosta (kiihkomieliset autonpolttajat, juurikin siitä %-osuudesta joka kaivaa kaikkien muslimien jalkojen alta maat) ilman turhia humanitaarisia omantunnonvaivoja.

    Toisaalta niin ei vielä tule hetkeen käymään. Mutta kyllä se siitä. Varmaan Ranskassakin arjalaisjärjestöt kehräävät tyytyväisyydestä viimeisimman nuoriso-tapahtuman johdosta. Kannatus nousee joka yhteiskuntaluokassa jne. ja ollaan askel lähempänä kovempia otteita jopa valtion puolesta. Ja nyt tulisi ymmärtää että periaatteessa äärioikeisto ja nuo kovasti kaikille tutut skinheadit ovat usein kaksi eri asiaa, ei 100%:sti mutta kuitenkin.

    *jotkut syyllistävät ensiksikin pakolaistaustaisen siitä,*
    Varmaan siksi, että käsitteet on sotkettu täysin. Mamu, pakolainen, siirtolainen, kaveri, työvoimapulasta pelastaja.. Kukaan ei tiedä mistä on puhe kun mainitaan joku ulkomaalainen.

    *Lisäksi vielä oli porukoita, jotka vaativat "suojelurahaa" - lapsilta*
    Olihan Tampereellakin kaikenlaista. Mutta terveellä järjellä selvisi. Tosin nythän nuo ajat ovat palanneet, tosin eri takki päällä. Tänään Aamulehden yleisönosastossa joku, olisiko ollut vanhempi ihminen tai invalidi, valitti kun "kerjäläinen" oli tukkinut tien kavereineen ja vaati rahaa.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    et nyt kommentoinut ollenkaan.

    Eli se Somalimaa ja palokunta mamulähiössä.

    Ne voitkin viedä niille kuuluville palstoille.

    On kai sitten niin, että et näe metsä puilta.

    Äänestä

  • sama se kirjoitti:

    Molemmat liittyvät, mukana esimerkkejä.

    *Keskustele rasismin syistä*
    Herra ja Rouva X tulevat "pakolaisiksi" Suomeen ja saavat ~50.000€ vuositulot lisää lukuisssa muissa useimmiten siirretyissä/maton alle lakaistussa aloituksissa.

    *rasismiin liittyvistä ongelmista*
    Mamulähiöt joissa antisemitismi kukoistaa niin että loistaisivat Himmlerinkin silmät onnesta kuin kirkas tähti taivaalla.

    Rasismi Suomalaisia kohtaan. Rotuviharikokset, joissa pahoinpidellään paikallisia Suomalaisia naisia.

    Linnanmäen mellakka.

    *miten rasismia voisi kitkeä yhteiskunnasta.*
    Tähän en sano mitään, ettei mene asiattomuuksiin.

    *niputat koko pakolaisporukan*
    Vanha juttu. Mutta pitäisi jo puhua oikeilla nimillä siitä kuka kukin on. Nyt syyllistät siitä että väitän raukkaparka-pakolaisia rikollisiksi. Sitten jossain muussa viestissä kehut samaa väkeä erinomaisiksi maahanmuuttajiksi jotka tekevät kovasti ja joku kolmas horisee siirtolaisista jotka ovat kuin allahin lahja suomelle.

    Tässä asiassa on mennyt pohjaan palanut puuro ja gourmet-ruoka sekaisin jo ajat sitten. Mitä luultavimmin aivan tarkoituksella, että hyysärien-hyvä-veli-osasto saisi valita aina sopivan termin tarkoitusperiensä mukaan tms.

    Tämä on jotenkin huvittavaa.

    "Ei kuulu muille palstoille."

    Sitten ensimmäisenä kyysäät nenäni eteen esimerkin, joka, kuinka ollakaan, käsittelee AVUSTUKSIA. Siis niitä, joita MYÖNNETÄÄN. Siis HALLINNON toimesta. Mitä täytistä se muuta on kuin MAAHANMUUTTOPOLIITTISTA KESKUSTELUA?

    Sitten alat tämän kaikkia unilääkkeitä unettavan kuolemanrallin: Alat tuomaan elävän elämän esimerkkejä kehään.

    Lue:

    NIITÄ LÖYTYY JOKAISESTA MAASTA JOKAISESSA SUHTEESSA JOKAISEN VIITERYHMÄN OSALTA.

    Sitä ainoaa perustuslakiin kirjattua YLEISTÄ SÄÄNTÖÄ, jonka minä tuon esiin, sinä pidät "vanhana".

    Ja sitten puhut roskaa minun sanomisistani: Ikänä en ole niputtanut: En ole koskaan sanonut, että "maahanmuuttajat olisivat sen enempää erinomaista porukkaa kuin roska sakkia". Sinä olet.

    Samaa mieltä olen vain yhdesta asiasta: Kaikki tässä ketjussa on laitettu sekaisin.

    Mutta - vain ja ainoastaan sinun ansiostasi.

    *Keskustele rasismin syistä,*
    Sinäkö sen päätät mikä aiheuttaa rasismia? Tai no, vastaushan on: kyllä. Kaikenlaisilla syillä siirrellään viestiketjuja unholaan kuolleille alueille tai sitten vain tuhotaan. Olet yksin muuttanut tämän alueen leikkikehäksesi, jossa EI sallita OMAN mielesi kannalta "huonoja" viestejä. Todisteena asiasta on koko etusivullinen mikä minkäkin takia siirreltyjä viestejä.

    Toisaalta sitten keskustelut juomisistasi saavat olla täällä, etkä niitä ole siirtänyt Juomat/Rantajuhlat/Ulkomaalaiset/juomat/rantajuhla juomat-alueelle..

    Ja päätä nyt mistä puhut, pakolaisista, maahanmuuttajista, siirtolaisista vai afrikkalaisesta insinööristäsi.
    Itse en muistaakseni ole mitään negatiivista sanonut maahanmuuttajista (esimerkiksi kiinalaisesta joka tulee ravintolaan kokiksi tai intialaisesta joka tulee panimon johtajaksi).

    Ja jos olen sinut ja ketjun saanut sekaisin, niin varmaan olisi parempi jos vähän lepäilisit välillä tms

    Syytät mamulähiötä antisemitismistä. Mitä haluat sillä sanoa?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Syytät mamulähiötä antisemitismistä. Mitä haluat sillä sanoa?

    *Malmö. 15.2.2010 16:05. Etelä-Ruotsissa sijaitsevassa Malmössä lisääntynyt antisemitismi on kärjistynyt niin pahaksi, että jotkut juutalaiset ovat päätyneet muuttamaan pois kaupungista.*
    Ei se minun syytöksistäni ole kiinni se antisemitismi. Se on totta.

    Jos jotain haluan sanoa, niin ehkäpä sen, keskustelua herättääkseni, että miten voisimme kitkeä nuo mamulähiöissä tapahtuvat vainot heti alkuunsa.

    Se ei ole ruotsissa onnistunut sopeuttamisella. Mikä olisi seuraava askel? Avun hyväksyminen vaikkapa mossadilta, tässä Mälmö tapauksessa?

    Annoit esimerkin. Mikä on viestisi sen takana?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Annoit esimerkin. Mikä on viestisi sen takana?

    Hmm.. mitäköhän on takana. Juuri huomasin että onpas keskustelun aihe mennyt eteenpäin aluperäisestä ja vielä kaupanpäälle ristikuulustelun makuiseksi.

    Palataan nyt siihen, että miksi somali tulee tänne eikä jää Somalimaahan? Onko se sinusta ok? Mistä he saavat 10.000-30.000€ matkalippuunsa?

    Samapa tuo. Itse olen joka tapauksessa 110% suvaitsemattomalla linjalla ihmisiä kohtaan jotka tulevat tänne 7.000km päästä marisemaan pihagrilleistä ja kehumaan sohvillaan ja rahoillaan. TURVAAN KAMALAA VAINOA... Ja sitten ensimmäiset ensimmäisen tilaisuuden tullen käytetään SIELLÄ VAINOMAASSA kakarat aivopesussa, vähän "kulttuuria" oppimassa ja itse lomailemassa. Useimmiten lisäksi suomalaisten verorahoilla.

    Vievät #"¤#" maineen OIKEILTA pakolaista ja työn perässä tulleilta maahanmuuttajilta.

    kaupunginosan, jonne hälytysajoneuvojen on mentävä turvattuna.

    Aika graavia - todella. Mutta nyt olet vain heittänyt tuon keissin, jota on kylllä helppo kauhistella. Mutta siis mikä on pointtisi sen suhteen?

    Meinaatko sinä, sama se, että suomalaiset eivät ikuna ole senttiäkään "puhuneet" sossusta?

    Minun pointtini on, että jos on systeemi, on sen väärinkäyttäjiä.

    Jos nyt siis ollaan "realisteja" sama se", niin kysymys kuuluu: "Halutaanko sos järjestelmää ylipäätään. On turha moralisoida sen lieveilmiöiden mukaan, varsinkaan jonkun yksittäisen ryhmän suhteen.

    Ja sitä paitsi, tämä k-e-s-k-u-s-t-e-l-u k-u-u-l-u-u m-u-u-a-l-l-e.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Annoit esimerkin. Mikä on viestisi sen takana?

    hyysätyt rasisti-somalit ja muut muslimit eivät hyväksy muita "reviirilleen" ja hyysäreiden avulla aiheuttavat häädön erikulttuureille.

    Äänestä

  • suomi savolaisille kirjoitti:

    hyysätyt rasisti-somalit ja muut muslimit eivät hyväksy muita "reviirilleen" ja hyysäreiden avulla aiheuttavat häädön erikulttuureille.

    rasistisuutta ratkaisuna ongelmiin?

    Äänestä

.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mover kirjoitti:

Ketjusi on siirretty Kehitysmaat ja kehitysapu -palstalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu